Turkin tilanne

Katselin uutisia ja huolestuin Turkin tilanteesta, saattaapa Turkista tulevaisuudessa tulla Iranin kaltainen uskontopainotteinen valtio, olemmeko me valmiit ottamaan tällaisen maan EU:n jäseneksi? Ottakaa kantaa, minua ainakin huolestuttaa.
3358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jo valtio, jossa uskonnon ja valtion erottamisesta huolehdittiin jo kauan aikaa sitten, palaisi pappisvaltaan ja teokratiaan. Kaikenmaailman feministit ja sun muut kauhistelevat sitä, miten naiset eivät saa käyttää huntua valtion virastoissa, ja kuinka armeija on näkyvästi maan politiikassa. Aivan aiheetonta määkymistä. Mutta he eivät näe, että Ataturkin historiallisen työn tuloksia täytyy puolustaa! On hienoa, että armeija takaa tiukan paikan tullen sen, että Turkki pysyy pappisvallan ulkopuolella!

Äänestä

No erittäin hieno oli nähdä että Turkkilaiset aktivisesti osallistuvat demokratiaan ja pitävät maansa oikealla tiellä. Huomasin että Turkkin Demokratia on lujaa ja tule olemaan lujempi. Turkkilla olisi paikka EUssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei Turkin EU-jäsenyydelle kirjoitti:

Katselin uutisia ja huolestuin Turkin tilanteesta, saattaapa Turkista tulevaisuudessa tulla Iranin kaltainen uskontopainotteinen valtio, olemmeko me valmiit ottamaan tällaisen maan EU:n jäseneksi? Ottakaa kantaa, minua ainakin huolestuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu