1. Jeesus on ilmestynyt useille ihmisille kuolemansa jälkeen.
1 Corinthians 15:3 Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: -- Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu,
4 hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
5 ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
6 Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.
7 Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.
8 Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.
2. Jeesus on luvannut tehdä niin pyydettäessä.
John 14:13 ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.
14 Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.
3. Kun kaksi tai kolme häneen uskovaa kokoontuu on Jeesus heidän luonaan(näkymättömänä?).
Matt 18:19 "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.
20 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
Yhteenvetona voidaan huomata että Jeesus on alituiseen uskovien keskuudessa, näkyväksi tuleminen ei ole hänelle mikään ongelma ja hän onkin luvannut ilmestyä pyydettäessä.
Eli löytyisikö halukkaita uskovia suorittamaan tämä yksinkertainen testi ja ottamaan samalla vaikkapa muutamia valokuvia materialisoituvasta Jeesuksesta, sillä saisitte varmasti pelastettua monta nykyistä ateistia helluntaiseurakuntanne turvallisiin hoiviin.
1 Corinthians 15:3 Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: -- Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu,
4 hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
5 ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
6 Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.
7 Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.
8 Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.
2. Jeesus on luvannut tehdä niin pyydettäessä.
John 14:13 ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.
14 Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.
3. Kun kaksi tai kolme häneen uskovaa kokoontuu on Jeesus heidän luonaan(näkymättömänä?).
Matt 18:19 "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.
20 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
Yhteenvetona voidaan huomata että Jeesus on alituiseen uskovien keskuudessa, näkyväksi tuleminen ei ole hänelle mikään ongelma ja hän onkin luvannut ilmestyä pyydettäessä.
Eli löytyisikö halukkaita uskovia suorittamaan tämä yksinkertainen testi ja ottamaan samalla vaikkapa muutamia valokuvia materialisoituvasta Jeesuksesta, sillä saisitte varmasti pelastettua monta nykyistä ateistia helluntaiseurakuntanne turvallisiin hoiviin.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Mehän kun ei kuvia kumarreta, vaan ELÄVÄÄ JUMALAA!
Kaikinpuolin parempi kuin esim paahtoleipä tai suihkun seinä.
http://images.google.fi/images?q=jesus toast&svnum=10&um=1&hl=fi&start=20&sa=N&ndsp=20
http://images.google.fi/images?svnum=10&um=1&hl=fi&q=jesus shower
Jos Jeesus voisi siinä videolla vaikkapa samalla parantaa jonkin paikallisen kehitysvammaisen lääkärien lasnäollessa niin se olisi ihan kiva bonus.
Tai hän voisi vaikka kertoa toimivan ikiliikkujan valmistus ohjeen, eihän se nyt kai olisi kaikkitietävälle mikään ongelma, varsinkin kun siitä koituisi ihmiskunnalle suunnatonta hyötyä.
Tai sitten hän voisi vaikkapa kertoa taas kuinka hän tulee pian.
molemmille puolille :käännä: siinä sulle ikiliikkuja ja elämän tarkoitus.
Mutta raamattu ei silti taidakkaan olla erehtymätön ja Jeesuksesi ei taidakkaan olla sellainen 'elävä' Jumala.
eikös sun pitäis sitä lappua käännellä siellä, eikä taistella tutkainta vastaan.
Olisi oiva tilaisuus todistaa että Jeesus elää.
Ohjeet löytyy aloituksesta kuten varmaan jo huomasit.
asia. Usko ei ole joka miehen. Uskomme siihen vaikka emme näe. Uskotko, että sinulla on aivot? Oletkos nähnyt? Mitäs tiedät että on? Toivottavasti ei menny liian vaikeeksi.
Hänet näet, ja voi olla, että et silloin haluaisi nähdä Häntä?
-Siksi, huuda avuksesi Hän nyt, kun Hänet löytää voidaan, älä siis paaduta sydäntäsi, tänä päivänä kun kuulet Hänen äänensä, sinä kuulet sen nyt, tässä ja nyt, et voi tietää huomisesta, vaan tänäpäivänä, anna pelastaa itsesi, on sinulle miljooniakertoja parmempi, että näet Hänet nyt, kuin vasta ajanrajan toisella puolen.
-On keskellä katoovaisuutta
sun sielusi kuolematon
Et voi enää tietäsi muuttaa
kun ikuisuus alkanut on
Sä saavutat viimeisen rajan
sen ylitse sielusi käy
Jos tuhlasit annetun ajan
sua kerran ei taivaassa näy
-Nyt kuljet joukossa muiden
suru heille lie tuntematon
Vaan takaa nauravain suiden
sydän itkevä heilläkin on
Sä kevääksi elmäs luulet
et hurmaastaan luopua voi
Mut hetket syksyiset tuulet
sun valheesi puhaltaa pois
-Sun eteen vain kulkeva matkaa
ei entiseen palata suo
Vain hetkisen polkujas jatkaa
sun ikuisuus perille tuo
Niin keskellä katovaisuuden
oot ihminen kuolematon
Kun saavutat ajattomuuden
niin missä sun sielusi on?
Eespäin, eespäin tiellä taistojen rinta rinnan astukaamme, siskot, veikot.
Soipi laulu meidän joukkojen, teitä taistoon kutsuen.
Eespäin, eespäin alta sorron yön kaikki puutteen raskaan alle ahdistetut.
Niille, niille soipi laulu tää, jotka huokaa alla työn.
Me käymme taisteloon puolesta ihmisoikeuden
ja kansan kärsineen me viemme onneen yhteiseen.
Jo kuivuu kyyneleet, soi suuret huomensävelet.
Kun hetki lyö, niin poistuu yö ja kunniassa on kansa ja työ.
Niin monta, niin monta on tielle uupunut,
niin monta, niin monta on taistoissa kaatunut.
Vaan lannistaa meitä ei mahti mainen saa.
Me rauhan lujan luomme, mi riidat karkoittaa.
Siis veljiksi tulkaa nyt kansat kaikkein maan,
niin onnemme tiellä käy ruusutkin kukkimaan.
Pois puute, pois kurjuus, pois kaikki silloin jää.
Siis onnen orpo kansa jo nosta pystyyn pää!
Vain yksinkertaisesti suorittaa tuota helppoa testiä tai edes yritä keksiä jotain hauskaa tekosyytä miksi Jeesus ei tee niinkuin on luvannut JUMALAN SANASSA.
Ei Hän alistu sinun komentoosi, suuriapa luulet itsestäsi, onpa ego paisunut, kun Jumalakaan ei tottele, vaikka "M@k3" käskee !
Jeesus tee mitään tälläisen kurjan ateistin puolesta, mutta teikäläisille hän on luvannut tehdä mitä vain ikinä osaatte pyytää.
Voisitko pyytää häneltä vaikkapa toimivan fuusio rektorin valmistus ohjetta, loputon määrä saasteetonta energiaa muuttaisi maapallon lähes paratiisimaiseksi nopeassa ajassa.
siitä, että monet uskovaiset ovat saaneet nähdä Jeesuksen, minäkin.
Jeeus on ilmestynyt näkyvänä suurimmille työtovereilleen ja näin vahvistanut heidät tehtäväänsä.
Mitään?
päivä Hänen kanssaan. Silloin, kun Hän ilmestyi minulle, en ollut vielä saanut henkeenpuhumisen lahjaa, jonka sain vasta vuosia myöhemmin.
Sain nähdä Jeesuksen uskontieni alkutaipaleella, mutta en saanut puhua Hänen kanssaan, mutta iäksi jäivät Hänen kauniit, rakkautta täynnä olevat silmänsä mieleeni.
Tämä tapahtuma olisi varmasti monia erityisesti kiinnostava, mutta en saa lupaa Häneltä tässä yhteydessä kertoa tarkemmin tästä tapahtumasta.
Pyytää Jeesusta ilmestymään minullekkin?
lukemassa tuo alla oleva ketjusi jossa ilmoitin sinulle, että ristiriitoja ei ole. Jos jäi jotakin epäselväksi, niin kysy vain.
Kävin lukemassa eikä mikään jäännyt epäselväksi, voisitko nyt pyytää Jeesusta ilmestymään minulle?
Hänhän on luvannut tehdä sen mitä häneltä pyydetään ja jos vielä viitsisit pyytää että hän ilmestyy vaikkapa viiden jälkeen että voin olla valmiina kamerani kanssa.
säikähdä, jos Hän vastaa pyyntööni ja ilmestyy sinulle ja kerro siitä sitten täällä, ilmestyikö vai eikö ilmestynyt.
arvailet, että Jeesus on "näkymättömänä" keskuudessamme. Tiedät varmaankin, kuinka se tapahtuu käytännössä, eikä valokuvan ottaminen siis onnistu.
Olen nähnyt jossakin täällä netissä "valokuvan", jossa rukoilevien ihmisten yllä oli tulisia lieskoja. Tuli ei kuulemma näkynyt valokuvaa ottaessa, mutta, kas kummaa!, Kodakin kuvavalmistamon kautta kulkiessa kuvaan ilmestyneet lieskat löivät niin, että tulen rätinän saattoi kuulla kuvaa katsellessa.
Voisi siis todeta oikeastaan niin, että *mikä Jumalalle on mahdotonta, se on ihmiselle nykyään mahdollista*.
Voisi pyytää muuttumaan kamerassa näkyväksi, eihän sen pitäisi tuottaa kaikkivoivalle mitään ongelmia?
niin kyllä sen voi ekstoplasma hahmon vangita myös kuvalle. Näin on saatu ainakin spirituaalisissa istunnoissa vainajista kuvia. Vainajat ilmestyivät istunnossa, kun niitä pyydettiin astumaan esiin.
Jumalalle, mutta jostakin syystä Hän on kuitenkin Henki, jonka valokuvaaminen on hieman hankalaa.
Eräs sukulaiseni on kertonut minulle, että maatessaan henkitoreissaan keltakuumeen (tai jotain sinnepäin yhtä hurjaa) runtelemana hän näki sänkynsä jalkopäässä ikäänkuin kolmikulmaisen, hohtavan olennon, joka kertoi parantavansa palvelijansa, vaikka lääketieteellisesti malarian ja monien muiden trooppisten sairauksien väsyttämä sydän oli jo lopussa.
Hetkeä aikaisemmin pari lukutaidotonta, yksinkertaista afrikkalaista miestä olivat rukoilleet sängyn ääressä polvillaan paranemista rakkaalle työkaverilleen. Kaikkien ihmeeksi kuoleva sukulaiseni kampesi kuolinvuoteeltaan jaloilleen ja elää vielä tänäänkin, 30 vuotta tuosta tapahtumasta.
Häntä ilmestymään palamisjälkenä paahtoleipäni pinnalle ja jos leivän koskettaminen vielä parantaisi amputoituja raajoja niin se olisi kiva bonus ja käännyttäisi varmasti monia ateisteja herran huomaan.
Nyt taitaa olla kyllä asian laita niin, että tuommoisessa kuvassa ei ole esiintynyt yhtäkään "oikeata" vainajaa, vaan itse pelsepuupi on ollut roolihahmoissaan esillä.
- - -
Haluaisin nähdä hänet, ettei tarvitsi enää elää epätietoisuudessa.
ja kertoivat, että se olis olut se kuollut vainaja.
(ei uskovia). Toinen oli nähnyt enkelin lapsena sängyn päässä ja toinen oli teininä nähnyt kuoleman sängyn päässä, tämä viimeksi mainittu oli silloin kovassa kuumeessa. Vosikohan ihminen kuitenkin nähdä jotain tuontapaisia juttuja ,jos heillä on herkistynyt mieli tai vaikkapa sairaus (kuume) aiheuttaa aistiharhoja?
Kukaan ei kuiteskaan ole nähnyt Jeesusta.
usko johtaa näkemiseen. Tosin joidenkuiden epäusko saa, kuten esim. apostoli Tuomaksen kohdalla, rajun lopun. Kun tuomas näki naulojen jäljet Mestarissa, hänelle valkeni sillä siunaamalla myös Jumalan Pyhä Kolminainen Olemus.
voi nähdä kaikenlaista mötiäistä, kuten myös alkoholisoituneíden aivojen välittämänä.
Voihan se tietysti olla sattumaakin, että sukulaiseni näki harhoja parin viikon kuoleman rajamailla hoippumisen jälkeen ja voi olla sattumaa sekin, että papparaiset "huusivat hädissään Herran puoleen" juuri ennen olennon ilmaantumista ja potilaan parantumista.
Joka tapauksessa tarina on tosi. Oli sairaus, kuoleman läheisyys, rukoilijat, hohtavan kirkas kolmiomainen olento ja ihmeellinen parantuminen.
Niin, Jeesusta ei kaiketikseen kukaan ole nähnyt. Hänellä lienee jos jonkinmoista apuria asioitaan toimittamaan.
Jeesus on kuitenkin luvannut näyttää jopa "kasvonsa" niille, jotka ovat pesseet vaatteensa...
lienee tarkistettavissa? Jos vainaita voisi kuvata mennen tullen, heistä olisi kuvia myös minun albumissani.
Usko tai älä, kyseessä ovat henkimaailman asiat ja nimenomaan ne asiat, joista Jumala varoittaa Sanassaan.
kyseessä ei ole ollenkaan puhtaat asiat. Nuorena tutkailin moisia touhuja ja jäi toi asia jäi mieleen. Epäluuloisena ihmisenä jo silloin epäilin moisia touhuja. Uteliaisuuttani niitä lueskelin ja ihmettelin.
Nyt olen heittänyt rajatietokirjani roskiin. Raamattu jäi vielä kirjahyllyyn.
En ota vakavasti noita kuvia koska kaikkea huuhaata voi tehdä ja ihmisiä sumuttaa.
halukkaita testaajia löytyy ns. 'pilvin pimein', jos niikseen tulee..
Mutta koska meidän uskomme perustuu uskoon eikä näkemiseen; silmillämme, joilla me katselemme kuuta sun muuta, niin ei meidän tarvitse testata Jumalan ilmoittamaa totuutta Jeesuksen ylösnousemuksesta ja todistaa hänen elämäänsä meissä millään valokuvilla yms. kaltaisilla todisteilla, elleivät sinun kaltaisesi usko Raamattuun kirjoitettua todistusta Jeesuksesta..
Jeesus lupasi ja etkö näe mitä hyötä siitä olisi sinun lahkollesi, puhumattakaan koko maailmasta.
Mitä hienoa siinä uskossa muuten on, eikö tieto olisi paljon parempi juttu?
tasolle. Heillä on usko ja näkemistä ei tarvita niinkuin M.Tampio toteaa.
Uskottomien on hirmuisen vaikea ymmärtää uskovien uskoa. Mutta kyllä se on vaan niin, että usko ihmisellä on jotain niin syvää ja persoonaan sisällytetty asia, että ei se maalliselle ihmiselle aukea.