Olin perinteisessä vapputapahtumassa Huopalahden kirkonmäellä Etelä-Haagassa, ja siellä mm. kirkkoherra Hannu Vapaavuoren puheesta ja laulamistamme isänmaallisista ja keväisistä lauluista kohosi mielessäni ajatuksia tämän päivän merkityksestä.
Vappua vietettiin alun perin kirkollisena juhlapäivänä abbedissa Walborgin pyhimykseksi julistamisen muistoksi. Päivällä oli kyllä pakanallistakin taustaa: silloin uskottiin noitien ratsastavan luudilla ja pukeilla vanhoille uhripaikoille, ja heidän säikyttämisekseen pidettiin melua mm. laukauksilla ja torvilla. Siitä kai vappuun on jäänyt tietty meluisa perinne.
Mutta jo kauan vappu on ollut meillä ja muuallakin työväen ja ylioppilaiden päivä ja samalla kevään karnevaalijuhla. Vapputunnelmaa luovat puhallinorkesterimusiikki, vappulaulut ja vappurekvisiitta. Tuota kaikkea oli tarjolla myös Huopalahden kirkonmäellä.
Vappuun kuuluvat myös erilaiset kulkueet, vappumarssit. Minä en siis ollut marssimassa, mutta katseltuani niitä nyt televisiosta, koin kyllä solidaarisuutta marssijoita kohtaan, vaikka vuosikymmenet olin työelämässä tehtävissä, joissa toimivia ei perinteisesti työläisinä pidetä. Varsinkin valtion töistä on irvailtu, että niissä palveleva ”on tekevinään työtä, josta valtio on maksavinaan palkkaa”.
Mutta olen kyllä tehnyt myös ”oikeaa työtä”. Sitä tein paljon jo ihan pikkupoikana pienviljelystilan kaikissa puuhissa ukkini apuna, ja esim. polttopuiden pilkonta kuului tehtäviini, enkä ollut paljon yli kymmenen, kun olin sodasta palanneen enoni apuna pöllimetsässä, kun tehtiin propseja ns. puolipuhtaiksi; minun tehtäväni oli se kuoriminen. Petkeleellä yleensä, kun olin vielä liian heikkovoimainen työntämään vuolurautaa. Jo 13-vuotiaana olin ensimmäistä kertaa purouitossa, ja kun kansakouluni päättyessä olin 14-vuotias, niin vielä ennen 16-vuotiaana tapahtunutta Helsinkiin lähtöäni ennen ehdin olla yhden talven kokonaan metsätöissä ja keväällä sitten uitossa joella oikein miesten savotassa.
Täällä Helsingissä työhommani helpottuivat aluksi ”siisteiksi sisätöiksi”, mutta olin myös valurin apulaisena valimossa, ja se työ on ainoa, josta jouduin luopumaan siksi, että se oli aivan liian raskasta fyysisesti. Ei työ siitä paljon helpottunut, kun sitten 18,5-vuotiaana tein taas propseja Kemin maalaiskunnan Akkunusjoella. Mutta apissa viettämäni 1,5 vuoden aikana, ennen sotaväkeen tuloani, pääsin jo alkuun ”herran tielläni”, kun olin 1954-1955 -talven aputyönjohtajana pohjoismaiden suurimmalla savotalla Kittilän Kuolavaarassa. Ja siitä lähtien on ollut fyysisesti helpompaa.
Ja mitä helpommaksi siinä suhteessa työni tulivat, sitä paremmaksi kohosi palkkani. Niinhän tapahtui jo sotilasurallani, joskin tehtäväni tulivat tietysti aina vastuullisimmiksi. Mutta en minä koskaan kokenut vastuuta mitenkään rasittavana. Valion isännöitsijänä palkkani oli parempi kuin korkeinkaan sotaväessä saamani palkka, ja työn koin entistä helpommaksi, kun se oli niin monipuolista ja mielenkiintoista, vaikka esim. taloudelliset vastuut olivat suuremmat kuin koskaan aikaisemmin.
Tuon pitkän johdannon jälkeen pääsen vihdoin asiaankin:
Onko niin, että palkka on aina suhteessa työn arvoon? Mikä työssä on arvokkainta? Sen tuottamat tulokset vai työn vaativuus? Vai työn vastuullisuus? Mutta miten työn vaativuus, vastuullisuus ja tuloksellisuus voidaan mitata oikein ja yhteismitallisesti jonkin toisen työn suhteen? Ainakaan niin ei siis ole, että mitä raskaampaa työ fyysisesti on, palkka olisi sen mukaan parempi, sen tiedän kokemuksesta. Usein voi olla päinvastoin. Samoin voi olla asianlaita myös työn henkisen rasittavuuden suhteen.
Tietenkin pitää maksaa hyvin siitä, jos pystyy työllään – olkoon se sitten vaikka ”vain” ajattelua – luomaan jotain uutta ja muita hyödyttävää. Hyvänkin palkkansa ovat ansainneet ne, jotka pystyvät luomaan myös uusia työpaikkoja muille, lähinnä siis yrittäjät ja yritysjohtajat. Mutta ovatko sittenkään Jorma Ollilat ja monet muut ihan oikeasti omalla panoksellaan ansainneet ne valtavat palkkansa optioineen? Eikö heidän yritystensä tulokseen ja menestykseen ole vaikuttaneet hyvin monet muutkin ihmiset, jopa ihan tavalliset lattiatason duunarit? Saavatko myös nuo kaikki muut palkkaa oikeassa suhteessa panokseensa nähden?
Minä uskallan epäillä sitä. Olkoon se epäilys sitten vaikka sitä sosialistia minussa. Silti ole vallankumousta vaatimassa, mutta kyllä minun myötätuntoni saavat tänään myös ne, jotka marssivat asemansa puolesta. Ja kunnioitukseni saavat kaikki ne poliittisetkin toimijat, joiden avulla noiden marssijoidenkin asema on nostettu tasolle, joka tänään on kuitenkin hyvin paljon parempi kuin silloin, kun tuollaiset vappumarssit alkoivat. Mutta mielestäni heidän asemassaan on yhä parantamisen varaa. Siis marssit ovat edelleen tarpeen ja siispä ne jatkukoot!
Emmeköhän voine sopia, että kaikki työ on arvokasta, ja jokainen on tarpeellinen omalla paikallaan, ja jos hän sen pyrkii hyvin täyttämään, hän ansaitsee arvostuksemme. Me puhumme lutherilaisesta työmoraalista, jonka me suomalaiset uskomme omaavamme. Lutherille kaikki työ oli samanarvoista lukuun ottamatta luostarityötä!, prostituutiota, ryöstelyä, kerjäämistä ja koronkiskontaa. Arkkipiispa Jukka Paarma piti muutamia vuosia sitten aiheesta hyvän esitelmän, joka löytyy netistäkin, ja siinä hän määritti hyvän työn näin:
1. Tuottaa sellaista, millä on todellista arvoa.
2. Kunnioittaa jokaisen ihmisen arvoa Jumalan kuvana.
3. On lähimmäisen palvelemista.
4. Antaa mahdollisuuden täyttää kutsumustaan.
5. Ei kuormita kohtuuttomasti luomakuntaa.
6. Tarjoaa kunnollisen toimeentulon ja työskentelyolosuhteet.
7. Antaa mahdollisuuden vaikuttaa työn toteutukseen ja rytmiin.
8. Mahdollistaa riittävän levon ja rentoutuksen.
9. Edellyttää jäseniään arvostavaa työyhteisöä tai verkostoa.
http://www.evl.fi/arkkipiispa/lutherjalamborghini.htm
Saanen päättää tämän taas pitkäksi venähtäneen esitykseni säkeistöillä Kansalaislaulusta (Olet maamme armahin Suomenmaa) ja Työväen marssista:
Työhön, työhön yhtenä kansana siis,
rehellisehen arvoisaan!
Saman maan, saman kansan onnelle
joka korsikin kannetaan.
- - -
Työ käsiemme, hengenkin
on ylevätä työtä
Työ tehty kourin jäntevin
voi poistaa hengen yötä
Tok' kunnian ei halu vaan
saa meitä työhön, toimintaan,
mut' myöskin onni synnyinmaan,
mut' myöskin onni synnyinmaan
Vappua vietettiin alun perin kirkollisena juhlapäivänä abbedissa Walborgin pyhimykseksi julistamisen muistoksi. Päivällä oli kyllä pakanallistakin taustaa: silloin uskottiin noitien ratsastavan luudilla ja pukeilla vanhoille uhripaikoille, ja heidän säikyttämisekseen pidettiin melua mm. laukauksilla ja torvilla. Siitä kai vappuun on jäänyt tietty meluisa perinne.
Mutta jo kauan vappu on ollut meillä ja muuallakin työväen ja ylioppilaiden päivä ja samalla kevään karnevaalijuhla. Vapputunnelmaa luovat puhallinorkesterimusiikki, vappulaulut ja vappurekvisiitta. Tuota kaikkea oli tarjolla myös Huopalahden kirkonmäellä.
Vappuun kuuluvat myös erilaiset kulkueet, vappumarssit. Minä en siis ollut marssimassa, mutta katseltuani niitä nyt televisiosta, koin kyllä solidaarisuutta marssijoita kohtaan, vaikka vuosikymmenet olin työelämässä tehtävissä, joissa toimivia ei perinteisesti työläisinä pidetä. Varsinkin valtion töistä on irvailtu, että niissä palveleva ”on tekevinään työtä, josta valtio on maksavinaan palkkaa”.
Mutta olen kyllä tehnyt myös ”oikeaa työtä”. Sitä tein paljon jo ihan pikkupoikana pienviljelystilan kaikissa puuhissa ukkini apuna, ja esim. polttopuiden pilkonta kuului tehtäviini, enkä ollut paljon yli kymmenen, kun olin sodasta palanneen enoni apuna pöllimetsässä, kun tehtiin propseja ns. puolipuhtaiksi; minun tehtäväni oli se kuoriminen. Petkeleellä yleensä, kun olin vielä liian heikkovoimainen työntämään vuolurautaa. Jo 13-vuotiaana olin ensimmäistä kertaa purouitossa, ja kun kansakouluni päättyessä olin 14-vuotias, niin vielä ennen 16-vuotiaana tapahtunutta Helsinkiin lähtöäni ennen ehdin olla yhden talven kokonaan metsätöissä ja keväällä sitten uitossa joella oikein miesten savotassa.
Täällä Helsingissä työhommani helpottuivat aluksi ”siisteiksi sisätöiksi”, mutta olin myös valurin apulaisena valimossa, ja se työ on ainoa, josta jouduin luopumaan siksi, että se oli aivan liian raskasta fyysisesti. Ei työ siitä paljon helpottunut, kun sitten 18,5-vuotiaana tein taas propseja Kemin maalaiskunnan Akkunusjoella. Mutta apissa viettämäni 1,5 vuoden aikana, ennen sotaväkeen tuloani, pääsin jo alkuun ”herran tielläni”, kun olin 1954-1955 -talven aputyönjohtajana pohjoismaiden suurimmalla savotalla Kittilän Kuolavaarassa. Ja siitä lähtien on ollut fyysisesti helpompaa.
Ja mitä helpommaksi siinä suhteessa työni tulivat, sitä paremmaksi kohosi palkkani. Niinhän tapahtui jo sotilasurallani, joskin tehtäväni tulivat tietysti aina vastuullisimmiksi. Mutta en minä koskaan kokenut vastuuta mitenkään rasittavana. Valion isännöitsijänä palkkani oli parempi kuin korkeinkaan sotaväessä saamani palkka, ja työn koin entistä helpommaksi, kun se oli niin monipuolista ja mielenkiintoista, vaikka esim. taloudelliset vastuut olivat suuremmat kuin koskaan aikaisemmin.
Tuon pitkän johdannon jälkeen pääsen vihdoin asiaankin:
Onko niin, että palkka on aina suhteessa työn arvoon? Mikä työssä on arvokkainta? Sen tuottamat tulokset vai työn vaativuus? Vai työn vastuullisuus? Mutta miten työn vaativuus, vastuullisuus ja tuloksellisuus voidaan mitata oikein ja yhteismitallisesti jonkin toisen työn suhteen? Ainakaan niin ei siis ole, että mitä raskaampaa työ fyysisesti on, palkka olisi sen mukaan parempi, sen tiedän kokemuksesta. Usein voi olla päinvastoin. Samoin voi olla asianlaita myös työn henkisen rasittavuuden suhteen.
Tietenkin pitää maksaa hyvin siitä, jos pystyy työllään – olkoon se sitten vaikka ”vain” ajattelua – luomaan jotain uutta ja muita hyödyttävää. Hyvänkin palkkansa ovat ansainneet ne, jotka pystyvät luomaan myös uusia työpaikkoja muille, lähinnä siis yrittäjät ja yritysjohtajat. Mutta ovatko sittenkään Jorma Ollilat ja monet muut ihan oikeasti omalla panoksellaan ansainneet ne valtavat palkkansa optioineen? Eikö heidän yritystensä tulokseen ja menestykseen ole vaikuttaneet hyvin monet muutkin ihmiset, jopa ihan tavalliset lattiatason duunarit? Saavatko myös nuo kaikki muut palkkaa oikeassa suhteessa panokseensa nähden?
Minä uskallan epäillä sitä. Olkoon se epäilys sitten vaikka sitä sosialistia minussa. Silti ole vallankumousta vaatimassa, mutta kyllä minun myötätuntoni saavat tänään myös ne, jotka marssivat asemansa puolesta. Ja kunnioitukseni saavat kaikki ne poliittisetkin toimijat, joiden avulla noiden marssijoidenkin asema on nostettu tasolle, joka tänään on kuitenkin hyvin paljon parempi kuin silloin, kun tuollaiset vappumarssit alkoivat. Mutta mielestäni heidän asemassaan on yhä parantamisen varaa. Siis marssit ovat edelleen tarpeen ja siispä ne jatkukoot!
Emmeköhän voine sopia, että kaikki työ on arvokasta, ja jokainen on tarpeellinen omalla paikallaan, ja jos hän sen pyrkii hyvin täyttämään, hän ansaitsee arvostuksemme. Me puhumme lutherilaisesta työmoraalista, jonka me suomalaiset uskomme omaavamme. Lutherille kaikki työ oli samanarvoista lukuun ottamatta luostarityötä!, prostituutiota, ryöstelyä, kerjäämistä ja koronkiskontaa. Arkkipiispa Jukka Paarma piti muutamia vuosia sitten aiheesta hyvän esitelmän, joka löytyy netistäkin, ja siinä hän määritti hyvän työn näin:
1. Tuottaa sellaista, millä on todellista arvoa.
2. Kunnioittaa jokaisen ihmisen arvoa Jumalan kuvana.
3. On lähimmäisen palvelemista.
4. Antaa mahdollisuuden täyttää kutsumustaan.
5. Ei kuormita kohtuuttomasti luomakuntaa.
6. Tarjoaa kunnollisen toimeentulon ja työskentelyolosuhteet.
7. Antaa mahdollisuuden vaikuttaa työn toteutukseen ja rytmiin.
8. Mahdollistaa riittävän levon ja rentoutuksen.
9. Edellyttää jäseniään arvostavaa työyhteisöä tai verkostoa.
http://www.evl.fi/arkkipiispa/lutherjalamborghini.htm
Saanen päättää tämän taas pitkäksi venähtäneen esitykseni säkeistöillä Kansalaislaulusta (Olet maamme armahin Suomenmaa) ja Työväen marssista:
Työhön, työhön yhtenä kansana siis,
rehellisehen arvoisaan!
Saman maan, saman kansan onnelle
joka korsikin kannetaan.
- - -
Työ käsiemme, hengenkin
on ylevätä työtä
Työ tehty kourin jäntevin
voi poistaa hengen yötä
Tok' kunnian ei halu vaan
saa meitä työhön, toimintaan,
mut' myöskin onni synnyinmaan,
mut' myöskin onni synnyinmaan
Vastaukset 23
Vanhimmat
Muuten kun aina olet niin etevä ja erehtymätön niin täytyy hieman korjata tuota vappusttooriasi.
Vappu on saanut nimensä 700-luvulla eläneen baijerilaisen abbedissa Valburgin mukaan. Vappua on juhlittu keskiajalta lähtien (myös Suomessa) 1. toukokuuta, mikä on Valburgin pyhimykseksi julistamisen päivä. Kyseessä on yksi monista osittain synkretistisistä, osittain kirkon puolelta ovelasti mietitystä juhlapäivästä: nimi on helppo yhdistää pakanalliseen hedelmällisyyden jumalattareen Waldborgaan, jota kevään pakanallisissa juhlissa on kunnioitettu. Valpurinyö (saksaksi Walpurgisnacht) on siten kristinuskoa edeltävältä ajalta periytyvä juhla.
Niinhän sanonkin: Vappua vietettiin alun perin kirkollisena juhlapäivänä abbedissa Walborgin pyhimykseksi julistamisen muistoksi. Ja tässä myös sanotaan niin:
http://www.juhlitaan.net/vappu/index.php
olet Juudas Iskariotiin rinnastettava tappaja ja kavaltaja. Luepas raamatusta ketkä tappoivat ja ripustivat ristille. Vähäosaisten ensimmäisen puolustajan Jeesuksen? Taisivat olla sen aikaisia porvareita, eli fariseuksia!
Vapun vietto on alkuperältään pakannallinen, kuten juhlapyhät muutenkin. Vappuvietto on poikkeuksellisesti myös säilyttänyt pakannilset perinteensä. Historiankirjoitus ei ala keskiajalta.
http://www.taivaansusi.net/historia/vappu.html
Ajattelisimmepa kaikki noin, niin maailma olisi vähän parempi paikka ja Suomi siinä vielä parempi. Kiitos!
Mikä muuten on sen Huopalahden kirkon vapputapahtuman historia ja luonne? Ei ole kovin tyypillistä, että kirkot vappua erityisesti juhlisivat.
Huopalahden kirkonmäen vapputapahtuman alkua en tiedä, mutta yli 30-vuotiset perinteet sillä on. Legendaarinen kirkkoherra Matti Hakkarainen (tv-pappikin aikoinaan) sen aloitti. Niin kertoi edesmennyt vaimoni, joka oli ollut haagalainen jo 20 vuotta ennen kuin minä hänet sieltä 1982 ”löysin”.
Tapahtuma on hyvin suosittu. Nytkin siellä oli väkeä varmaan lähemmäs tuhat ihmistä. Monia vanhoja tuttujakin tapasin. Kävimme vaimoni kanssa aina tuossa vapputapahtumassa, jos vain Suomessa ja Helsingissä olimme, vaikka yhteinen kotimme ei enää koskaan Haagassa ollutkaan. Haagassahan myös poikapuoleni on asunut lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa äitinsä kanssa ja siellä hän kävi koulunsakin ylioppilaaksi asti Helsingin II-normaalikoulussa eli ”kakkosnorssissa”. Oli poikapuoleni perheineen tänäänkin tilaisuudessa.
Tilaisuus alkoi klo 11.00 lipunnostolla ja lippulaululla. Sitten kuulimme kirkkoherra Vapaavuoren puheen ulkona ja kirkossa Helsinki Brass Quintet –puhallinyhtyeen konsertin, lauloimme kevätlauluja.
Ulkona partiolaiset paistoivat ja myivät makkaroita, kuten aina, mutta minä en niitä nyt syönyt, vaan nautin sisätiloissa tuhdin hernesopan (hotelli Haagassa valmistettua kuulemma) ja jälkiruoaksi kahvit ja vohvelin mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Arpojakin ostin, mutta en voittanut tällä kertaa mitään. Kirpputorilta ostin kaksi kirjaa, Willy Brandin ”Tie Berliiniin” ja monien tunnettujen kirjoittajien yhteisteoksen ”Itsekkyyttä vai valtiomiestaitoa”, joka kertoo Ruotsin idänpolitiikasta ja suhteesta Suomeen 1812-2002 välisenä aikana. Kaiken myynnin järjestävät haagalaiset vapaaehtoiset ja niiden tuotto menee lähetystyön hyväksi.
Että sellainen tapahtuma se on! Suosittelen käyntiä ensi vuonna, jos olet helsinkiläinen!
mutta kohta 2
Kunnioittaa jokaisen ihmisen arvoa Jumalan kuvana
ajateleppa itsekkin miten
kylmä usko ja
uusi ukki
saatas sopimaan tähän ei siitä tuu mitää
Miksi et tuo useammin valoa meille viisaille demareille, vaan kepulaisten palstalle vaan viisaita kirjoituksiasi kirjoittelet. Me demarit olemme paljon vastaanottavaisempaa ja viisaampaa sakkia kuin kepulaiset me annamme ansaitsemasi arvon viisaille kirjoituksillesi. Korhonen on meidän kaikkien viisaiden demareiden mielestä viisas kirjoittaja jonka viisaiden kirjoitusten lukemisella viisaasta demarista tulee vielä viisaampi, kiitos siitä viisaalle Jorma Korhoselle.
Kiitos ylläolevasta vapun juhlan viisaasti kirjoitettusta historiasta, me demarit työväenluokan edustajina annamme arvoa pyyteettömälle historiantutkimukselle. Olet Korhonen tehnyt suuren työn palvellaksesi meitä viisautta janoavia demareita tiellä, jonka toisessa päässä meistä tulee vielä viisaampia kuin nyt.
Kiitos vielä kerran Korhonen olet viisain tietämäni kirjoittaja.
Eikös tuokin kuulu sinun traditioihisi.
oikeitten immeisten palstoille, mutta kyllä täälläkin paska lentää tulet sen pian kokemaan, ne seuraavat sinua kuin hai laivaa.
Teit aloituksesi työstä ja sen merkityksestä, on huvittavaa seurata miten samanlaista oli myöskin minun nuoruudessa, se oli ilmeisesti samanlaista puurtamista samojen asioitten ja töiden parissa. Muuten se sanonta mitä muun muassa Jyrki Katainen ahkerasti viljelee, kaikki työ on tärkeää, tahtoo vain olla niin että nämä Jyrkit eivät ole koskaan sekaantuneet niihin hankaliin töihin joihin he toisia kannustavat.
Teit Jomppe kuitenkin oikean valinnan kun jäit armeijan palvelukseen, Olisin ehkä jäänyt minäkin, mutta kun se AU kouluun pääsyni tyssäsi siihen nyrkiniskuun josta olen jo aijemmin tuolla Kepupalstalla kertonut. Muistan kun Tuli taas kerrallinen lamaika se oli sitä risusavotta aikaa, kun moni poika noitui kun ei jäänyt armeijan palvelukseen, vaikka oli pyydetty.
Se kun nämä entiset armeijakaverit tulivat lomillaan käymään kotiseudulla, siistit armeijan kuteet päällään sekös harmitti vielä meitä risusavottalaisia entistä enemmän. Mutta väärät valinnat oli silloin tehty niitä ei pystynyt muuttamaan. Sitähän on tietenkin vaikea sanoa, olisiko elämä ollut sen ruusuisempaa Kanta-aliupseerina, jos ei olisi ollut Jompen tarmoa ja järkeä pyrkiä ylenemään urallaan.
Jomppe voisi tietenkin kertoa monista epäonnistuneista Kessunretkuista jotka olivat auttamattomasti alkoholisoituneita. Tulin minäkin Lappeenrannassa tuntemaan yhden Vääpelin ja Kersantin jotka olivat aina kännissä, olivat tosin tehtävissä ettei heitä juuri nähty.
Vapustahan tässä piti puhua, mutta kun se vanha Rakuuna siellä kummittelee, minun on tunnustettava, että vaikka minä Demareita olen pääsääntöisesti aina äänestänyt, en ole koskaan lähtenyt Vappumarssille. Minusta on aina tuntunut vastamieliseltä kun kansa tuijottaa ja katselee kuka kommari ta Demari siellä marssii. nythän nämä Maalaisliittolaisetkin marssivat kuin työntekijät ikään. Marjatta Väänänenkin niiten kuuluisien meijereidensä heiluen kuin lehmän kellot.
kulttuuriministeri paikalla 18,57
piäministeri 19,22
itseäsi täällä on noi kommarit ja muistathan mitä ne neuvostoliitossa kirkkoja käytti
Noihin siis
"Onko niin, että palkka on aina suhteessa työn arvoon? Mikä työssä on arvokkainta? Sen tuottamat tulokset vai työn vaativuus? Vai työn vastuullisuus? Mutta miten työn vaativuus, vastuullisuus ja tuloksellisuus voidaan mitata oikein ja yhteismitallisesti jonkin toisen työn suhteen? Ainakaan niin ei siis ole, että mitä raskaampaa työ fyysisesti on, palkka olisi sen mukaan parempi, sen tiedän kokemuksesta. Usein voi olla päinvastoin. Samoin voi olla asianlaita myös työn henkisen rasittavuuden suhteen."
Kysymykset ovat vaikeita vastattaviksi. Tuskin niihin yhtä vastausta on. Kaikissa töissä työn tulokset ovat vaikeasti mitattavia. Onko paras opettaja se,m jonka oppilaat saavat parhaat numerot? Mutta onko varmaa, että toinen opettaja ei vaadi samoihin numeroihin oppilaalta enemmän osaamista?
Melkein kaikissa ammateissa on samanlaisia probleemeja työn tuloksen määrittelemiseksi. Yhtä vaikeaa on yksiselitteisesti mitata työn vaativuuttakin. Sama työ kun voi olla toiselle vaativa ja toiselle helppo. Vastuusta puhutaan enemmän kuin sitä konkreettisesti on. Pannaanko työntekijä aiheuttamastaan vahingosta aina taloudelliseen tai rikosoikeudelliseen vastuuseen?
Yritysjohtajan vastuu on vielä kyseenalaisempi. Onko parasta vastuunkantamista kantaa vastuuta vain taloudellisesta tuloksesta, mutta ei sen tekijöistä, eli työntekijöistä, joita pannaan armotta pihalle rahallisen tuloksen parantamiseksi.
Ei noihin kysymyksiin oikein vastauksia ole. Mutta kysymykset ovat hyviä ja tarpeellisiakin, jos ne saavat meidät pohtimaan noita asioita. Tärkeistä asioista on kyse.
...noihin kysymyksiin. Enhän olisi kysynytkään, jos tietäisin vastaukset! ;))
Vanha sanonta kuitenkin kuuluu, että "työmies on palkkansa ansainnut". Kaikki eivät tunnu olevan sitä mieltä. Sauli Niinistö ilmoitti olevansa työväen presidenttiehdokas, ja taisihan se kokoomus esiintyä ek-vaaleissakin työväen puolueena. Pitäisikö asia siis ymmärtää niin, että kaikki ovat työläisiä, työmiehiä, niin ylimmät johtajat kuin heidän alimmat alaisensakin? Silloin ei syntyne erimielisyyksiä siitä, etteikö työmies olisi palkkaansa ansainnut! ;))
Hyvää yötä!
Onko vappusimaa terästetty???
Tai jääny hyvillä hiivoilla pöydälle käymään???
No...huomena darraa ja kaduttaa...
Pelkkää poliitista propakandaa...
Noinkin yleisiin kysymyksiin on vaikea vastata, jos ei rajata sitä, mitä kysymyksillä haetaan. Onko tarkoituksena yleinen pohdita siitä, mikä olisi oikeudenmukaista palkkapolitiikkaa? Vai ajatellaanko tasa-arvoa? Olisiko syytä lähteä pohtimaan, työntekemisen filosofiaa erilaisten talousjärjestelmien kautta?
Suomessahan on käytössä ns. sekatalous, jossa markkinatalouden mekanismeja pyritään hieman suitsimaan sekä valtion, että erilaisten järjestöjen avulla. Näin, työn tuottavuus on tärkeää, samoin on tärkeää myös ammattiliittojen painoarvo. Avainasemassa olevat työntekijät voivat varsin hyvin määritellä tulostavoitteensa, johtuipa asema sitten vahvasta takana olevasta liitosta, tai ammatista/asemasta. Tämän mallin ongelmana ovat yhteiskunnalisesti erittäin tärkeät ammattialat ja niiden palkkakehitys. Ammatit, joissa on rajoitettu lakko-oikeus, eivät voi palkkaneuvotteluja täysipainoisesti käydä, heiltä puuttuu uhkatekijä. Tämä on johtanut palkkakuoppien syntymiseen: poliisi, armeija hoitoalat, palontorjunta tms.. ovat näitä aloja. Näiden ammatien palkkakeityksen on ajateltu hoituvan ns. yleisen solidaarisuuden avulla. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, alat ovat jääneet jälkeen yleisestä palkkakehityksestä.
Työn tuottavuuden mittamiseen on kehitelty erilaisia mittareita. Näiden mittareiden ongelmana on se, että ne eivät oikein toimi julkisen sektorin töissä. Tuomarin tuottavuutta voidaan tietenkin mitata tuomioiden pituudella, tai niiden lyhyydellä, mutta järkeähän tässä touhussa ei juurikaan olisi.
Koulutus on eräs peruste palkkaukselle. Ajatellaan, että koulutus on pääomaa, jota voidaan myydä sopivaan hintaan. Tämäkin malli on varsin hankala, ongelmia ilmenee taaskin julkisella puolelle mm. sosiaalityossä, kirjastossa, tms.. Suomessa on myös (kansainvälisessä vertailuissa) DI palkkaus suhteellisesti merkittävästi huonompi kuin muualla.
Käytänössä tulevaisuudessa, sellainen ihmistyö joka ei ole mitenkään konellistettavissa, tulee olemaan arvokasta. Sikäli vastuullinen yritysjohtaja ymmärtää jo nyt sen, että työntekijöistä kannattaa pitää huolta, koska työntkijöiden riittävyys ei ole mitenkään varmaa, ei edes lähitulevaisuudessa.
Mikäli lähdetään pohtimaan oikeudenmukaisuutta palkkauksessa, törmätään väistämättä yksillöllisiin arvoihin. Ihmiset arvottavat yleensä työtä oman maailmankatsomuksensa mukaan. Vasemmistolaisesti ajattelevat, näkevät suorittavan työn arvokkaana. Oikestolaisesti ajattelevat, painottavat tuottavuutta. Perustuotantoon liittyvät asiat ovat taas maataloutta korostaville tärkeitä. Ihmisten poliittisen kannan saakin varsin helposti selville kysymällä heidän suhtautumistapaansa työhön ja sen arvottamiseen.
Työhön liittyvä palkkapolitiikka onkin vahvasti ideologinen kysymys, siksi näihin kysymyksiin ei oikeita vastauksia ole.
Tulivat mieleen viime vuosisadan alussa syntyneen isäni kertomukset huutolaispojan elämästä ja jo pienenä aloitetusta renkipojan työstä. Itse olen hankkinut aikuisiän leipäni liike-elämän päällikkö- ja johtotehtävissä. Tiedostan vahvasti, että työväenliikkeen vuosisatainen toiminta on auttanut maatamme edistymään tasa-arvon ja hyvinvoinnin lisäämisessä. Demokraattinen Suomi on suurelta osalta SDP:n jäntevän työn ansiota.
Lähtökohtani elämälle eivät luvanneet kovin hyvää, kun olin köyhän isoisäni kasvatti, isätön poika, ja kovista haluistani huolimatta ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä opintielle. Mutta kun sitten niinkin hyvin elämässäni olen pärjännyt ja monipolvisella elonpolullani olen saanut kokea niin paljon ja monenlaista hyvää ja mielenkiintoista, niin Tapsa Rautavaaran laulun sanoin voisin sanoa "en päivääkään vaihtaisi pois".
Sosialidemokratian merkityksestä olen kirjoitellut täällä joskus paljonkin. Todellakin näen sen vaikuttaneen kaikkia muita aatteita enemmän ja myönteisemmin maamme kehitykseen sellaiseksi kuin se on tänä päivänä. Pitkäaikaisena historian harrastajana tunnen kehityskulut niin, että voin olla tuosta ihan varma.
Myös kaikki muut puolueet ovat omaksuneet parhaat osat ohjelmiinsa nimenomaan sosialidemokraateilta. Olen joskus todennut, että jos joku viime vuosisadan alun innosta palavista sosialidemokraattisista johtomiehistä voitaisiin tuoda tähän päivään, hän riemastuisi ja huudahtaisi! "sosialidemokratia on siis voittanut, Suomi on sosilidemokraattinen!".
Mutta työtä kaikkien suomalaisten, siis heikoimmassakin asemassa olevien hyväksi, on edelleen paljon, eikä se lopu. Eikä saakaan loppua, sillä sosialidemokratian eli sosialismin revisionistisen haaran tunnetuimman edustajan Eduard Bernsteinin mukaan "liike on tärkein".
Huomautan vain, että kaiken tuon sanon viime ek-vaaleissa kokoomusta äänestäneenä. Sille oli nyt perusteensa, joista olen toisaalla avoimesti kertonut, enkä ole vielä varma, teinkö oikein vai väärin, sillä johtopäätökset voidaan tehdä vasta tulosten perusteella, ja tuloksista ei vielä ole mitään näyttöä. Mutta ellei niitä toivomiani tuiloksia tule, niin eiköhän sdp saa ääneni taas seuraavissa vaaleissa, jos vielä äänestämässä olen.
"-- sillä sosialidemokratian eli sosialismin revisionistisen haaran tunnetuimman edustajan Eduard Bernsteinin --"
Taitaapi olla Korhosella termit hakusessa, ja niiden ymmärtäminen vielä pahemmin. Ei siis mitään uutta auringon alla.
...vanhana opettajana kuitenkin yritän. Ehkäpä pystyt sulattamaan edes tämän teelusikallisen tietoa:
Eduard Bernstein (6. tammikuuta 1850 - 18. joulukuuta 1932) oli saksalainen sosiaalidemokraattinen teoreetikko ja poliitikko. Hän oli SPD:n jäsen ja häntä pidetään usein revisionismin isänä.
Bernsteiniä on pidetty merkittävänä myös Suomen sosiaalidemokraattiselle ajattelulle. Suomessa Bernstein muistetaan erityisesti presidentti Mauno Koiviston takia, joka luonnehti itseään bernsteinlaiseksi sosialistiksi.
Bernstein kannati revisionismia eli oppia, jonka mukaan vallankumousta ei tarvittu sosialismin saavuttamiseksi. Revisionismi-kiistan myötä syntyi Bernsteinin kuuluisin lausahdus: "päämäärä ei tarkoita minulle mitään, liike on minulle kaikki kaikessa" (das Endziel ist mir nichts, die Bewegung ist mir alles).
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduard_Bernstein
Onko luetun ymmärtäminen todella noin vaikeaa! Kirjoitit "sosialidemokratian eli sosialismin revisionistisen haaran". Vedät siis yhtäläisyysmerkit sosialidemokratian ja sosialismin revisionistisen haaran välille. Ei asia ole niin yksinkertainen.
Parasta olisi Korhonen, jos keskittyisit kokonaan wikipedian kopiointiin, etkä edes yrittäisi kirjoittaa muuta, sillä aina menee pieleen. Vanhaa pohjanmaalaista sanontaa mukaillen: vaikka kuinka Korhonen yrittää hyvää tehdä, niin tahtoo tulla sutta ja sekundaa.
>> Sosiaalidemokratia (käytetään myös muotoa sosialidemokratia) on 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa marxilaisten sosialistien joukossa syntynyt sosialistinen aate, jonka mukaan siirtyminen sosialistiseen yhteiskuntaan on mahdollista parlamentaarisen kehityksen kautta vallankumouksen sijaan.> Sosialismin pääsuuntia
Sosialismin pääsuuntauksia ovat olleet muun muassa:
• sosiaalidemokratia, pyrkimys sosialismiin vähittäisten, laillisten, kapitalismin sisäisten uudistusten kautta > Eduard Bernstein
- Revisionismin isä, joka oman ilmoituksensa mukaan lähti uudistamaan marxismia, mutta joka itse asiassa kielsi sen täydellisesti. Bernsteinia on aina käytetty lyömäaseena kommunisteja vastaan. > Bernsteinin mielestä demokratia, sosialidemokraattien lempilapsi, oli sosialismin erottamaton kumppani. Vain soveltamalla demokratian periaatteita massat voisivat saada vapautuksen. Massaliikkeen ollessa tarpeeksi vahva voitaisiin massojen tahto toteuttaa demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän avulla.
Vaikka häviät 6 - 0 niin yhä lyöt päätäsi seinään, no eihän siinä mitään sillä niinhän ne tekivät eräät OIKEATKIN upseerit.