Kevätmasennus?

Onko sellaista olemassa? Jotenkin tämä kevät ei jaksa innostaa, koko ajan vaan väsyttää ja tekisi mieli nukkua.
Onko muilla samanlaisia tuntemuksia?
Ehkä se on siinä kun kevät ei tule kohisten lämmön ja tuoksujen kanssa niinkuin ennen vaan hiljalleen kitumalla, en tiedä..
62631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on omanlaisensa, eivätkä ne kaikki jaksa innostaa samalla tapaa ainakaan minua. Tämä kevät muuttui minulla iloksi vasta jokunen viikko sitten, joinakin vuosina kevät tuntuu alkavan jo tammikuulla.

Voihan se olla 'kevätmasennusta' tai sitten vaan sitä, että ympäristö ihmisineen 'hehkuttaa' kevättä, ja ikäänkuin vaatii itseäkin ottamaan osaa riemuun. Sitten kun sitä riemua ei tunnukaan mistään ylitsepursuavasti pulppuavan, tulee sellainen olo, että mikähän minua vaivaa, kun en saa keväästä kicksejä. Ei välttämättä mikään, ajattelisin, toisinaan sitä vaan on tarmokkaampi ja innokkaampi tarttumaan kaikkeen, toisinaan taas haluaa uinua vähän pitempään.

Luonnossa kävely tai vaikkapa vaan istuskelu penkillä auttaa. Älä vaadi itseltäsi tarmokkuutta, joka kenties ei vielä ole valmista käytettäväksi. Älä vertaa tämänkeväistä saavutuksiasi viime- tai edelliskeväisiin. Nauti ihan pienistä asioista, kuten koivujen hiirenkorvista. Mene katsomaan niitä läheltä. Kyllä niistä vielä vihta-ainesta tulee juhannukseen mennessä. Ehkä ensimmäisen lämmin kevätsade pesee pois harmauden.

Kevät keikkuen tulevi, myös ihmismieleen :)

Äänestä

..täälläkin, luulin kun selviän talven alakulosta niin homma alkaa tältä vuodelta olemaan puikoissa mutta kuten tavallista niin olin jälleen kerran väärässä, kevät on tuntunut lyhyttä ajanjaksoa lukuunottamatta erittäin tutulta tervanjuonnilta, kai se tästä kesän myötä sitten kone lähtee kunnolla käyntiin.

Äänestä

kevätmasennuksesta, minä en. Minusta toukokuu on vuoden paras kuukausi.

Syksyn ja talven kurjuuden jälkeen tämä on yhtä juhlaa (no, ainakin kun pääsisi vielä lomalle, pari viikkoa vielä).

Äänestä

kevät-, syksy-, talvi- ja kesämasennusta. Minä ainakin saan suunnattoman ilon irti elämästä neljä kertaa vuodessa päästessäni irti noista masennuksista. Aah sitä riemun tunnetta kun huomaa masennuksen olevan ohi ja silloin viimeistään huomaa elämän olevan ihmisen parasta aikaa.

Äänestä

Lopun alku on olemassa, oikeesti.

Mutta tuosta kevätväsymyksestä. Kaamoksessa kun on ihmismieli kuukausikaupalla rämpinyt, niin eihän sitä nyt yhtä äkkiä riemuun repeä. Olisiko siinä pieni viive joka tarvii vaan hyväksyä. Kyllä ne suven fiilarit sieltä sitten ajallaan irtoaa.

Äänestä
  • ..aina kevätfiilis odotuttaa itseään. tai että olen ihan sikainnoissani mutta sitten jotenkin .. en mä tiedä. jotenkin valo tuntuu raa'alta ja tekisi mieli hautautua peiton alle. mutta olen samaa mieltä kuin ex-koltis, kyllä kai sitä nyt vähän shokkiin menee kun kaamoksen jälkeen tämmönen valo iskee päälle! kyl se ohi menee, lakkiaisiin mennessä :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lopun alkua? kirjoitti:

Onko sellaista olemassa? Jotenkin tämä kevät ei jaksa innostaa, koko ajan vaan väsyttää ja tekisi mieli nukkua.
Onko muilla samanlaisia tuntemuksia?
Ehkä se on siinä kun kevät ei tule kohisten lämmön ja tuoksujen kanssa niinkuin ennen vaan hiljalleen kitumalla, en tiedä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu