13.11.2002 Irak ilmoitti hyväksyvänsä YK:n asettamat uudet ehdot muutoksitta ja ilman lisäkeskusteluita.
Yhdysvaltain taholta voidaan odottaa uusia tekosyitä sodan aloittamiseksi. Sopivan selkkauksen järjestäminen ei liene vaikeata. Marraskuun lopulla 2002 tavanomaisella pommituslennoilla olleet amerikkalaiset ja englantilaiset hävittäjät väittivät irakin ilmatorjunnan tulittaneen heitä. YK:n pääsihteeri se sentään kelpuuttanut tätä hullunkurista tilannetta sodan aloittamisen perusteeksi.
Marraskuun lopulla 2002 asetarkastajia saapui Irakiin. Tarkastukset on aloitettu asianmukaisesti eikä toistaiseksi ole häiröitä ilmennyt. ¨
Joulukuussa 2002 Yhdyvallat ja Englanti kiihdyttivät jälleen pommituksia Irakissa. Siviileitä kuoli päivittäin. Nämä vuosia jatkuneet järjettömät pommitukset olivat yksiselitteisesti YK:n päätöslauselmien ja peruskirjan vastaisia.
Joulukuussa 2002 Yhdysvallat vaati asetarkastajia sieppaamaan irakilaisia tiedemiehiä ja tuomaan heidät Yhdysvaltoihin kuulusteltaviksi. Tämänkaltaiset törkeydet eivät sisälly YK:n päätölauselmiin. Asetarkastajat esittivät heti jyrkän vastalauseen.
Presidentti Bushin mukaan raportissa on elementtejä, jotka täytyy pitää salassa. Kuitenkin Yhdysvaltain senaatin avainhenkilöt ilmoittivat heti, että he eivät hyväksy mitään salaista aineistoa sodan aloittamisen perusteeksi. (Suomen Paavo Lipposelle tämä "salainen" aineisto kelpasi automaattisesti, ilman älyllisen kritiikin häivääkään).
Joulukuu 2002. Kuten etukäteen tiedettiin, Yhdysvallat ei hyväksynyt asetarkastajien ensimmäistä raporttia. Irakin olisi pitänyt pystyä todistaman, että sillä ei ole sitä mitä sillä ilmeisesti ei ole.
USA ja Englanti hylkäsivät asetarkatusryhmän raportin, jonka mukaan joukkotuhoaseita ei löytynyt. Ryhmän puheenjohtaja Hans Blix ihmetteli 20.12.2002, mistä USA on saanut väittämänsä "todisteet".
Jälkeenpäin on ilmennyt, että asetarkastustyön päättyminen vuonna 1998 johtui Yhdysvaltain ja Englannin YK:n ohi Irakille esittämistä omavaltaisista ja valheellisista tulkinnoista YK:n pääsihteerin lokakuussa 1998 Irakin hallitukselle osoittamasta kirjeestä.
YK:n asettama kauppasaarto oli vuoden 2002 loppuun mennessä tappanut 1.7 miljonaa irakilaista (AFP 31.12.2002). Vuosi 2003 lupaa irakilaisille yhä lisää kärsimyksiä. On paradoksaalista, että näiden kärsimysten taustalla ovat Irakin öljyrikkaudet.
Tammikuusssa 2003 irakilaispiireissä ilmaistiin ihailua Pohjois-Korean päättäväistä asennetta USA:n imperialismia kohtaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että Irak on kapitalistinen diktatuuri, DPRK puolestaan kehittynyt sosialismi. Yhteistä näille maille on kuitenkin pyrkimys itsemääräämisoikeuden säilyttämiseen.
USA saanut YK:n mandaattia hyökkäykselleen Irakiin. Yhdysvaltain puolustusministeri ilmoitti, että hyökkäys toteutetaan joka tapauksessa.
17.1.2003 Irak ja Venäjä allekirjoittivat kolme laajaa öljy-yhteistyösopimusta.
Tulevassa sodassa saatetaan käyttää taktisia ydinaseita. Täytyyhän niitä kokeilla.
Irakiin saapui ihmisiä eri puolilta maailmaa muodostaakseen ihmiskilven amerikkalais-englantilaista hyökkäystä vastaan.
Asetarkastajien 27.1.2003 YK:lle luovuttama raportti ei tosiasiassa vastannut USA:n toivomuksia. Hans Blixin johtaman työryhmän raportti ei sisältänyt ainoatakaan faktaa, joka oikeuttaisi sodan aloittaamisen . Silti Yhdyvaltain poltiinen ja sotilaallinen johto tulkisevat raportin sisällön siten, että hyökkäys voidaan aloittaa.
"Operaatio Irakin" käsikirjoitus toimii kauan sitten suunnitellulla tavalla. Hans Blixilla ja muilla YK:n viranomaisilla oli siinä vain statistin roolit.
1.2.2003 Hans Blix sanoi australialaiselle Guardian-lehdelle antamassaan lausunnossa, että Yhdysvaltain viranomaiset ovat vääristelleet hänen työryhmänsä lausuntoa. Huolellisesta työstä huolimatta joukkotuhoaseita ei Irakista ole löydetty. Irakin viranomaiset ovat olleet riittävässä määrin yhteistyöhaluisia, vaikka USA ja läntinen media toisin väittävät.
5.2.2003 Yhdysvallat esitteli "todistusaineistoaan", niinkuin aloitettavan sodan käsikirjoitukseen kuuluu. Kyseinen aineisto on todennäköisesti manipuloitu samoin kuin nekin aineistot, joilla oikeutettiin hyökkäykset Jugoslaviaan ja Afganistaniin. Kiinaa, Venäjää ja Ranskaa YK:n turvallisuusneuvoston pysyvinä jäseninä se ei vakuuttanut.
USA:n painostus Saksaa ja muita Euroopan valtioita kohtaan Münchenissä helmikuussa 2003 ei tuottanut Bushin hallinnon toivomia tuloksia sodan hyväksymiseksi.
Englannin pääministeri joutui kiusalliseen tilanteeseen 8.2.2003 jouduttuaan myöntämään vanhojen asiakirjojen kopioinnin valmistettaessa aineistoa Irakin sodan oikeuttamiseksi.
Asetarkastajien uusi matka Irakiin helmikuussa 2003 ei estänyt sotaa, mutta saattoi sekä USA:n että Englannin "todisteet" entistäkin epäilyttävämpään valoon.
Puheet Irakin "joukkotuhoaseista" perustuivat edelleen vain Irakista loikanneiden yksityishenkilöiden varsin epäilyttäviin kertomuksiin.
Osama bin Ladenin "äänite" 11.2.2003 oli CIA:n valmisteeksikin enintään huono pila. Ei kai sitä kukaan ajatteleva ihminen todesta ottanut. Yhdysvaltain epätoivoinen yritys kytkeä Osama bin Laden ja Saddam Hussein tällä tavoin toisiinsa epäonnistui. Saksan johdolla kuvitteellinen "terroristikytkentä" hylättiin Euroopassa.
Massiiviset mielenosoitukset sotaa vastaan kaikkialla maailmassa helmi-maaliskuussa 2003 antoivat vastuuntuntoisille poliittisille päättäjille vakavaa miettimisen ja maailman poliittisen tilanteen uudelleenarvoinnin aihetta. Valitettavasti päävastuussa tulevista prosesseista on Yhdysvaltain presidentti, jolla aivan ilmeisesti on mielenterveydellisiä ongelmia.
YK:n 20.2.2003 teettämän tutkimuksen vain kuusi valtiota maailmassa kannatti Yhdysvaltain masinoiman mielettämän sodan aloittamista.
USA:n vaatimukset Irakia kohtaan kohdistuivat alunperin joukkotuhoaseisiin ja niiden hävittämiseen. Joukkotuhoaseita ei asetarkastajien mukaan enää ole. Tämä hankalan tilanteen USA ohitti kohdistamalla vaatimuksensa käytännössä kaikkiin Irakin tavanomaisin ohjuksiin. Mikähän olisi ollut seuraava vaatimus?
USA:n vaatimukset Irakia kohtaan vuonna 2003 olivat samat kuin vuonna 1999 Jugoslaviaa kohtaan. Vaihtoehtoina oliat ainoastaan ehdoton antautuminen tai sota. Tällä tavoin sota tietenkin saatiin aikaan.
8.3. 2003 YK:n asetarkastajat Hans Blixin johdolla totesivat Yhdysvaltain väärentäneen heidän hankkimaansa aineistoa.
Sota alkoi 19.3.2003 USA:n, Englannin ja Australian yhteisrikoksena.
Pentagon on uhannut tappaa vihollisina sodan aikana Irakissa toimivat riippumattoman median edustajat. Vain CNN ja sen rinnalle hyväksytyt muutamat muut uutistoimistot saavat kertoa tapahtumista Irakissa. Sodan ensimmäinen sankarivainaja on jälleen totuus.
Sotakoalitio rikkoo kansainvälisiä sopimuksia ja menettelytapoja. Mitään juridisia puolusteluja tai perusteluita YK:n turvallisuusnevoston ohittamiselle ei ole. YK:n päätöslauselma 1441 ei oikeuta voimatoimien käyttöön.
Kiinan ja Venäjän yhteinen sodanvastainen valtiollinen rintama vaatii sodan lopettamista välittömästi.
KOMINFORM ei julkaise web-sivuillaan sekavaksi muodostuneita raportteja sotatapahtumista. Valtamedian Suomessa levittämiin sotauutisiin on joka tapauksessa syytä suhtautua varauksella. Jos tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, ettät hyökkääjien suunnitelmat ovat suurelta osin epäonnistuneet. Sekä sotilalliset että poliittiset takaiskut ovat jo nyt tosiasioita.
Irakin taistelukyky näyttää olevan suurempi kuin mitä on haluttu ymmärtää.
"Täsmä" -risteilyohjusten osuminen Turkin, Syyrian ja Iranin alueille sekä U2-vakoilukoneiden samaan aikaan suorittamat Venäjän ilmatilan loukkaukset eivät tuo suurta kunniaa USA:lle sen enempää sotilaallisesti kuin poliittisestikaan.
On hyvin oletettavaa, että sotakoalitio tulee "löytämään" todisteita joukkotuhoaseista Irakista. On myös hyvin oletettavaa, että ne ovat väärennöksiä kuten kaikki muutkin aiemmin esitetyt "todisteet".
Arabivaltioiden ulkoministerien yhteisessä julkilausumassa 25.3.2003 vaadittiin hyökkääjiä lopettamaan sotatoimet välittömästi.
Ulkomailla asuvia irakilaisia saapui maaliskuun lopulla 2003 Irakiin taistelemaan maansa puolesta.
Sotaliittouma ei ole onnistunut valtaamaan Basran kaupunkia. Niinpä sinne pudotettiin 26.3.2003 jättimäinen pommi. Se Bushin lupaamasta siviiliuhrien välttämisestä.
Yli miljoonan asukkaan Basra muuttui vallattavasta siviilikohteesta tuhottavaksi sotilaskohteeksi.
Basrassa ei ollut "kansannousua", kuten sotapropaganda väitti. Jopa Tony Blair myönsi tämän asian.
Maaliskuun lopussa 2003 sodan luonne muuttui. Saddam Hussein ei enää ole asioiden keskipiste. Irakin kansa taistelee itsenäisyytensä puolesta.
Sotaliittoumalle ja läntisille "sotilasasiantuntijoille" tuli yllätyksenä irakilaisten vastarinnan voimakkuus. Sen rakenneosina ovat vakinaisen armeijan iskukyvyn lisäksi amerikkalaisvastaisuus ja vapaaehtoinen partisaanitoiminta, joita ilmeisesti ei lainkaan otettu huomioon sotaa suunniteltaessa.
Al-Jazeeran ja muiden arabimaiden uutistoimistojen toimintaa on monin tavoin häiritty. Kostoksi totuuksien kertomisesta Al-Jazeeran toimittajat on häädetty New Yorkin pörssistä.
Sota-aluelle tulleita länsimaisia toimittajia on kateissa. Heidät on mahdollisesti tapettu.
Yhdysvallat on käyttänyt sodassa muiden järeiden pommien ohella rypälepommeja. Tämä asetyyppi on tarkoitettu erityisesti siviilikohteisiin.
Vuoden 2003 huhtikuun alkuun mennessä länsivallat ovat jo moneen kertaan jakaneet saalinsa, "sodan jälkeisen Irakin" keskenään sekä poliittis-hallinnollisesti että öljyn osalta.
Maalis-huhtikuun vaihteessa 2003 neljä-viisituhatta vapaaehtoista eri arabimaista saapui Irakiin koulutettaviksi itsemurhaiskuihin amerikkalaisia ja englantilaisia hyökkääjiä vastaan. Lisäksi vapaaehtoisia tuli myös Venäjältä.
Sotakoalitio on saanut asutuskeskusten ulkopuolelta joukon sotavankeja. Vangit muodostavat rasitteen hyökkääjille.
Bushin ja Blairin muiden sotarikoksien lisäksi tulee siviiliväestöön kohdistuneiden yleisten julmuuksien ohella liitettäväksi sodassa käytetyn köyhdytetyn uraanin pitkäaikaiset vaikutukset.
Massiivisista hyökkäyksistä ja pommituksista huolimatta Irakin vastarinta jatkuu. On esitetty arvovaltaisia arvioita, joiden mukaan Bagdadin valtaus on lähes mahdotonta.
Sotaliittouman joukot saavuttanevat jonkinlaisen sotilaallisen voiton, mutta edessä on joka tapauksessa Vietnamiin tai Palestiinaan verrattava tilanne. Valtaajat eivät tule olemaan missään turvassa.
4.4.2003 Washington ilmoitti ilmeisen pettyneenä, ettei Saddam Husseinin löytäminen niin tärkeää olekaan. Siten USA itse faktisesti myönsi, että sodan todelliset tarkoitupserät eivät ole alun alkaenkaan liittyneet Saddam Husseiniin vaan Irakin miehitykseen ja öljyyn.
