Ort.pappien

Onko ortodoksi pappien palkkaus parempi kuin luterilaisilla ?? Tarkastelin pikkuisen henkilöstöä, ja näyttää siltä että koko kirkkonne johto on kääntynyt muista uskonnoista. Onko piispojanne tentitty kääntymisen syistä...??? onko se palkkaus ??....
402735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

hunommat on liksat kuin luterilaisilla. Piispatki saavat huononpaa palkkaa.
Se valta, se kiehtoo ja kutsuu...

Äänestä

kukaan ei rupea ortodoksipapiksi palkan takia. Voi olla, että tulevaisuudessa piispamme eivät saa ollenkaan palkkaa, jos valtio pienentää avustuksiaan tai ne lakkaavat kokonaan. Piispamme ovat munkkeja, joten eivät he palkkaa tarvitsekaan.

Ortodoksiseen kirkkoon liittymisen syyt ovat aina uskonnolliset. Eihän vähemmistökirkkoon liittymisestä voi olla kenellekään mitään maallista etua tai hyötyä. Kääntyneet ovat olleet nuoria kääntyessään, eivätkä aktiivisia muiden kirkkojen jäseniä.

Koko kirkkokuntamme johto EI ole käännynnäisiä esim arkkipiispa Leo on ollut lapsesta asti ortodoksi, sillä hän kuuluu rajakarjalaiseen ortodoksisukuun.

Äänestä
  • päinvastoin, eli vähemmistöön liittymällä pääsee helpommin ylemmäksi. Valtaväestön keskuudessa enemmän ehdokkaita ja siten tiukempi pääsy uratielle. Nykyäänhän puhutaan vain "rahapapeista", vaikka sen pitäisikin olla kutsumustyö.

    Äänestä

  • juuri kirjoitti:

    päinvastoin, eli vähemmistöön liittymällä pääsee helpommin ylemmäksi. Valtaväestön keskuudessa enemmän ehdokkaita ja siten tiukempi pääsy uratielle. Nykyäänhän puhutaan vain "rahapapeista", vaikka sen pitäisikin olla kutsumustyö.

    meillä ortodokseilla ole mitään "asemaa" tässä yhteiskunnassa. Höpötät, mitä höpötät, kun et ymmärrä asioita.

    Äänestä

  • eihän kirjoitti:

    meillä ortodokseilla ole mitään "asemaa" tässä yhteiskunnassa. Höpötät, mitä höpötät, kun et ymmärrä asioita.

    piispoilla, papeilla ja kanttoreilla on pienemmät palkat kuin "kanssaveljillääln ja -sisarillaan" lut.kirkossa. Piste.

    Kuka hullu nyt liittyisi ort.kirkkoon siksi, että pappina ehtii kavuta arvoasteikossa ennemmin kuin lut.puolella! Salli mun nauraa tätä erästä aiemmin ollutta puheenvuoroa!

    Äänestä

Ort pappien perusliksa on karvan alle kakstonnia kuussa ja piispat jotka ovat valtion virkamiehiä ja valtion palkkaamia tienaa alkaen 4000€/kk ja asunothan ovat ilmaisia.

Äänestä
  • neljäätonnia! lues netistä työahtosopimuksen palkkaliite ja revi siitä huumoria!

    Äänestä

  • asunnot mitään ilmaisia ole.
    Oletkos kuullut verotusarvosta? Ei piispalle kukaan asuntoa ilmaiseksi anna.

    Äänestä

oletko oikealla ja vilpittömällä mielellä kyselemässä,
kirjoituksesi ainakin vaikuttaa vihjailevalta ja epäkohteliaalta.
No olet nyt saanut vastauksia, joiden tietoihin ei voi paljon luottaa, niin paljon niissä on virheita.

Äänestä
  • Palkat olisi viisaampaa tutkia työehtosopimuksista jne, jonka varmaan tiedätkin kun kerran osaat kysellä. Alkaa tuntua siltä, että yrität provosoida jotain liikkeelle... Jos olet ortodoksi, pitäisi sinun jo tietääkin nuo asiat.

    Munkki, joka elää ja työskentelee luostarin ulkopuolella, ei tule toimeen pelkällä Pyhällä Hengellä, kokeilepa itse, miten elämä sujuu ilman jonkinlaista tuloa!

    Äänestä

  • näihin tietoihin! kirjoitti:

    Palkat olisi viisaampaa tutkia työehtosopimuksista jne, jonka varmaan tiedätkin kun kerran osaat kysellä. Alkaa tuntua siltä, että yrität provosoida jotain liikkeelle... Jos olet ortodoksi, pitäisi sinun jo tietääkin nuo asiat.

    Munkki, joka elää ja työskentelee luostarin ulkopuolella, ei tule toimeen pelkällä Pyhällä Hengellä, kokeilepa itse, miten elämä sujuu ilman jonkinlaista tuloa!

    eikös ne ole sidotut seurakunnan jäsenmäärään?
    Siitä syystä jotkut eläkeikää lähentelevät kirkkoherrat hakeutuvat mieluusti isompiin seurakuntiin. Vaikuttaa eläkkeeseen. (luterilaisella puolellatämä on totta.)

    Asuuko kukaan pappi enää työsuhdeasunnossa?

    Äänestä

  • järkikäteen kirjoitti:

    Pitää vaan suhteuttaa menot tulojen mukaan niin pappien kuin piispojenkin. Kiinassa saa farkkuja 20 tuntia vuorokaudessa ompeleva ompelijanainen noin 30 euroa kuussa ja sillä on tultava toimeen. Meikäläisen palkka on käteen noin 600 euroa kuussa. Sillä tulee toimeen. Moni työtön tai eläkeläinen elää tosi pienillä tuloilla ja tulee toimeen. Ei täällä tarvitse jokaisen kerätä ikiomaa taidekokoelmaa eikä kirjastoa, tosin ne voi testamentata yleishyödylliseen käyttöön.

    Näin vappuna on ihan hyvä pysähtyä miettimään näitä palkkauksen epäoikeudenmukaisuuksia, pienituloisten eläkeläisten asemaa ja tulojen epätasaista jakautumista. Välillä voisi olla kiitollinen ja iloinen siitä mitä on, eikä jatkuvasti olla naukumassa lisää ja lisää.

    Suomen ortodoksisella kirkolla on 1.1.2007 voimaan tullut työehtosopimus, jossa säädetään myös palkkauksesta. Kun olen tarkastellut ko. sopimuksen palkkataulukkoa, olen havainnut peruspalkkojen olevan pienemmät kuin julkishallinossa, esim. kuntien pienipalkkaisimmilla työntekijöillä. Eivätkä piispojenkaan peruspalkat ole kummoiset. Hakekaa nyt netistä ihan hakusanalla "Suomen ortodoksisen kirkon työehtosopimus" niin saatte just ajantasaista tietoa, ja lopettakaa tuollaiset sata vuotta vanhat omituiset mutu-tiedot, vai vielä seurakunnan jäsenmäärän mukaan, hahhahhaa! Mistähän takapajulasta tuollaiset tiedot ovat peräisin?

    Äänestä

  • ottakaa selvää kirjoitti:

    nettiosoitteen, mistä tuo palkkataulukko löytyy? Yritin äsken qooklettamalla löytää sen, mutta ei onnistunut.

    Äänestä

  • tarkan kirjoitti:

    nettiosoitteen, mistä tuo palkkataulukko löytyy? Yritin äsken qooklettamalla löytää sen, mutta ei onnistunut.

    www.ort.fi/helsinki/ajankoht/TES-2.pdf

    Ainakin minä pääsin "perimmäisten asioiden" äärelle!

    Äänestä

  • pienipalkkainen kirjoitti:

    Pitää vaan suhteuttaa menot tulojen mukaan niin pappien kuin piispojenkin. Kiinassa saa farkkuja 20 tuntia vuorokaudessa ompeleva ompelijanainen noin 30 euroa kuussa ja sillä on tultava toimeen. Meikäläisen palkka on käteen noin 600 euroa kuussa. Sillä tulee toimeen. Moni työtön tai eläkeläinen elää tosi pienillä tuloilla ja tulee toimeen. Ei täällä tarvitse jokaisen kerätä ikiomaa taidekokoelmaa eikä kirjastoa, tosin ne voi testamentata yleishyödylliseen käyttöön.

    Näin vappuna on ihan hyvä pysähtyä miettimään näitä palkkauksen epäoikeudenmukaisuuksia, pienituloisten eläkeläisten asemaa ja tulojen epätasaista jakautumista. Välillä voisi olla kiitollinen ja iloinen siitä mitä on, eikä jatkuvasti olla naukumassa lisää ja lisää.

    naukunut lisää? Tai pappi?

    Jos esim. pappia ajattelee, niin työmäärä on usein suuri. Ja kuitenkin ort.pappi saa vähemmän palkkaa kuin luterilainen kollegansa. Että silleen. Samoin siis ort.piispa saa vähemmän kuin kollegansa luterilaisella puolella. Ei se minusta ole oikein.

    Mutta minkäs teet. Sama asia kuin naiset saavat vähemmän palkkaa kuin miehet. Samasta työstä pitäisi maksaa sama palkka. Oli kirkkokunta kumpi tahansa.

    Äänestä

  • piispa on kirjoitti:

    "Jos esim. pappia ajattelee, niin työmäärä on usein suuri. Ja kuitenkin ort.pappi saa vähemmän palkkaa kuin luterilainen kollegansa. Että silleen. Samoin siis ort.piispa saa vähemmän kuin kollegansa luterilaisella puolella. Ei se minusta ole oikein."

    Viinakaupan myyjät tienaavat paremmin kuin Lidlin kassalla. Yhtä oikein on verrata eri kirkoissa olevien pappien palkkoja. Jos Lidlin kassan palkkaa nostetaan, maksaja on luonnollisesti Lidl. Tarkoitatko tällä sitä, että luterilaiset ovat reilumpia kuin ortodoksit, kun he pitävät paremman huolen omista papeistaan.

    "Samasta työstä pitäisi maksaa sama palkka. Oli kirkkokunta kumpi tahansa."

    Miksi "kumpi tahansa"? Eikö sama palkka kuulu kaikille kirkkokuntaa katsomatta? (Miksi mormonipapille pitäisi maksaa vähemmän/enemmän samasta työstä?)

    "Kukahan piispa on naukunut lisää? Tai pappi?"

    Et ilmeisesti ole keskustellut heidän kanssa palkkauksesta.

    Äänestä

ort. pappien tulotaso on selvästi pienempi kuin luterilaisten.

lähde: hiippakuntakanslia

Äänestä

kyselevät täällä ihan hulluja asioita!

Kuka tahansa, joka osaa tänne palstalle ja ilmeisesti istuu silloin tietokoneen ääressä, voisi hakukoneelta etsiä linkin työehtosopimukseen ja katsoa sieltä oikeat tiedot pappien palkkauksesta - ja piispojenkin. Sieltä voi myöskin lukea jokaisen piispan elämäntien tähän päivään asti. Hakukonetta olet ilmeisesti osannut käyttää, kun olet tännekin löytänyt tyhmine kysymyksinesi.

Piispoista jokainen on alunperin joko pappi tai munkki, ei kukaan liity kirkkoon suoraan piispaksi ja siihen tehtävään on melkomoiset kriteerit; paljon opintoja ja pitkä aika ortodoksisen kirkon palveluksessa arvostettuna pappistehtävässä tai luostarissa. Ei piispuuteen hypätä niinkuin julkkikset eduskuntaan, se sinunkin pitäisi oivaltaa, vaikka et kuulukaan kirkkoomme.

Piispojen taidot ja kyvyt tulla valituksi piispaksi on nähty jo pitkän pappeuden tai muun kirkossamme vastuunalaisen tehtävän hoitamisessa eikä palkkauksesta voida puhua edes samana päivänä kuin luterilaisten. Miten lienee omien piispojen "tenttiminen" kirkkoonne kuulumissta tapahtunut, onko silloin rehellisesti kerrottu esim. salarakkaista!

Äänestä
  • Hassuja kyselee henkilö, jolla on omia ongelmia ja nyt hän on löytänyt tämän avuliaan palstan niiden purkamiseen. Lähes jokaisessa hänen kysymyksessään on jotain negatiivista ja pahansuopaista ortodoksista kirkkoa kohtaan, joten ihan ilman mustamaalaamista hän ei ole liikkeellä.

    Nämä kysymykset ovat kuitenkin kuin siunaus niille kaiken tietäville hölmöille, jotka haluavat päteä tiedoillaan, joko oikeilla tai itse keksityillä.

    Tällä tavalla tämä hullunmylly hyödyttää molempia osapuolia ja jatkaa pyörimistään.

    Äänestä

  • Ei ainakaan minulta kysytty kirkkoon liittyessäni, että onko minulla salarakas. Pitääkö
    papille kertoa ihan kaikki?

    Lisäksi olen luullut että papit ei saa ollenkaan palkkaa, vaan kymmenykset seurakuntlaisilta. Aluksi työnsin seinässä olevaan lippaaseen rahaa, koska luulin että ne ovat pappia varten.

    Tässähän avartuu koko ajan.

    Äänestä

oli syntyperäinen kristitty? Ortodoksisessa kirkossa uudet jäsenet otetaan tasavertaisina vastaan. Historiasta löytyy tapaus, jossa kirkolliskokousta johdettiin jo ennen kastamista!

Suomen ortodoksisessa kirkossa on 4 piispaa 24 seurakuntaa, joissa jokaisessa lienee kirkkoherra :-) Luterilaisessa kirkossa taitaa olla 11 piispaa (kun lasketaan mukaan arkkipiispa ja kenttäpiispa). Heidän kirkkonsa jakaantuu noin 550 seurakuntaan.

Suomessa Suomen ortodoksiseen kirkkoon kuuluvia ortodokseja on noin 58 tuhatta luterilaisia noin 4,4 miljoonaa. Ortodoksiseen seurakuntaan kuuluu keskimäärin 2400 uskovaista ja piispalla on 14500 paimennettavaa. Luterilaisilla vastaavat luvut ovat 8000 ja 400 000. Luterilaiseksi papiksi ja piispaksi voi päästä naisetkin. Jos ekumeeninen kristitty miettii pappisuraa, pojan kannalta on selvästi helpompi päästä ortodoksiseksi kirkkoherraksi (ja tytön luterilaiseksi kirkkoherraksi), sillä paikkoja on kolme kertaa enemmän suhteessa väestöön. Piispoilla on ortodokseilla 28 kertaa enemmän suhteutettuna luterilaiseen ja luulisi olevan varsin helppoa päästä ortodoksiseksi piispaksi, sillä harva nuori valitsee enää munkin uran päästäkseen piispaksi.

Asiaa voidaan katsoa toisenkin. Luterilaisilla on kaksi seurakuntaa, joiden väkiluku on suurempi kuin ortodoksisen kirkon väkiluku, mutta sen johdossa on vain kirkkoherra. Itseasiassa luterilaisilla on lähes sata sellaista seurakuntaa, joissa kirkkoherra paimentaa yhtä suurta joukkoa kuin ortodoksinen piispa keskimäärin. En tiedä ortodoksisen piispan palkkaa, mutta käsittääkseni se on melko tarkkaan yhtä suuri kuin suurimpien luterilaisten seurakuntien kirkkoherrojen palkka.

http://www.iltasanomat.fi/verotiedot/2005/virkamiehet.asp
kertoo eräiden virkamiesten verotettavat tulot. Puolen miljoonan verotettava omaisuus on niin suuri, että saadakseni sellaisen, saattaisin sitoutua ikuiseen köyhyyteen.

Tällainen kysymyksen asettelu ei ole oikeasti perusteltu. Ortodokseilla on paljon pappeja, jotka tekevät työnsä ilman korvausta. Ihan mutu-tuntumalla heidänkin joukossa on "liikaa" käännynnäisiä.

Äänestä
  • KimmoKoo ei ole ihan aja tasalla; Suomen ortodoksisen kirkkokunnan väkiluku on jo hivuttautunut 60.000:n paremmalle puolelle.

    Meillähän on todella ns. "harrastelijapappeja" (sinänsä kammottava nimitys!, jotka eivät ole varsinaisesti valmistuneet pappiskoululutuksesta vaan erillisopinnoilla saavuttaneet sellaisen tason, että heidät on katsottu voitavan vihkiä pappeuteen.
    Kun tällaiset tai eläkkeellä olevat pappit tekevät "keikkoja" eli vuorottavat virassa olevia - anteeksi, toimessa nykylain mukaan - pappeja heidän harvoina vapaapäivinään tai lomien aikana, he kyllä saavat toimituspalkkion ja matkakorvauksen ihan lakisääteisesti. Eri asia on, jos jotkut haluavat palvella kirkkoa palkatta.
    On tietysti mahdollista, että joku pienieläkkeinen hankkiutuu papiksi saadakseen sitä kautta muutaman euron lisää tuloihinsa. Kuitenkin, ilman näitä keikkapappeja seurakunnat joutuisivat välillä pistämään kirkkonsa ja rukoushuoneensa kiinni ja viivyttämään toimituksia, sillä papin vuorokaudessa on samat 24 tuntia kuin meillä muillakin.

    En myöskään kadehdi kenenkään tuloja, on hän sitten piispa tai seurakuntalainen. Omani riittävät omiin tarpeisiini ja se riittää, jos joku saa enemmän, se olkoon hänelle onneksi ja siunaukseksi.

    Ortodoksiseksi piispaksikaan ei pääse kovin helposti, niinkuin KimmoKoo tuntuu luulevan; meillä on neljä suhteellisen "nuorta" ja ilmeisesti melko tervettäkin piispaa, joilla ei vielä pitkään aikaan ole eläke edes harkinnassa, saattavat ikänsä loppuun olla piispana. Sitäpaitsi, jos joku "nuori" nyt havittelee piispan asemaan, voi sitten ruveta sopeutumaan ajatukseen, että edessä on hyvinkin 30-40 vuoden odotteluaika ja kannattaa myös kiireesti hakeutua pappiskoulutukseen ja muutenkin hankkia akateemista koulutusta riittävästi, teologian tohtorin arvo vähintään sillä tässä välissä on jo riittävästi ansioituneita tulevia piispoja.

    Äänestä

  • ei ole ollenkaan päässyt listoille, ei liioin Oulun piispa eikä Joensuun piispa, voi voi!

    Otapa, KimmoKoo vielä selvää, mitenkä on meidän ökypiispa tulonsa ja omaisuutensa hankkinut kun näytät olevan niin kiinnostunut ihmisten yksityisasioista, ja kerro meillekin, että tiedämme kadehtia tarpeeksi!

    Äänestä

  • vanhoja tilastoja kirjoitti:

    KimmoKoo ei ole ihan aja tasalla; Suomen ortodoksisen kirkkokunnan väkiluku on jo hivuttautunut 60.000:n paremmalle puolelle.

    "Suomessa Suomen ortodoksiseen kirkkoon kuuluvia ortodokseja on noin 58 tuhatta"

    "Suomen ortodoksisen kirkkokunnan väkiluku on jo hivuttautunut 60.000:n paremmalle puolelle."

    Kirkolla on kaksi väkiluku, joista toinen on läsnä olevat jäsenet ja toisessa on kaikki. Läsnä olevia ortodokseja on alle 60 tuhatta. Luterilaisia ei todellisuudessa ole enää 4,4 miljoonaa (taitaa olla 4,3 miljoonaa), mutta se oli sopiva luku jakolaskuun.

    "Meillähän on todella ns. 'harrastelijapappeja' ..."

    Tämä on eräs hienoimmista asioista ortodoksisessa kirkossa. Monet näistä ovat eläkeläisiä, jotka ovat tehneet elämäntyönsä aivan muissa ammateissa. Jos papin virka on huono valinta niille jotka haluavat rikastua, on "harrastelijapapin" työ vielä huonompi keino leventää leipää.

    Käsittääkseni ainakin Kiuruveden seurakunnassa kanttorintyöt tehdään enemmän tai vähemmän talkootyönä.

    "Ortodoksiseksi piispaksikaan ei pääse kovin helposti, niinkuin KimmoKoo tuntuu luulevan"

    Ortodoksiseksi piispaksi on paljon helpompi päästä kuin luterilaiseksi piispaksi. Luterilaiseen pappisliittoon kuuluu 2500 jäsentä sekä 1000 opiskelijajäsentä, joista aikanaan valikoituu piispat. Ortodoksisen piispan pitää olla munkki, joita tarjolla vain kourallinen, tai leskeksi jäänyt pappi.

    "teologian tohtorin arvo vähintään..."

    Piispalle ei ole pätevyysvaatimuksia. Jotenkin vierastan ajatusta, että piispaksi opiskellaan. Kanoneissa taidetaan sanoa piispan edellytyksistä vain:

    Seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen 2. sääntö.

    Koska me psalmissa veisaten lupaamme Jumalalle: »Minä iloitsen sinun käskyistäsi enkä sinun sanaasi unhota», tulee kaikkien kristittyjen vaarinottaa tämä pelastuskeino, mutta erikoisesti niiden, jotka ovat puetut papilliseen arvoon. Tämän johdosta määräämme, että jokaisen, joka aikoo tulla korotetuksi piispanviran asteeseen, tulee ehdottomaasti tuntea psalttari, jotta hän siten neuvoisi koko alaistansa kleerustakin siitä ottamaan oppia. Metropoliitan tulee visusti tiedustella, osaako hän antaumuksella tutkien eikä vain ohimennen lukea pyhiä sääntöjä, pyhää evankeliumia, jumalallisten apostolien kirjoja ja koko pyhää Raamattua ja esiintyä Jumalan käskyjen mukaan sekä opettaa alaistansa kansaa. Sillä meidän hierarkiamme olemuksena ovat Jumalan perinteenä antamat sanelmat so. jumalallisten kirjoitusten todellinen tuntemus, kuten suuri Dionysios on ilmaissut. Mutta jos asianomainen kiistelee vastaan eikä hyvällä suostu näin tekemään, älköön häntä vihittäkö. Sillä profeetallisesti Jumala lausui: Koska sinä olet hyljännyt tiedon, hylkään minä sinut, niin ettet saa olla minun pappinani.

    Pyhien apostolien 80. sääntö.

    Pakanallisesta elämästä tullutta ja kastettua tai pahasta elämästä (parannuksentehnyttä) ei ole oikein heti asettaa piispaksi, sillä väärin on sen, jota ei ole vielä koeteltu, olla toisten opettajana muutoin kuin (erityisestä) Jumalan armosta.

    Virkamiespiispat, joilla ei ole kokemusta seurakuntapapintyöstä, voi olla mediaseksikäs. Minusta piispan päätehtävä on huolehtia kleeruksesta ja kansasta (vertaa
    Pyhien apostolien 58. sääntö). Piispa on kansan, pappien ja kirkon palvelija.

    asianmukainen koulutus. Se onko pappi pää- vai sivutoiminen riippuu muista asioista. Piispaksi ortodoksisessa kirkossa pääsee vain kaitselmuksen tahdosta -usein kovien koettelemusten kautta.

    Äänestä

  • KimmoKoo kirjoitti:

    ET kuitenkaan voine kiistää, etteikö teologinen koulutuskin olisi piispalle välttämätön, täytyyhän hänen hiippakuntansa/kirkkokuntansa päänä olla varsin syvällisesti tietoinen esim. tästä kanonien sisällöstä, josta näytät olevan hyvin tarkka!

    Ei keikkapapille välttämättä toimituspalkkio ole "kehnompi tapa leventää leipää"; mikä tahansa lisätulo on kai parempi kuin ei mitään...

    Voi olla, että Kiuruvedellä - ymmärrän kyllä pienten seurakuntien taloudelliset ongelmat - tehdään talkootyötä mutta meidän seurakunnassamme kyllä maksetaan toimituspalkkio keikkakanttoreille ja papeille ja myös matkakorvaus ihan sopimusten mukaisina - ja jopa pikku ponomareillekin maksetaan vähintään matkakorvaus. Eri asia on sitten, haluavatko ko. henkilöt periä tämän palkkion/korvauksen vai haluavatko tehdä kirkolleen maksuttoman palveluksen, niitä jopa meilläkin riittää!

    >>>Ortodoksiseksi piispaksi on paljon helpompi päästä kuin luterilaiseksi piispaksi. Luterilaiseen pappisliittoon kuuluu 2500 jäsentä sekä 1000 opiskelijajäsentä, joista aikanaan valikoituu piispat. Ortodoksisen piispan pitää olla munkki, joita tarjolla vain kourallinen, tai leskeksi jäänyt pappi.

    Äänestä

  • zinon kirjoitti:

    Kaikissa kirjoituksissa on pidetty selviönä, että papiksi haluavia ihmisiä riittää. Todellisuudessa se on kaikkea muuta kuin nuorten toiveammatti.

    Äänestä

  • Väkiluvusta vieläkin eri mi... kirjoitti:

    ET kuitenkaan voine kiistää, etteikö teologinen koulutuskin olisi piispalle välttämätön, täytyyhän hänen hiippakuntansa/kirkkokuntansa päänä olla varsin syvällisesti tietoinen esim. tästä kanonien sisällöstä, josta näytät olevan hyvin tarkka!

    Ei keikkapapille välttämättä toimituspalkkio ole "kehnompi tapa leventää leipää"; mikä tahansa lisätulo on kai parempi kuin ei mitään...

    Voi olla, että Kiuruvedellä - ymmärrän kyllä pienten seurakuntien taloudelliset ongelmat - tehdään talkootyötä mutta meidän seurakunnassamme kyllä maksetaan toimituspalkkio keikkakanttoreille ja papeille ja myös matkakorvaus ihan sopimusten mukaisina - ja jopa pikku ponomareillekin maksetaan vähintään matkakorvaus. Eri asia on sitten, haluavatko ko. henkilöt periä tämän palkkion/korvauksen vai haluavatko tehdä kirkolleen maksuttoman palveluksen, niitä jopa meilläkin riittää!

    Nykyään jostain syystä oletetaan, että traditio siirtyy yliopistojen kautta :-) Kun Suomeen perustettiin pappisseminaari, oli se kaksivuotinen. Väitän, että sen käyneet eivät tienneet vähempää kirkon perinteestä tai kanoneista kuin nykyään valmistuvat papit. He olivat oppineet asiat jumalanpalveluksissa, ruokapöydän ääressä, arkisessa elämässä. Nykyiset papit osaavat esimerkiksi lukea Raamattua alkukielillä, mutta papin työssä he eivät ole edeltäjiään parempia.

    Kirkkoherroille on sälytetty paljon sellaisia töitä, joihin perinteinen koulutus ei riitä. Kirkon perinteen mukaan piispan ei tarvinnut olla sen paremmin koulutettu kuin Pyhä Pietari tai Jeesus, mutta toki hyvä muodollinen koulutus on aina auttanut kirkollisella uralla eteenpäin.

    "Ei keikkapapille välttämättä toimituspalkkio ole "kehnompi tapa leventää leipää"; mikä tahansa lisätulo on kai parempi kuin ei mitään..."

    Meillä päin maksettavat korvaukset ovat muodollisia. Kaikki tuntemani keikkapapit ja kanttorit maksavat enemmän kirkollisveroa kuin voivat saada korvauksia. Käsittääkseni useimmat ottavat main matkakorvauksen.

    Äänestä

  • KimmoKoo kirjoitti:

    Kaikissa kirjoituksissa on pidetty selviönä, että papiksi haluavia ihmisiä riittää. Todellisuudessa se on kaikkea muuta kuin nuorten toiveammatti.

    vaan kutsumus! Ortodoksisen kirkon pappi ei ole "ammatissa", hän on pappi, mikä on paljon enemmän - sakramentti - vaikka siitä saatava korvaus työaikaan verrattuna on kehno. Vaan tämäpä on juuri se, mistä kutsumuksen tunnistaa!

    Mistähän se mahtaa johtua, että meillä papiston palkkaus onkin niin kehno? Vai siitä, että siitä on päättämässä niitä, jotka jostain syystä kadehtivat pappeutta eivätkä ole itse siihen asti päässeet, eli ne seurakuntien ja kirkkokunnan suuriäänisimmät huutajat ja arvostelijat, jotka joskus tekevät pappienkin työn todella pirulliseksi.

    Äänestä

  • toiveammatissaan oleva, kirjoitti:

    itse sanonut. KIITOS!!!

    Äänestä

  • linkissä käynyt kirjoitti:

    ei ole ollenkaan päässyt listoille, ei liioin Oulun piispa eikä Joensuun piispa, voi voi!

    Otapa, KimmoKoo vielä selvää, mitenkä on meidän ökypiispa tulonsa ja omaisuutensa hankkinut kun näytät olevan niin kiinnostunut ihmisten yksityisasioista, ja kerro meillekin, että tiedämme kadehtia tarpeeksi!

    Ambro taitaa olla vähän joka suhteessa poikkeus siihen sääntöön joka määrittää millaisia ortodoksiset piispat ovat.

    Kadehtiminen ei ole muuten ainoa vaihtoehto. Jos munkilla on miljoonaomaisuus, häntä voi myös sääliä. Hänen on näet tehtävä tili tileistään.

    Ensin Suomi24-törkypalstalla, sitten vielä Kristuksen pelottavan tuomioistuimen edessä.

    Äänestä

  • toiveammatissaan oleva, kirjoitti:

    vaan kutsumus! Ortodoksisen kirkon pappi ei ole "ammatissa", hän on pappi, mikä on paljon enemmän - sakramentti - vaikka siitä saatava korvaus työaikaan verrattuna on kehno. Vaan tämäpä on juuri se, mistä kutsumuksen tunnistaa!

    Mistähän se mahtaa johtua, että meillä papiston palkkaus onkin niin kehno? Vai siitä, että siitä on päättämässä niitä, jotka jostain syystä kadehtivat pappeutta eivätkä ole itse siihen asti päässeet, eli ne seurakuntien ja kirkkokunnan suuriäänisimmät huutajat ja arvostelijat, jotka joskus tekevät pappienkin työn todella pirulliseksi.

    Useimmilla tuntemillani papeilla on teologinen koulutus, mutta he ovatkin luterilaisia pappeja. Itseasiassa taidan tuntea vain kaksi ortodoksista pappia, jotka ovat myös akateemisesti oppineita teologeja.

    Luterilaisessa kirkossa papin palkkausperuste on koulutus ja urakehitys. Aikaisemmin ortodokseilla oli puhdas urakehitys, mutta nykyään palkassa huomioidaan myös koulutus. Luterilaisilla on selvästi parempi koulutus ja huonompi urakehitys sekä rikkaampi kirkko, joten luonnollisesti heidän palkkansa ovat näennäisesti samantasoisista töistä suurempi. Yhteistä molempien palkkaukselle on matala tulotasoa.

    "Mistähän se mahtaa johtua, että meillä papiston palkkaus onkin niin kehno? Vai siitä, että siitä on päättämässä niitä, jotka jostain syystä kadehtivat pappeutta eivätkä ole itse siihen asti päässeet, eli ne seurakuntien ja kirkkokunnan suuriäänisimmät huutajat ja arvostelijat, jotka joskus tekevät pappienkin työn todella pirulliseksi."

    Aivan viime aikoihin asti on pappien palkat säädetty lailla. Ratkaisu länsimaita uhkaavaa pappispulaan ei ole palkankorotukset. Pappiuden arvon romahtaminen johtuu maallistumisesta.

    onkin luterilainen, joka on täällä ortodksipalstalla vain hämmentämässä selviä asioita... Luterilainen ei voi ymmärtää ihan oikein meikäläistä mentaliteettia tai tapoja eikä paljon muutakaan...

    Äänestä

  • totean täältä Karjalasta että kirjoitti:

    Ambro taitaa olla vähän joka suhteessa poikkeus siihen sääntöön joka määrittää millaisia ortodoksiset piispat ovat.

    Kadehtiminen ei ole muuten ainoa vaihtoehto. Jos munkilla on miljoonaomaisuus, häntä voi myös sääliä. Hänen on näet tehtävä tili tileistään.

    Ensin Suomi24-törkypalstalla, sitten vielä Kristuksen pelottavan tuomioistuimen edessä.

    vaan se, mitä sillä tekee; tekeekö sillä jotain hyvääkin vai käyttääkö vain omaksi hyödykseen. Luulen, että tästä nimenomaisesta omaisuudesta liikkuu melkolailla myös muitten hyväksi, vaikka siitä ei julkisesti huudellakaan...

    Äänestä

  • köyhä seurakuntalainen kirjoitti:

    vaan se, mitä sillä tekee; tekeekö sillä jotain hyvääkin vai käyttääkö vain omaksi hyödykseen. Luulen, että tästä nimenomaisesta omaisuudesta liikkuu melkolailla myös muitten hyväksi, vaikka siitä ei julkisesti huudellakaan...

    huuda julki hyviä tekojaan. Mistä me tiedämme toistemme hyvät ja pahat teot? Voisimme jättää Vanhan Leijonamme rauhaan vähäksi aikaa.

    Minullakin on asuntoja siellä täällä ja kaikki omassa käytössä. Asunnoton ilahtuisi jos antaisin omastani. ( verottaja onkin sitten toinen juttu)

    Äänestä

  • että KimmoKoo kirjoitti:

    onkin luterilainen, joka on täällä ortodksipalstalla vain hämmentämässä selviä asioita... Luterilainen ei voi ymmärtää ihan oikein meikäläistä mentaliteettia tai tapoja eikä paljon muutakaan...

    Hyvin harva ortodoksi voisi sanoa tuntevansa hyvin useita luterilaisia pastoreita ja vain kaksi ortodoksista pappia. Esimerkiksi minulla ei ole tuttavapiirissäni yhtään luterilaista eikä muutakaan protestanttista saarnamiestä, enkä heti ilman tarkkaa muistelemista pysty mainitsemaan edes muutamaa luterilaista piispaa nimeltä.

    Äänestä

  • että KimmoKoo kirjoitti:

    onkin luterilainen, joka on täällä ortodksipalstalla vain hämmentämässä selviä asioita... Luterilainen ei voi ymmärtää ihan oikein meikäläistä mentaliteettia tai tapoja eikä paljon muutakaan...

    "Tuntuu jotenkin siltä, että KimmoKoo onkin luterilainen, ..."

    ;-) Asialla ei ole mitään merkitystä. Työn puolesta tunnen monta luterilaisia pappeja ja suvun takia ortodoksipappeja myös muista seurakunnista. Olen eronnut kirkosta.

    Sain vähän aikaa sitten pyyhkeitä nimimerkistä, sillä siitä tulee kuulemma mieleen sihteerinä toimiva ylidiakoni. Nimien samankaltaisuus on silkkaa sattumaa.

    "Luterilainen ei voi ymmärtää ihan oikein meikäläistä mentaliteettia tai tapoja eikä paljon muutakaan..."

    Välillä tuntuu todella vaikealta ymmärtää "meikäläistä mentaliteettia". Pari vuotta sitten eräs rovasti kanteli sekä eduskunnan oikeusasiamiehelle että arkkipiispalle, kun toiselle rovastille ei sopinut eräälle viikonlopulle hautajaiset :-) Tätä ja paljon muutakaan ei luterilaiset ymmärrä :-}

    Äänestä

  • että KimmoKoo kirjoitti:

    onkin luterilainen, joka on täällä ortodksipalstalla vain hämmentämässä selviä asioita... Luterilainen ei voi ymmärtää ihan oikein meikäläistä mentaliteettia tai tapoja eikä paljon muutakaan...

    niin vahvasti, että havaitsemmesen tällä palstallakin. Minuakin on epäilty tämän tästä luterilaiseksi vakoojaksi. Hui menemään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

palkkaus kirjoitti:

Onko ortodoksi pappien palkkaus parempi kuin luterilaisilla ?? Tarkastelin pikkuisen henkilöstöä, ja näyttää siltä että koko kirkkonne johto on kääntynyt muista uskonnoista. Onko piispojanne tentitty kääntymisen syistä...??? onko se palkkaus ??....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu