Aloitin asepalveluksen erääseen vuodenaikaan muutama vuosi sitten eräässä paikassa.
Nimeni on sivari nönönnöö.
Aluksi ajattelin ihan vakavissani ryhtyväni armeijan jälkeen poliisiksi. Huomatessani että vaikka oltiin hyvällä asialla-luomassa edellytyksiä yhteiskuntarauhan ja suomalaisnen elämänmuodon säilyttämiselle-niin se miten varusmieskoulutus toteutettiin oli mielestäni epämotivoiva.
Tuntui käsittämättömältä käyttää valtavasti aikaa pinkan ( Päiväpeitteen) ruutujononen suoristamiseen. Eihän vihollista tyynysodalla torjuta, eihän? Tästä seurasi se että rupesin hermoilemaan liikaa. Iltavahvuuslaskennan aikana hikoilin ja tärsin kun mielessäni soi vaan. "Mitä vitun järkeä tässä oikein on?"
Eräänä tavanomaisen kiireisenä aamuna toistui sama naurettava rutiini. Tuvallinen, noin 12 miestä yritti ehtiä viidessä minuutissa käydä kahdessa vessassa ja pisuaarissa tyhjentämässä virtsarakkonsa. Lahjakkaasti olin älynnyt valita punkkani tuvan ikkunan puoleisesta päädystä eli mahdollisimman kaukaa etuovea.
Yritin tarmokkaasi vääntää torttua kunnes tuli käsky lopettaa aamutoimet. Mars mars! Kävihän siinä niin että jälkipissa jäi tulematta. Kaikille on varmaan selvää se että usein kun käy ulostusretkellä niin pissa tulee jälkeen päin viiveellä. Minulla ainakin toimii nämä hommat niin.
Hetken päästä meidän piti juosta ulos järjestäytyäksemme suoriin riveihin tuvittain. Sen jälkeen marssimme tahdissa kulma miehen johdatuksssa kohti ruokalaa. Ruokalan eteen päästyämme meidän taas järjestäytyä kauniisiin riveihin. En muista tarkaa hetkeä mutta tuona aamuna jälkipissa tuli housuun.
Alikersanteilla oli helvetin hauskaa kun alokas nönnönnöö oli laskenut alleen. Ruokalassa tupakaverei haukkui minua ruiskumestariksi. Jälkeen päin huvittaa miten osuvan ilmauksen hän keksi. =)
Tästä seurasi se että rupesin välttämään veden juontia. Tästä aiheutui että kestävyyteni heikkeni ja tärisin kuin sähkötuolissa istuva sulkeisharjoitusten aikana. Syntyi noidan kehä jota kesti kolme viikkoa. Ainut syy miksi pitkitin sitä oli se että sukulaiset kehottivat jatkamaan.
Siviilissä minulla oli ollut oikeassa jalassa isovarpaan tulehtus jossa kynsi on alkanut kasvamaan ihoa vasten aiheuttaen turvotusta ja tulehtumisen. Havaitsin että taivaaseen on mahdollista päästä. Keksin ilmoittautua sairastupaan. Sinne päästyäni joku herra lääkintämajuri totesi ettei jalkani kestä, joten minulle määrättiin marssi ja taisteluvapautusta muistaakseni 10 päivää.
Oli mukavaa istua vaan sisällä kun muut joutuivat pukeutumaan lumipukuun ja marssimaan täyspaukkaus selässä. Tuona ajan jaksona vemppaprikaati luki sotilaan käsikirjaa lämpimissä sisätiloissa. Ainut asia mikä minua harmitti tuolloin ettei seiniin saanut nojata! Herää kysymys miten seiniin nojaaminen liittyi kirjan lukemiseen?
Ollessani vapautettuna marssi ja taistelukoulutuksesta menimme yhdeksi tai kahdeksi yöksi metsäleirille. Siellä oli suorastaan mukavaa, kun tupamme jaettiin kahteen osaan ja kilpailimme siitä kumpi osapuoli pystyi kokoamaan teltan nopeammin. Siinä tuli hyvä fiilis kun tehtiin ryhmässä jotain mistä oli jotain todellista hyötyä.
Metsä leirillä sattui eräs sattumus jossa koeteltiin minun haluani noudattaa käskyä tuntui se miten oudolta tahansa. Muistaakseni tilanne meni jotenkin niin että kun lähdön aika oli koittanut ja kamppeet kerätty kasaan, annettiin potilaille ei kun sotilaille käsky mennä teltan sisään pakkaamaan tms. Sen jälkeen annettiin käsky tulla ulos
tuona aikan joku alikersantti oli poiminut aseeni toisaalle. Viimeiseksi tehtäväksi tuona leiripäivänä tuli laittaa reppuselkään ja ottaa rynnäkkökivääri mukaansa. En löytänyt sitä asetta. Vaikka tiesin että sen olisi pitänyt olla sielä missä muutkin aseet olivat siistissä rivissä olleet. Herra alikersantti käski minun tulla rekka-autojen luo, uhmasin nerokkaasti käskyä mussuttaen jotain aseesta.
Lopulta suostuin menemään kokoontumisalueelle. Sinne saapui toisen ryhmän alikersantti joka oli "löytänyt" aseeni jostakin entisen teltan vierestä. Tämä oli viimeinen niitti matkallani. Jos tärkein funktio varusmieskoulutuksella on saada sotilaat noudattamaan ehdottomasti esimiehen käskyä tuntui se miten tyhmältä tahansa, niin minun puolesta sen saavat hoitaa ihmiset jotka kokevat siihen jonkilaista kutsumusta.
Seuraavan lomien jälkeen kuljetin varuskuntaan siviilivatteet. Aamulla oli hymyssä pitelemistä kun menin ilmoittamaan mikä se nyt olikaan joku kirjanpitopöytä tms. eteen että Herra alikersantti alokas nönönnöö, vakaumukseni on muuttunut!
Hyvää armeijassa oli se että fyysinen kunto kohosi, sain kokemuksen siitä että ryhmä työ voi olla hauskaa, olen aina ollut helvetin huono joukkue peleissä.
Huonoa siinä oli se että koulutusta ei toteutettu mielekkäällä tavalla. Lopulta päädyin toimistosivariksi erääseen kaupunkiin. Sain oman työhuoneen ja tietokoneen jolla tein työtä. Se tuntui ihan kivalta. Toivon että pääsisin sodan syttyessä yhtä kivoihin hommiin.
Nimeni on sivari nönönnöö.
Aluksi ajattelin ihan vakavissani ryhtyväni armeijan jälkeen poliisiksi. Huomatessani että vaikka oltiin hyvällä asialla-luomassa edellytyksiä yhteiskuntarauhan ja suomalaisnen elämänmuodon säilyttämiselle-niin se miten varusmieskoulutus toteutettiin oli mielestäni epämotivoiva.
Tuntui käsittämättömältä käyttää valtavasti aikaa pinkan ( Päiväpeitteen) ruutujononen suoristamiseen. Eihän vihollista tyynysodalla torjuta, eihän? Tästä seurasi se että rupesin hermoilemaan liikaa. Iltavahvuuslaskennan aikana hikoilin ja tärsin kun mielessäni soi vaan. "Mitä vitun järkeä tässä oikein on?"
Eräänä tavanomaisen kiireisenä aamuna toistui sama naurettava rutiini. Tuvallinen, noin 12 miestä yritti ehtiä viidessä minuutissa käydä kahdessa vessassa ja pisuaarissa tyhjentämässä virtsarakkonsa. Lahjakkaasti olin älynnyt valita punkkani tuvan ikkunan puoleisesta päädystä eli mahdollisimman kaukaa etuovea.
Yritin tarmokkaasi vääntää torttua kunnes tuli käsky lopettaa aamutoimet. Mars mars! Kävihän siinä niin että jälkipissa jäi tulematta. Kaikille on varmaan selvää se että usein kun käy ulostusretkellä niin pissa tulee jälkeen päin viiveellä. Minulla ainakin toimii nämä hommat niin.
Hetken päästä meidän piti juosta ulos järjestäytyäksemme suoriin riveihin tuvittain. Sen jälkeen marssimme tahdissa kulma miehen johdatuksssa kohti ruokalaa. Ruokalan eteen päästyämme meidän taas järjestäytyä kauniisiin riveihin. En muista tarkaa hetkeä mutta tuona aamuna jälkipissa tuli housuun.
Alikersanteilla oli helvetin hauskaa kun alokas nönnönnöö oli laskenut alleen. Ruokalassa tupakaverei haukkui minua ruiskumestariksi. Jälkeen päin huvittaa miten osuvan ilmauksen hän keksi. =)
Tästä seurasi se että rupesin välttämään veden juontia. Tästä aiheutui että kestävyyteni heikkeni ja tärisin kuin sähkötuolissa istuva sulkeisharjoitusten aikana. Syntyi noidan kehä jota kesti kolme viikkoa. Ainut syy miksi pitkitin sitä oli se että sukulaiset kehottivat jatkamaan.
Siviilissä minulla oli ollut oikeassa jalassa isovarpaan tulehtus jossa kynsi on alkanut kasvamaan ihoa vasten aiheuttaen turvotusta ja tulehtumisen. Havaitsin että taivaaseen on mahdollista päästä. Keksin ilmoittautua sairastupaan. Sinne päästyäni joku herra lääkintämajuri totesi ettei jalkani kestä, joten minulle määrättiin marssi ja taisteluvapautusta muistaakseni 10 päivää.
Oli mukavaa istua vaan sisällä kun muut joutuivat pukeutumaan lumipukuun ja marssimaan täyspaukkaus selässä. Tuona ajan jaksona vemppaprikaati luki sotilaan käsikirjaa lämpimissä sisätiloissa. Ainut asia mikä minua harmitti tuolloin ettei seiniin saanut nojata! Herää kysymys miten seiniin nojaaminen liittyi kirjan lukemiseen?
Ollessani vapautettuna marssi ja taistelukoulutuksesta menimme yhdeksi tai kahdeksi yöksi metsäleirille. Siellä oli suorastaan mukavaa, kun tupamme jaettiin kahteen osaan ja kilpailimme siitä kumpi osapuoli pystyi kokoamaan teltan nopeammin. Siinä tuli hyvä fiilis kun tehtiin ryhmässä jotain mistä oli jotain todellista hyötyä.
Metsä leirillä sattui eräs sattumus jossa koeteltiin minun haluani noudattaa käskyä tuntui se miten oudolta tahansa. Muistaakseni tilanne meni jotenkin niin että kun lähdön aika oli koittanut ja kamppeet kerätty kasaan, annettiin potilaille ei kun sotilaille käsky mennä teltan sisään pakkaamaan tms. Sen jälkeen annettiin käsky tulla ulos
tuona aikan joku alikersantti oli poiminut aseeni toisaalle. Viimeiseksi tehtäväksi tuona leiripäivänä tuli laittaa reppuselkään ja ottaa rynnäkkökivääri mukaansa. En löytänyt sitä asetta. Vaikka tiesin että sen olisi pitänyt olla sielä missä muutkin aseet olivat siistissä rivissä olleet. Herra alikersantti käski minun tulla rekka-autojen luo, uhmasin nerokkaasti käskyä mussuttaen jotain aseesta.
Lopulta suostuin menemään kokoontumisalueelle. Sinne saapui toisen ryhmän alikersantti joka oli "löytänyt" aseeni jostakin entisen teltan vierestä. Tämä oli viimeinen niitti matkallani. Jos tärkein funktio varusmieskoulutuksella on saada sotilaat noudattamaan ehdottomasti esimiehen käskyä tuntui se miten tyhmältä tahansa, niin minun puolesta sen saavat hoitaa ihmiset jotka kokevat siihen jonkilaista kutsumusta.
Seuraavan lomien jälkeen kuljetin varuskuntaan siviilivatteet. Aamulla oli hymyssä pitelemistä kun menin ilmoittamaan mikä se nyt olikaan joku kirjanpitopöytä tms. eteen että Herra alikersantti alokas nönönnöö, vakaumukseni on muuttunut!
Hyvää armeijassa oli se että fyysinen kunto kohosi, sain kokemuksen siitä että ryhmä työ voi olla hauskaa, olen aina ollut helvetin huono joukkue peleissä.
Huonoa siinä oli se että koulutusta ei toteutettu mielekkäällä tavalla. Lopulta päädyin toimistosivariksi erääseen kaupunkiin. Sain oman työhuoneen ja tietokoneen jolla tein työtä. Se tuntui ihan kivalta. Toivon että pääsisin sodan syttyessä yhtä kivoihin hommiin.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tälläistä tänä iltana.
Pinkkojen viilaamiseen käytetään aikaa juurikin sen takia että ihmisille saadaan opetettua kärsivällisyyttä ja tarkkuutta, jotka molemmat ovat tarpeellisia ominaisuuksia esim ammuttaessa tai räjähteitä viritettäessä.
Jos sinun hermosi eivät siihen riitä, ei se ole armeijan vika.
"Tästä seurasi se että rupesin välttämään veden juontia."
Tämä on itse aiheutettu onglema.
"Herää kysymys miten seiniin nojaaminen liittyi kirjan lukemiseen?"
Jotta porukka näyttäisi edes vähän sotilaalliselta lueskellessa?
Tuosta leirivälikohtauksesta tulee mieleen lähinnä kysymys: miksi jätit aseesi ulos? Oliko se osa käskyä vai jätitkö sen koska se olisi tiellä teltassa?
Käskyjen tottelemisessa tärkeintä on se, että sotilas tottelee vaikka ei ymmärtäisi käskyn miellekkyyttä. Jos johtajat käyttävät tätä väärin pomputtamalla miehiä turhan päiten on kyse simputuksesta. Tuosta kuvailemastasi tapauksesta olisi kannattanut ilmoittaa kouluttajalle.
Niin tietäisit että asetta ei koskaan, koskaan, KOSKAAN, EI IKINÄ IKINÄ IKINÄ viedä telttaan sisälle!!!!
Kyllä ne meillä oli ne aseet aina teltassa sisällä. Minne ne sitten jätettiin teillä? Ulos sateeseen?
En muista minkälainen käsky oli, todennäköisesti jätin asen ulos niin kuin tekivät kaikki muutkin.
kyllä meillä ne omat irmat oli aina unikaverina..
...ainakin leireillä oli aina aseet teltassa mukana. Muistaakseni taisi olla myös määräys että asetta ei missään tilanteessa saa jättää vartioimatta ja yli kolmen askeleen päähän itsestä.
että aseita ei oteta telttaan sisälle missään olosuhteissa. Syyksi ilmoitettiin mm. se, että kun aseen tuo ulkoa viileästä telttaan sisälle lämpimään, niin metallin päälle kondensoituu vettä ja jos ulos lähtiessä onkin pakkasta pihalla niin rynkky muuttuu lyömäaseeksi. Lisäksi toimintaa perusteltiin turvallisuussyillä. Joka tapauksessa huuto oli takuuvarma ja erittäin luja jos sen pyssyn erehtyi sisään telttaan tuomaan. Teltan ulkopuolella oli aina vartiomies joka huolehti siitä ettei "vihollinen" vie aseita ja etteivät ne pääse kastumaan esim. sateessa.
elikkä sitä vettä kondensoituu sitten kun se rynkky tuodaan lämpimästä teltasta viileään (jonka jälkeen se kosteus jäätyy pakkasessa), eikä noin päin kuin mitä tuosta äskeisestä kommentistani ehkä ymmärtäisi.
Hikoilusta meitäkin varoittiin. Siksi rynkyn paikka teltassa oli oman makuualustan päädyssä telttakankaan vieressä. Siellä oli aina viileintä joten suuria lämpötilavaihteluita ei päässyt tapahtumaan. Talvella muutaman kerran luisti jäätyi muutamalla kaverilla, siitä opimme aina varmistamaan talvella luistin kunnon.
miksi alkuperäinen kirjoittaja jätti aseensa teltan ulkopuolelle?
Joissakin varuskunnissa se nimittäin on ehdoton sääntö.
Hyvä osoitus muuten taas tästä "uskottavasta puolustuksesta", kun PV ei saa näköjään konsensusta aikaiseksi edes niin yksinkertaisessa ja perustavaa laatua olevassa asiassa kuin tämä rynkyn säilyttäminen leiriolosuhteissa. Pistää vaan miettimään että mikä kaikki muu mahtaa mennä Firmassa ihan puhtaalla fiilispohjalla, eli "täällä tehään nyt näin ko mää käskön"-periaatteella.
tulin aina SG550 kainalossa telttaan, ja nukuin sen vieressä.
Kyllä nyt kun hän kertoo, tosin itse pidän aseen säilyttämistä teltassa parempana vaihtoehtona. Tämä oli myös käytäntönä kaikissa varuskunnissa joiden sotilaisiin pääsin tutustumaan palvelusaikanani, siksi ihmettelin tätä toista tapaa.
Kyllä niistä pienemmistäkin asioista on vaihtelua palveluspaikoittain, esim se mihin pinkka laitetaan (sängyn pääty vai penkki), missä vaiheessa opetetaan suojautumaan (kranaatin viheltäessä vai räjähtäessä (joidenkin mukaan taistelutilanteessa vihellystä ei kuule)) ja niin edelleen.
..että kuitenkin kävit sen verran inttiä että, tuli itsellesikin selväksi ettei sinusta todellakaan ole miksikään poliisiksi. Eikä varmaan kovin moneen muuhunkaan työhön, jos jo pelkkä pinkan ruutujonojen suoristaminen ja iltavahvuuslaskenta hermostuttaa ja hikoiluttaa.
Niin no luulen että moni työ on kuitenkin selvästikkin merkityksellistä. Toisin kuin joku ruutujen suoraan asettelu sänkyä pedattaessa.
Voipi olla että jotain muuta työtä saattaisi olla intoa tehdäkkin. Jotkut tekevät työtä kuin työtä, joillakin tarvitsee olla selvillä mihin se työn tekeminen johtaa.
Et voi sanoa että ihminen on automaattisesti kykenemätön työhön jos hän ei osaa suoristaa jotain ruutuja pedatessa. Tuntuu enemmän siltä että tälläinen henkilö on paljon valveutuneempi yhteiskunnan kannalta, kun haluaa tietää mihin hänen tekonsa johtaa.
"...kun haluaa tietää mihin hänen tekonsa johtaa."
Niin no silloin kannattaa kysyä. "Herra alikersantti, miksi meidän pitää pitää pinkkamme näinkin suorina? Mitä me siitä opimme vai opimmeko mitään."
Vaikka armeijassa ei oleteta että kaverit ajattelee omilla aivoillaan niin saa silti tehdä.
...en usko että kovinkaan moni alkaa hikoilla täristä ja hermostua vaikka ei tietäisikään mihin työn tekeminen johtaa, kun kuitenkin tietää että siintä ei ainakaan ole mitään haittaa kenelläkään. Ihmettelen kyllä jos ei tiedä miksi armeijassa on iltavahvuuslaskenta.
Minkä takia armeijassa tahalteen koitetaan viedä kaikki yksilöllisyys pois. Ja tieten tahtoen vaan vittuilla kaikille.
Noi syyt minkä takia tätä paskaa tehdään on hatusta vedettyä roskaa. Mikään ruutujen viikkaaminen ei varmasti johda yhtään mihinkään. Tai seisominen kesellä huonetta, niin että seinään ei saa nojata. TÄYTTÄ PASKAA oikeasti
Minkä takia niitä aamu toimia ei voi tehdä vaikkapa puol tuntia. Minkä takia tarvitsee tahalteen vittuilla?
kun et tajua kokonaisuuksia. Kaikella on tarkoituksensa. Aikamääreeseen on yritettävä kaikin voimin. Nopeus, huolellisuus paranee punkki tehdessä ja olisihan se roskasen näköistä kun komppanian tuvat olisi roskasen näköiset. ja mitä sää siinä määit ku et oo armeijaa käynykkään.
Joo no ei ole kumma.
Tälläisissä asioissa pompottelu ei todellakaan korreloi johonkin tarkuuteen.
Eikö voitaisi vaikkapa mielummin teetättää jotain urheilullisia ja muita tehtäviä varusmiehillä ja antaa inhimillinen aika suorittaa persoonalliset tarpeet. Tämä varmasti auttaisi paljon enemmän kuin vaan ihan perus vittuilu.
Se että saa tälläisestä turhasta pompottelusta tarpeekseen, ei todellakaan merkitse sitä että ihminen on jotenki nyt heikompi tai huonompi kuin sellainen joka sen kestää.
...Joo no sen takia en lähinnä käynytkään koska tällästä paskaa sielä tehdään. Eikä sitä inttiä tarvitse olla käynyt että sitä saa kritisoida.
tehään jos et ole käynyt? Sehän oli hauskaa kun alikessut muka vihasinaa huusi päin naamaa...kyllä siinä repeiltiin!
"Eikö voitaisi vaikkapa mielummin teetättää jotain urheilullisia ja muita tehtäviä varusmiehillä ja antaa inhimillinen aika suorittaa persoonalliset tarpeet."
Huomaathan että aamiaisen jälkeen on aikaa käydä tarpeillaan yms? Se aamun pari minuuttia on tarkoitettu lähinnä hampaiden harjaamiseen.
Henkinen kestävyys, henkinen kestävyys....
Haha... Rupesikko oikiasti paskalle ohjatuissa aamutoimissa!? Alkuhan on aina alokkaasta järjetöntä, mutta sitte se rennostuu.
Menit perkele hukkaamaan aseen!!! Se on rikos. Mitä jos ois tullu hullu mies puukon kans?=)
Sodan syttyessä joudut koulutukseen...sori
"Menit perkele hukkaamaan aseen!!! Se on rikos. Mitä jos ois tullu hullu mies puukon kans?=)"
Tossa oli aika hyvin selitetty minkä takia se ase hukkui. Eipä tainnut olla täysin hukkaajan oma syy. Tämä on just tätä intti oikeudentajua. Syy pitää ottaa itseensä vaikka ei olisi oikeasti edes syyllinen. Jos ei sitä halua tehdä niin heti on ihmisessä vikaa tietenkin.
"Sodan syttyessä joudut koulutukseen...sori"
Niin no kaipa sivaritkin joutuvat jotain sodanaikana tekemään. Mutta ihan turha vihjailla että heille laitettaisiin aseet kouraan. Siitähän on tulossa nyt lakimuutoksin, että sivarit ovat rauhanomaisissa tehtävissä myös kriisitilanteissa.
Ei asetta saa päästää näkyvistä. Armeijan harjoitus alueillahan voi liikkua ties ketä latvastalahoja hulluja, jotka voi nyysiä paukkuraudan. Se pitää tietää ettei asetta saa jättää lojumaan minne sattuu.
ylempänä olevia kirjoituksia -joissakin varuskunnissa on sääntönä että asetta EI SAA viedä telttaan sisälle.