Oodi vaalikeväälle

Sen työmaan ainoan porvarisorvarin kohtalo oli karmaiseva.

Tuli lakko. Kokoomus kaverit rohkaisivat häntä jäämään lakon ulkopuolelle. Ammattiyhdistys varoitti rikkuruudesta. Kaveri oli keskitason ammattimies, mutta porvarit olivat iskostaneet häneen päähänsä ajatuksen yksilöllisestä erinomaisuudesta.

Niinpä porvarisorvari erosi liitosta ja jäi lakon ulkopuolelle. Joka aamu hänen naamalleen syljettiin töihin mennessä.

Sitten kun työnantajat ja työntekijät istuivat neljän viikon päästä ratkaisevaan kokoukseen, sovittiin, että työntekijäliiton edustajat saavat x-määräisen korotuksen, mutta ne joska olivat sopimuksen ulkopuolella eivät saisi mitään.

No ei siinä mitään ajatteli porvarisorvari. Työnantaja varmasti arvostaa ja tukee häntä uskollisuudestaan firmalle.

Kun lakkolaiset palasivat töihin, porvarisorvarin päälle syljettiin edelleen.

Työkaverit sanoivat, että hän on yhteistyökyvytön ja valittivat työnantajalle hänen huonosta työtehostaan ja niistä vaikeuksista, joita hän aiheuttaa.

Työnantaja ei ryhtynyt toimiin, että työrauha paikalla säilyisi. Kaverin hermot revittiin hajalle ja työnjohtajat vain levittelivät käsiään.

Lopulta työnantaja erotti porvarisorvarin, eikä osoittanut hänelle minkäänlaista kompensaatiota tai työtä toisesta yhtiön yksiköstä.

Työnantajakin halusi päästä eroon työpaikalla ongelmaksi muodostuneesta rikkurista, jonka ainoa synti oli, että hän osoitti kriisitilanteessa tukensa työnantajalle eikä ammattiyhdistysliikkeelle.

Kaveri alkoholisoitui ja lopulta kahdeksan vuoden kuluttua tappoi itsensä, kun perhe oli hajonnut ja talo lähtenyt alta.

Kenen oli vastuu tämän ihmisen ja hänen läheistensä kohtalosta?