5.4.2003 Saddam Hussein kuitenkin tavoistaan poiketen tapasi irakilaisia julkisesti Bagdadin kaduilla. Samana päivänä hän esiintyi myös televisiossa.
Sekä Punaiselta Ristiltä, Punaiselta Puolikuulta että YK:lta saatujen tietojen mukaan siviilitappiot ovat etenkin Bagdadissa ja Basrassa hirvittävät. Monelta taholta on ehdotettu Bushin ja Blairin asettamista kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen sotarikosten vuoksi..
Sota-alueelta saatavat tiedot ovat erittäin ristiriitaisia. Kaikkein vähiten voi ilmeisesti luottaa sotakoalition omaan tiedottamiseen. Irakilaisten sisukas vastarinta jatkuu.
Sotaliittouma väittää suuren osan mista tappioistaan johtuneen omien joukkojensa keskinäisistä vahingossa tapahtuneista yhteenotoista. Tämä lienee osin propagandaa. Ei haluta tunnustaa, että irakilaiset osaavat taistella ja tappaa vihollisia, vaikka näin aivan varmasti on tapahtunut ja tapahtuu.
Sota jatkuu kolmatta viikkoa eikä loppua ole näkyvissä. Jo tässä vaiheessa on selvää, että liittouman kaavailema salamasota on suunnitelmana epäonnistunut.
Australialaiset sotilasasintuntijat myönsivät 7.4.2003, että Irakilla ei todellakaan ilmeisesti ole kiellettyjä joukkotuhoaseita. Siinä menivät sodan loputkin keksityt "oikeutukset".
Sotaliittouma on tietoisesti tappanut Irakissa Reutersin ja Al-Jazeeran toimittajia. Lisäksi yli kaksikymmentä toimittajaa on kuollut "vahingossa".
USA ampui huhtikuun alussa 2003 tarkoituksella Syyriaan matkalla olleita venäläisiä diplomaatteja. USA:n erityislähettilään selittelymatka Moskovaan sai kylmän vastaanoton.
Sotaliittouman Bagdadissa aiheuttamien tuhojen määrää voidaan verrata ydinasehyökkäykseen.
Arabimaiden uutistoimistojen web-sivuja on pimennetty. Tämä tekee CNN-vetoisen uutisoinnin entistäkin epäuskottavammaksi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämä Irakin sota ollut kyllä sellaista touhua, että ihminen, jolla vähänkin järkeä päässä on, ei voi olla tapahtumista järkyttymättä. Tämä tunne on päällimmäisenä siitä huolimatta, että olen seurannut sodan tapahtumia hyökkääjälle myönteisen suomalaisen tiedonvälityksen kautta. Lisäksi risoo Suomen ulkopolitiikan johdon suhtautuminen Irakin kysymykseen.
Lipponen kävi joulukuussa Bushia tapaamassa. Mistä silloin tarkalleen ottaen sovittiin, on epäselvää, eikä näin vaalien jälkeenkään ole asiaan saatu vastausta. Ulkopolitiikkamme virallisen johtohahmon, presidentin, ilmaisun mukaan Irakin sota on "valitettava".
Parikymmentä vuotta sitten myötäilimme samaan tyyliin Neuvostoliittoa sen taistellessa Afganistanissa. Suomi ei ilmeisesti pärjää ulkopolitiikassaan omillaan, hännystelemättä maailmanmahteja.
Olen todella järkyttynyt ton kansan juhlimisesta kun ovat vapaita. Varmaan moni muukin.
olen yhtä järkyttynyt,niitä ei olisi pitänyt vapauttaa.
Kyllä se on järkyttävän liikuttavaa, kun kauan sorrettuna ollut kansa saa nauttia huumaavasta vapauden tunteestaan.
Tähän asti on lähes kaikki(paitsi Saddamin ylistäminen) ollut kiellettyä.
Ei ole todellakaan mikään ihme, että kansa juhlii ehkä vähän lapsellisuuksiinkin lipsahdellen, kun kaivattu vapautuminen diktaattorin synkästä varjosta on viimeinkin totta.
Kyse onkin Irakin kansasta, katohan uutiskuvia. Hillitöntä iloa, taitaa kansalaiset jo uskaltaa reagoida. Sehän on ihan sama mitä toi Saddam oli luvannut. Kansa olis kärsinyt ihan saman lailla. Nyt alkaa olla vapauden tuntua.
Tuollainen luetteloitu länsiliittouman syntilista on hyvin paljon Moonmanin tyyliin tehty:
Paljon vaivaa
Paljon puolueellisuutta
Paljon todistamattomia väitteitä
Paljon asenteellisuutta
Paljon länsivihamielisyyttä
Paljon porua,vähän villoja