Pakko myöntää.

Olen kertoillut teille 100 % miesyrityksestä.

- No niin.


Sitten kun aletaan puhumaan palkasta, niin on sitten selvää, että mikäli puhutaan näistä palkkavertailuista, niin on kaksi faktaa, 100 % miesyrityksessä;

1. Miehen palkka on 100 %, eli miehen euro on 1 euro.

2. Naisen palkka on täysi nolla, koska on vain miehiä töissä, eli rahavirta ei tuossa yrityksessä liiku muuta kuin miesten kesken, niin naisen euro, tuossa yrityksessä, on 0 euroa.


Eli nykyisessä tilanteessa 100 % miesyritys vaikuttaisi tilastoihin siten, että naisen ja miehen kesken olevat vertailut menisivät siten, että keskimääräisesti naisten palkat huononeisivat. Tilastollisesti!


Monesti puhutaan, että naisten ja miesten euro olisi samansuuruiset tänä päivänä. Voi pitääkin paikkaansa.


Mutta 100 % miesyritys rikkoo tuota tilastoa "miehen hyväksi".

- Laitoin lainausmerkit "miehen hyväksi", koska palkka tulee reilusti, koska työ on taakka. Työmies on palkkansa ansainnut.

Raha ei ole tärkeää.

Mutta reilu on reilua.



JA HUOMIO. On täysin eri asia, miten perheen keskellä, miehen ja naisen suhteen jakautuvat rahat. Minua ei henkilökohtaisesti kiusaa, vaikka nainen käyttää enemmän rahaa, tai tilillään on enemmän.



Kommenttia?

Kritiikkiä?
5300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nyyh.

Äänestä

Mutta vastaanpa nyt kuitenkin. Ei ne työskentelemättömät naiset vaikuta niihin tilastoihin. Tilastoihin lasketaan kaikki palkkaa saavat miehet ja naiset ja niiden palkat.

Äänestä
  • Mikäli tulisi 100 % miesyritys, tämähän on tietenkin mahdotonta, koska se on laissa kielletty, mutta mikäli tulisi ...

    ... Minä ainakin henkilökohtaisesti toivon, että laki siltä osin kumoutuu ...

    ... Niin silloin miesten osuus nousisi suhteellisesti. Eikö silloin se siis silloin vaikuttaisi miesten palkkaan. Koska jos tilastoihin laskettaisiin palkkaa saavat miehet ja naiset ja niiden palkat.





    Eli nykytilanteeseen, tulisi yksi yritys, jossa olisi 50 miestä -> Suora vaikutus ja välitön vaikutus tilastoihin.

    Äänestä

"2. Naisen palkka on täysi nolla, koska on vain miehiä töissä, eli rahavirta ei tuossa yrityksessä liiku muuta kuin miesten kesken, niin naisen euro, tuossa yrityksessä, on 0 euroa."

Äänestä
  • Pelottaisiko minua, jos naiset sanoisivat, että tekevät kaiken työn, ja minä saan levätä?




    KYLLÄPÄ PELOTTAA!


    MITEN MINÄ PÄRJÄISIN!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


M135 kirjoitti:

Olen kertoillut teille 100 % miesyrityksestä.

- No niin.


Sitten kun aletaan puhumaan palkasta, niin on sitten selvää, että mikäli puhutaan näistä palkkavertailuista, niin on kaksi faktaa, 100 % miesyrityksessä;

1. Miehen palkka on 100 %, eli miehen euro on 1 euro.

2. Naisen palkka on täysi nolla, koska on vain miehiä töissä, eli rahavirta ei tuossa yrityksessä liiku muuta kuin miesten kesken, niin naisen euro, tuossa yrityksessä, on 0 euroa.


Eli nykyisessä tilanteessa 100 % miesyritys vaikuttaisi tilastoihin siten, että naisen ja miehen kesken olevat vertailut menisivät siten, että keskimääräisesti naisten palkat huononeisivat. Tilastollisesti!


Monesti puhutaan, että naisten ja miesten euro olisi samansuuruiset tänä päivänä. Voi pitääkin paikkaansa.


Mutta 100 % miesyritys rikkoo tuota tilastoa "miehen hyväksi".

- Laitoin lainausmerkit "miehen hyväksi", koska palkka tulee reilusti, koska työ on taakka. Työmies on palkkansa ansainnut.

Raha ei ole tärkeää.

Mutta reilu on reilua.



JA HUOMIO. On täysin eri asia, miten perheen keskellä, miehen ja naisen suhteen jakautuvat rahat. Minua ei henkilökohtaisesti kiusaa, vaikka nainen käyttää enemmän rahaa, tai tilillään on enemmän.



Kommenttia?

Kritiikkiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu