Monet

joutuneet täällä ahtaalle uskonsa kanssa ja heidän näyttäisi olevan mahdottomuus tunnustaa sitä syntiä ja harhaa, missä he ovat vaeltaneet.

Yksi heidän pahimmista virheistään on rakkaudettomuus.

Toinen yhtä paha virhe ja yhtä vakava, ellei vakavampikin on se, että he omahyväisyydessään ovat käyneet arvostelemaan heitä, jotka tuovat maailman valoksi elävää ja toimivaa uskoa.

Nyt arvostelijat ovat joutuneet kylvöänsä niittämään ja joutuvat näkemään, että se niitto on raskasta, sillä sato on huono.

Ehkpä he tämän jälkeen arvostelevat vain heitä, jotka kieltävät Jeesuksen Jumaluuden, sillä heitä tuleekin arvostella, mutta samalla on pyrkimyksen oltava johdattaa näitäkin eksyneitä totuuden lähteelle.

He, jotka tunnustavat Jeesuksen Jumaluuden, vaikka olisivatkin vain tyhjään, eli kuolleeseen uskoon antautuneita, saavat kasvaa uskovaisten keskellä, aivan kuin väärä kylvö saa kasvaa viljan seassa, kunnes ne erotellaan sadonkorjuussa.
179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jeesuksen ruumin osat, jotka koostuvat niistä, jotka uudesti syntyvät ylhäältä.

Uskovat Jeesukseen Kristukseen, tahtovat luopua pahoista teoistaan ja antaa Jeesukselle sijaa elämässään.
Tunustaen Hänen edessään, poikenneensa pois Hänen tieltään, ja tehneensä sytiä ja opettaneensa lihallisia opetuksia.

Oletko opettanut raamatun vastaisesti?
Syyttämällä, arvostelemalla, ja jopa tuomitsemalla, heitä jotka Pyhän Hengen voitelussa kulkevat?
Jos tunnistat itsesäsi tämän, ja teet parannuksen, Jeesuksen edessä Hän armahtakoon sinut.

Moni tähän lankesi, jottei sinua sillä tuomiolla tuomittaisi, mitä teit teit.

Tee parannukseen sovelijaita hedlmiä,
hedelmistään puu tunnetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ovat kirjoitti:

joutuneet täällä ahtaalle uskonsa kanssa ja heidän näyttäisi olevan mahdottomuus tunnustaa sitä syntiä ja harhaa, missä he ovat vaeltaneet.

Yksi heidän pahimmista virheistään on rakkaudettomuus.

Toinen yhtä paha virhe ja yhtä vakava, ellei vakavampikin on se, että he omahyväisyydessään ovat käyneet arvostelemaan heitä, jotka tuovat maailman valoksi elävää ja toimivaa uskoa.

Nyt arvostelijat ovat joutuneet kylvöänsä niittämään ja joutuvat näkemään, että se niitto on raskasta, sillä sato on huono.

Ehkpä he tämän jälkeen arvostelevat vain heitä, jotka kieltävät Jeesuksen Jumaluuden, sillä heitä tuleekin arvostella, mutta samalla on pyrkimyksen oltava johdattaa näitäkin eksyneitä totuuden lähteelle.

He, jotka tunnustavat Jeesuksen Jumaluuden, vaikka olisivatkin vain tyhjään, eli kuolleeseen uskoon antautuneita, saavat kasvaa uskovaisten keskellä, aivan kuin väärä kylvö saa kasvaa viljan seassa, kunnes ne erotellaan sadonkorjuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu