kankaanpään a kodista

ihan hyvä mesta, noin 80 paikkaa, alkuun joutuu jakamaan huoneen jonku kans, oman saa sit kun on tarpeeks kauan kökkiny siellä ja yhen hengen huone vapautuu. mä tosin oon ollu siellä 7 vuotta sit. siel on aa- ja na-ryhmiä, paljon harrastusmahdollisuuksia(uimahalliin pääsee, bilis, oma punttisali, voipi dreijailla, kutoa poppanaa...rantasauna, silloin ku ite olin siel oli mahdollista myös käydä lähitilalla hevostelemassa, puusepän verstas on kans, väsäilin hienon sakkilaudan) tota kännyasiaa en muista. pidempää hoitoa haluaville/tarvitseville on tukiasuntoja, kivoja rivareita, vuodeksi tai jotain. päivässä on aina pari pakollista ryhmää.
tsemppiä kovasti sulle, ite oon ollu kuivilla laillista huumetta viinaa lukuunottamatta kolmatta vuotta, eli mua ei se kankaanpää valitettavasti saanut pysähtymään, itseasiassa lensin pihalle sieltä kun innostuin pillereitä syömään. eli kamaahan on aina tyrkyllä oli laitos kuinka suljettu hyvänsä, kannattaa tehdä itelle selväks miksi on kyseiseen paikkaan menossa. pitkä tie ainakin itsellä oli toi huumeista eroon pääseminen, mutta kyllä olen iloinen että siinä onnistuin, elämänlaatu on pikkasen eri tasoa kun doping-aikoina. eli onnea yrityksellesi ja hyvää kevättä!

hyvät on kokemukset, raittina mennään jo kymmenettä vuotta.
Kännykkää et saa pitää alkuun.ruoka tehdään kotikeittiössä. Lihoin siellä aika lailla. Ruoka on hyvää ja siellä syödään usein.Elämäni paras ja ainoa hoitokokemus.soittaa voi kun haluaa, vieraita saa käydä."kylille" pääsee kerran viikossa. Voi urheilla ja käydä aa/na kokouksisa joka päivä. ákupunktiota, rentoutusta, kirjallisia tehtäviä.Koko ajan on toimintaa, ei tuu päihteet ekana mieleen. Parisuhteet muiden toipuvien kanssa kielletty, että pystyis keskittyy hoitoon.

Hei

Olimme lapseni kanssa koronavuonna Kankaanpään A-kodin perheyhteisössä. Itsellä on kokemusta muistakin kuntoutuspaikoista jotka on olleet hyviä, mutta tämä oli valitettavasti niin traumaattinen paikka että joudun käsittelemään sitä terapiassa asti. Siellä on monta yhteisöä niin voi olla että muissa yhteisössä on parempi, mutta perheyhteisöstä puhun nyt koska siitä on ainoa kokemus sieltä.

Joskus ”1800 luvulla” varmaan toimi tuollainen taktiikka missä ensin rikotaan ihminen ja sitten kasataan uudestaan. Nykyään ollaan sitä mieltä että ei lasten kasvatuksessa tai vankien kuntoutuksessa tuota hyvää tulosta nöyryytys ja alistus. Kuntoutus pitäisi olla kannustavaa ja inhimillistä, varsinkin perheyhteisössä jossa ollaan niinkin tärkeiden asioiden äärellä kuten vanhemmuus ja lapsen hyvinvointi. Siellä huomioitiin ja etsittiin vaan asioita mitä tein huonosti tai en tehnyt ”tarpeeksi hyvin.” Myönnän, että asenteeni yhteisökuntoutukseen ei ollut silloin paras, mutta yritin kuitenkin silloin kaikkeni ja ammattilaisten olisi pitänyt osata suhtautua tilanteeseeni inhimillisesti. En tiedä vaikuttiko mahdollisesti Koronan alkuaika siihen mitä kohtelua sain, mutta ei se saisi olla syy.

Koin siellä kiristystä, nöyryytystä, draamaa ja jälkeenpäin tilanneeni kirjaustenkin perusteella minua ja sen aikaisia tunteitani ei haluttu edes ymmärtää.
En ole varma, onko siellä vielä sama meininki, mutta oman kokemukseni perusteella en voisi suositella sitä paikkaa kenellekkään.

Onneksi kuitenkin silloin keskeytettyäni pääsimme vaihtamaan kuntoutuspaikan parempaan, jossa sain vihdoin sitä kannustusta ja kuntouduinkin lopulta oikeasti. Nykyään pienellä perheellämme menee oikein hyvin ja ei ole enää kuntoutuksen tarvetta ollut pitkään aikaan.

Yritän olla katkeroitumatta ja en usko että ihmiset olisivat olleet tahallaan pahoja, tai tehnyt tahallaan olostani epämukavan. Siinä tilanteessa vaan olisin kaivannut vanhemmuuteeni ja ongelmiini ratkaisuja positiivisella ja kannustamalla tavalla, eikä sillä tavalla mitä silloin jouduin kokemaan. Ihmiset eivät halua menettää lastansa huostaanottoon, ja aika varmasti luulevat että muka olisivat ansainneet tuon kohtelun ja siksi alistuu helposti siihen.

Itselläni tosiaan ei lopulta onneksi ollut pakko jäädä ja kiitänkin Luojaa siitä, että minun lastensuojelun työntekijät kuuntelivat minua ja päästivät pois, koska kirjausten perusteella olisi voineet ryhtyä isompiinkin toimenpiteisiin. Onneksi he uskoivat ja luottivat minuun.

Loppu hyvin kaikki hyvin ja en sano etteikö se jollekin ole hyvä ja sopiva paikka. Silloin pitää vaan olla jo tietynlaisessa kunnossa että kestää sen kaiken.

Haluan kyllä jonain päivänä tehdä selkoa tälle asialle, ja varmistaa että meininki olisi muuttunut parempaan päin eikä toisten tarvitsisi siellä kestää jo valmiiksi rankan elämäntilanteen lisäksi epäinhimillistä kohtelua.

T. Nykyään onnellinen yh-äiti