Palstaa luulis saatavan

siivottua täl'wiisteen, että vastataan uskonasioihin ja helluntailaisuuteen liittyviin aloituksiin ja kysymyksiin Raamatun sanalla, speguloimatta Raamatun sanaa omilla mielipiteillämme..

Ja vältetään vastaamista muihin ns. älyttömien saivartelijoitten provokysymyksiin sekä väitteisiin, jotka ovat kysymysten esittäjillekin päivänselviä asioita..
7212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tämäkin aloitus ole loppupeleissä ihan turha ja vie vain huomiota todella tärkeistä asioista.

Äänestä
  • uskovien jatkuvasti märistä siitä, että palstaa pitäisi saada siistimmäksi, jos esittämäni aloitus luokitellaan turhaksi aloituksesi ja alempana on aiheellisia aloituksia samoista kuvioista sekä aiheista, niinkuin ennenkin..

    Jotkut haluaa näköjään pyörittää ruljanssia pelkästään ihmismielipiteisiin perustuen esim. homo-, lapsikaste-, seksi-, yms. kuviossa, vaikka toiset esittelevät jopa Raamatun totuutta em. asioihin..

    Ihmismielipiteisiin perustuenko sitten sinäkin haluat Raamatun totuuteen liittyvistä asioista keskusteltavan, vaikka Isä Jumala sanoo, ettei Raamatun totuus muutu ja tee kompromisseja minkään asian suhteen..

    Äänestä

  • Markku Tampio kirjoitti:

    uskovien jatkuvasti märistä siitä, että palstaa pitäisi saada siistimmäksi, jos esittämäni aloitus luokitellaan turhaksi aloituksesi ja alempana on aiheellisia aloituksia samoista kuvioista sekä aiheista, niinkuin ennenkin..

    Jotkut haluaa näköjään pyörittää ruljanssia pelkästään ihmismielipiteisiin perustuen esim. homo-, lapsikaste-, seksi-, yms. kuviossa, vaikka toiset esittelevät jopa Raamatun totuutta em. asioihin..

    Ihmismielipiteisiin perustuenko sitten sinäkin haluat Raamatun totuuteen liittyvistä asioista keskusteltavan, vaikka Isä Jumala sanoo, ettei Raamatun totuus muutu ja tee kompromisseja minkään asian suhteen..

    Raamattu on ihmisten kirjoittama ihmisille, jotta he voisivat hallita heitä kuin lampaita ja muuttuu hieman joka käännöksessä ja joka lukijan korvienvälissä.

    Tämän kun kaikki oivaltaisivat niin väittely vähenisi huomattavasti.

    Äänestä

  • Itse teet jatkuvasti tyhmiä esityksiäsi, täysin turhia ja keskulteviksi kelpaamttomia !

    Äänestä

uskovaiset sitten käyvät tällä palstalla? Vainko vahvistamassa omaa uskoaan, vai käyvätkö kutsumassa näitä "älyttömiä saivartelijoita" Jeesuksen tuntemiseen.

Äänestä
  • uskovat kertovat palstalla useinkin, kuka Jeesus on ja mitä hän tarjoaa uuden elämäntyylin kuvioissa sille syntiselle, joka ottaa Jeesuksen kutsun vastaan ja hylkää vanhan saatanan orjuuden..

    Mutta on uskisten porukoissa kyllä myös armottoman lakihenkisiä tyyppejä, jotka omista lähtökohdistaan suoltavat sutta ja sekundaa elämänohjeiksi. Ja nämä saavat aikaan hajaannusta Raamatun totuutta puntaroidessamme..

    Niinkuin tuossa alempana tuosta vapunvietosta yms. juhlista käydään keskustelua. Että siinä sitä on lakihenkisyydestä esimerkkiä kerrakseen..

    Äänestä

  • Markku Tampio kirjoitti:

    uskovat kertovat palstalla useinkin, kuka Jeesus on ja mitä hän tarjoaa uuden elämäntyylin kuvioissa sille syntiselle, joka ottaa Jeesuksen kutsun vastaan ja hylkää vanhan saatanan orjuuden..

    Mutta on uskisten porukoissa kyllä myös armottoman lakihenkisiä tyyppejä, jotka omista lähtökohdistaan suoltavat sutta ja sekundaa elämänohjeiksi. Ja nämä saavat aikaan hajaannusta Raamatun totuutta puntaroidessamme..

    Niinkuin tuossa alempana tuosta vapunvietosta yms. juhlista käydään keskustelua. Että siinä sitä on lakihenkisyydestä esimerkkiä kerrakseen..

    >> Niinkuin tuossa alempana tuosta vapunvietosta yms. juhlista käydään keskustelua. Että siinä sitä on lakihenkisyydestä esimerkkiä kerrakseen.. >>

    ... jotain hyötyäkin. Pentekin tuli senverran synnintuntoon, että poisti itse viestinsä, missä määritteli humanismin antikristilliseksi aatteeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Markku Tampio kirjoitti:

siivottua täl'wiisteen, että vastataan uskonasioihin ja helluntailaisuuteen liittyviin aloituksiin ja kysymyksiin Raamatun sanalla, speguloimatta Raamatun sanaa omilla mielipiteillämme..

Ja vältetään vastaamista muihin ns. älyttömien saivartelijoitten provokysymyksiin sekä väitteisiin, jotka ovat kysymysten esittäjillekin päivänselviä asioita..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu