Nuorena uskovaisena havaitsin itsessäni vastatunteita Jumalan Sanalle. Jopa tunteen, jonka takia Jeesus tapettiin, eli kateuden.
Olin varmasti omannut tuon tunteen jo lapsuudestani lähtien, mutta en ollut kiinnittänyt siihen huomiota ennen, kuin Jumalan Sana sen synniksi todisti.
Kymmeneen käskyyn kuuluu käsky, joka sanoo, että älä kadehdi ja tämä käsky tuli puhumaan minulle heti, jos kadehdin lähimäistäni.
Pyrin tuosta käskyn vastaisesta tunteesta eroon, mutta vaikka kuinka pyrin, niin se tunne vain roihahti tilaisuuden tullen ja saiko voimaa vielä tuosta käskystä, koska koin sen niin vaikeana.
Tiesin eläväni Jumalan tahtoa vastaan kadehtiessani, mutta olin täysin kyvytön tuon tunteen poistamiseen itsestäni, eikä minulla ollut ketään, joka olisi käskenyt minun pyytää sen tunteen poistamiseen Jumalan apu.
Jeesus alkoi puhua minulle ja käski tunnustaa sen tunteen Hänelle. Häpesin sitä tunnetta ja pyrin pitämään sen salassa niin itseltäni, kuin muiltakin ja jopa Jeesukselta.
Jeesus jatkoi puhumista minulle ja sanoi, että jos en tahdo syntejäni tunnustaa ja tulla niistä vapaaksi, jään synnin orjaksi.
En ollut siihen aivan heti valmis, vaan jatkoin elämääni ja pidin salaisuuden, jonka tiesin jo paljastuneen Jumalalle, kuitenkin salaisuutena.
Kuitenkin se synti tuli niin suureksi minussa, että eräänä päivänä tunnustin jo Jeesuksen havaitseman tunteen Hänelle ja pyysin Häntä apuun ja sanoin, että puhdista kaikki väärä minusta poissa.
Siitä alkoi vaikea tie ja se johti minut suuriin kärsimyksiin. Jouduin seuraamaan miten paha minussa taisteli Jumalan tahtoa vastaan, eli liha pyrki voitolle.
Sitä taistelua kesti yhdeksän kuukautta, mutta sitten tapahtui ihme, jouluaattona, sain täysin uudet tunteet ja sain nähdä, että niissä uusissa tunteissa ei ollut vilaustakaan kateudesta tai muista Jumalan vastaisista tunteista. Olin saanut vapauden, en omalla voimallani, vaan Jumalan voimalla.
Se on niin valtava asia, että koskaan en ole lakannut Jeesusta siitä kiittämästä, vaikka tästä tapahtumasta on kulunut kauan ja siksi minä täälläkin kirjoittelen.
En kirjoittele omasta voimastani, vaan Jumalan voimasta ja tahdosta, sillä olen saanut puhdistukseni jälkeen opetukseni Jeesukselta ja näin olen tullut kaikessa Jumalan opettamaksi.
Moni käskee täällä ihmisen parantaa itsensä ja se on lihan aikaansannosta ja siitä puuttuu usko.
Tulkaa Jeesuksen luokse, te syntiset ja sairaat, Hänellä yksin on valta korjata särkynyt astia ja tehdä se uudeksi.
Olin varmasti omannut tuon tunteen jo lapsuudestani lähtien, mutta en ollut kiinnittänyt siihen huomiota ennen, kuin Jumalan Sana sen synniksi todisti.
Kymmeneen käskyyn kuuluu käsky, joka sanoo, että älä kadehdi ja tämä käsky tuli puhumaan minulle heti, jos kadehdin lähimäistäni.
Pyrin tuosta käskyn vastaisesta tunteesta eroon, mutta vaikka kuinka pyrin, niin se tunne vain roihahti tilaisuuden tullen ja saiko voimaa vielä tuosta käskystä, koska koin sen niin vaikeana.
Tiesin eläväni Jumalan tahtoa vastaan kadehtiessani, mutta olin täysin kyvytön tuon tunteen poistamiseen itsestäni, eikä minulla ollut ketään, joka olisi käskenyt minun pyytää sen tunteen poistamiseen Jumalan apu.
Jeesus alkoi puhua minulle ja käski tunnustaa sen tunteen Hänelle. Häpesin sitä tunnetta ja pyrin pitämään sen salassa niin itseltäni, kuin muiltakin ja jopa Jeesukselta.
Jeesus jatkoi puhumista minulle ja sanoi, että jos en tahdo syntejäni tunnustaa ja tulla niistä vapaaksi, jään synnin orjaksi.
En ollut siihen aivan heti valmis, vaan jatkoin elämääni ja pidin salaisuuden, jonka tiesin jo paljastuneen Jumalalle, kuitenkin salaisuutena.
Kuitenkin se synti tuli niin suureksi minussa, että eräänä päivänä tunnustin jo Jeesuksen havaitseman tunteen Hänelle ja pyysin Häntä apuun ja sanoin, että puhdista kaikki väärä minusta poissa.
Siitä alkoi vaikea tie ja se johti minut suuriin kärsimyksiin. Jouduin seuraamaan miten paha minussa taisteli Jumalan tahtoa vastaan, eli liha pyrki voitolle.
Sitä taistelua kesti yhdeksän kuukautta, mutta sitten tapahtui ihme, jouluaattona, sain täysin uudet tunteet ja sain nähdä, että niissä uusissa tunteissa ei ollut vilaustakaan kateudesta tai muista Jumalan vastaisista tunteista. Olin saanut vapauden, en omalla voimallani, vaan Jumalan voimalla.
Se on niin valtava asia, että koskaan en ole lakannut Jeesusta siitä kiittämästä, vaikka tästä tapahtumasta on kulunut kauan ja siksi minä täälläkin kirjoittelen.
En kirjoittele omasta voimastani, vaan Jumalan voimasta ja tahdosta, sillä olen saanut puhdistukseni jälkeen opetukseni Jeesukselta ja näin olen tullut kaikessa Jumalan opettamaksi.
Moni käskee täällä ihmisen parantaa itsensä ja se on lihan aikaansannosta ja siitä puuttuu usko.
Tulkaa Jeesuksen luokse, te syntiset ja sairaat, Hänellä yksin on valta korjata särkynyt astia ja tehdä se uudeksi.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Niinkö sinä sait uudet tunteet vain pyytämällä ja tunnustamalla rikoksesi.
Omaa tahtooa tai voimaa siinä asiassako ei tarvittu?
Suuri on uskon salaisuus.
oma tahtoa tunnustaa synnit, josta minä ensin tosin kieltäydyin. Kirjoitukseni on totta ja tämän minä olen kokenut ja siksi sanon jokaiselle, että ihminen ei itseään kykene parantamaan, mutta Jeesus kykenee.
Jumalan tahdon mukaan uudeksi.
Kuitenkaan, vielä silloin Jouluaattona, en saanut kastetta, joka tulee ylhäältä vedestä ja Hengestä, vaan vielä kului aikaa seraavaan Pyhäin miesten päivään ennen, kuin sen ihmeellisen kasteen sain.
Jouluaatosta, jolloin Jeesus teki minut täysin terveeksi, olin jo vapaa, iloinen ja rauhallinen ja elin tuntien Jeesuksen joka hetki lähelläni.
Jo silloin, kun olin synnin orja Jeesus oli kanssani ja kehoitti minua tunnustamaan Hänelle syntini ja ne kehoitukset tulivat ajatuksiini, niin että tiesin ne Jumalan puheeksi, mutta en osaa sanoa, miten ne tiesin ja tunsin, ne täytyy itse jokaisen kokea, että kykenee erottamaan Jumalan puheen, omasta lihallisuudestaan, eli omista ajatuksistaan.
Sitten Pyhän miesten päivänä sain kasteen taivaasta ja siinä yhteydessä sisäiset korvani avattiin ja sain kuulla Jeesuksen äänen niillä korvilla ja sen jälkeen olen kaikki opetukseni saanut yksin Häneltä ja Raamatun Sana on tullut kirkastetuksi kohdallani ja olen omassa elämässäni nähnyt, miten Raamatun Sana on totta ja lupaukset, joka siellä on, toteutuvat heidän kohdallaan, jotka uskovat ne.
Meidän lihallisten sisällä asuu hengellinen ihminen ja useiden kohdalla tämä hengellinen ihmisemme saa elää pimeydessä, sokeuden takia ja kuuroudessa, sen takia, että lihallinen ihminen estää ikuisen olemuksensa heräämistä näkeväksi ja kuulevaksi.
Tämä lihallinen ihmisemme kuolee, koska niin on määrätty, mutta monien ikuinen olemuskin jää kuolleeseen tilaan ja näin he ovat itsensä kuolemaan tuominneet, sillä se Sana, jonka Jeesus on puhunut ja jota he eivät kuulleet, tuo kuurouden ja sokeuden takia tuomion heille jättäen heidät valitsemaansa tilaan, eli kuolleiksi.
Jokainen saa kuitenkin tulla pelastetuksi, sillä Jeesus meni koko maailman syntien puolesta ristille ja siksipä armo riittää kaikille, jotka tahtovat tulla Jumalan pelastamaksi.
... yhteys jotenkin myös käytännön asioissa ?
Onko kysymys yksinomaan sinun henkisestä kypsymisestäsi ja sisäisten arvojesi selkiytymisestä, vai ilmenevätkö uskosi ja johdatuksesi vaikutukset muutenkin ?
Esimerkki:
Kun keskustelet jonkun kanssa, tiedätkö puhuuko hän totta vai valehtelee ?
Jos olet epävarma, voitko pyytää 'neuvoa' sisimmältäsi ? Jos niin teet, luotatko ehdottomasti saamiisi vastauksiin ?
kattaa koko elämäni, eli ilmenee kaikessa elämässäni.
... valottaa yhteyden toimintaa käytännössä, antamani esimerkin tai jonkin muun vastaavan ilmenemistavan avulla ?
valmistuissa hyvissä töissä ja elämäni on hyvää, sillä siihen kuuluu vapaus ja siunaus.
Usein Jeesus ilmaisee minulle valheenhengen, joka toimii jossakin lähimäisessäni, mutta ei aina, eli silloin, kun se on tarpeetonta Hänen mielestään.
Tarpeellista se vain on minun suojelemisekseni, tai lähimäisen johdattamiseksi parannukseen.
Jeesus johdattaa minua kaikessa ja Hän on jodattanut minut tilanteeseen, jolloin tulin sopivalla hetkellä pelastamaan ihmishengen ja Hän on jodattanut minut viemään käytännön apua tilanteisiin, joissa nämä avun tarvitsijat ovat itkien kysyneet, että mistä tiesit juuri nyt tulla ja Hän on edeltä rakkaudellaan kertonut, kun joku suvustani on tullut elämän rajalle ja vahvistanut minut siihen tapahtumaan niinkin, että olen saanut voiman olla saattamassa lähtevää, jota kukaan, lähtevä itsekään ei tiennyt lähdöksi ja Hän on käskenyt minun keskeyttää josku juttelemiseni jonkun kanssa kiireellisen esirukouksen tähden ja antanut todistuksen, miksi se tilanne vaati tottelemaan heti, ihmishenki oli siinäkin kyseessä.
Hän on jodattanut talouteni niin hyvään kuntoon, että vaikka saan hyvän toimeen tulon työstäni, jää minulla aikaa tehdä täällä ja muualla sitä tärkeintä työtä, eli Jumalan valtakunnan edestä tehtävää työtä.
Siis, Jeesus on pää ruumiissa minkä jäsen minä olen ja koska Hän on pää, lähtee tahtomiset ja tekemiset Hänestä.
>> Tarpeellista se vain on minun suojelemisekseni, tai lähimäisen johdattamiseksi parannukseen. >>
... juuri tuota 'lähimmäisen johdattamista'. Kaikki kunnia sille avulle ja opastukselle, joka uskovien kautta heidän läheisyydessään elävien osaksi tulee.
Yhteiskunnan tila on kuitenkin sellainen, että tehokkaampaa toimintaa tarvittaisiin. On jo kiire ja koska 2000v nykyisiä menetelmiä ei ole tehonnut riittävän hyvin, on velvollisuutemme etsiä uusia tapoja.
Jos uskon positiiviset vaikutukset jossain käytännön asioissa voitaisiin kokeellisesti todistaa, tulisi tämä nykyisessä tietoyhteiskunnassa tavattoman nopeasti yleisesti tunnetuksi. Moni välinpitämätän ja/tai epäileväinen luopuisi skeptisyydestään, ja alkaisi aktiivisesti etsiä samaa hyvää johdatusta itselleen, kuin mistä uskovat omalta kohdaltaan todistavat.
Usein toisteltu väittämä "he eivät usko vaikka näkisivät" ei todellakaan pidä paikkaansa kuin muutamien 'toivottomien tapausten' kohdalla.
Jostain syystä monet uskovat vastustavat tieteellisiä testejä ja luotettavien todisteiden hankkimista uskon mukanaantuomista hyvistä vaikutuksista täällä maallisessa elämässä.
En ymmärrä miksi ?
Kun lähetyskäsky kerran on annettu, "menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni", täytyy tarkoitus olla että käskyä noudatetaan niin tehokkaasti kuin mahdollista, kaikkia teknisen kehityksen ja informaatioyhteiskunnan mukanaan tuomia mahdollisuuksia hyväksi käyttäen.
Tuomaskin epäili, kunnes sai todisteet.
Ei häntä tietääkseni jätetty onnesta osattomaksi eläilystensä takia ?
Tiedän, että jos Jumala tahtoo paljastaa ihmiselle synnin, niin tämä ihminen on edeltä tiedetty sellaiseksi, että hän ottaa siitä paljastuksesta vaarin.
Eräskin mies, joka eli valheenhengen kanssa yhteistyötä tehden pitkään, teki parannuksen heti sen jälkeen, kun sain kehoituksen ilmaista valhe hänessä ja hän on tänään uskovainen mies.
Mutta kaikille ei jostakin syystä edes ilmaista heidän syntejään ja siksi niitä ei ilmaista Jeesuksen työtovereilekaan, eli heidän annetaan jatkaa unessa. Jumala tietää miksi.
Tuo tiede ja usko eivät vain voi kulkea käsikädessä, sillä uskovainen näkee totuuden ja tiede pyrkii kaikessa kumoamaan sen, minkä uskovainen näkee ilman materiaalista todistusta.
Ehkäpä tiede kykenee uskomaan sen, jossa tulee selkeästi materiaalinen, eli näkyvä tapahtuma uskosta, mutta useimmiten tiede, joka perustuu lihallisuuteen, eli järkeilyyn selittää sen tapahtuman poissa Jumalasta tapahtuneeksi, eli keksii sille järkeen menevät selityksen.
Mutta he, jotka ovat valittuja uskomaan, saavat Jumalan ihmeistä herätyksen ja siitä seuraavan uskonlahjan.
näin:
Mutta kaikille ei jostakin syystä edes ilmaista heidän syntejään ja siksi niitä ei ilmaista Jeesuksen työtovereilekaan, eli heidän annetaan jatkaa unessa. Jumala tietää miksi.
Tästä voi joku päästä väärään käsitykseen, eli niin, että kaikkia syntejä ei ilmaistaisi Jumalan työtovereillekaan. Niin se ei ole, vaan Jumalan työtoveri saa Pyhän Hengen kautta tietoonsa kaiken sen, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista, eli synnin itsessään ja siksi hän tietää tehdä parannuksen.
Tuolla kirjoittamallani tarkoitin, että Pyhä Henki meissä ei ilmaise lähimäisemme syntejä, meille, kuin vain silloin, kun Hän tahtoo käyttää meitä kanavana tämän lähimäisen kohdalla,Jeesuksen kutusumiseksi häntä tulla parannukseen ja Jeesuksen tuntemiseen.
Minäkin olen elämässäni, saanut kokea moinitaista.
Ja ilman Jeesuksen parantavaa rakkautta, en olisi voinut jatkaa.
Minä olin raadollinen, minun elämäni oli synnin ja alistamisen myötä, täysin toivotonta.
Avioliitoni, jonka monet vaikeudet, väkivalta, sarailoinen mustasukkaisuus, pelko, kaikki pahan elementit, olivat saaneet minut täysin alistuneeksi ja toisen ihmisen alamaisuuteen.
Jeesus, kun astui elämääni, ensin kauniisti sanoen muutaman sanan.
Pikkuhiljaa sain kirjoituksia, jotka lohduttivat sekä minua, että lähimpiäni.
Sain Syntyä Uudesti Ylhäältä, elämässäni alkoi tapahtua.
Jeesus suoraan alkoi opettamaan, joka pohjautui Raamattuun, Pyhä Henki joka johdatti sai minut pyytämään Hengen lahjoja, jota sitten tulikin runsaasti.
Minua puhdistetiin suorassa opetuksessa.
Minä oli pitkävihainen, viha oli suuri, katkeruus, kateus, itseni alentaminen, itseni halveksimenen, arvostelu, tuomitseminen, kateus, lähimmäiset tuntuivat etäisiltä ja kaikissa näki vai pahaa.
Mitä minulle tapahtui, Jeesus tuli sydämeeni, pala palalta mursi minut, kuin saviastian.
Minulle annetiin uusi astia uusi muoto.
Uuteen astiaan, anetiin uudet puhtaat tuneet.
Kiitos Jeesukselle.
Se mikä minussa oli vajvainen ja lihallinen, tapahtui sydämen ympärileikkaus, minusta tuli Jeesuksen kanaava, jota tänä päivänä teen.
Minulla on suuri rakkaus, Jeesusta ja Jumalaa kohtaan.
Pystyn rakastamaan lähimmäistäni niinkuin itseäni. Niitäkin ihmisiä, jotka vaikeita ovat, juuri hehän rakkautta eniten tarvitsevat.
Pyysinkin heitä kohtaan erikois rakkauta
Ja kaiken tämän sain armosta, rakkaudesta Jeesukselta.
Jeesus antaa kaikille, katsomatta henkilöön lahjojaan.
>> Tuo tiede ja usko eivät vain voi kulkea käsikädessä, sillä uskovainen näkee totuuden ja tiede pyrkii kaikessa kumoamaan sen, minkä uskovainen näkee ilman materiaalista todistusta. >>
... paikkaansa, tiede ei 'pyri' vastustamaan tai 'kumoamaan' yhtään mitään, vaan etsii totuutta. Tosin vain sellaista totuutta, joka on mahdollista tieteen keinoin verifioida, niinkuin nyt ihmeparantumiset, jos sellaisia todella tapahtuu.
Yksittäiset tiedemiehet tietysti tekevät virheitä, ei ihmiset, uskonnottomat varsinkaan erehtymättömiä ole. Koko järjestelmä on kuitenkin itsesaneeraava, jos jostain asiasta riittävästi luotettavia todisteita löytyy, tulee se aikanaan myös yleisesti hyväksytyksi.
>>.. tiede, joka perustuu lihallisuuteen, eli järkeilyyn selittää sen tapahtuman poissa Jumalasta tapahtuneeksi, eli keksii sille järkeen menevät selityksen. >>
Miksi haluat asettaa tieteen ja Jumalan toisiaan vastaan ? Sitähän ne eivät suinkaan ole.
Jos Jumala on kaiken luonut, on Hän luonut myös tieteet, luotujensa maallisia tarpeita tyydyttämään.
Tiede ei 'keksi' selityksiä asioille.
Tosiasioiden pohjalta voidaan laatia montakin erilaista teoriaa jostain asiasta, mutta teorioina ne myös pysyvät, kunnes kaikki muut paitsi yksi on kokeellisesti osoitettu paikkansapitämättömäksi.
Jumalaa ei koskaan tulla osoittamaan olemattomaksi tieteen keinoin. Miksi ei uskon mukanaan tuomia hyviä asioita saisi tieteellisesti varmistaa niiltä osin kuin ne maalliseen elämään ja hyvinvointiin liittyvät ?
Lähetyskäskyn mahdollisimman tehokas noudattaminen vaatii sitä.
... on hieno ja mieltä lämmittävä.
Sellaisia on varmaan esittetty niinkauan kuin kristinuskoa on esiintynyt. Mahdollisesti kauemminkin, ja ehkä myös muita uskoja tunnustavien toimesta ?
Lähetyskäskyn toteutumiseen ne kuitenkaan eivät ole 2000v'ssa riittäneet. Hyvä usko ja sen positiiviset vaikutukset yhteiskuntaan olisi saatava mahdollisimman tehokkaasti leviämään laajemmalle.
Kun ei muu auta, niin kouriintuntuvilla, tieteellisillä todisteilla uskon positiivisista vaikutuksista maalliseen elämään. Meitä Tuomaita on aivan liian paljon millään muulla tavoin pelastettaviksi.
Sinä olet uskosi löytänyt !
Onneksi olkoon ja hyvää jatkoa.
Tiede on tiedettä.
Usko syntyy vain uskosta, eikä tiede ja usko tavoita toisiaan koskaan maanpäällä.
Tieteelliset selitykset ovat, kautta aikojen askarruttanet ihmis mieliä.
Uskoa ei vain voi selittä tieteellisesti, koska se on eri mailma.
Tieteelisiä tapahtumiahan koko ajan ratkotaan ja mailman viisaat, pähkäilevät yrittävät selitystä löytää mailman kaikeudelle.
Se on kuitenkin salaisuus, uskoa ei voi ratkaista järjellä.
Tämä salaisuus ratkeaa niille jotka uskovat Jeesukseen.
Tiede on edistynyt jo meko pitkälle, mutta tänne maanpälle täytyy jäädä tätä asiaa mietimään niiden, jotka eivät usko.
Jeesushan tulee pian omansa hakemaan, ja jotka eivät antaneet elämäänsä Jeesukselle.
Ovat sammumattomassa tulessa mietimässä, asioita joihin ei ratkaisua tule.
>> Uskoa ei vain voi selittä tieteellisesti, koska se on eri mailma. >>
... mutta ainakin osa uskon hyvistä vaikutuksista maalliseen elämänmenoon pitäisi olla todistettavista.
Helpoin esimerkki on tietysti ihmeparantumiset. Jos sellaisia tapahtuu läheskään siinä mitassa, kuin tällä palstalla kerrotaan, ei todistaminen ole edes vaikeaa. Ei ainakaan sellaisissa vaivoissa, joiden olemassaolo ja parantuminen voidaan varmistaa röngenkuvien tai veri-yms kokeiden avulla.
Psyykkisten ja psykosomaattisten oireiden ja vammojen osalta se on vaikeampaa, mutta ei mahdotonta. Riittävän laaja tutkimus ja tulosten tilastollinen käsittely antaisi luotettavaa tietoa tältäkin alalta.
Tutkimus edellyttää yhteistyötä tutkijoiden ja parantuneiden välillä. Miksi uskovat eivät suostu osallistumaan armolahjojen tieteelliseen todistamiseen ?
Sehän saisi monen uskosta osattoman kaipaamaan samaa hyvää uskoa itselleen, tekisi heistä opetuslapsia niinkuin lähetyskäskyssä kehoitetaan.
Tuomas epäili. Hän sai todisteet ja tuli uskoon.
Miksi tätä ei sallita tämän päivän epäilijöille ?
Miten selittäisin sinulle sen asian, jota mikään tiede ei pysty mittaamaan, sillä sellaisia laitteita, joilla sitä mitataan ei ole olemassakaan, eli Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä, jotka uskomme ja ihmeet tapahtuvat tässä sisäisessä valtakunnassa.
Jumala on näin parhaaksi nähnyt tehdessään suunnitelmansa. Vain valitut tulevat näkemään Jumalan valtakunnan, he jotka uskovat Jeesukseen.
Paranemisihmeistä puheen ollen, itse en edes älynnyt koskaan pyytää lääkäreiltä todistusta niistä paranemisista, jotka sain Jeesuksen parantamana kokea, mutta lääkärit ja hoitohenkilökunta ovat sanoneet niitä ihmeeksi, jota ei ihminen kykene selittämään.
Ehkäpä Jumala ei halua, että uskoa tieteen keinoin mitataan ja siitä saadaan tieteen keinoin todistus, sillä Hänhän antaa meille lahjaksi uskon.
Muistat varmasti miten Jeesus sanoi, että vaikka joku kuolleista tulisi luoksenne puhumaan uskosta, ette te uskoisi ja tällä Hän tarkoitti heitä, jota eivät tahdokaan uskoa.
Heprealaiskirje 11
1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
2 Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
3 Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
Paranemis ihmeistä, mutta se ei ole tarpeen.
Miksikö se ei ole tarkoitettukaan tieteelliseksi näytöksi.
Vaan ainostaan Jeesuksen kunniaksi, ja Hän on, joka parantaa Hänelle myöskin kunnia kuuluu.
On aivan samantekevää, mitä tide ja lääkärit siihen sanoo.
Minä henilökohtaisesti etsin, vain ja ainoastaan
Jumalan kunniaa kaikessa.
Paranemis ihmeistä, mutta se ei ole tarpeen.
Miksikö se ei ole tarkoitettukaan tieteelliseksi näytöksi.
Vaan ainostaan Jeesuksen kunniaksi, ja Hän on, joka parantaa Hänelle myöskin kunnia kuuluu.
On aivan samantekevää, mitä tide ja lääkärit siihen sanoo.
Minä henilökohtaisesti etsin, vain ja ainoastaan
Jumalan kunniaa kaikessa.
>> Minä henilökohtaisesti etsin, vain ja ainoastaan Jumalan kunniaa kaikessa. >>
... ei ole tarkoitettu hyödyttämään Jumalaa eikä niitä, jotka käskyn saivat, vaan niitä jotka on tarkoitus pelastaa.
Mitä ihminen itselleen etsii lienee toisarvoista, käsky on selvä. Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.
Se ei onnistu nettiviesteillä niille joilla usko jo on , pakanat tarvitsevat niin kouriintuntuvia todisteita, kuin vain nykyaikaisin menetelmin on mahdollista hankkia.
>> Miten selittäisin sinulle sen asian, jota mikään tiede ei pysty mittaamaan >>
... yrittää mitään sellaista minulle selittää.
Riittävän moni on todistanut että uskoton ei noita asioita voi ymmärtää. Eikä tarvitsekaan, ehtiihän ne ymmärtää sitten kun/jos on uskoon tullut. Tosin uskoontulo edellyttää jotain muuta, parhaiten se varmaan onnistuisi pitävillä todisteilla niistä hyvistä vaikutuksista, jotka uskolla ovat tähän aivan arkipäiväiseen maalliseen elämään.
>> Paranemisihmeistä puheen ollen, itse en edes älynnyt koskaan pyytää lääkäreiltä todistusta niistä paranemisista, jotka sain Jeesuksen parantamana kokea, mutta lääkärit ja hoitohenkilökunta ovat sanoneet niitä ihmeeksi, jota ei ihminen kykene selittämään. >>
Siinäpä se. Vaikka lukemattomia ihmeparantumisia tapahtuu, ja asiasta paljon keskustellaan, ei kukaan kuitenkaan tule ajatelleeksi minkään muunlaisten kuin uskovien omien suullisten todistuksien hankkimista.
>> Ehkäpä Jumala ei halua, että uskoa tieteen keinoin mitataan ja siitä saadaan tieteen keinoin todistus, sillä Hänhän antaa meille lahjaksi uskon. >>
Ehkäpä, tai ehkäpä ei.
Jos todisteet auttavat pelastamaan suuren joukon epäileväisiä, miksipä rakastava Jumala ei sellaista haluaisi ?
Onhan Tuomaan käytös ja kohtalo kaikkien tiedossa. Eikö se riitä ennakkotapaukseksi ja tulkintaohjeeksi ?
>> Heprealaiskirje 11
1 Mutta usko on... >>
Niin varmaan, sitten kun sen uskon on onnistunut itselleen hankkimaan.