Kilpailu

Ihmiset pitävät nykyistä kilpailua hyvänä, koska se tuottaa halvempia tuotteita.
eikö ole järjetöntä, ristiriitaista, oman edun tuhoamista typeryyttään ja ajattelemattomuuttaan.

jos ihmiset, siis jokainen ostaa aina halvinta, tarkoittaa se, että myös sen oman duunipaikan työn hinnan on laskettava jatkuvasti. kuitenkin samaiset ihmiset ostavat halvinta samalla kiroten kun vierestä tai itseltä lähtee duunipaikka alta..

kyse on vain ihmisen ahneudesta, katsomatta sosiaaliseen statukseen, köyhät katsoo ylös kateissaan tuomiten rikkaammat, vaikka olisivat itse täsmälleen samanlaisia, ajattelemattomuuttaan.

kenen etu siis loppujen lopuiksi moinen halvimmalla ostaminen on? rikkaimpien ja suurimpien yritysten, jotka tuottavat halvimmalla joko konein tai köyhätyövoimalla tuotteensa?

eivätkö ihmiset näe, että omalla kulutuskäyttäytymisellään aiheuttavat ongelmansa, joista sitten muita syyttävät.

voiko ihminen typerämpi ollakaan.

sekin, ettei osata kelkan suuntaa kääntää, vaan pysytään tässä mallissa, vaikka jokainen näkee sen typeryyden ja mahdottomuuden.. Pelottaako erilainen talous systeemi? siksikö, kun se on erilaista, tuntematonta vai mikä siinä on? entinen, oli se kuinka perseestä tahansa, on turvallisen tuntuista, vaikkei se sitä olekaan. mutta ihmismieli on sellainen, että se hakee turvallisuuden tunnetta, vaikkei itse turvallista se olisikaan. vain se tunne on tärkein.
0123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


jaskajuuso kirjoitti:

Ihmiset pitävät nykyistä kilpailua hyvänä, koska se tuottaa halvempia tuotteita.
eikö ole järjetöntä, ristiriitaista, oman edun tuhoamista typeryyttään ja ajattelemattomuuttaan.

jos ihmiset, siis jokainen ostaa aina halvinta, tarkoittaa se, että myös sen oman duunipaikan työn hinnan on laskettava jatkuvasti. kuitenkin samaiset ihmiset ostavat halvinta samalla kiroten kun vierestä tai itseltä lähtee duunipaikka alta..

kyse on vain ihmisen ahneudesta, katsomatta sosiaaliseen statukseen, köyhät katsoo ylös kateissaan tuomiten rikkaammat, vaikka olisivat itse täsmälleen samanlaisia, ajattelemattomuuttaan.

kenen etu siis loppujen lopuiksi moinen halvimmalla ostaminen on? rikkaimpien ja suurimpien yritysten, jotka tuottavat halvimmalla joko konein tai köyhätyövoimalla tuotteensa?

eivätkö ihmiset näe, että omalla kulutuskäyttäytymisellään aiheuttavat ongelmansa, joista sitten muita syyttävät.

voiko ihminen typerämpi ollakaan.

sekin, ettei osata kelkan suuntaa kääntää, vaan pysytään tässä mallissa, vaikka jokainen näkee sen typeryyden ja mahdottomuuden.. Pelottaako erilainen talous systeemi? siksikö, kun se on erilaista, tuntematonta vai mikä siinä on? entinen, oli se kuinka perseestä tahansa, on turvallisen tuntuista, vaikkei se sitä olekaan. mutta ihmismieli on sellainen, että se hakee turvallisuuden tunnetta, vaikkei itse turvallista se olisikaan. vain se tunne on tärkein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu