Koska Tikkurilan Prisman tavaratalo EI ole reklamaatiostani huolimatta kommentoinut henkilökuntansa uhkailua - SAATIKKA PYYTÄNYT ANTEEKSI - laitan asin tähän keskustelupalstalle. Asioin lauantai-iltapäivänä kesällä 2005 Tikkurilan Prisman tavaratalossa. Koska näkökykyni on heikentynyt en pystynyt katsomaan aikaa mahdollisista tavaratalon kelloista. Tavaratalo oli kuitenkin vielä täynnä. Kello oli 18 maissa. Ihmettelinkin kun minua kohti tuli tavaratalon myyjä (nuorehko mieshenkilö, jolla valkaistut hiukset). Hän sanoi töykeästi, että ULOS JO TAI ISKEN LÄTTYYN. Tämä myyjä huuteli vielä lisääkin, jota häveliäisyyssyistä en viitsi tälle palstalle kirjoittaa. Reklamoin tavaratalon johtoa kirjallisesti. Tikkurilan Prismasta ei vielä tähän päivään mennessä ole minkäänlaista kommenttia tapahtuneelle antanut. HOK mainostaa kovasti arvojaan. Ihmettelenkin, että HOK:n arvot ja henkilökunnan väkivaltainen käytös ovat ristiriidassa keskenään.
Törkeä HOK!
väkivaltaista käytöstä
1258
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihmettelen HOK:n rekrytointia. Työntekijöiksi valitaan väkivaltaisia henkilöitä, joilla rikostausta.