Kuten tiedämme, vanhoillislestadiolaisuus teki 1960 ja 1970 luvulla puhujainkokouksissa aina edellistä päätöstä kireämmän seuraavan päätöksen suhteessa televisioon. Televisio nousi niin korkeaksi synniksi että TV:n omistava erotettiin välittömöästi rauhanyhdistyksen jäsenyydestä ja katsottiin että TV:n omistjalta on pyhä henki kadonnut sen siliän tien teknisen laitteen hallussapidon seurauksena. Kaikki tiedämme ja ymmärrämme että tällaiset säädökset ja päätökset on karkeasti vastoin Jumalan sanaa. Kumminkin silloin itsensä Jumalan huoneen hallitukseksi korottanut SRK:n työvaliokunta pani alleen vähempiarvoisena jopa Jumalan Sanan. Kirkko oli pitkään voimaton SRK:n edessä kunnes vanhoillislestadiolaisuuden sisäinen tilanne riistäytyi hallitsemattomaksi joukkohysteriaksi otti kirkko ilmeisestikin Suomen valtion kehotuksesta tilanteen hallintaan.
Kumminkin SRK pitää jopa kirkkoa ns. perkeleen kirkkona eikä tunnusta kirkkoa Kristuksen kirkoksi. Miten kaikki tällainen voi yleensäkin olla mahdollista?
Kumminkin SRK pitää jopa kirkkoa ns. perkeleen kirkkona eikä tunnusta kirkkoa Kristuksen kirkoksi. Miten kaikki tällainen voi yleensäkin olla mahdollista?
Vastaukset 3
Vanhimmat
aaa
dsvergert
ro 1