Suomen lippuun

Suomen tulisi näyttää esimerkkiä eurooppalaistumisessa ja lisätä virallisesti näkyvät eurotähdet Suomenkin lippuun.

Esim. 2 vuoden siirtymäajan jälkeen nykyinen, tähdetön lippu olisi laiton ja sillä liputtaminen olisi rangaistava teko.

Muutkin maat varmasti seuraisivat esimerkkiämme ja se antaisi koko maailmalle, myös Venäjälle, aivan uudenlaisen viestin Euroopan ykseydestä ja valtioitten keskinäisestä solidaarisuudesta.

Jossain tulevaisuudessa, kun uusi perustuslaki on tullut voimaan, siirrytään luonnollisesti yhteen ainoaan viralliseen EU-lippuun ja vanhat liput olisivat sen jälkeen kapinallisen separatismin tunnuksia.
251190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Älä höpötä joutavia. Jos niin olisi pakko, en nostaisi lippua salkoon. Siellä liehuisi isännän viiri.

Äänestä
  • Toimisimme täsmälleen samalla tavalla. Lopettaisin todellakin lipun käytön, jos EU-paholaisen tähtiympyrä tulisi lippuumme.

    Äänestä

Onhan meillä auton rekisteritunnuksissakin tähtilippu. Samalla tavalla voisi jokainen jäsenmaa liittää tähtikuvion vasempaan ylänurkkaan.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Lippu näyttäisi ainakin mielenkiintoisemmalta.

    Äänestä

  • Eikös samalla laitettaisi usan tyyliset punaiset verivanat kuten usan lipussa on.
    Kuvastaisi tulevan eu:n vallankäyttöä, kuten nyt yhdysvaltain lippu tekee. Usa kun on vuodattanut eri maanosien verta enemmän kuin sen seitsemän punavanaa lipussaan!
    Valkoisille vanoille laitattaisin mielellään erivärisiä tähtiä, eikä viisisakaraista (senhän sanovat symboloivan itse saatanaa!) vaan kuusi tai seitsensakaraisia tähtiä.
    Siinä meillä olisi yhdenvertainen; ehkä hienompikin lippu kuin usalla. Eurooppahan (etenkin englanti ja suomi) kun taapertaa muutenkin usan liekanuorassa.
    Kuvitelkaa nyt kaikki uuutta hienoa lippua salossa, eikös näyttäisi makealta.
    7 punavanaa ja 6 erivärisillä tähdillä täytettyä vanaa!!!
    Hattu pois päästä;-)

    Äänestä

  • Ei ainaskaan ole mitän paska eun tähtikuvioita ei tule olemaankaan rakas vaimoni pesee sellaiset tähdet pois ihanaa:) kyllä Suomen lippu on paras:)

    Äänestä

  • aivan samaa mieltä kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Lippu näyttäisi ainakin mielenkiintoisemmalta.

    jotenkin tähän tyyliin
    http://images.vunet.org/nazi_eu.jpg

    Äänestä

Vain omaa itsenäisyyttä halpana pitävä isänmaan petturi ja täysin vailla mitään arvoja oleva ihminen voi kirjoittaa tuollaista..!!!

Turha kai sanoa, mutta HÄPEÄ!

Äänestä

>>> Esim. 2 vuoden siirtymäajan jälkeen nykyinen, tähdetön lippu olisi laiton ja sillä liputtaminen olisi rangaistava teko.>>>

-Todella törkeä ehdotus, siis erittäin törkeä!!!

-Onko sitten nykyisellään rangaistavaa liputtaa jollain muulla, esim. jenkkien lipulla?

Äänestä

Tässä on sitä oikeaa EU -aatetta ja kehitystä parhaimmillaan.
Toivottavasti hallituskin ymmärtää ryhdistäytyä ja ryhtyy tuumasta toimeen, pääsevät oikeisiin töihin siellä Arkadianmäellä.

Äänestä
  • Uskaltautui palstalle toisella nikillään:)

    Äänestä

  • nomex5 kirjoitti:

    Uskaltautui palstalle toisella nikillään:)

    ajattele mitään kun sinulla ei ole siihen sopivia työkaluja.
    Talollinen on suuri Suomen ystävä ja rehellinen mies. Minä taasen olen eri persoona kuin hän. Katsos, on täällä palstoilla muitakin kuin yksi ainoa Isänmaan ystävä.

    Ehdotukseni on nykymaailmassa paras mahdollinen. Jos kaikkien EU-maitten lipuissa olisi jo tänä päivänä eurotähdet ei mitään Viron ja Venäjän kriisiäkään olisi.

    Tähdillä olisi niin suuri pelotusarvo, että se pitäisi jopa Venäjänkin ruodussa.

    Äänestä

  • äläkä edes kirjoitti:

    Jonku eu rätin pitävän Venäjän kansaa pelossa on joka on moninkertaisesti suurempi kuin eu?:)tiedäthän että koko eun hyvinvointi on täysin riippuvainen Venäjän ystävällisyydestä ja siitä kuinka paljon eu maat saavat öljyä/maaakaasua&metalleja käytöönsä koskapa ne pääosin toimitettaan sieltä äiti-Venäjältä:) jos eu joutuu omaa typryyttään sotaa niin joutuu Suomikin haluamattaan taisteluun jälleen kerran ja miksi?:(

    Yhtenäisessä lipussa on voimaa.
    Jatkuvan pelkotiloilla mässäilyn sijaan voisit keskittyä kehittämään itseäsi ja ajatuksiasi.
    EU on hyvä kannustin kohti parempaa elämää, pääset sinäkin pelostasi Venäjää kohtaan!

    Äänestä

  • ei saa vähätellä kirjoitti:

    Yhtenäisessä lipussa on voimaa.
    Jatkuvan pelkotiloilla mässäilyn sijaan voisit keskittyä kehittämään itseäsi ja ajatuksiasi.
    EU on hyvä kannustin kohti parempaa elämää, pääset sinäkin pelostasi Venäjää kohtaan!

    läheskään yhtä paljon kuin EU:ta direktiiveineen. Venäjä ei ole asettanut meitä vielä ahdinkoon kuten EU. Venäjä ei ole määrännyt mitään direktiivejä, vaan EU. Se EU-lipun "tähtiympyrä" kuvaakin onnistuneesti EU:n sulkeutunutta ilmapiiriä, josta päästään pois sanomalla hyvästit EU-ronkaleelle. Saksa, Ranska, Espanja, Italia ja Iso-Britannia ajavat omaa etuaan, nettomaksaja EU-Suomi kärsii saamatta koskaan jäsenmaksujaan takaisin,...

    Äänestä

  • tarvitse pelätä kirjoitti:

    Jutuistasi päätellen Sinulla on aika pelokas suhtautuminen itäiseen naapurimaahamme, saattaa olla aiheellista tai sitten ei!
    Direktiivit ovat lainsäätäjän tulkintoja joiden sisältöön täytyy vaikuttaa valmisteluvaiheessa omien päättäjiemme.
    Virkamiehet niin idässä - lännessä kuin täällä kotisuomessakin ovat käyttäneet byrokratiaan perustuvaa lähes diktaattorimaista tulkintavaltaa... mielensä mukaan... Direktiivien myötä tasavertaisuudelle ollaan saamassa uudenlainen pohja ( toteutuminen edellyttää omaa aktiivisuuttamme).
    Valitettavasti olen kanssasi eri mieltä: Suomi tuskin olisi pärjännyt olemassaolon kamppailussa ilman EU:n osallisuutta.

    Äänestä

...

Äänestä

Uskonnollisen suvaitsevaisuuden nimissä lippuumme pitää myös lisätä teksti "Allahu akbar", kuten Irakin lippuun tehtiin Saddamin vallan loppuaikoina.

Sen verran delikaatti juttu tämä uskontoon vetoaminen on, että vieläkään ei ole kukaan uskaltanut ehdottaa Irakin lipun palauttamista ennalleen - sehän kuulostaisi islamin vastustamiselta!

"Allahu akbar" -teksti lipussamme toisi meille sympatioita koko islamilaisesta maailmasta, jolloin meillä olisi valtavasti liittolaisia arvaamatonta anti-islamilaista Venäjää vastaan.

Äänestä
  • Ellei tämä kansa käänny Jumalan puoleen ja tee parannusta niin täällä kuulkaa liehuu pian punalippu. Itkekää ja valittakaa sitten vaikka Brysseliin. Myös talolliselta menee talo maanpettureille.

    Äänestä

Siitä tähti risti hässäkästäsi myöskään hakaristejä.

Äänestä

Uskokaa tai älkää mutta tämä nykyinen tilanne on vain väliaikainen notkahdus uljaalle ja ylväälle Punalipulle. Jo Viron fasismi osoittaa porvarien ja eu-laisten hysteerisen pelon.

Punalippu nousee ja me, jotka sen puolesta työtä teemme herkeämättä yötä ja päivää olemme tulevat kansojen johtajat. Brysselin mätämunat heitetään sivuun ja Tieteellinen Maailmankatsomus astuu voittoisana esiin kansojen riemuitessa.

Vapautamme Suomenkin tästä turmeltuneesta porvarien keksinnöstä, EU:sta. Sen jälkeen kaikki vapautetut kansat yhdessä muodostavat uuden, ylvään Neuvostoliiton.

Lippuun ei tule tähtiä eikä sirppiä ja vasaraa vaan jotain uutta, jota ei ole vielä aika kertoa.

Äänestä

niin pelkät Eurotähdet lipussamme toimisivat niin tehokkaana pelotteena hyökkääjän silmissä, että ne vastaisivat kokonaista panssaridivisioonaa.

Pelkkä Suomen lippu kertoo vain Suomesta mutta siinä olevat Eurotähdet viestittäisivät hyökkääjälle että nyt he hyökkäävät koko Eurooppaa vastaan, ei pelkästään vain Suomea.

Toimikaamme nopeasti ennenkuin on liian myöhäistä.

Äänestä

Siis kun me ollaan EU:n jäsenmaa, kansan enemmistön tahdosta, niin miksi EU ei saisi lipussamme näkyä? Onko asian vastustamisessa mitään järkeä?

Eikö olisi ollut parempi jäädä sitten koko lafkan ulkopuolelle tai erota nyt jos ei tunnus miellytä.

Äänestä
  • Kyllä on parempi periaate erota EU:sta, sillä se on aina mahdollista, kun on järkeä käyttävä eduskunta. Tosin vuodesta 1985 alkaen on ollut järjenköyhä eduskunta, jossa vain pari kansanedustajaa on ymmärtänyt mm. perustuslain ja kansalaisten perusoikeudet. EU:hunhan liityttiin perustuslain vastaisesti, salaa ja valehdellen ennen kansanäänestystä!

    Äänestä

  • erota EUsta kirjoitti:

    Kyllä on parempi periaate erota EU:sta, sillä se on aina mahdollista, kun on järkeä käyttävä eduskunta. Tosin vuodesta 1985 alkaen on ollut järjenköyhä eduskunta, jossa vain pari kansanedustajaa on ymmärtänyt mm. perustuslain ja kansalaisten perusoikeudet. EU:hunhan liityttiin perustuslain vastaisesti, salaa ja valehdellen ennen kansanäänestystä!

    mukavampi kohdata osana isoa ryhmää kuin aivan ypöyksin. Oli varmaan Virollekin kivempaa olla nyt sekä EU:n ja Naton jäsen kuin olla vain pelkkä Viro. Vai mitäs luulet?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Eurotähdet kirjoitti:

Suomen tulisi näyttää esimerkkiä eurooppalaistumisessa ja lisätä virallisesti näkyvät eurotähdet Suomenkin lippuun.

Esim. 2 vuoden siirtymäajan jälkeen nykyinen, tähdetön lippu olisi laiton ja sillä liputtaminen olisi rangaistava teko.

Muutkin maat varmasti seuraisivat esimerkkiämme ja se antaisi koko maailmalle, myös Venäjälle, aivan uudenlaisen viestin Euroopan ykseydestä ja valtioitten keskinäisestä solidaarisuudesta.

Jossain tulevaisuudessa, kun uusi perustuslaki on tullut voimaan, siirrytään luonnollisesti yhteen ainoaan viralliseen EU-lippuun ja vanhat liput olisivat sen jälkeen kapinallisen separatismin tunnuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu