On väärin puhua hoitajista pienipalkkaisina. Vaimoni on hoito alalla ja tienaa ihan mukavasti , melkein saman kuin itsekin ansaitsen. Meillä menee mukavasti. On uusi talo ja autokin vasta vaidettu. Ruokaa riittää ja voidaan matkustellakin, kun huvittaa. Niinettä älkää marisko turhista.
Hoitajien palkat
"virkamies -62"
232822
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olen samaa mieltä aloituksen tekijän kanssa. Minunkin vaimoni on hoitoalalla töissä. Perushoitajana kunnansairaalassa. Työtä riittää ja palkkakin on kohdallaan. Tänä keväänä esim. ostettiin vaimon palkalla soutuvene ja airot että pääsemme lomalla kalastelemaan talven varalle.
Tienaan tonnin kuussa mutta mieheni elättää minua joten ei hätiä. Sen tienaamani tonnin voi humputella turhuuksiin. En marise.
Hyvä kun kerrankin puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Hoitien palkat ovat kyllä pienet mutta mihin tarvitaan suurta palkkaa kun mies tienaa kuitenkin lujasti. Ei kun töihin vaan.
Sattuko tulemaan mieleen että kaikilla ei ole hyvin tienaavaa miestä tai naista. Jollain hoitajalla ei ole puolisoa ollenkaan.
Oletko hiukan tyhmä, sun olosuhteidenko mukaan pitäisi kaikkien palkkojen pysyä alhaalla?
Mitä jos molemmat ovat naisia (näitä muodissa? olevia lepsonaaraita), ja kumpikin saa sitä samaa hoitajan palkkaa...hahhahhhaa...spermapankkia ei löydykkään omasta kodista, vaan kylmästä virastorakennuksesta suljettujen ovien takaa..sieltä käydään varaamasssa tervettä spermaa ja ruiskutetaan lepson emättimen sopukoihin. (Olipa kauniisti sanottu).
Kuinka joku voi olla tuota mieltä. Hoitajien palkat ovat todella pieniä siis ihan oikeasti. Voin tässä anonyymisti kertoa että tienaan vain 2800e kuussa ja ei sillä palkalla en yksin pärjäisi. Onneksi olen naimisissa, vaikkakin miehenikin on sairaanhoitaja ja tienaa onneksi hieman enemmän siksi kun on mies.
Tienaat "vain" 2800e/kk mihin vittuun oikeen laitat rahat kun sanot etteivät rahat riitä? Joo, ehkä kannattaisi karsia noita etelän matkoja (esim. yksi matka/vuosi (jos nyt tarvisee matkustaa)), ravintola illallisia yms mitä rikkaat ihmiset nyt ostavatkin.
Joskus olin hoitajien puolella asiassa kunnes avasit silmäni ja tajusin että olette rahan perässä juoksevia lampaita. Hävetkää. Kyllä tuolla rahalla vaarien persettä pyyhkii.
Tän keskustelupalstan jutut on niin ala-arvosia, että hädin tuskin viitsin edes vastata.
Ihmiset on todella tyhmiä jos kuvittelevat että normaalit lähihoitajat ym. tienaavat tuon 2800e/kk. Sitä korvausta "perseiden pyyhkimisestä" todellakaan saada, ja tämä on fakta. Kaiken lisäksi hoitajista on vielä suunnaton pula. Toivottavasti TE koette sen itse kun olette vanhoina ja avuttomina sänkyjenne pohjalla.
tasa-arvotupo ja muu keskustelu hoitoalan palkkojen jälkeenjääneisyydestä koskee vain ja ainoastaan SAIRAANHOITAJIA. lähi- ja perushoitajat eivät ole korkeastikoulutettuja hoitoalan ammattilaisia, joille on luvattu 500 €/kk lisää palkkaa. lähihoitajilla on palkka kohdallaan. sairaanhoitajille sen sijaan pitää taata vähintään 3000 €/kk ja lyhennetty työviikko sekä vastuuvapautus potilasvahingoista.
Vuorolisien kanssa 2000e -200e aputtiarallaa..
Minusta ei millään alalla pidä lähteä vapauttamaan vastuusta. Työnantajan pitää kyllä hoitaa normaali vastuuvakuutus vahingon varalta, mutta jos vahinkoja sattuu, pitää aina jatkossa vakuutusmaksun reilusti nousta ja se pitää aina maksaa tekijän itse voidakseen jatkaa ammatissaan. Jos ja kun vakuutusmaksu on niin suuri, ettei työn teko enää kannata, niin voihan sitten vaihtaa alaa, koska ei selvästi ole kelvollinen alalle. Näin myös karsiutuisivat alalle sopimattomat, ei vaan hoitajat vaan myöskin lääkärit.
Siinä on se mutta että naapurmaat maksaa enemmän :((
ei tarvi lähteä ulkomaille kun olot on suomessakin ok
Saattaa hyvinkin olla totta, mutta niin maksetaan enemmän muillekin ammattiryhmille. Vertailun vuoksi olisi hyvä kertoa lehdissä, mikä on esimerkiksi britti-insinöörin keskipalkka, jos Lontoolainen hoitaja tienaa 3500e.
Elämisen kustannuksetkin saattavat suurkaupungissa olla toista luokkaa.
olen tyytyväinen palkkaani... olen kutsumustyössä ja ylpeä siitä.
Itse olen hoitaja ammatiltani ja en todellakaan voi ymmärtää sanaa kutsumustyö. Työssä ei sinällään ole mitään vikaa mutta voiko työ olla kutsumus??
SH-n palkka noudattelee yleistä keskiluokkaista palkkaa Suomessa.
Hoitotyö on AINA kutsumustyötä. Kuka hullu haluasi muuten korjata ihmisjätöksiä minimipalkalla. Muualla tienaa tuplasti pienemmällä työpanoksella.
Meilläkin menee kivasti. Vaimoni on hoitaja ja itse olen kirvesmies. Sanonkin aina joskus leikilläni että vaimo tienaa ja minä puuhastelen.
Juuri saimme talon maksettua ja lapset maailmalle. Nyt on suunnitelmissa maailman ympärys matka.
Kyllä mä tiedän että hoitoalla tienaa hyvinkin, onneksi olkoon teille että pärjäätte aika hyvin.
Juuri pokasin baarista sairaanhoitajan ja mielenkiinnosta kyselin hänen liksaa. Se oli 2400 lisät ja kuulema yö-vuorossa voi nukkuakin työaikana. eli menee ihan ookoo tasolle. Ite oon CNC- koneistaja, joka tarvii lujan ammattitaidon. Oma liksa on 2730e vuorolisät. Sitä vastaan on sairaanhoitajan palkka ruodussaan. CNC-koneistaja ei työssä lepää.
Kyllä palkka on ihan hyvä. Jopa parempi kuin minulla mutta siihen työhön nähden mitä hoitajat tekevät pitäisi palkan olla suurempi. Palkka on hyvä kannustaja tekemään sitä mummojen kääntelyy ja sairaanhoitoo.
hoitoalalla. Varsinkin tuntuu että sairaaloihin ja terveyskeskuksiin on pesiytynyt merkillistä laahustajaa, perse ei tahdo nousta penkistä millään, oli sitten kyse hoitajaista tai lääkäreistä (jos ovat yksityispotilailtaan joutaneet) virkahommiinsa josta nostavat kuukausipalkkansa päivystys yms. lisien kanssa. Laiskaa ja tehotonta, marisevaa sakkia koko valkokaarti.
sopii katsoa tuota alimmaista otsikkoa nimellä tasa-arvoako?