Kiistaan

ratkaisu. Hesarin jutun mukaan arkkipiispa ennakoi osan naispapppien vastustajista joutuvan eroamaan kirkosta. Kirkko ei aio enää sallia työtehtävistä kieltäytymistä omantunnon syistä. Kirkon tutkimuksen mukaan yhteistyöstä naispappien kanssa kieltäytyviä on 2 -3 prosenttia papeista ja ongelmia on noin kymmenessä seurakunnassa. Naispappien syrjinnän odotetaan tulevan esille myös maanantaina alkavassa kirkolliskokouksessa.

Hyvä, jos asiassa saadaan viimeinkin aikaan ratkaisu. Nykyinen tilanne on ei ole hyvä kenenkään kannalta.
10262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Siis meidät kaikki uskovat, (maallikot) jotka haluamme pitäytyä Jumalan Sanassa erotetaan kirkosta. Sillä lailla. Se onkin aika iso operaatio. Odotan että meidänkin kylällä tulee kirkkoherra kotiini ja lukee minulle erottamispäätöksen. No, se tietää peirkunnalle vain vähän isompaa laskua kun hautamiseni tulee vähän kalliimmaksi kuin kirkon jäsenenä. Kristuksen todellisesta seurakunnasta kun meitä ei voi ihminen eroittaa. Kyllähän siinä kirkon verotulotkin vähän notkahtavat kun iso joukko maksajia häviää. Onpa jännittävää nähdä mitä tuleman pitää.

Äänestä
  • Kristinusko kirko romahtaa. Koko olemassa olonsa ajan älä tapa käskyn vastaisesti toimineena on jo todistanut ja osoittanut itsensä saatanaa jumalanaan palvelvaksi.

    Jeesuskaan ei ollut kristitty ja Hänen seuraajatkin murhattiin kristinuskon ja Paavalin toimesta!
    Jeesus ei ollut saatanaa jumalanaan palveleva!
    Tuon tiedon esiin saamiseksi omasta sielustaan on oltava rehellinen itselleen ja Hänelle!
    Valtakunnassa ei ole uskovaisia. Sinne kun pääsevät vain he jotka tietävät!

    Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.

    Isän tahdon noudattamista on älä tapa käskyn noudattaminenkin!
    "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21-23)

    Äänestä

  • "Siis meidät kaikki uskovat, ( maallikot ) jotka haluamme pitäytyä Jumalan sanassa erotetaan kirkosta."

    Ei arkkipiispa puhunut mitään siitä, että kaikki naispappeuden vastustajat erotetaan kirkosta. Hän ennakoi vain, että osa naispappien vastustajista eroaa itse kirkosta ja että kirkko ei enää aio sallia virkatehtävistä kieltäytymistä.

    Älä viitsi liioitella ja kiihkoilla tähän tyyliin: "Odotan että meidänkin kylällä tulee kirkkoherra kotiini ja lukee minulle erottaamispäätöksen." Ei ketään eroteta, mutta jotkut naispappeien vastustajat tulevat varmaankin eroamaan omasta vapaasta tahdostaan ja liittymään yhteisöihin, joissa hyväksytään vain miespappeus.

    Lue arkkipiispan mielipide kokonaisuudessaan Hesarista tai edes nuo Hesarin jutusta tänne kirjoittamani kohdat, niin huomaat, että ymmärsit väärin ja että voit rauhoittua. Ei kukaan erota sinua kirkosta, jos et halua itse siitä erota.

    Äänestä

  • eroteta. kirjoitti:

    "Siis meidät kaikki uskovat, ( maallikot ) jotka haluamme pitäytyä Jumalan sanassa erotetaan kirkosta."

    Ei arkkipiispa puhunut mitään siitä, että kaikki naispappeuden vastustajat erotetaan kirkosta. Hän ennakoi vain, että osa naispappien vastustajista eroaa itse kirkosta ja että kirkko ei enää aio sallia virkatehtävistä kieltäytymistä.

    Älä viitsi liioitella ja kiihkoilla tähän tyyliin: "Odotan että meidänkin kylällä tulee kirkkoherra kotiini ja lukee minulle erottaamispäätöksen." Ei ketään eroteta, mutta jotkut naispappeien vastustajat tulevat varmaankin eroamaan omasta vapaasta tahdostaan ja liittymään yhteisöihin, joissa hyväksytään vain miespappeus.

    Lue arkkipiispan mielipide kokonaisuudessaan Hesarista tai edes nuo Hesarin jutusta tänne kirjoittamani kohdat, niin huomaat, että ymmärsit väärin ja että voit rauhoittua. Ei kukaan erota sinua kirkosta, jos et halua itse siitä erota.

    ja siitä saa juuri sellaisen kuvan että erotetaan. Et näköjään ymmärrä lainkaan pientä huumorin pilkettä kirjoituksessani. Olen kyllä hyvin perillä asioista, joten turhaan vaivaudut.

