Mitä Jeesus teki lapsille vanhan liiton aikana, kun vanhemmat veivät pieniä lapsia hänen luokseen estelyistä huolimatta?
Lapsikasteen vastustajat käyttävät juuri tätä kohtaa todistellessaan, että eihän se Jeesuskaan niitä lapsia kastanut, vaan siunasi heitä. Mutta samalla he jättävät kertomatta, että eihän tuolloin vielä mitään kristillistä kastetta ollut edes olemassakaan. Kristillisen kasteen aika alkoi vasta seurakunnan perustamisen aikaan uudessa liitossa helluntaina. Mutta sen seikan he jättävät johdonmukaisesti tarkoituksella kertomatta.
Kyllä Jeesuksen "kosketus" lapselle Jeesuksen eläissä maan päällä oli jotain aivan muuta kuin pelkkä ihmisen tekemä lapsen pään silittely. Eivät ne vanhemmat turhaan vieneet estelyistä huolimatta lapsiaan Jeesuksen luokse saamaan tuota taivaallista "kosketusta". Kyse ei silloin ollut mistään kastetilanteesta ollenkaan. Eihän niitä lapsiaan vieneitä aikuisiakaan kukaan silloin kastanut. Kyllä kyse oli muusta tilanteesta. Yleensä Jeesuksen luokse vietiin vakavasti sairaita henkilöitä saamaan Jeesuksen pelastavaa ja parantavaa yliluonnollista "kosketusta".
Jeesuksella oli valta maan päällä eläissään antaa syntejä anteeksi ja parantaa sairaita. Jeesuksen kosketuksessa "voima" siirtyi siihen, johon Jeesus koski. Voima on Raamatun kielellä hengen vertauskuva.
Nyt uuden liiton aikana kun Jeesus on taivaassa, niin tuo sama Jeesuksen "kosketus" lapselle tapahtuu kristillisessä kasteessa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
"Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt." Ps.51:7
Lapsikasteen vastustajat käyttävät juuri tätä kohtaa todistellessaan, että eihän se Jeesuskaan niitä lapsia kastanut, vaan siunasi heitä. Mutta samalla he jättävät kertomatta, että eihän tuolloin vielä mitään kristillistä kastetta ollut edes olemassakaan. Kristillisen kasteen aika alkoi vasta seurakunnan perustamisen aikaan uudessa liitossa helluntaina. Mutta sen seikan he jättävät johdonmukaisesti tarkoituksella kertomatta.
Kyllä Jeesuksen "kosketus" lapselle Jeesuksen eläissä maan päällä oli jotain aivan muuta kuin pelkkä ihmisen tekemä lapsen pään silittely. Eivät ne vanhemmat turhaan vieneet estelyistä huolimatta lapsiaan Jeesuksen luokse saamaan tuota taivaallista "kosketusta". Kyse ei silloin ollut mistään kastetilanteesta ollenkaan. Eihän niitä lapsiaan vieneitä aikuisiakaan kukaan silloin kastanut. Kyllä kyse oli muusta tilanteesta. Yleensä Jeesuksen luokse vietiin vakavasti sairaita henkilöitä saamaan Jeesuksen pelastavaa ja parantavaa yliluonnollista "kosketusta".
Jeesuksella oli valta maan päällä eläissään antaa syntejä anteeksi ja parantaa sairaita. Jeesuksen kosketuksessa "voima" siirtyi siihen, johon Jeesus koski. Voima on Raamatun kielellä hengen vertauskuva.
Nyt uuden liiton aikana kun Jeesus on taivaassa, niin tuo sama Jeesuksen "kosketus" lapselle tapahtuu kristillisessä kasteessa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
"Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt." Ps.51:7
Vastaukset 7
Vanhimmat
Syyttömiä lapsi kiduttanut ja sitten elävänä noitina heidät polttanut kristinusko ei kyllä teoillaan muuta jumalaa tunne kuin sen saatanan jota jumalanaan palvelee. Ja siksi sen opetkin ovat ja pysyvät saatanallisuuden tekoina.
Lapsikasteet eivät ole raamatunkaan mukaan Jumalan ja Jeesuksen tahto. Jeesuksen kieltäjät kastaa lapsia Jeesuksen opetuksien ja esimerkillisten tekojen (siunasi lapsia) vastaisesti osoittaakseen saatanallisuutensa.
Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.
Ainoa Jumalallinen kaste on äidin lapsivesikaste. Ensimmäinen ja ainoa Jumalallinen kaste.
Aikuisten kasteet ovat asia erikseen; heidän kasteet, uskontunnustukset, verivalat jne jne ovat mitä ovat mutta kastamattomuus ei johda kadotukseen väärennetynkään raamatun mukaan vaan sen mukaan kadotukseen joutuvat he jotka eivät usko.
Mark. 16:16. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Käskikö Jeesus kastaa lapsia???
Joh. 15:17 Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
Onko Jumalallinen tapa osoittaa rakkautta miekalla tappamalla hänet joka kieltäytyy ottamasta kastetta?
Ei ole vaan se on saatanallinen tapa!
Tai onko Jumalallista rakkautta pakkokastaa puolustus kyvyttömiä lapsia koska sitäkään ei ole raamatussa määrätty?
Ei ole vaan se on saatanallinen tapa!
Huomaatte kyllä nyt Jumalan ja Jeesuksen tahdot väärennetystäkin raamatusta mutta saatanalle uskollisina taistellaan näitä ohjeita vastaan ja paljastainta on se, että jotka kastaa lapsia tekevät sen Jumalan ja Jeesuksen nimissä osoittaakseen saatanallisuudensa kiistatoman täydellisesti!
Jeesuskaan ei ollut kristitty ja Hänen seuraajatkin murhattiin kristinuskon ja Paavalin toimesta!
Jeesus ei ollut saatanaa jumalanaan palveleva! Tuon tiedon esiin saamiseksi omasta sielustaan on oltava rehellinen itselleen ja Hänelle!
Valtakunnassa ei ole uskovaisia. Sinne kun pääsevät vain he jotka tietävät!
Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.
Isän tahdon noudattamista on älä tapa käskyn noudattaminenkin!
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21-23)
Tällä palstalla ei keskustella äitien lapsivesitutkimuksista, vaan ihan muista asioista.
Voitko ystävällisesti mennä jonnekin sellaiselle palstalle noiden kopioittesi kanssa?
Ei niitä kukaan lue kristittyjen keskusteluissa.
Voisin toki mennä mutku heti kun poistun niin alatte valehtelee. Murhaajalla on murhaajan totuus ja murhaaja kouluttaa murhaajia kuten kristinuskon historia osoittaa.
Kirjeestä filadelfialaisille: "Totuuden valon lapsina välttäkää hajaannusta ja huonoja oppeja. Seuratkaa kuin lampaat sinne, missä paimen on.
Liikkeellä on näet monia susia ja tekeytyen uskottaviksi ne vangitsevat petollista mielihyvää herättäen saalikseen Jumalan tien juoksijoita.
Mutta jos te pysytte yhdessä, eivät ne tule saamaan sijaa. Pysykää kaukana vääristä kasveista, joita ei Jeesus Kristus kasvata, koska ne eivät ole Isän istutus.
Kaikki nimittäin, jotka kuuluvat Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle, liittyvät piispaan. Samoin myös kaikki, jotka tekevät kääntymyksen ja tulevat seurakunnan yhteyteen, kuuluvat Jumalalle, jotta eläisivät Jeesuksen Kristuksen mielen mukaan.
Henki se julisti ja sanoi näin: Älkää tehkö mitään ilman piispaa, säilyttäkää ruumiinne Jumalan temppelinä, rakastakaa yhteyttä, välttäkää hajaannusta, olkaa Jeesuksen Kristuksen seuraajia niin kuin hänkin on Isänsä seuraaja."
Näin siis Herran palvelija opetti oman aikansa kristittyjä elämään Jumalan tahdon mukaan. Ja tuo Pyhän Hengen vaikutuksesta annettu opetus on myös meille hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi ja ojennukseksi.
Vieraat opit ja villitsevät henget on paha vitsaus.
Tahdotko kuulla/tietää Totuuden, että Nikean (v.325) piispainkokouksessa on kyseinen (Matt.28:19-20) lähetyskäsky MUUTETTU ja VÄÄNNETTY, eli se on paavin/roomalaiskatolisen kirkon oppia, he ovat muuttaneet kasteopin vauva-valeluksi, ja "Vapahtajan Nimeen" vaihtaneet kolmeen arvoasemaan!
Eli tämä Matt.28:19 on ilmeinen roomalaiskatolisenkirkon VÄÄRENNÖS, niin kuin Jumalan Lakiinkin he ovat tehneet muutoksia, ovat; Oikea Sapatin seitsemänneltä päivältä hyljänneet/muuttaneet ja asettaneet sunnuntain sen tilalle, ovat hyljänneet Toisen Käskyn pois Kymmenen Käskyn LAISTA jne...!
"Luterilaisen kirkon valelu, vauvoille, tapahtuu kolmeen arvoasemaan, joten se on täysin epäraamatullinen eri kuin se Oikea (Johanneksen) uskonmukainen upotuskaste, jota myös Vapahtajan opetuslapset käyttivät ja käyttävät edelleen."
”Johanneksen kaste” on kristillinen kaste; kysymys on siis samasta kasteesta:
…ja samoin meille on annettu vain Yksi Nimi johon meidät tulee KASTAA, ja se on Vapahtajan Nimi: JAHSHUA MESSIAS!
.. sillä Johannes Kastaja ja Vapahtaja kastattivat samanaikaisesti tähän kasteeseen uskoon tulleita katuvia ihmisiä, jos KASTEET olisivat olleet ERILAISIA olisi siitä kyllä syntynyt KIISTELYÄ ja se olisi kyllä mainittu myös RAAMATUSSA!
Kun siis puhutaan kristillisestä kasteesta sillä edelleenkin tarkoitetaan uskovaisten upotuskastetta eli kysymys on edelleenkin samasta kasteesta jolla itse MESTARI VAPAHTAJA kastatti USKOON tulleita eli Hän kastoi JOHANNEKSEN KASTEELLA Nimeensä, jonka Hän oli Isältä saanut!
Katso lisää:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000024123006
*
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000023499869#22000000023499869
*
Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
minulle niin Rakkaassa
Voittoisassa ja Voimallisessa
JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
י ה וֹ שׁ ﬠ
eepu
*
Jk.:
'Baptidzoo' - verbin merkitys Uudessa testamentissa. 'Kastaa' - verbi on suomennettu kreikan sanasta baptidzoo (kantasana on verbi baptoo), joka viittaa upottamiseen. *7 Kun kysymys on vesikasteesta, kastamiseen sisältyy ajatus ihmisen upottamisesta tai painamisesta veden alle. *8
Uudessa testamentissa verbiä 'kastaa' käytetään eri merkityksissä:
(1) sanalla viitataan vesikasteeseen (esim. Matt. -3:6; Mark. -1:9; Ap.t.- 2:41);
(2) sanaa käytetään kielikuvana Kristuksen kärsimyksistä ja kuolemasta (Mark.-10: 38,39; Luuk.- 12:-50);
(3) Pyhän Hengen tulemisesta (Matt.- 3:11; Mark.- 1:-8; Luuk.- 3:-16; Joh.- 1:-33; Ap.t.- 1:-5;-11:-16) ja
(4) rituaalisesta puhdistautumisesta (Mark.- 7:-3,4; Luuk. -11:-38). Tässä neljännessä käyttöesimerkissä on kysymys seremoniallisen epäpuhtauden poistamisesta, jossa kädet upotettiin (kastettiin) veteen ennen ateriaa.
*9 Raamattu käyttää substantiivia kaste (baptisma) sekä vesikasteesta että Kristuksen kuolemasta (Matt.- 3:-7; Mark.- 10:-38,39).
Kasteen yhteydessä käytetty verbi Baptidzoo tarkoittaa juuri tätä; UPOTTAMISTA, hautaamista veteen! ja tämä verbi löytyy Raamatun alkuperäisistä asiakirjoista!
*
Johannes kastoi Vapahtajan Jordan virrassa; "eis to Jordanen" = Jordaniin , --- eli Johannes kastoi (johonkin) upottamalla (hautaamalla) kastettava Jordan virtaan. Paavali puhuu myös hautaamisesta tarkoittaen upotuskastetta ks. esim. Room.6:4:
4 ”Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.”
4 ”συνεταφημεν ουν αυτω δια του βαπτισματος εις τον θανατον ινα ωσπερ ηγερθη χριστος εκ νεκρων δια της δοξης του πατρος ουτως και ημεις εν καινοτητι ζωης περιπατησωμεν"
*
♥ MARANATA! ♥
että Jeesuksessa alkoi Uusi-liitto.
Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti!
Lapsikaste kuuluu vanhaan liittoon.
Jeesus on uuden liiton välimies. Laki ja profeetat ( vanha-liitto) olivat Johannekseen asti Luuk 16:16.