"Minä aloin himoita merkkifarkkuja noin 13-vuotiaana, kun kaverit saivat pukeutua niihin, mutta minä jouduin vielä tyytymään Tiklaksen ja Jameksen tyylittömiin, jotka olivat varmaan puolet halvemmat kuin merkilliset. Kun sitten pääsin ensimmäiseen kesätyöpaikkaani 14-vuotiaana, oli selvää, mitä omilla rahoilla ensimmäiseksi ostan. Ostosten ainoa oikea ostopaikka oli Rovaniemellekin rantautunut farkkuputiikki. Muistaakseni oikeat farkut maksoivat silloin noin 100 markkaa, mikä oli hirveän suuri raha silloin. Minun ensimmäiseni olivat Leet.
Tapana oli kaventaa näiden kalliiden housujenkin lahkeita muodinmukaisemmiksi, ja sen jokainen teini teki itse, jopa pojat, ei sitä hommaa äidin käsiin uskottu. Jotta farkut olisivat piukat ja parhaimmillaan, pesimme farkkumme usein viikonlopun menoja varten. Se tapahtui juuriharjalla ja mäntysuovalla pesuhuoneen lattialla. Pulsaattoripesukoneessa oli hyvä linko, jolla farkut sai niin hyvin väännetyksi, että ne kuivuivat hyvin saunassa saunanlämmityksen aikana.
Suurta iloa tunsin ensimmäisistä kunnon farkuista, vieläkin olen sitä mieltä, että ne kankaaltaan olivat aivan toista maata kuin venyvät ja paukkuvat Tiklakset. Katu-uskottavuus nousi aivan toiseen potenssiin. Seuraavat farkkuni taisivat olla nappitasku-Lee Cooperit ja mieleen ovat jääneet myös mustat satiinifarkut kesältä 76, niiden merkkiä en muista. Äidinkin sain taivuteltua niin, että ensimmäisten omilla rahoilla ostettujen jälkeen hänkin hyväksyi merkkifarkut ja antoi niiden ostamiseen rahaa."
Nainen, 46
"Minä olin kuusivuotias, kun pääsin isän ja äidin mukaan Ouluun ostoksille pikkukaupungista vuonna 1970. Valitsin vaaleanpunaiset farkut, muistaakseni Lee-merkkiset. Isompien mielestä ne eivät varmaan olleet värin takia "oikeat", mutta minusta ne olivat iki-ihanat. Harmi vain, että ne menivät polvista puhki tai ainakin pinttyneen likaisiksi melkein saman tien, kun ajoin äidin tai jonkun muun aikuisen pyörällä ja kaaduin.
Sen jälkeen en tainnut saada ostofarkkuja moneen vuoteen, vaan äiti ompeli minulle muun muassa farkkuhaalarit, joista ei tullut oikein istuvat. Ne lököttivät rumasti takapuolesta, mutta niitä oli vain pakko pitää. Joskus kymmenen korvilla pikkukaupunkiin tuli kiertävä kaupustelija, "Härmän jätkä", joka lupasi äidilleni ja minulle farkut halvalla. Epäilin, että ne eivät varmasti ole tarpeeksi tiukat reisistä. Jätkä vakuutti, että hyvä jos saan vedettyä ne jalkaani, niin kapeat ovat. Ja totta: farkut olivat paksua, hyvänväristä denimiä ja puristivat aivan riittävästi joka puolelta! Merkki oli varmasti mikä sattuu, mutta sen päätin unohtaa.
Ja Hai-saappaiden sisäänhän se takaosa tungettiin, totta kai, ja toiseen takataskuun työnnettiin kampa, jonka varsi jäi näkyviin."
