Joku aika sitten samassa Avussa oli sekä pääkirjoitus, jossa hirvittävällä vihalla vihattiin naispappeutta vastustavia pappeja, että kahden sivun artikkeli, joka oli samassa hengessä kirjoitettu samasta aiheesta. Avun väki kuvittelee olevansa jotain sankareita ja vapaustaistelijoita, kun puolustavat naispappeja. Tosiasiassa naispappeuden puolustajat ovat selvä enemmistö sekä kirkossa että yhteiskunnassa, joten ei siinä hääppöistä sankaruutta lehdeltä tarvita, kun enemmistöä puolustetaan. Naurettavaa tekosankaruutta vain. Eli uskovaiset, boikotoikaa Apua, peruuttakaa tilauksenne, ja... KÄÄNTÄKÄÄ KAUPPOJEN LEHTIHYLLYISSÄ AVUT VÄÄRINPÄIN, ETTEI NIITÄ TUNNISTETTAISI JA OSTETTAISI!
Uskovainen, peru Apu-lehden tilaus.
7
829
Vastaukset
- luen mitä luen, mutten apua
Apu vähentää jo väkeään.
- ...
Näinhän siinä pitää tehdä, kiitos!
- Poikapapit
voivat perustaa vaikka oman kirkkonsa ja pitää tilaisuudet keskenään.
- olka hyvä
- Valistunut kuluttaja
http://kriittinenportti.blogspot.com/
Apu ja A-lehdet
JOHDANTO
Suomessa ilmestyy useita eri viikkolehtiä. Niistä Herttoniemen talousrikoskeitaaksi kutsuttu A-lehdet ja sen viikkolehti Apu saa nyt lähemmän tarkastelun. Syyt miksi työttömien auttamisesta tuli uuden vuosituhannen talousrikostehdas paljastuu täältä. Rahat on syöty ja juotu kurkusta alas ja perustajien aate tuhottu kaikessa tyhmyydessä ja ahneudessa.
ALKU
Aivan aluksi Apu lehden perusti 1933 Lyytikäinen niminen pariskunta Helsingissä aatteellaan auttaa työttömiä. Alku oli tietysti asiallista ja toiminnan peruste vielä vilpitöntä mutta kaikkihan me tiedämme että ahneus ja rahanhimo sokaisee.
1980-LUKU
1980- luvulle tultaessa Apu ja A-lehdet oli siirtynyt Herttoniemen Hitsaajankadulle ja lehden toimituksessa kämmelsi varsin värikästä henkilökuntaa. Niistä yhden "toimittajan" saannokset herätti huomiota. Tämä kun soitteli ihmisille ja herjasi sanoin mm. "yhteiskunnan elätti" ja "sosiaalipummi". A-lehdiltä kesti vuosia ymmärtää että ainoa oikea työpaikka tälläisille "toimittajille" oli suojatyö Punaisessa Ristissä. Epäselvyyksien selvittyä ilmaa puhdistettiinkin talossa mutta liian myöhään.
1990- LUKU
Ja kulutusjuhlavuosien jälkeen alkoi tapahtua. A-lehdet oli siirtynyt Hitsaajankadulta sopivasti veden ääreen Kulosaaren rampille monitoimitaloon jonka rakennusvaiheista poiki A-lehdille tuntuva tuomio. A-lehdet (LYY-invest) nimittäin joutui maksamaan Hovioikeuden määräämänä Kuopiolaiselta insinööritoimistolta varastamistaan kaavapiirustuksista mittavan miljoonan markkaa. Viini virtasi laulun soidessa sillä ensin kärähti herra Lyytikäinen kovasta ruorijuoppoudesta sitten siskonmies sisäpiirikaupoista ja lopulta bravuuriesitys: Katso- lehden (ex) päätoimittaja tuomittiin kovaan ehdottomaan vankeuteen Uotin rahojen salakuljetuksesta. Mies todettiin myöhemmin syyttömäksi Hovioikeudessa mutta A-lehtien kaltaiselta talolta taitaa olla turha vaatia korvauksia perusteettomasta irtisanomisesta.
KÄRÄJÖINTEJÄ,TUOMIOITA JA VIRANOMAISTOIMENPITEITÄ
A-lehdet sai myös joulukuussa 2005 painokannetuomion Helsingin oikeudessa televisiolehtensä levittämistä törkyjutuista.Painokannetuomio on sellainen synti lehtialalla että jos sellaisen saa kontolleen on luottamus lukijoihin mennyt. A-lehdet myi kyseisen Katso- nimisen lehden kiireellä välittömästi tuomion jälkeen tanskalaiselle painotalolle jolla riitti naurunremakkaa ilman pilaantunutta kinkkuakin.
APU JULKAISUNA
Tänä päivänä Apu on halpa kopion yritys muista viikkolehdistä. Se pyrkii jäljittelemään valtamediaa mm. Hesarin kuukausiliite tai Suomen Kuvalehti mutta huonolla menestyksellä. Lopputuloksena on aina seinä vastassa. Kokonaisuutena Apu on värikynällä sotkettu turhanpäiväinen ja valehteleva tuotos josta ei ole edes takansytykkeeksi. Apussa mainostaakin itseään juuri nollatoleranssilla itseään markkinoivat markan suutarit Katso esimerkiksi tästä
APU JA TOIMITTAJAT
Tarkastellessa faktoja selviää että A-lehtien toimittajille (roskaviihteelle yleistä) ei kovinkaan monella ole akateemista loppututkintoa, se kun on toimittajaksi itseään tituleeraavan perusvaatimus. Apun päätoimittajat ovatkin vaihtuneet aika vauhtia. Nyt lehteä luotsaa Marja Aarnipuro (vai oliko se Turhapuro?) Matti Saaren ilmoittaessa marraskuussa 2011 että on "kypsä" ja siirtyessä Apun "kehitystehtäviin". Saari sai aikaan sen että Apu on tänään imelän pinnallinen läpyskä josta ei ole edes takansytykkeeksi. Aarnipuro sen sijaan on hankkinut oppia päätoimittajan työstä Iltalehden ristikoita täyttelemällä.
Apun tilauksen voit nyt vaivattomasti peruuttaa tästä
APU JA TULEVAISUUS
Apulla on ollut runsaasti mainoskampanjoita. Yleensä jos tuotteen pitää markkinoida off season- vuodenaikoina(kesä) voimakkaasti, se kertoo sen että tuote ei mene enää kaupaksi. Liekö oikeusprosessit ja luottamuspula Apuun ravistellut A-lehtiä sen luoja tietää.
Fiksu välttää Apua myös Journalistiliitto kehoittaa välttämään A-lehtiä lue artikkeli tästä http://kriittinenportti.blogspot.com/ - avun tilaaja
Minä oon ollut pitkäaikainen avun tilaaja ja olen ollut tyytyväinen. Peruin kyllä joku aika sitten ja tilasin uudelleen tämän kautta http://www.tilauslehti.fi/apu-tilaus-lompakko-laukku/
- jo_uko
Lukee faktat täältä täällä myös peruutusohjeet
https://www.facebook.com/Kuivuneet-painomusteet-198569653852078/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49487
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482