Viro hallitsee vähemmistönsä käsittelyn 1000 kertaa sivistyneemmin kuin Venäjä esim. Tsetseniassa. Hyvä Suomi-pojat! Kiitos teille, kun autoitte meitä Talissa ja Ihantalassa. Olemme kiitollisuuden velkaa teille enemmän, kuin nuori polvi ymmärtää. Se, että jotkut rehvastelevat omahyväisesti täällä, on ollut vähästä kiinni. Porukka voisi ihan hyvin olla nyt "kaivoshommissa" Siperiassa. Kieli olisi tosin jo muuttunut toiseksi, mutta tsuhna olisit silti!
Suomen tuettava
Nyt Viroa
7455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Patsas-pölhöilyt on sellaista tunnetouhotusta ja joutavaa puuhaa johon Suomen ei pidä lusikkaansa pistää!
Kaikki liittyy naton laajenemiseen ja siitä johtuvaan paineeseen venäjän sunnassa.Tämä on venäjän tyyli provosoida nato maata.Veljes kansaa on kuitenkin autettava jos konflikti laajenee virallisesti humanitaarista apua ja epävirallisesti vapaa ehtoista. EI KUKAAN HEIMON HÄTÄKUTSUUN VASTAAMATTA OLLA VOI
miten ihanaa, kun saat olla osallistumatta.
Kukaan ei vaadi ei pakota.
Nyt vaan täkki silmille ja poistut kokonaan lueskelemastikin noita tunnetouhotusjuttuja.
Vaikuttaako siltä, että tässä on yhdestä patsaasta kyse, kun huligaanien annetaan vallata vieraan maan lähetystö Moskovassa viranomaisten puuttumatta?
Entäpä jos kokeeksi kiipeiäisimme täällä Tehtaankadun aidan yli ja rikkoisimme siellä paikat ja keskeyttäisimme tilaisuuksia? Suomen poliisi sopivasti katselisi muualle?
Venäjä on tiensä valinnut ja se vie Euroopan häpeänurkkaan.
tuohon mahdollisuuteen ennakkoon!
Siellä on kovasti työt olleet vauhdissa jo pitkään ja aitaa on korotettu ja puita poistettu näkyvyyttä haitaamasta ja kameroitakin on varmaa 50 lisää....
Olen tähän asti ollut jyrkästi suomen nato-jäsenyyttä vastaan.
Nyt kun näen venäjän asenteen heimo- ja euroveljiämme kohtaan, on kantani muuttumassa.
Olen valmiimpi sietämään itsenäisyytemme pienen vähenemisen naton ohjailun takia, kun näen millainen öykkäri asuu naapurissa.
Kyllähän se tiedetään, mitä seuraa, kun öykkärin oikkuihin suostutaan. Tästä ei vielä ohjukset singahda, mutta jos nyt kyyristelemme, niin vaatimukset kovenevat. Mitä myöhemmin ja mitä ankarampiin öykkäröinteihin lopulta esitämme vastalauseen, sitä ankaramman reaktion vastustuksemme tulee aiheuttamaan.
Ja toiseksi, suomalaiset ja virolaiset ovat samaa kansaa, pikkuveljeä ei jätetä kun mulkero sitä kiusaa.
Venäjä toimii kuin kuristajakäärme, kun hiemankin hengähdät, ote kiristyy. Pieni on helppo saalis, mutta suuri koko pelästyttää sen. Nato on tarpeeksi "iso", sen jäsenet ovat turvassa.