Miksiköhän joissain seurakunnissa tuntuu olevan hieman erikoinen tapa siinä, mille paikalle ihmiset menevät kirkkoon seisomaan:
Ensimmäisenä tulevat valitsevat paikkansa mahdollisimman takaa muodostaen lopulta kirkon takaosaan hyvin ahtaan puolikaaren.
Kun taas myöhemmin tuleva ottaa paikan reippaasti edempää, missä tilaakin on reippaasti, alkaa takaa kuulua nurinaa siitä että joku tulee heidän eteensä seisomaan. Eivätkö nuo ensin tulleet voisi reippaasti mennä eteen seisomaan, niille ns. parhaille näköalapaikoille?
Välillä myös harmittaa, kun tulee kirkkoon ja huomaa että ulko-oven edusta ja koko kirkon takaosa on aivan täyteen ahdettu väkeä. Siinä saattaa helposti joku hieman arempi kääntyä pois, mikä tietysti on harmillilsta meidän kaikkien puolesta.
Ensimmäisenä tulevat valitsevat paikkansa mahdollisimman takaa muodostaen lopulta kirkon takaosaan hyvin ahtaan puolikaaren.
Kun taas myöhemmin tuleva ottaa paikan reippaasti edempää, missä tilaakin on reippaasti, alkaa takaa kuulua nurinaa siitä että joku tulee heidän eteensä seisomaan. Eivätkö nuo ensin tulleet voisi reippaasti mennä eteen seisomaan, niille ns. parhaille näköalapaikoille?
Välillä myös harmittaa, kun tulee kirkkoon ja huomaa että ulko-oven edusta ja koko kirkon takaosa on aivan täyteen ahdettu väkeä. Siinä saattaa helposti joku hieman arempi kääntyä pois, mikä tietysti on harmillilsta meidän kaikkien puolesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuo on hyvä huomio. En ole koskaan itse kuullut mitään murinoita edessä seisomisesta, mutta joskus kirkkoon tullessa olen ensin luullut kirkon olevan täynnä, koska kaikki ovat päättäneet jäädä seisomaan oven luokse, mutta peremmälle kuitenkin uskaltautuessa kirkossa onkin ollut reilusti tilaa. Jos ovi on sivuseinällä (niin kuin Uspenskissa) niin silloin ongelma hieman helpottuu, koska ovelle seisoskelemaan jäävät joutuvat tavallaan muiden silmätikuiksi.
ovat paikkansa valinneet. Jos he jäävät taakse heillä ei ole oikeutta nurinaan, jos joku menee heidän eteensä. Kirkossa kannattaa mennä eteen. Siellä on aina tilaa.
Evankeliumikirjassa opetetaan, että kannattaa jäädä pöydän alapäähän. Silloin jos joku pitää sinua arvokkaampana, niin hän kutsuu sinut lähemmäksi isännän pöytäpaikkaa.
Sama taitaa toimia myös kirkoissa. Lähemmäksi kliirosta kerääntyvät samat ihmiset, jotka kirkkokahvilla sijoittautuvat papiston pöytään.
Mutta ei sieltä takaosasta koskaan kaikkia kutsuta. Jotkut voivat olla taaimmaisen pylvään vieressä vuosikymmeniä ja kirkkokahvillakin sivupöydässä yksinään.
olla olemassakaan, vaan pappien pitäisi kirkkokahveilla kiertää eri pöydissä ja jutella jokaisen kanssa vähän aikaa. Onneksi siinä kirkossa, missä minä käyn ei kirkkokahveilla ole mitään "papiston pöytää".
Esimerkiksi Uspenskin kryptassa näytti olevan pitkä pöytä kirkkoherran seurueelle. Sitten pöytä tai pari vain kuorolaisille. Yhdessä pöydässä oli eräs rovasti omine tuttuineen ja lopuissa pöydissä väkeä, jotka eivät tienneet, ovatko oikeassa paikassa.
Olen käynyt siellä muutaman kerran muutaman viikon välin ja pöytäkunnat pysyivät suunnilleen vakioina. Mutta yleensä käyn pikkukirkoissa, joissa pöytiä on vain vähän.
siellä on pöytä kuorolaisille, keskipöytä diakoneille, papeille ja satunnaisille matkailijoille.
Muissa pöydissä istuvat Tiistaiseuralaiset, Valamon Ystävät ja sitten ne epäilyttävät rupusakkilaiset. Pappi nyt ei kierrä vieraissa pöydissä.
Sitten on ne, jotka eivät käy enää kahvilla.
Virkistävän tujauksen monotoonisiin asetelmiin antaa, kun seuraavan kerran istahdat pokkana rovastin pöytään.