Nyt täytyy saada väkivaltaiset sekopäät ja muut rosvot pois kaduilta. Klo 22 jälkeen ei suomalaisessa kaupungissa voi kävellä rauhassa ilman silmiä niskassa nykyään. Kansalaisten koskemattomuus on tärkeämpää kuin yhä uusien mahdollisuuksien antaminen rikollisille ja henkisesti sairaille ihmisille. Rikoksista pitää langettaa oikeat tuomiot eikä mitään ehdollisia hyssyttelyjä. Taparikolliset ja tappajat täytyy lopultakin saada pois kaduilta!
Jo riittää
Kansalainen
8256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
käydä päinvastoin, Suomeahan ollaan integroimassa länsimaiseen talousjärjestelmään joka aiheuttaa köyhyyttä ja rikollisuutta aivan eri mittakaavassa kuin mitä pohjoismaisisíssa hyvinvointivaltioissa on totuttu näkemään. Tuomioiden kovuus siihen ei juurikaan vaikuta, vankimäärään kyllä, esimerkkinä vaikka USA jossa rikollisuus ja vankimäärät ovat moninkertaisia verrattuna Suomeen, Ruotsiin, tanskaan tai Islantiin, rankoista tuomioista huolimatta. Rikostilastoja voit vertailla linkistä;
http://www.tilastokeskus.fi/tk/tp/maailmanumeroina/17_julkinen_sektori.xls
tiedot lataantuvat Excel tiedostona.
Tuomioiden kovuus todellakin vaikuttaa tuomittujen tulevaisuudessa tekemiin rikoksiin. Jos elinkautinen olisi todellakin elinkautinen, ao. rikollinen ei saisi mahdollisuutta toistaa tekoaan. Muualla euroopassa rangaistukset ovat kovempia (ja väkivalta vähäisempää, Suomen ollessa väkivaltaisin maa EU:n alueella), joten en analogiaasi yhdy.
se tilasto sieltä, se on faktaa ja huomaat olevasi vaihteeksi väärässä, sieltä tilastosta löytyvät myös suomen luvut joita voi vertailla muun euroopan lukuihin, nimenomaan väkivaltatilastojen osalta, Suomi on pyhäkoululainen Euroopassa, jopa Sveitsi menee väkivallassa ohi, suomen luku on 79.0 väkivaltaista rikosta sataatuhatta asukasta kohden ja vertailuna Sveitsi 107,3 vastaavaa rikosta sataatuhatta asukasta kohden. Saksan vastaavat luvut ovat jo paljon korkeammat 216,5 sataatuhatta asukasta kohden, Britit parantavat, ohittavat Saksankin kirkkaasti luvulla 490,/100 000 asukasta kohden ja USAn osalta luvut ovat vieläkin korkeammat 574,1 väkivaltarikosta sataatuhatta asukasta kohden.
tyytyväisiä ja hiljaa? Annetaan raiskaajien riehua (1/10 osa arvioiden mukaan jopa raportoidaan) ja "väärällä tavalla syrjäytyneiden" hakata, potkia ja ryöstellä entiseen malliin? Ehkä asennoitumisesi muuttuu, jos läheisesi joutuu rikoksen kohteeksi? Tuskin, hehän itse ovat yhteiskunnan, siis meidän muiden, uhreja. No, toivottavasti tarvitsevat muistavat hakea apua, jos tuntuu joskus ympäröivän yhteiskunnan suvaitsemattomuus esim. henkirikoksia kohtaan liian pahalta tai silleen jotenki vittumaiselta.
olen itsekin saanut kokea tätä väkivaltaa muutaman veitseniskun verran, joten jotain asiasta tiedänkin, silti en toivo Yhdysvaltain huomattavasti raaempaa kulttuuria tänne, josta on jo merkkejä näkyvissä, siksi edelleen kannatan hyvinvointivyhteiskunnan puolustamista vs. raaka markkinatalous.
En minäkään sitä halua, mutta raa'at rikolliset pitäisi pitää poissa häiritsemästä tavallisia ihmisiä. Tämä ongelma pahentui mielisairaalapaikkoja vähennettäessä ja huumeiden tultua rikoksien syiksi. Kuitenkin, on mielestäni täysin väärin, että ihmiset joutuvat elämään tämän vaarallisen ryhmän ehtojen mukaan.
ei ollut juuri ollenkaan varsinkaan tässä mitassa, joka nyt on nouseva. Asiat muutuvat kun yhteiskunta ja sen arvot kovenevat, eikä köyhyyden lisääntymistäkään pidä jättää huomiotta. Määrätynlainen heikon sosiaaliturvan yhteiskunta kun aiheuttaa, tai paremminkin synnyttää kuitenkin aina uusia ongelmaisia tilalle edellisten olessa vankilassa.
Edelleen, siksi katson, että edes jotain olisi tehtävä toisin kuin länsimaissa nykyään tehdään, jotain olisi saatava jäämään huvinvointivaltiostakin jäljelle, jos ei haluta rikollisuuden saavuttavan muun maailman mittakaavoja.
olen kerrankin jonkun kanssa samaa mieltä sinä puhuit asiaa...