Tässä teille pieni testinpoikanen, laitoin tämän myös helluntailais palstalle jos siellä vastaaminen tuntuisi teistä turvallisemmalta.
1. Jeesus on ilmestynyt useille ihmisille kuolemansa jälkeen.
1 Corinthians 15:3 Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: -- Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu,
4 hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
5 ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
6 Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.
7 Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.
8 Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.
------------------------------------------------
2. Jeesus on luvannut tehdä niin pyydettäessä.
John 14:13 ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.
14 Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.
------------------------------------------------
3. Kun kaksi tai kolme häneen uskovaa kokoontuu on Jeesus heidän luonaan(näkymättömänä?).
Matt 18:19 "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.
20 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
-------------------------------------------------
Yhteenvetona voidaan huomata että Jeesus on alituiseen uskovien keskuudessa, näkyväksi tuleminen ei ole hänelle mikään ongelma ja hän onkin luvannut ilmestyä pyydettäessä.
Eli löytyisikö halukkaita uskovia suorittamaan tämä yksinkertainen testi ja ottamaan samalla vaikkapa muutamia valokuvia materialisoituvasta Jeesuksesta, sillä saisitte varmasti pelastettua monta nykyistä ateistia helluntaiseurakuntanne turvallisiin hoiviin.
Ja kyseinen testi on poimittu ja käännetty tältä sivulta:
http://godisimaginary.com/i50.htm
1. Jeesus on ilmestynyt useille ihmisille kuolemansa jälkeen.
1 Corinthians 15:3 Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: -- Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu,
4 hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
5 ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
6 Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.
7 Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.
8 Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.
------------------------------------------------
2. Jeesus on luvannut tehdä niin pyydettäessä.
John 14:13 ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.
14 Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.
------------------------------------------------
3. Kun kaksi tai kolme häneen uskovaa kokoontuu on Jeesus heidän luonaan(näkymättömänä?).
Matt 18:19 "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.
20 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
-------------------------------------------------
Yhteenvetona voidaan huomata että Jeesus on alituiseen uskovien keskuudessa, näkyväksi tuleminen ei ole hänelle mikään ongelma ja hän onkin luvannut ilmestyä pyydettäessä.
Eli löytyisikö halukkaita uskovia suorittamaan tämä yksinkertainen testi ja ottamaan samalla vaikkapa muutamia valokuvia materialisoituvasta Jeesuksesta, sillä saisitte varmasti pelastettua monta nykyistä ateistia helluntaiseurakuntanne turvallisiin hoiviin.
Ja kyseinen testi on poimittu ja käännetty tältä sivulta:
http://godisimaginary.com/i50.htm
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuossa ei missään kohtaa mainittu, että uskovat saavat Jeesuksen materialisoitumaan. Kohta Matt 18:19 on vain erotettu asia yhteydestään, joka käsittelee miten tulee menetällä kun veli on tehnyt syntiä.
Kuitenkin ilmestynyt ja puhunut taivaaseen nousemisensa jälkeen ainakin Paavalille ja johannes ilmestyskirjalijalle, eikö totta?
Kyseinen Raamatun jae on irrotettu asiayhteydestään. Sen takia karsastan Raamatun jakeiden postaamista keskustelupalstoilla ja muutenkin yleisesti, koska jokaikinen yksittäinen Raamatun jae on aina irrotettu asiayhteydestään. Jopa 5-10 jakeen pituinen rimpsu on suurella todennäköisyydellä irrotettu asiayhteydestään.
Kun näen täällä Raamatun jakeita, en lue niitä. Miksi lukisin? Ne ovat teistin tai ateistin kopioimia asiayhteydestä irrotettuja kohtia eikä niillä ole mitään varsinaista painoarvoa.
Raamatun mukaan Jeesus ilmestyi fyysisenä hahmona pian kuolemansa jälkeen. Muistaakseni Jeesuksen ylösnousemus tapahtui vasta näiden fyysisten ilmestysten jälkeen ja seuraava selkeä ilmestys tapahtuu tuomiopäivänä.
En näe itsekään noissa raamatun lainauksissa mitään järkeä olivatpa ne sitten teistin tai ateistin postaamia.
Helluntaiseurakunnan hoiviin, tai muuhunkaan yhteisöön vienti on toisarvoinen asia.Ensiarvoisen tärkeää on se, että ihminen löytää Pelastajan!
Seen jälkeen on jokaisen henkilökohtainen asia, minne haluavat suuntautua!
Kuvitteletko, että Jeesus lähtisi meidän systeemiin mukaan? Kuvaamisiin, tms.?
Ei lähde, se olisi Jumalan kiusaamista, koskapa ei uskottaisi Hänen Sanaansa!
Itse Jeesuskaan ei lähtenyt saatanan samankaltaisiin todisteluihin mukaan, vaan kutsui sitä Jumalan kiusaamiseksi!
Jeesus Kristus kyllä ilmestyy silloin, kun se on Jumalan suunnitelma. Meidän suunitelmiimme ei Hän useinkaan suostu, ellei se ole jotain merkityksellistä! Kun on kysymys uskomisesta Häneen, meidän tulee kirjoitukset ottaa tosissamme, ennenkaikkea.
Matteus 4:
2. Ja kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, tuli hänen lopulta nälkä.
3. Silloin kiusaaja tuli hänen luoksensa ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi."
4. Mutta hän vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'"
5. Silloin perkele otti hänet kanssansa pyhään kaupunkiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle
6. ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta', ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.'"
7. Jeesus sanoi hänelle: "Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.'"
- tieten tahtoen ei pidä Jumalaa "testata", sen Jeesus teki saatanalle selväksi. Ja meille!
- samoin, esim, joku lahko, joka nostelee käärmeitä tahallaan käsin, todistaakseen uskoaan Jumalaan, kiusaa Jumalaa, eikä Jumalan suojelu pelaa. Samaa Jeesuskin tarkoitti tuolla kirjoituksiin vetoamisella! Hän nimenomaan teroitti Jumalan Sanan paikkansapitävyyttä!
"Autuas (=ylionnellinen) se, joka uskoo, vaikkei näe", on kirjoitettu epäilevälle Tuomaalle!
Rukoukset jonkin todellisen tarpeen puolesta kuullaan, ei sellaisia rukouksia, jotka ovat väärässä mielessä rukoiltuja.
- väärät motiivit!
Väärä motiivi on tuo esittämäsi testi Jumalan olemassaolon toteamiseksi. Jumala on Sanansa antanut meille, sen mukaan tulee siis ensisijaisesti elää!
Tietenkin kannatta rukoilla Jumalan ilmestymistä elämäämme, mutta sitä tyyliä ja mallia meillä ei ole oikeus määrätä!
Rukoilla voi tietenkin kaikkea, mutta Jumalan tahdon mukaan. Pyhän Hengen vaikutus uskovissa vaikuttaa myöskin oikein rukoilemista, eli rukousta Jumalan tahdon mukaan!
Eräällä lähetystyöntekijällä oli seuraava motiivi Jeesuksen ilmestymiseen hänen silmiensä eteen:
Hän rukoili sitä, että näkisi Jeesuksen luonnollisilla silmillään, jotta hän voisi selostaa kaikille tapaaamilleen ihmisille Jeesuksen Kristuksen todellisuuden. Hän kyllä uskoi täysin sydämin Jeesukseen, mutta hän toisten takia alkoi tuollaista rukoilemaan, ei siis itsensä takia!
Hän rukoili 2 tunti aamulla ja kolme tuntia illalla, kahden viikon ajan ja mitään ei näyttänyt tapahtuvan, ajatteli sitten, että ei tästä mitään tule.
Mutta sitten pian, eräänä iltana Jeesus tuli ja sanoi hänelle sanat; "olen se mies, lähetetty ikuisuudesta luoksesi".
Mitä muuta Hän oli sitten puhunut, sitä ei tuo saarnaaja julkistanut, se oli vain hänen ja Jeesuksen välinen asia.
Miksikähän Jeesus vastasi tuohon "itsepäiseen" kestävään rukoukseen tulemalla saarnamiehen luo, no, varmaan se oli Hänen suunnitelmansa!
- tunnen tuon miehen henkilökohtaisesti ja olen hänen omasta suustaan tuon kuullut yleisessä kokouksessa! Tämän miehen kautta taoahtuu suuria ihmeitä ja tunnustekoja, halvatut , sairaat, ym ovat parantuneet ja parantuvat edelleenkin!
Eräs musliminainen oli epätoivoinen sairas ja oli rukoillut koraanin mukaan profeetta Muhammedia
auttamaan häntä ja parantamaan. Koskaan ei mitään kuulunut. Sitten koraanissa on maininta Jeesuksesta, kertomuksia Hänen parantamistöistään ja tuo harras musliminainen alkoi rukoilla Jeesusta, Marian poikaa parantamaan hänet. Hän sisälsi rukouksen erään toisen rukouisaiheen tilalle rukousnauhaansa. Kolme vuotta rukoiltuaan epätoivoisesti sanoilla; "Jeesus, Marian poika, paranna minut", Jeesus ilmestyi pimeänä yönä hänen luokseen ja ensi sanoiksen sanoi; "Minä olen Jeesus , Marian poika, jota sinä olet rukoillut". Jeesus sanoi samoilla sanoilla, kuin tuo nainen oli Häntä rukoillut! siitäkin huomaamme, kuinka tarkkaan meitä kuunnellaan. Sitä, miksi kesti kolme vuotta vastauksen saamiseen, Jeesus sanoi vain; "Olen monesti aikaisemminkin halunnut sinut parantaa, mutta vielä ei ollut sen aika". Tuo kuulustaa kummalliselta, syyn tietää vain Hän yksin, miksi ei ollut ennemmin aika?
Kyseinen nainen tuli heti uskovaksi Jeesukseen,kristityksi ja on englannissa lähetystyöntekijänä!
Häne hyljätyään islamin, perhe oli tappaaa hänet, mutta ihmeen kautta hän säilyi hengissä, Jumalalla oli suunnitelma hänelle, evankeliumin julistaminen. Koska hän oli aikaisemmin muslimi, hän voi nyt todistaa siitä, että Muhammed on yhä haudassaan, mutta Jeesus ei! Hallelujaa!!
Tässäpä tätä tulikin saarnattua tällekin päivälle!
Tv; Jumalan hullu saarnamies
Jumalahan itse sanoo Raamatussa:Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksia.Ne ovat yhtä kaukana toisistaan, kun on itä lännestä.
"Eli löytyisikö halukkaita uskovia suorittamaan tämä yksinkertainen testi ja ottamaan samalla vaikkapa muutamia valokuvia materialisoituvasta Jeesuksesta, sillä saisitte varmasti pelastettua monta nykyistä ateistia helluntaiseurakuntanne turvallisiin hoiviin."
Vakuuttuisitko sinä, jos toisin valokuvan Jeesuksesta? Tai rukoilisin Jeesusta tulemaan kättelemään sinua, uskoisitko, tai uskoisiko kukaan ateisti?
Mistä ateisti tietäisi materialisoituvan olevan Jeesus, eikä vaan joku huijari?
(Minun mielestäni ollaan pahasti eksyksissä kun etsitään ilmestystä, vaikka Jeesus ja Jumala on suurempi asia, kuin hieno kuva).
Häneltähän voisi kysyä jotain mihin vain Jeesus osaisi vastata tai pyytää tekemään jotain mihin vain oikea Jeesus pystyisi.
Esim. Ikilikkujan valmistus ohjetta, amputoidun käden parannusta tai saarnaa siitä kuinka hän tulee 'pian' :)
Jeesus ei ole mikään temppujen tekijä. Te ateistit ette tunne Raamattua. Jos tuntisitte niin tietäisitte ettei noissa teidän perusteluissa ole kristillisesti ajateltuna mitään järkeä.
Jeesus tekee juuri niin kuin hän parhaaksi näkee. Ei niin kuin ihmiset parhaaksi näkevät. Hänen ajatuksensa eivät todellakaan ole samoja kuin ihmisten ajatukset.
Raamatussa hän muutti vettä viiniksi, minusta sitä jos mitä voi kutsua tempuksi.
Juu, minun on vaikea nähdä siinä mitään hyvää että 90% ihmiskunnasta mädätetään seisovilleen ja viskataan sen jälkeen helvettiin käristymään(ilmestyskirja), mutta kaippa Jeesus tietää paremmin mikä meille on hyväksi.
Se, että jeesus tai jumala antaa jotain pyydettäessä ei tarkoita sitä, että me näemme heidät. emmehän me näe kuolleitakaan. ihmisellä on sielu, henki ja ruumis. me näemme ruumiin, mutta emme sielua tai henkeä. jumalalla ei ole ruumista, joten me emme näe häntä. onko niin vaikeaa ajatella, että jumala on niin suuri voima, että me emme voi käsittää sitä. kun ihminen rukoilee, niin jumala voi auttaa meitä esim. ohjaamalla meitä hyvien ratkasujen ääreen jos pyydämme apua. uskovalle omatunto kertoo mikä on oikein ja mikä väärin. mutta mitä enemmän tekee väärin sitä kauemmas menee jumalasta eikä millään ole enää väliä. itse olen pyyntöihin saanut vastauksen. vastaus ei tule niin, että nyt jumala sanoo mitä tehdä vaan johdatuksena oikeaan suuntaan.
kaikenlaiseen näkymättömäänkin voimaan. Ilman maapallon vetovoimaa minun olisi kovin vaikea olla. Sinulla lienee yksi näkymätön voima lisää, mitä ilman sinun on vaikea olla. Monella muulla ei. Ihminen pärjää vähemmälläkin.