Nainen, 42
"Olin meleko vanaha, seiskalla tai kasilla kun sain ensimmäiset, Harlem-merkkiset farkut. Merkki oli kohtalaisen kuuli vaikka tietysti Beaversit ja Mic Macit ja Bee Geet olisivat olleet halutuimpia. Harlemit olivat vain löysät joka kohasta, eli ne eivät hirviästi helepottaneet siihen asti potemaani suorahousuahistusta. Sitten sain Loisit, jotka olivat soivan tiukat lahkeen suihin asti, tosi mahetsut. Leviät lahkeet eivät olleet enää kova sana, vaan alettiin elää rajua punk-aikaa."
Mies, 45
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=655283
Tapana oli kaventaa näiden kalliiden housujenkin lahkeita muodinmukaisemmiksi, ja sen jokainen teini teki itse, jopa pojat, ei sitä hommaa äidin käsiin uskottu. Jotta farkut olisivat piukat ja parhaimmillaan, pesimme farkkumme usein viikonlopun menoja varten. Se tapahtui juuriharjalla ja mäntysuovalla pesuhuoneen lattialla. Pulsaattoripesukoneessa oli hyvä linko, jolla farkut sai niin hyvin väännetyksi, että ne kuivuivat hyvin saunassa saunanlämmityksen aikana.
Suurta iloa tunsin ensimmäisistä kunnon farkuista, vieläkin olen sitä mieltä, että ne kankaaltaan olivat aivan toista maata kuin venyvät ja paukkuvat Tiklakset. Katu-uskottavuus nousi aivan toiseen potenssiin. Seuraavat farkkuni taisivat olla nappitasku-Lee Cooperit ja mieleen ovat jääneet myös mustat satiinifarkut kesältä 76, niiden merkkiä en muista. Äidinkin sain taivuteltua niin, että ensimmäisten omilla rahoilla ostettujen jälkeen hänkin hyväksyi merkkifarkut ja antoi niiden ostamiseen rahaa."
Nainen, 46
"Minä olin kuusivuotias, kun pääsin isän ja äidin mukaan Ouluun ostoksille pikkukaupungista vuonna 1970. Valitsin vaaleanpunaiset farkut, muistaakseni Lee-merkkiset. Isompien mielestä ne eivät varmaan olleet värin takia "oikeat", mutta minusta ne olivat iki-ihanat. Harmi vain, että ne menivät polvista puhki tai ainakin pinttyneen likaisiksi melkein saman tien, kun ajoin äidin tai jonkun muun aikuisen pyörällä ja kaaduin.
Sen jälkeen en tainnut saada ostofarkkuja moneen vuoteen, vaan äiti ompeli minulle muun muassa farkkuhaalarit, joista ei tullut oikein istuvat. Ne lököttivät rumasti takapuolesta, mutta niitä oli vain pakko pitää. Joskus kymmenen korvilla pikkukaupunkiin tuli kiertävä kaupustelija, "Härmän jätkä", joka lupasi äidilleni ja minulle farkut halvalla. Epäilin, että ne eivät varmasti ole tarpeeksi tiukat reisistä. Jätkä vakuutti, että hyvä jos saan vedettyä ne jalkaani, niin kapeat ovat. Ja totta: farkut olivat paksua, hyvänväristä denimiä ja puristivat aivan riittävästi joka puolelta! Merkki oli varmasti mikä sattuu, mutta sen päätin unohtaa.
Ja Hai-saappaiden sisäänhän se takaosa tungettiin, totta kai, ja toiseen takataskuun työnnettiin kampa, jonka varsi jäi näkyviin."
Nainen, 42
"Olin meleko vanaha, seiskalla tai kasilla kun sain ensimmäiset, Harlem-merkkiset farkut. Merkki oli kohtalaisen kuuli vaikka tietysti Beaversit ja Mic Macit ja Bee Geet olisivat olleet halutuimpia. Harlemit olivat vain löysät joka kohasta, eli ne eivät hirviästi helepottaneet siihen asti potemaani suorahousuahistusta. Sitten sain Loisit, jotka olivat soivan tiukat lahkeen suihin asti, tosi mahetsut. Leviät lahkeet eivät olleet enää kova sana, vaan alettiin elää rajua punk-aikaa."
Mies, 45
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=655283
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.