    Äänestä

  • Minä erosin kirkosta juuri mm. naispappeuden vuoksi. viimeistään homopappien hyväksyminen olisi johtanut samaan. siksi olisi kivaa olla kirkossa, että voisi näyttää mieltään eroamalla, mutta eihän se enää käy1! sääli kun hupi jäi yhteen kertaan!

    Äänestä

  • koko jutun kirjoitti:

    ja siitä saa juuri sellaisen kuvan että erotetaan. Et näköjään ymmärrä lainkaan pientä huumorin pilkettä kirjoituksessani. Olen kyllä hyvin perillä asioista, joten turhaan vaivaudut.

    olevan mitään kohtaa, joka olisi vaikuttanut kirjoitetun huumorimielellä. Sitähän eivät toiset kirjoittajat voi tietää, kuinka huumorimielellä kukin meistä kirjoittelee tänne, jos se huumori ei näy teksteistä lainkaan. Sitä paitsi lienee viisainta ottaa toisten kirjoitukset tosissaan, ettei loukkaa tosissaan kirjoittajien joukkoa, joka tuntuu tosissaan vastustavan naispappeutta. Ei näin vakavilla asioilla voi leikkiä. ( Kai huomasit, että tuo loppuosa oli kirjoitettu pieni pilke silmäkulmassa? )

    Äänestä

Naispappeuden vastustajapapit joutuvat eroamaan luterilaisesta pappisvirasta, eivät kirkosta. Kirkon jäseninä nämä ihmiset voivat jatkaa ja opetella uuden ammatin sekä pysyä kirkon jäsenenä. Mikäli mielivät olla pappeja, he perustavat uuden kirkon. On tärkeää, ettei vastustajista tehdä mitään marttyyrejä. Sillä tavalla he pääsevät kerskailemaan toiminnallaan. Heidät pitää todeta vain kelvottomiksi hoitamaan pappisvirkaansa luterilaisessa kirkossa, jos rikkovat työehtoja jatkuvasti.

Äänestä
  • Kumpaa kuulet enemmän Jumalaa vai ihmistä?

    Saammehan Raamatussa ohjeen vastauksessa kirkon ylimmille:
    Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille ja sanoivat: "Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa (Ap.t.4:19). Jos kirkko vaatii, että naispappeuteen on alistuttava, niin silloin kumarretaan maailmalle ja pyllistetään Jumalalle.

    Missä on siis omatunto ja missä on Raamatun ohje?

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Kumpaa kuulet enemmän Jumalaa vai ihmistä?

    Saammehan Raamatussa ohjeen vastauksessa kirkon ylimmille:
    Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille ja sanoivat: "Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa (Ap.t.4:19). Jos kirkko vaatii, että naispappeuteen on alistuttava, niin silloin kumarretaan maailmalle ja pyllistetään Jumalalle.

    Missä on siis omatunto ja missä on Raamatun ohje?

    Jumala ei ole ottanut kantaa pappeuteen. Paavali ja muut UT:n kirjoittajat eivät ole jumalia, vaan kertovat omia inhimillisiä näkemyksiään asioista. Mikäli vedotaan Jeeuksen lähetyskäskyyn, se on osoitettu kaikille kristityille. Kannatan yleistä pappeutta. Kaikki vain saarnatuoliin ja alttarille vuoron mukaan!

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Raamattuko ei siis olekaan sitova Jumalan sana. Sen tyyppinen arviointi johtaa siihen, ettei ole olemassa muuta kuin ihmisten puhetta. Naispappeuteen liittyen ja nimenomaan sitä kannattavien joukko hylkää siis universaalin ja ajattoman Jumalan sanan, siis Herran käskyn.
    1. Korinttolaiskirje 14:
    36 Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut?
    37 Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on tulossa kirjoitti:

ratkaisu. Hesarin jutun mukaan arkkipiispa ennakoi osan naispapppien vastustajista joutuvan eroamaan kirkosta. Kirkko ei aio enää sallia työtehtävistä kieltäytymistä omantunnon syistä. Kirkon tutkimuksen mukaan yhteistyöstä naispappien kanssa kieltäytyviä on 2 -3 prosenttia papeista ja ongelmia on noin kymmenessä seurakunnassa. Naispappien syrjinnän odotetaan tulevan esille myös maanantaina alkavassa kirkolliskokouksessa.

Hyvä, jos asiassa saadaan viimeinkin aikaan ratkaisu. Nykyinen tilanne on ei ole hyvä kenenkään kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu