YLIPÄÄLLIKÖN PÄIVÄKÄSKY No 34

Suomen kunniakkaan armejan sotilaat!

Rauha on solmittu maamme ja Neuvosto-Venäjän välillä, ankara rauha, joka on Neuvosto-Venäjälle luovuttanut melkeimpä jokaisen taistelukentän, millä Te olette vuodattaneet vertanne kaiken sen puolesta, mitä me pidämme kalliina ja pyhänä.

Te ette tahtoneet sotaa, Te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta Teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä.

Yli 15 000 Teistä, jotka lähditte kentälle, ei enää näe kotiansa, ja kuinka monet ovatkaan ainiaaksi menettäneet työkykynsä. Mutta Te olette myös jakaneet kovia iskuja, ja kun parisataatuhatta vihollistamme lepää hangessa tai tuijottaa särkynein katsein tähtitaivaallemme, ei syy ole Teidän. Te ette heitä vihanneet ettekä tahtoneet heille pahaa, vaan seurasitte sodan ankaraa lakia, tappaa tai kuolla itse.

Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole vielä nähnyt vertasianne sotureita. Olen ylpeä Teistä kun olisitte omia lapsiani, yhtä ylpeä tunturien miehestä Pohjolassa kun POHJANMAAN LAKEUKSIEN, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen ja Satakunnan viljavien vainioiden, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lauhojen lehtojen pojista. Olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa tehdastyöläinen ja köyhän majan poika siinä kuin rikaskin.

Sotilaat!
Kiitän Teitä kaikkia upseereita, aliupseereita ja miehistöä, mutta tahdon erikoisesti painostaa reservinupseereiden uhrautuvaa uljuutta, heidän velvollisuudentuntoaan ja etevyyttä, millä he täyttivät tehtävän, joka ei alkuaan ollut heidän. Niimpä on heidän uhrinsa prosettimäärältään sodan korkein, muttase on annettu ilolla ja huojumattomalla velvollisuudentunnolla.

Kiitän esikuntien upseereita heidän taidostaan ja uupumattomasta työstään, ja lopuksi kiitän lähimpiä apulaisiani, yleisesikunnan päällikköä ja päämajoitusmestaria, armejan komentajia, sekä armejakuntien ja divisioonien komentajia, jotka usein ovat tehneet mahdottomasta mahdollista.

Kiitän Suomen armejaa, kaikkine aselajineen, jotka jalossa kilpailussa ovat suorittaneet sankaritekoja sodan ensi päivästä saakka.
Kiitän rohkeudesta, millä se on käynyt päin moninkerroin ylivoimaista vihollista, joka on ollut varustettu osittain tuntemattomin asein, ja sitkeydestä, millä se on pureutunut jokaiseen tuumaan kotimaan kamaraa. Yli 1 500 venäläisen hyökköysvaunun ja yli 700 lentokoneen tuhoaminen kertoo sankaritöistä, joita usein on suorittaneet yksityiset miehet.

Ilolla ja ylpeydellä ajattelen Suomen lottia ja heidän osuttaan sodassa -heidän uhrimieltään ja uupumatonta työtään ei aloilla, mikä on vapauttanut tuhansia miehiä tulilinjoille. Heidän jalo henkensä on kannustanut ja tukenut armeijaa, jonka kiitollisuuden ja arvonannon he täysin ovat saavuttaneet.

Kunniapaikalla ovat myös sodan ankarana aikana seisoneet ne tuhannet työläiset, jotka usein vapaehtoisina, ilmahyökkaystenkin aikana ovat tehneet työtä koneittensa ääressä valmistaen armeijalle sen tarpeita, sekä ne, jotka herpaantumatta vihollisen tulessa ovat työskennelleet asemien varustamisessa. Kiitän heitä isänmaan puolesta.

Huolimatta kaikesta rohkeudesta ja uhrimielestä on hallitus ollut pakotettu tekemään rauhan kovilla ehdoilla, mikä kuitenkin on selitettävissä. Armeijamme oli pieni ja sen reservit ja kaaderit riittämättömiä. Ei oltu varustauduttu sotaan suurvaltaa vastaan. Urhoollisten sotialittemme puolustaessa rajojamme oli ylivoimasin ponnistuksin hankittava sitä mitä puuttui, oli rakennettava puolustuslinjoja, joita ei ollut, oli koetettava saada apua, jota ei tullut. Oli hankittava aseita ja varusteita aikana, jolloin kaikki maat kuumeisesti varustautuivat myrskyä vastaan, joa nyt vyöryy yli maailman. Teidän sankaritekonne ovat herättäneet ihailua yli maiden, mutta kolme ja puoli kuukautta kestäneen sodan jälkeen olemme edelleen melkein yksin. Emme ole saaneet enempää ulkomaista apua kuin kaksi vahvistettua pataljoonaa tykistöineen ja lentokoneineen rintamillemme, joilla omat miehemme taistelussa yötä päivää ilman vaihdon mahdollisuutta ovat saaneet ottaa vastaan yhä uusien vihollisvoimien hyökkäykset, ponnistaen ruumiilliset ja henkiset voimansa rajattomiin asti.

Kun tämän sodan historia kerran laaditaan, tulee maailma tuntemaan Teidän työnne.
Ilman aulista apua aseissa ja varusteissa, mitä Ruotsi ja Länsivallat meille ovat antaneet olisi tähänastinen taistelumme ollut mahdoton vihollisen lukemattomia tykkejä, hyökkäysvaunuja ja lentokoneita vastaan.

Valitettavasti ei suuriarvoista lupausta avusta, minkä Länsivallat antoivat, voitu toteuttaa, kun naapurimme, itsestään huolehtien, kielsivät joukoilta oikeuden läpikulkuun.

Kuudentoista viikon veristen taistelujen jälkeen ilman yön ja päivän lepoa seisoo armeijamme vielä tänä päivänä voittamattomana vihollisen edessä, joka hirveistä tappioistaan huolimatta vain on kasvanut lukumäärältään, eikä kotirintamammekaan, missä lukemattomat ilmahyökkäykset ovat levittäneet kuolemaa ja kauhua naisten ja lapsien keskuudessa, ole horjunut. Poltetut kaupunkimme ja raunioitetut kylämme kaukana rintaman takana, vieläpä länsirajoillamme, ovat näkyvä todiste tämän kansan kärsimyksistä kuluneina kuukausina.

Kohtalomme on kova, kun olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatoja hiellä ja vaivalla olemme viljelleet.
Mutta meidän on otettava kovat otteet voidaksemme siellä, mitä meillä on jäljellä, valmistaa kodin niille, jotka ovat tulleet kodittomiksi ja paremmat toimeentulomahdollisuudet kaikille, ja meidän tulee olla kuten ennenkin valmiina puolustamaan pienempää isänmaatamme samalla päättäväisyydellä ja voimalla, millä olemme puolustaneet jakamatonta isänmaatamme.

Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme, länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on ollut.

PÄÄMAJA 14.3.1940
MANNERHEIM