Rakkaudesta totuuteen, toivon, että siivoat galleria-sivusi niistä
valheista, joita Saatana on kauttasi sinne kirjoituttanut.
Sinähän olet jo vihaamasi Voitto Ramunkin kanssa samassa hengessä,
kun hän oppinsa mukaista tekstiä sinne olet kirjoittanut.
Mitä sinulle on tapahtunut - eikö liha enää pysty nöyrtymään?
valheista, joita Saatana on kauttasi sinne kirjoituttanut.
Sinähän olet jo vihaamasi Voitto Ramunkin kanssa samassa hengessä,
kun hän oppinsa mukaista tekstiä sinne olet kirjoittanut.
Mitä sinulle on tapahtunut - eikö liha enää pysty nöyrtymään?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Teuvo saa määritellä toisten uskon aitouden.
Minkäänlaista kritiikkiä hän ei siedä omista teoistaan, hän kun on omasta mielestään virheetön.
sunilaisuus kaikessa karmeudessaan. Suni itse on narsistinen psykopaatti uskonnolliseen ympäristöön sijoitettuna.
Niin ole sinäkin turvallisella mielellä, sillä
nythän on rauha eikä kenelläkään ole mitään hätää!
Minun tekoni on kritisoinut Pyhä Henki jo pari
vuosikymmentä sitten, ja kelvottomaksi havainnut.
Mutta koska satuinkin olemaan Jumalan valittu, ei
sydämeeni tullut totuuden pisto saanutkaan minua
käpertymään kakeruuteen ja sen myötä Saatanan
vallan alle, jossa olin jo 40 vuotta elämästäni
ollut, vaan suuren tuskan keskellä pystyin siihen
yhteen ainoaan Jumalan mielen mukaiseen tekoon:
"Herra Jeesus armahda!", ja ihme tapahtui:
"Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta.
Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle.
Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalan ylistykseksi.
Tämän kulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa ja turvaavat Herraan.
Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta
eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat."
Hurmahengen paljastus:
"Ihmisen lihassa voimaa on, tekopyhä voima verraton.
Uudesta kasteesta voimaa saa, jolla voi totuutta vastustaa."
Lauletaan sillä tutulla nuotilla.
että poistit sieltä sen Ramun uskontunnustukseen liittyvän viestisi.
Suuresti ihmettelen, miksi sinulle näin kävi?
Sydämessäni tunnen sitä samaa tuskaa, jota Paavali koki galatalaisten
keskuudessa, kun hänestä - heille totuuden kerrottuaan - tulikin heidän vihamiehensä:
"Rakkaat lapseni, teidän vuoksenne minun on jälleen kärsittävä
synnytystuskia, kunnes Kristus saa muodon teissä."
Hyökkääkö Kristuksen muodon saanut ihminen lähimmäistään vastaan,
kun tämä kertoo hänelle totuuden ja sanoo, ettei kaikki sinun kohdallasi
ole Totuuden Hengen mukaisessa järjestyksessä? Hyökkäsikö Pietari
Paavalin kimppuun, kun Paavali häntä pelkuruudesta nuhteli?
"Kun Keefas sitten tuli Antiokiaan, nousin vastustamaan häntä
julkisesti, koska hän oli menetellyt väärin - koska pelkäsi niitä,
jotka vaativat ympärileikkausta."
En olisi koskaan uskonut, että tämän kirjoituksen piti toteutua
juuri meidän välisessä yhteydessä, sillä en kenenkään muun
ihmisen kanssa ole saanut niin paljon totuudesta keskustella
kuin juuri sinun kanssasi, ja kuitenkin:
"Älä luota naapuriin, älä turvaa parhaaseen ystävään..."