kolob

Mikä on tällä hetkellä mappilaisten kanta Kolob teoriaan? Olen itse hieman ihmeissäni tästä asiasta
531370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

teoriasta ole kysymys.

Äänestä
  • Mistä sitten?

    Äänestä

on lähellä sitä taivaankappaletta, jossa Jumala asuu. Aabrahamin näystä ei ole kovinkaan virallista tulkintaa (kuten ei esim. Johanneksen ilmestyskirjasta ole useissa teologisissa maailmanjärjestyksissä), mutta perinteisesti sitä on tulkittu melko kirjaimellisesti.
Kolobia itseään on pidetty tähtenä - usein Kolobiksi kutsutaan Jumalan asuinpaikkaa ikään kuin metonyyminä.
Teorioita Kolobista on hyvin monta, mutta ne yleensä liittyvät laajempiin teorioihin Aabrahamin näystä.

Nykyisin monet jäsenet pitävät Aabrahamin näkyä taivaankappaleista kuvaannollisena, mutta harvemmin osaavat selittää, mitä se kuvaannollisenakaan heille merkitsee.

Äänestä
  • ilmestyksen kanssa. Yritetään siellä täällä selittää, mutta Johannes itse ilmeisesti siitä edes jotakin ymmärsi, aivan kuin Aabraham tästä omastaan.

    Äänestä

  • planeetta lähinnä sitä järjestelmää, jolla Maan Jumala asuu mormoni opin mukaan.

    Äänestä

  • Kolob kirjoitti:

    planeetta lähinnä sitä järjestelmää, jolla Maan Jumala asuu mormoni opin mukaan.

    helmestä joka on osaa meidän pyhiä kirjoituksia.

    V.Mayfield

    Tellus-nimistä planeettaa, joka on lähellä sitä tähteä, jonka lähelle Jeesus lähetettiin kuolemaan verisellä ristillä.

    Äänestä

  • myöskään tunne kirjoitti:

    Tellus-nimistä planeettaa, joka on lähellä sitä tähteä, jonka lähelle Jeesus lähetettiin kuolemaan verisellä ristillä.

    Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

    Maa. 311 jaetta Raamattu 1992 tekstistä.

    1. Moos. 1:2
       
    1. Moos. 1:11
       
    Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui.

    1. Moos. 1:12
       
    Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä.

    1. Moos. 1:24
       
    Jumala sanoi: "Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit." Ja niin tapahtui.

    1. Moos. 1:28
       
    Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." [1. Moos. 9:1,2; Ps. 8:7; Viis. 9:2]

    1. Moos. 2:1
       
    Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on.

    1. Moos. 2:4
       
    Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne luotiin. Siihen aikaan, kun Herra Jumala teki maan ja taivaan,

    1. Moos. 3:17
       
    Ja miehelle hän sanoi: -- Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät.

    1. Moos. 3:18
       
    Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi.

    1. Moos. 6:13
       
    Jumala sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollises- ta, sillä maa on ihmisten takia täynnä väkivaltaa. Minä hävitän heidät ja maan heidän kanssaan.

    1. Moos. 7:24
       
    Maa oli veden vallassa sataviisikymmentä päivää.

    1. Moos. 8:8
       
    Sitten hän lähetti luotaan kyyhkysen saadakseen tietää, joko maa oli tullut esiin veden alta,

    1. Moos. 8:14
       
    Toisen kuun kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä päivänä maa oli kokonaan kuiva.

    1. Moos. 8:17
       
    Vie mukanasi ulos kaikki eläimet, jotka ovat luonasi, kaikki elävät olennot, linnut, karjaeläimet ja maan päällä liikkuvat pikkueläimet. Vilisköön maa niitä jälleen, ja olkoot ne hedelmälliset ja lisääntykööt maan päällä." [1. Moos. 1:22]

    1. Moos. 8:22
       
    -- Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö."

    1. Moos. 9:1
       
    Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyt- täkää maa. [9:1,2: 1. Moos. 1:28]

    1. Moos. 13:9
       
    Onhan koko maa avoinna sinun edessäsi. Eroa siis minusta. Jos sinä menet vasemmalle, niin minä menen oikealle. Jos sinä menet oikealle, niin minä menen vasemmal- le."

    1. Moos. 34:10
       
    Tulkaa asumaan meidän pariimme, maa on avoinna edessänne. Jääkää tänne, liikkukaa vapaasti kaikkialla ja asettukaa tänne."

    1. Moos. 36:7
       
    Heillä oli kummallakin niin runsaasti karjaa, etteivät he enää mahtuneet asumaan samalla seudulla eikä maa, jossa he asuivat muukalaisina, riittänyt antamaan elantoa heille molemmille heidän suurten laumojensa vuoksi. [1. Moos. 13:6]

    1. Moos. 41:36
       
    Tämä vilja olkoon maassa varalla niiksi seitsemäksi nälkävuodeksi, jotka tulevat Egyptin maahan. Silloin maa ei joudu nälänhädän vuoksi perikatoon."

    1. Moos. 41:47
       
    Ja maa tuotti seitsemänä yltäkylläisyyden vuotena vil- jaa ylen määrin.

    1. Moos. 47:6
       
    Egyptin maa on sinulle avoinna, sijoita heidät asumaan maan parhaaseen osaan. He saavat asua Gosenin maakunnassa, ja jos heidän joukossaan on kyvykkäitä miehiä, niin pane heidät päällysmiehiksi huolehtimaan minun karjoistani."

    1. Moos. 47:20
       
    Niin Joosef osti koko Egyptin pellot faraolle, sillä kaikki egyptiläiset myivät hänelle peltonsa, kun nälkä oli käynyt heille ylivoimaiseksi. Näin koko maa tuli faraon omaksi.

    2. Moos. 1:7
       
    mutta israelilaiset olivat hedelmällisiä ja saivat paljon lapsia. He lisääntyivät niin runsaasti, että maa tuli heitä täyteen. [1. Moos. 12:2; 5. Moos. 26:5; Ps. 105:24; Ap. t. 7:17]

    2. Moos. 9:29
       
    Mooses sanoi hänelle: "Kun minä lähden tästä kaupungista, kohotan käteni Herraa kohti rukoukseen. Ukkonen lakkaa eikä rakeita enää sada, ja siitä tiedät, että maa on Herran. [Ps. 24:1]

    2. Moos. 10:15
       
    Ne peittivät maan pinnan ja maa oli niitä mustanaan. Ne söivät kaiken maassa kasvavan ja kaikki puiden hedelmät, kaiken, mitä rakeilta oli säästynyt. Missään koko Egyptissä ei jäänyt vihreyttä puihin eikä maahan.

    2. Moos. 15:12
       
    Sinä ojensit oikean kätesi, ja maa nielaisi heidät.

    2. Moos. 23:29
       
    Silti minä en karkota heitä yhtenä ainoana vuotena, ettei maa autioituisi ja etteivät villieläimet lisääntyisi ja tulisi sinulle vaivaksi,

    3. Moos. 18:25
       
    ja myös se maa on tullut saastaiseksi. Siksi minä panen sen maan vastaamaan näistä pahoista teoista, ja se oksentaa ulos asukkaansa.

    3. Moos. 20:22
       
    "Pitäkää kaikki minun käskyni ja lakini ja noudattakaa niitä, ettei se maa, johon minä teidät vien, oksentaisi teitä ulos.

    3. Moos. 25:6
       
    Levossa oleva maa antaa kuitenkin ravinnon teille, niin sinulle kuin orjillesi, palkkalaisillesi ja luonasi asuville muukalaisille.

    3. Moos. 25:7
       
    Myös karjasi ja muut eläimet voivat syödä kaikkea, mitä maa itsestään tuottaa.

    3. Moos. 25:12
       
    sillä se vuosi on riemuvuosi, jonka tulee olla teille pyhä. Syökää vain sitä, mitä maa itsestään tuottaa.

    3. Moos. 25:19
       
    Maa antaa teille hedelmänsä, niin että saatte syödä kylliksenne ja elää rauhassa. [Jes. 1:19]

    3. Moos. 25:23
       
    "Maata myytäessä myyjällä säilyy oikeus lunastaa se takaisin, sillä maa on minun ja te olette ikään kuin siirtolaisia ja muukalaisia. [1. Aik. 29:15; Ps. 39:13; Hepr. 11:13]

    3. Moos. 25:24
       
    Siksi teidän tulee siinä maassa, jonka saatte omaksenne, pitää voimassa oikeus lunastaa myyty maa takaisin.

    3. Moos. 25:28
       
    Mutta jos hänen varansa eivät riitä maan lunastamiseen, hänen myymänsä maa jää ostajan haltuun seuraavaan riemuvuoteen saakka. Riemuvuotena ostajan on luovuttava maasta ja entinen omistaja saa perintömaan taas haltuunsa.

    3. Moos. 26:4
       
    minä annan teille sateet ajallaan, ja maa tuottaa niin paljon satoa ja puut niin paljon hedelmää,

    3. Moos. 26:19
       
    Minä murskaan teidän voimanne ja ylpeytenne, taivas teidän yllänne tulee raudankovaksi ja maa teidän allanne pronssin kaltaiseksi.

    3. Moos. 26:20
       
    Teidän voimanne kuluvat hukkaan, kun maa ei tuota satoa eivätkä puut kanna hedelmää.

    3. Moos. 26:34
       
    Niin maa saa autiona levätessään hyvityksen sapattivuosista, joita te ette sille antaneet. Te itse olette vihollismaassa, mutta oma maanne lepää ja saa hyvityksen sapattivuosistaan. [2. Aik. 36:21; Jer. 25:12, 29:10]

    3. Moos. 26:38
       
    vaan katoatte vieraiden kansojen sekaan, ja vihollistenne maa nielee teidät.

    3. Moos. 27:16
       
    "Jos joku on pyhittänyt Herralle perintömaataan, lunastussumma määräytyy sen mukaan, paljonko peltoon kuluu kylvösiementä. Maa, johon kylvetään yksi homer- mitta ohraa, vastaa viittäkymmentä hopeasekeliä.

    4. Moos. 13:18
       
    Katselkaa, millainen maa se on ja millaisia ovat siellä asuvat kansat, ovatko ne väkeviä vai heikkoja, onko asukkaita vähän vai paljon.

    4. Moos. 13:19
       
    Katsokaa, onko se maa hyvä vai huono ja asuvatko ihmiset avoimissa kylissä vai muurien suojaamissa kaupungeissa.

    4. Moos. 13:27
       
    Moosekselle he kertoivat: "Olemme käyneet maassa, johon meidät lähetit, ja se maa todella tulvii maitoa ja hunajaa. Katso, tällaisia ovat sen hedelmät. [2. Moos. 3:8 ]

    4. Moos. 13:32
       
    Kertomuksillaan he saivat israelilaiset tuntemaan pelkoa Kanaaninmaata kohtaan. He sanoivat: "Maa, jota kävimme tutkimassa, vie hengen niiltä, jotka sinne asettuvat. Kaikki ihmiset, jotka siellä näimme, olivat hyvin kookkaita.

    4. Moos. 14:7
       
    ja sanoivat israelilaisille: "Maa, jota kävimme tutkimassa, on hyvä ja ihana maa.

    4. Moos. 16:30
       
    Mutta jos Herra tekee jotakin tavatonta, niin että maa aukaisee kitansa ja nielee heidät ja kaiken heille kuuluvan ja he vajoavat elävältä tuonelaan, silloin tiedätte, että nämä miehet ovat halveksineet Herraa."

    4. Moos. 16:31
       
    Tuskin hän oli saanut tämän sanotuksi, kun maa repesi heidän allaan,

    4. Moos. 16:33
       
    Näin he vaipuivat kaikkineen elävältä tuonelaan; maa sulkeutui heidän jälkeensä, ja he katosivat Israelin kansan keskeltä.

    4. Moos. 22:5
       
    Hän päätti lähettää sananviejiä Bileamin, Beorin pojan luo. Tämä asui Eufratin varrella Petorissa, maassa, jossa oli Balakin heimolaisia. Balak käski sanoa hänelle: "Egyptistä on lähtenyt liikkeelle kokonainen kansa. Maa on sitä jo mustanaan, ja nyt tuo kansa on asettunut aivan minun maani rajoille. [Joos. 24:9; Miika 6:5]

    4. Moos. 22:11
       
    'Egyptistä on lähtenyt liikkeelle kokonainen kansa. Maa on sitä jo mustanaan. Tule avukseni ja kiroa se kansa. Ehkä sitten voin ryhtyä taisteluun ja karkottaa sen.'"

    4. Moos. 26:10
       
    Mutta maa repesi heidän altaan ja nieli sekä heidät että Korahin, ja samalla tuhoutuivat heidän kannattajansa, kun tuli poltti kaksisataaviisikymmentä miestä. Näin heistä tuli varoittava esimerkki. [4. Moos. 16:32,33 | 4. Moos. 16:35 ]

    4. Moos. 26:53
       
    "Maa on jaettava näille heimoille perintöomaisuudeksi kunkin heimon väkiluvun mukaisesti.

    4. Moos. 26:55
       
    Maa on jaettava arpomalla, ja sitä tulee antaa kullekin suvulle sen oman heimon alueelta.

    4. Moos. 26:56
       
    Niin suurten kuin pientenkin heimojen keskuudessa maa jaettakoon arpomalla."

    4. Moos. 32:22
       
    eikä kukaan teistä palaa, ennen kuin maa on voitettu Herran omaksi, silloin te olette täyttäneet velvollisuutenne Herraa ja Israelia kohtaan, ja Herra antaa nämä seudut teille.

    4. Moos. 32:29
       
    Hän sanoi: "Jos Gadin ja Ruubenin heimojen kaikki taistelukelpoiset miehet lähtevät teidän kanssanne Jordanin toiselle puolelle Herran sotaan ja te otatte haltuunne tuon maan, niin antakaa Gileadin maa heidän omakseen.

    4. Moos. 32:33
       
    Sitten Mooses antoi Gadin ja Ruubenin heimoille sekä Manassen heimon toiselle puoliskolle amorilaisten kuninkaan Sihonin sekä Basanin kuninkaan Ogin valtakunnat kaupunkeineen ja niitä ympäröivine maa- alueineen. [5. Moos. 3:12,13; Joos. 13:8, 22:4]

    4. Moos. 33:53
       
    Ottakaa maa haltuunne ja asettukaa sinne asumaan, sillä minä annan sen teidän omaksenne.

    4. Moos. 33:54
       
    Jakakaa maa suvuittain keskenänne ja toimittakaa jako arpomalla. Mitä suurempi suku on, sitä enemmän teidän on annettava sille maata, mitä pienempi se on, sitä vähemmän. Kunkin suvun tulee saada osuutensa sieltä mistä arpa määrää. Jakakaa maa heimoittain ja suvuittain. [4. Moos. 26:54; Joos. 14:2]

    4. Moos. 34:13
       
    Mooses ilmoitti israelilaisille tämän käskyn: "Tämä on se maa, joka teidän on jaettava keskenänne arpomalla. Herra on määrännyt sen annettavaksi yhdeksälle ja puolelle heimolle,

    4. Moos. 36:2
       
    ja sanoivat: "Sinä olet saanut Herralta käskyn jakaa maa arpomalla perintöosiksi israelilaisille. Herra on myös käskenyt sinua antamaan veljemme Selofhadin osuuden maasta hänen tyttärilleen. [4. Moos. 26:55, 27:7; Joos. 17:4]

    5. Moos. 1:8
       
    Tämän maan minä luovutan teille. Menkää ottamaan haltuunne se maa, josta minä olen valalla vannoen antanut lupauksen teidän isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille sekä heidän jälkeläisilleen.' [1. Moos. 24:7 ]

    5. Moos. 1:21
       
    Herra, teidän Jumalanne, antaa tämän maan teidän haltuunne. Menkää ottamaan maa omaksenne, niin kuin Herra, teidän isienne Jumala, on sanonut. Älkää pelätkö, pysykää rohkeina.'

    5. Moos. 1:25
       
    He ottivat sieltä mukaansa hedelmiä, toivat ne meille ja ilmoittivat: 'Maa, jonka Herra, meidän Jumalamme, antaa meille, on hyvä maa.'

    5. Moos. 1:38
       
    mutta Joosua, Nunin poika, joka palvelee sinua, saa mennä sinne. Vala häneen rohkeutta, sillä hänen tulee jakaa maa israelilaisille perintöosiksi. [4. Moos. 27:18]

    5. Moos. 2:24
       
    "Herra sanoi: 'Lähtekää liikkeelle Arnonin jokilaakson poikki. Minä annan teidän käsiinne amorilaisen Sihonin, Hesbonin kuninkaan, ja hänen maansa. Ryhtykää taisteluun häntä vastaan ja valloittakaa maa!

    5. Moos. 4:26
       
    Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon, että siinä tapauksessa te pian häviätte maastanne, jota nyt olette menossa ottamaan haltuunne Jordanin tuolta puolen. Te ette saa elää siellä kauan, vaan teidät perii tuho. [5. Moos. 30:19; 31:28]

    5. Moos. 10:14
       
    "Herralle, teidän Jumalallenne, kuuluvat taivas ja taivasten taivaat sekä maa ja kaikki, mitä maan päällä on.

    5. Moos. 11:6
       
    He eivät liioin nähneet, mitä Herra teki Datanille ja Abiramille, Ruubenin heimoon kuuluvan Eliabin pojille, kun maa avautui Israelin kansan nähden ja nieli heidät ja heidän perheensä telttoineen kaikkineen, samoin kaikki ihmiset ja eläimet, jotka olivat heidän mukanaan. [4. Moos. 16:32,33]

    5. Moos. 11:10
       
    "Maa, jonka menette ottamaan omaksenne, ei ole sellainen kuin Egyptin maa, jossa ennen olitte. Siellä te jouduitte omin käsin kastelemaan maata kuin vihannestarhaa aina kun olitte kylväneet siihen siementä.

    5. Moos. 11:12
       
    Se on maa, josta Herra, teidän Jumalanne, itse pitää huolta. Ympäri vuoden hän valvoo ja vaalii sitä.

    5. Moos. 11:17
       
    Jos lankeatte, Herra vihastuu teihin ja sulkee taivaan, niin ettei sadetta tule eikä maa tuota satoa, ja te häviätte pian siitä hyvästä maasta, jonka Herra teille antaa. [3. Moos. 26:19; 5. Moos. 28:23]

    5. Moos. 19:3
       
    Mitatkaa etäisyydet ja jakakaa kolmeen osaan koko se maa, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille perinnöksi. Näihin kaupunkeihin voi paeta jokainen, joka on surmannut toisen ihmisen.

    5. Moos. 26:2
       
    erottakaa vuosittain ensi hedelmät kaikesta sadosta, jonka Herralta saamanne maa tuottaa teille. Pankaa ne koriin ja lähtekää siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, on valinnut nimensä asuinsijaksi. [2. Moos. 22:28 ]

    5. Moos. 28:12
       
    Herra avaa teille aarreaittansa, taivaan, niin että maa saa sadetta ajallaan, ja hän siunaa teidän kaikki toimenne. Te pystytte antamaan lainaa monille muille kansoille, mutta teidän itsenne ei tarvitse ottaa lainaa muilta. [5. Moos. 11:14 | 5. Moos. 15:6]

    5. Moos. 28:23
       
    Taivas teidän yllänne on oleva pronssia, ja maa on oleva rautaa teidän allanne. [3. Moos. 26:19; 5. Moos. 11:17]

    5. Moos. 29:23
       
    (29:22) ja miten maa on niin tulikiven ja suolan polttama, ettei siihen voi kylvää mitään eikä siitä verso ainoakaan ruohonkorsi. Koko maa on kuin Sodoma ja Gomorra tai Adma ja Seboim, jotka Herra vihassaan ja kiivaudessaan hävitti. [1. Moos. 19:24; Hoos. 11:8]

    5. Moos. 30:19
       
    "Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää. [5. Moos. 4:26, 11:26; Sir. 15:16,17]

    5. Moos. 32:1
       
    -- Kuuntele, taivas, mitä minä puhun, kuulkoon maa minun sanani.

    5. Moos. 33:16
       
    parhaalla, mitä maa runsaudestaan antaa. Hän, joka asuu palavassa pensaassa, siunatkoon häntä suosiollaan. Kaikki tämä tulkoon Joosefin osaksi, hänen, joka on päämies veljiensä joukossa. [1. Moos. 49:26]

    5. Moos. 34:4
       
    Herra sanoi Moosekselle: "Tämä on se maa, josta olen puhunut Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille ja jonka olen vannonut antavani heidän jälkeläisilleen. Minä olen antanut sinun nähdä sen, mutta sinä et pääse sinne." [1. Moos. 12:7 , 24:7 ]

    Joos. 2:9
       
    ja sanoi heille: "Minä tiedän, että Herra on päättänyt antaa teille tämän maan. Pelko on vallannut meidät, ja koko maa vapisee kauhusta teidän takianne. [2. Moos. 15:15, 23:27; 5. Moos. 11:25]

    Joos. 13:2
       
    Valloittamatta ovat vielä kaikki filistealaisseudut ja koko gesurilaisten maa. [1. Sam. 27:8]

    Joos. 13:5
       
    ja sen lisäksi gebalilaisten maa ja idässä Libanon Baal-Gadista Hermonin juurelta aina Lebo- Hamatiin saakka.

    Joos. 13:6
       
    Kaikki vuoriston asukkaat, foinikialaiset Libanonin vuorilta Misrefot-Majimiin asti, minä hävitän israelilaisten tieltä. Sinun tehtäväsi on nyt arpomalla jakaa koko maa israelilaisten kesken, niin kuin olen käskenyt sinun tehdä. [Joos. 1:6, 11:8]

    Joos. 13:7
       
    Jaa maa perintöosiksi yhdeksälle heimolle ja Manassen heimon toiselle puoliskolle."

    Joos. 13:8
       
    Ruubenin ja Gadin heimot sekä Manassen heimon toinen puolisko olivat jo saaneet Mooseksen niille osoittamat maa-alueet Jordanin itäpuolelta. Maa, jonka Mooses, Herran palvelija, oli antanut niille, [4. Moos. 32:33]

    Joos. 13:23
       
    Ruubenilaisten maan länsirajana oli Jordan. Tämä oli Ruubenin heimon suvuille jaettu maa, sen kaupungit ja kylät.

    Joos. 13:28
       
    Tämä oli Gadin heimon suvuille jaettu maa, sen kaupungit ja kylät.

    Joos. 14:9
       
    Silloin Mooses vannoi tämän valan: 'Se maa, jossa kävit, kuuluu ikuisesti sinulle ja jälkeläisillesi, koska olet uskollisesti seurannut Herraa, minun Jumalaani.' [5. Moos. 11:24; Joos. 1:3]

    Joos. 17:6
       
    Näin Manassen suvun tyttäret saivat perintöosan miespuolisten sukulaistensa tavoin. Gileadin maa joutui Manassen muille jälkeläisille.

    Joos. 18:4
       
    Valitkaa joka heimosta kolme miestä, niin minä lähetän heidät kiertelemään maata ja laatimaan siitä selvityksen, jotta maa voidaan jakaa perintöosiksi heimojen kesken. Työn tehtyään heidän on palattava minun luokseni.

    Joos. 18:5
       
    Heidän on jaettava maa seitsemään osaan. Juudan heimolla on jo alueensa etelässä ja Joosefin suvulla pohjoisessa.

    Joos. 18:6
       
    Jakakaa maa seitsemään osaan, merkitkää alueiden rajat muistiin ja tuokaa selvitys minulle. Minä toimitan sitten teidän osuuksienne arpomisen täällä Herran, meidän Jumalamme edessä.

    Joos. 18:9
       
    Miehet lähtivät kulkemaan pitkin maata. He laativat selvityksen maasta ja sen kaupungeista sekä siitä, miten maa oli jaettava seitsemään osaan. Sitten he palasivat Joosuan luo leiriin, joka oli Silossa.

    Joos. 19:49
       
    Kun maa oli saatu jaetuksi osiin näitä rajoja myöten, israelilaiset antoivat Joosualle, Nunin pojalle, alueen omien maidensa keskeltä.

    Joos. 22:33
       
    Israelilaiset hyväksyivät selityksen ja ylistivät Herraa. He lakkasivat suunnittelemasta maanmiehiään vastaan sotaretkeä, jonka tarkoituksena oli ollut hävittää ruubenilaisten ja gadilaisten maa.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible

    Äänestä

  • kuten mekin. kirjoitti:

    Kolbia missään muualla kun MAP kirjoissa?

    tunne lainkaan. Mahtaako olla olemassakaan?

    Äänestä

  • kölöp kirjoitti:

    Voin tosin olla väärässäkin.

    Äänestä

  • kölöp kirjoitti:

    Kolbia missään muualla kun MAP kirjoissa?

    taisteluplaneetta galatigan uudessa versiossa. Lieneekö käsikirjoittaja mormoni.

    Äänestä

  • raamattu ei kirjoitti:

    tunne lainkaan. Mahtaako olla olemassakaan?

    planeetta Maan latinankielinen nimi. Latinankielisestä Raamatusta löydät sanan Tellus.
    Ole hyvä ja etsi.

    Äänestä

  • Tellus on kirjoitti:

    planeetta Maan latinankielinen nimi. Latinankielisestä Raamatusta löydät sanan Tellus.
    Ole hyvä ja etsi.

    vaikka versio vulgatasta kun kerran tunnut asian tuntevan paremmin. Suomen kielisestä raamatusta Tellusta ei löydy.

    Äänestä

  • johanneksen kirjoitti:

    ilmestyksen kanssa. Yritetään siellä täällä selittää, mutta Johannes itse ilmeisesti siitä edes jotakin ymmärsi, aivan kuin Aabraham tästä omastaan.

    3. Moos. 25:24

    "Siksi teidän tulee siinä maassa, jonka saatte omaksenne, pitää voimassa oikeus lunastaa myyty maa takaisin."

    Tämä tarkoitta sitä, että meillä on Raamatun mukainen oikeus lunastaa Aameeriikalle ja MAP-kirkolle myyty maa takaisin. Profeetta on profeetta ainoastaan omalla maallaan.

    Turust

    Äänestä

  • V.Mayfield kirjoitti:

    helmestä joka on osaa meidän pyhiä kirjoituksia.

    V.Mayfield

    Voisitko selittää lyhyesti, mikä Kolob on ja mikä merkitys sillä mormonismissa on?

    Äänestä

  • outsideri kirjoitti:

    Aabr. 3:2-4

    Ja minä näin tähdet ja että ne olivat sangen suuret ja että yksi niistä oli Jumalan valtaistuinta lähinnä; ja oli monia suuria, jotka olivat lähellä sitä; ja Herra sanoi minulle: Nämä ovat hallitsevat tähdet; ja tämän suuren tähden nimi on Kolob, koska se on lähellä minua sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi: minä olen pannut tämän hallitsemaan kaikkia niitä, jotka kuuluvat samaan järjestykseen kuin se, jonka pinnalla sinä seisot. Vielä Herra sanoi minulle uurimin ja tummimin kautta, että Kolob liikkui Herran tavan mukaan, noudattaen aikojansa ja kausiansa kiertoliikkeissänsä; että yksi pyörähdys oli Herralle yksi päivä hänen laskemistapansa mukaan, ja se oli tuhat vuotta sen ajan mukaan, joka oli säädetty sille, minä pinnalla sinä seisot. Tämä on Herran ajanmitta, joka on yhdenmukainen Kolobin ajanmitan kanssa.

    Kolobin merkitys on ainakin opillisesti varsin vähäinen. Mitään opillisesti sitovaa tulkintaa ei ole koskaan käsittääkseni annettu. Brigham Young (kirkon toinen presidentti) sekä Orson Pratt (yksi kirkon ensimmäisistä apostoleista) ovat ainakin esittäneet teorioita näistä asioista, mutta nekin liittyvät enemmän astronomiaan kuin teologiaan. On esitetty olettamuksia siitä, missä Kolob voisi olla ja siten ajateltu, että Jumalakin asuisi lähellä jotain tiettyä paikkaa tähtikartalla. Kirkon oppineet ovat hyvästä syystä vältelleet tälläisiä spekulaatioita, varsinkin sitä mukaa kun tähtitieteen metodit ovat kehittyneet.

    Tämän kirjoittajalle ei ole merkitystä sillä, missä Jumala fyysisesti on. Se että Jeesus oli fyysisesti Galileassa pari vuosisataa sitten tai se, että hän vieraili Amerikan mantereella samoihin aikoihin sekä 1800-luvulla ilmestyi Joseph Smithille - nämä eivät ole geografisesti oleellisia. Minun puolestani, jos kirjoitukset sitä tukisivat, Jeesus olisi voinut elää 'kuolevaisen' elämänsä vaikka Australiassa ja vierailla ylösnousseena vaikka Ulan Batorissa.

    Mormoniopissa uskotaan Jumalan olevan fyysinen ja siksi myös spatiaalinen, joskaan ei välttämättä samalla tavalla aikaan ja paikkaan sidottu kuin ihminen. En kuitenkaan pidä tärkeänä miettiä, missä Hänen fyysinen olemuksensa milloinkin on. Tärkeämpää olisi, että hänen _Henkensä_ olisi meidän kanssamme. Senkään ei tarvitse olla spatiaalinen kysymys.

    Lopuksi arvelisin yleisesti, ettei nykymormoneille ainakaan Kolobilla itsellään ole juuri mitään merkitystä.

    etten ainakaan itse tiedä, mikä Kolob on.

    Äänestä

  • lisäystä äskeiseen kirjoitti:

    etten ainakaan itse tiedä, mikä Kolob on.

    että kun Joseph Smithiltä kysyttiin Kolobin sijaintia, niin hän viittasi pohjantähteen päin.

    Äänestä

  • viitteet minulle kirjoitti:

    vaikka versio vulgatasta kun kerran tunnut asian tuntevan paremmin. Suomen kielisestä raamatusta Tellusta ei löydy.

    löytyä suomen kielistä sanaa maa. Mistä kielestä mahtaa tulla sana kolob.

    Äänestä

  • Raamatusta kirjoitti:

    löytyä suomen kielistä sanaa maa. Mistä kielestä mahtaa tulla sana kolob.

    epytkin kielestä?

    Äänestä

  • tekstiä aiheesta kirjoitti:

    Aabr. 3:2-4

    Ja minä näin tähdet ja että ne olivat sangen suuret ja että yksi niistä oli Jumalan valtaistuinta lähinnä; ja oli monia suuria, jotka olivat lähellä sitä; ja Herra sanoi minulle: Nämä ovat hallitsevat tähdet; ja tämän suuren tähden nimi on Kolob, koska se on lähellä minua sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi: minä olen pannut tämän hallitsemaan kaikkia niitä, jotka kuuluvat samaan järjestykseen kuin se, jonka pinnalla sinä seisot. Vielä Herra sanoi minulle uurimin ja tummimin kautta, että Kolob liikkui Herran tavan mukaan, noudattaen aikojansa ja kausiansa kiertoliikkeissänsä; että yksi pyörähdys oli Herralle yksi päivä hänen laskemistapansa mukaan, ja se oli tuhat vuotta sen ajan mukaan, joka oli säädetty sille, minä pinnalla sinä seisot. Tämä on Herran ajanmitta, joka on yhdenmukainen Kolobin ajanmitan kanssa.

    Kolobin merkitys on ainakin opillisesti varsin vähäinen. Mitään opillisesti sitovaa tulkintaa ei ole koskaan käsittääkseni annettu. Brigham Young (kirkon toinen presidentti) sekä Orson Pratt (yksi kirkon ensimmäisistä apostoleista) ovat ainakin esittäneet teorioita näistä asioista, mutta nekin liittyvät enemmän astronomiaan kuin teologiaan. On esitetty olettamuksia siitä, missä Kolob voisi olla ja siten ajateltu, että Jumalakin asuisi lähellä jotain tiettyä paikkaa tähtikartalla. Kirkon oppineet ovat hyvästä syystä vältelleet tälläisiä spekulaatioita, varsinkin sitä mukaa kun tähtitieteen metodit ovat kehittyneet.

    Tämän kirjoittajalle ei ole merkitystä sillä, missä Jumala fyysisesti on. Se että Jeesus oli fyysisesti Galileassa pari vuosisataa sitten tai se, että hän vieraili Amerikan mantereella samoihin aikoihin sekä 1800-luvulla ilmestyi Joseph Smithille - nämä eivät ole geografisesti oleellisia. Minun puolestani, jos kirjoitukset sitä tukisivat, Jeesus olisi voinut elää 'kuolevaisen' elämänsä vaikka Australiassa ja vierailla ylösnousseena vaikka Ulan Batorissa.

    Mormoniopissa uskotaan Jumalan olevan fyysinen ja siksi myös spatiaalinen, joskaan ei välttämättä samalla tavalla aikaan ja paikkaan sidottu kuin ihminen. En kuitenkaan pidä tärkeänä miettiä, missä Hänen fyysinen olemuksensa milloinkin on. Tärkeämpää olisi, että hänen _Henkensä_ olisi meidän kanssamme. Senkään ei tarvitse olla spatiaalinen kysymys.

    Lopuksi arvelisin yleisesti, ettei nykymormoneille ainakaan Kolobilla itsellään ole juuri mitään merkitystä.

    että mormonien isä-Jumala asustelee Kolobin naapurissa. Ja nimenomaan isä, ei Kristus. Onkohan hän, Kristus, siis tällä hetkellä eri planeetalla, kuin isä?

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    että mormonien isä-Jumala asustelee Kolobin naapurissa. Ja nimenomaan isä, ei Kristus. Onkohan hän, Kristus, siis tällä hetkellä eri planeetalla, kuin isä?

    asuvat samassa paikassa. Kristus sanoi, että hänen Isänsä huoneessa on monta asuinsijaa ja ellei olisi, niin hän menisi valmistamaan niitä. Kun maa saa kirkkautensa, siitä tulee Kolobin kaltainen taivaankappale. Saattaa olla, että Kristus asuu silloin täällä, mutta tästä ei ole tarkempaa ilmoitusta. Välimatkoilla ei silloin ole merkitystä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Eikös maa ollutkaan varattu Aadamille, kun maasta tulee auringon kaltainen selestinen taivaankappale?

    Äänestä

  • IRanon kirjoitti:

    Eikös maa ollutkaan varattu Aadamille, kun maasta tulee auringon kaltainen selestinen taivaankappale?

    ja hänen jälkeläisilleen. Aadam, Vanhaikäinen, tulee asumaan täällä, kun maa tehdään selestiseksi.

    Äänestä

  • "...Nykyisin monet jäsenet pitävät Aabrahamin näkyä taivaankappaleista kuvaannollisena, mutta harvemmin osaavat selittää, mitä se kuvaannollisenakaan heille merkitsee."

    miettiä samalla mahtaako tuo tarkoittaa sitä, että sisimmässä jo alkaa tajuta, että tässä on jotain pielessä.

    Äänestä

  • ex. kirjoitti:

    "...Nykyisin monet jäsenet pitävät Aabrahamin näkyä taivaankappaleista kuvaannollisena, mutta harvemmin osaavat selittää, mitä se kuvaannollisenakaan heille merkitsee."

    näinkään. Mielipiteitä ei passaa lukita oletusarvoisesti puolesta tai vastaan.

    Äänestä

  • ex. kirjoitti:

    "...Nykyisin monet jäsenet pitävät Aabrahamin näkyä taivaankappaleista kuvaannollisena, mutta harvemmin osaavat selittää, mitä se kuvaannollisenakaan heille merkitsee."

    miettiä samalla mahtaako tuo tarkoittaa sitä, että sisimmässä jo alkaa tajuta, että tässä on jotain pielessä.

    etteivät ehtoollisen leipä ja vesi fyysisesti muutu jeesuksen lihaksi ja vereksi, on kieltänyt uskon.

    Äänestä

  • jos uskoo kirjoitti:

    etteivät ehtoollisen leipä ja vesi fyysisesti muutu jeesuksen lihaksi ja vereksi, on kieltänyt uskon.

    älyllistä kikkailua ja sitä saa kyllä jatkaa loputtomiin. Ainoa millä on merkitystä on se minkälainen henkilökohtainen suhde yksilöllä on Jeesukseen, mikä sen päälle tulee on turhaa. Ja kun tuo on kunnossa loputkin järjestyy. Yksinkertainen kysymys itselle, että onko se kunnossa vai ei. On vain kaksi vastausta - ja se on siinä niinkuin entinen kiekko Ruotsin maalissa.

    Oletko sinä niitä kristillisiä, joiden mukaan mormonit palvovat joka tapauksessa väärää Jeesusta, ja siksi on yksi ja sama millainen suhde heillä tähän on?

    Äänestä

  • heräsi. kirjoitti:

    Oletko sinä niitä kristillisiä, joiden mukaan mormonit palvovat joka tapauksessa väärää Jeesusta, ja siksi on yksi ja sama millainen suhde heillä tähän on?

    sellainen kristillinen, jonka mielestä mikään kirkkokunta tai ismi ei voi ihmistä pelastaa. Olemalla luterilainen tai mikä muu tahansa ei voi olla kelvollinen Jumalalle. Ainoa millä on merkitystä on oma henkilökohtainen suhde Jeesukseen.

    Jos se Jeesus, jota palvot ei ole kolmiyhteisen Jumalan poika, joka tuli lihaksi ja kärsi kuoleman ihmiskunnan syntien tähden ostaakseen ihmissielut vapaaksi alistajaltaan - niin silloin se ei ole Raamatun ilmoittama Jeesus, kuulutpa mihin kirkkoon tahansa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että kun Joseph Smithiltä kysyttiin Kolobin sijaintia, niin hän viittasi pohjantähteen päin.

    No silloin se ei voi olla Linnunradan keskusken suunnassa, kuten joskus olette opettaneet.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    No silloin se ei voi olla Linnunradan keskusken suunnassa, kuten joskus olette opettaneet.

    Pohjantähti pysyy parhaiten paikallaan meistä katsoen. Siksi sitä on käytetty laivojen navigoinnissa. Ymmärtääkseni se osoittaa, että pohjantähti on jokseenkin linnunradan keskuksessa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Pohjantähti pysyy parhaiten paikallaan meistä katsoen. Siksi sitä on käytetty laivojen navigoinnissa. Ymmärtääkseni se osoittaa, että pohjantähti on jokseenkin linnunradan keskuksessa.

    Ei todellakaan! Linnunradan keskus sijaitsee Jousimiehen tähdistön suunnassa ja Pohjantähti ei ole siellä päinkään!

    Prekessio ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Prekessio ) ei sinänsä tuota suuntaeroa muuta, mutta poistaa Pohjantähden erityisaseman. Esim. Jeesuksen aikoihin Pohjantähti ei ollut pohjoisen pallonpuoliskon paikallaan pysyvin tähti. Tarkimmin Pohjantähti on Pohjoisnavan yllä n. sadan vuoden kuluttua, mutta alkaa taas loitota siitä ja n. 13 000 vuoden kuluttua se on jo Ranskan leveysasteilla.

    Äänestä

paitsi oma aurinkokuntamme, koko tunnettu maailmankaikkeutemme sijaitsee Kolob tähden sisällä.

Ns. mustat aukot ovat reikiä Kolob tähden ulkokuoressa.

Turust

Äänestä
  • paikka kolmeyhteiselle Jumalalle mikä on yhdessä paikassa ja monessa paikassa samaan aikaan, ja semmoinen jolla on kolme persoonaa mutta on silti yksi olemus. Siis, semmoinen olemus mikä ei voi olla.

    V.Mayfield

    Äänestä

  • V.Mayfield kirjoitti:

    paikka kolmeyhteiselle Jumalalle mikä on yhdessä paikassa ja monessa paikassa samaan aikaan, ja semmoinen jolla on kolme persoonaa mutta on silti yksi olemus. Siis, semmoinen olemus mikä ei voi olla.

    V.Mayfield

    Et sitten tajua hölkäsen pöläystä kolminaisuusopista.

    Silloin sinulle sopiikin Smithin polyteismi paremmin...

    Äänestä

  • Juu-u. kirjoitti:

    Kertoisitko miten sinä tajuat kolminaisuusopin? En tiedä ketään, joka sen olisi tajunnut.

    Minun ymmärrykselleni sopii se oppi jumaluudesta, joka on Raamatussa. Tästä se selviää:
    Ap. t. 7:55
    Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. [Luuk. 22:69]

    Luuk. 3:22
    ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt." [Matt. 3:17 ]

    Et tiedä ketään? Oletko keskustellut esim. ortodoksiteologien kanssa?

    Äänestä

  • Juu-u. kirjoitti:

    Et tiedä ketään? Oletko keskustellut esim. ortodoksiteologien kanssa?

    En ole keskustellut, mutta jos olet perillä asiasta, niin kerro! Kaipa sinäkin nyt ymmärrät sitten miten 1 1 1 = 1.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    En ole keskustellut, mutta jos olet perillä asiasta, niin kerro! Kaipa sinäkin nyt ymmärrät sitten miten 1 1 1 = 1.

    Jo laskutoimituksesi on väärä. Pikemminkin te mormonit yritätte noin väittää, mikäli muka ette ole polyteistejä, vaikka teillä on (vähintään) kolme eri Jumalaa.

    Äänestä

  • Juu-u. kirjoitti:

    Jo laskutoimituksesi on väärä. Pikemminkin te mormonit yritätte noin väittää, mikäli muka ette ole polyteistejä, vaikka teillä on (vähintään) kolme eri Jumalaa.

    Kolmimaisuusopin mukaan on näin: 1 1 1 = 1, sillä Athanasiuksen uskontunnustuksessa sanotaan:

    "Niin myös Isä on Jumala, Poika on Jumala, Pyhä Henki on Jumala.
    Eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala."

    MAP-kirkon oppi jumaluudesta on tämä:
    "Me uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja Pyhään Henkeen."

    Sinä olet näköjään vanhassa kansakoulun LASKENNOSSA. Josku 1960 - 70-lukujen taitteessa koulussa otettiin käyttöön MATEMATIIKKA, jossa ei lasketa pelkkiä lkuja, vaan otetaan laatu huomioon.

    Mainitsemasi MAP-kirkon oppi on nimenomaan polyteistinen.

    Joopa joo, silloin opetettiin, ettei eri laatuisia voi laskea yhteen ja ettei saman laatuisten yhteenlaskemisesta synny muuta laatua. Jos tarkoitetaan saman laatuisia yhdessä, niin ne ovat tietenkin yhdessä samaa laatua, mutta eivät ole kolme laatua vaan yksi laatu. Jumaluudesta puhuttaessa kolme jumaluuteen kuuluvaa ovat yhtä ja samaa jumaluutta.

    No silloin ei sitten osattu laskea, että perheen kissa perheen koira perheen papukaija = perheen kotieläinkanta...;-)

    Äänestä

Ette te voi olla tosissanne. Onko tää joku vitsi jota en ymmärrä. Jos ootte tosissanne nii joku kusettaa teitä 100-0

Äänestä

Uskomme todelliseen ylösnousemiseen. Siinä henki ja ruumis yhdistyvät kuolemattomaksi sieluksi. Sellainen olento tarvitsee asuinsijan tannerta alleen. Kolob on taivaankappale, jonka lähellä kuolematon taivaallinen Isämme ja Jeesus Kristus ilmoituksen mukaan asuvat. Tuo asuinsija kuuluu ymmärtääkseni toiseen ulottuvuuteen kuin se, jossa me nyt olemme.

Äänestä
  • Uskotte luulihaklöntteihin.

    Ei siinä sinänsä mitään phaa. Puhutaan vain asioista niiden oikeilla nimillä.

    Äänestä

  • Juu-u. kirjoitti:

    Uskotte luulihaklöntteihin.

    Ei siinä sinänsä mitään phaa. Puhutaan vain asioista niiden oikeilla nimillä.

    Onko tuo ilmaisu "luulihaklöntteihin" uskomisesta ihmisten ylösnousseista ruumiista kuvaava? Sen verran pelottelen sinua, että sinun sietäisi olla varovainen, ettet vaan saisi ylösnousemuksessa sellaista ruumista, joka tosiaan näyttää luulihaklöntiltä. Kehotan sinua tekemään parannuksen tällaisen sanan käytöstä! - Meidät näet tuomitaan jokaisesta turhasta sanasta ja kaikista teoistamme, joista ei ole tehty parannusta. Omatuntosi voi hyvinkin olla lähiöinä varottamassa tulevasta kummallisesta luulihaklönttiruumiistasi, jos et tee parannusta.

    Kuoltuani fyysinen ruumiini maatuu. Tosin polttohautaus olisi myöskin varteenotettava vaihtoehto.

    Pelottelullasi ei ole mitään vaikutusta.

    Parannuksella tarkoittanet kaksoiskielesi mukaisesti sitä, että pitäisi alkaa uskoa Smithin oppiin.

    Halusit tai et, niin tulet saamaan ruumiin ylösnousemuksen! Uskosi (= luulosi) ei tulevaa muuksi muuta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Halusit tai et, niin tulet saamaan ruumiin ylösnousemuksen! Uskosi (= luulosi) ei tulevaa muuksi muuta.

    Sinunkin tulee ja pitää rajoittaa pelottelujasi.
    Toisen vastakkainen mielipide ja näkemys on aivan yhtä oikea ja oikeutettu kuin sinunkin. Et voi mormoniluulojasi ja edellyttää muiden uskovan niihin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Halusit tai et, niin tulet saamaan ruumiin ylösnousemuksen! Uskosi (= luulosi) ei tulevaa muuksi muuta.

    Halusit tai et, ruumiisi tulee maatumaan etkä pääse naiskentelemaan ja siittämään "henkilapsia".

    Uskosi (= luulosi) ei tulevaa muuksi muuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kölöp kirjoitti:

Mikä on tällä hetkellä mappilaisten kanta Kolob teoriaan? Olen itse hieman ihmeissäni tästä asiasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu