Olen jälleen joutunut painiskelemaan kipeän pyhitysongelman edessä. "Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella." Eikö minun pitäisi vähitellen muuttua yhä paremmaksi ja kasvaa aidosti Kristuksen kaltaiseksi? Tätä ongelmaa mietiskellessäni minulle oli löytö huomata, että kysymykseen on kristikunnan historiassa annettu kolmenlaisia vastauksia. Löytö selvitti minulle jotain siitä, miksi uskovien keskuudessa tähän tärkeään kysymykseen annetaan niin ristiriitaista opetusta.
Ensimmäisessä pyhitysopetuksessa korostetaan sellaisia Raamatun kohtia, joissa vaaditaan uskovilta tahdonponnistuksia lihan kurissa pitämiseksi. Neuvot, kehotukset, nuhteet, jopa paastot ja monenlaiset lihan kurittamiset voivat kitkeä uskovasta pahuuden. Tällainen pyhitysopetus iloitsee erikoisesti Jaakobin kirjeestä, koska sen henki on niin luja. Munkkilaisuuden isä, Antonios, opettaa: "Koska olemme oman itsemme herroja, on omassa vallassamme olla lankeamatta, kun himot viettelevät meitä pahoihin tekoihin. Jos siis haluamme, voimme elää Jumalan tahdon mukaan. - Kun ihmiset pyrkivät elämään parhaalla mahdollisella tavalla ja pitävät huolta sielunsa tilasta, heistä tulee hyviä ja Jumala rakastaa heitä. - Sitkeän ponnistelun ja harkinnan avulla ihminen, jota hänen mielihalunsa eivät vedä petollisiin nautintoihin, voi saavuttaa kaiken."
Toinen "koulukunta" taas etsii sellaisia kohtia Raamatusta, jotka näyttävät lupaavan pyhitystaisteluun kertakaikkisen ratkaisun Hengen täyteydestä tai uskosta siihen, että vanha ihmisemme on kuollut. On kahden tason uskovia ja siirtyminen korkeammalle tasolle ratkaisee ongelmat. Hengen voimaan päässyt uskova elää voitokasta elämää. Hän saa kokea ihmeellisiä, yliluonnollisia asioita ja ylistys täyttää hänet. Tämän koulukunnan opettajat lainaavat mielellään Apostolien tekoja, 1 Kor 12-14:ää, Room. 6:ta ja Gal. 2:19-20:tä,
Kolmas opetus taas lähtee siitä, että "oikein uskoviin ja todella uudestisyntyneisiin vielä jatkuvasti - hautaan saakka - on piintyneenä paljon heikkoutta ja vajavuutta". "Vanha Aatami vielä on piintyneenä ihmisen ymmärrykseen, tahtoon ja kaikkiin kykyihin. Uudistus tässä elämässä ei ole täydellinen, vaan se on ainoastaan alulla." (Tunnustuskirjat)
Jokainen uskova on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen, vanhurskas toivossa, syntinen todellisuudessa. Siksi valvovalla omallatunnolla vaeltava uskova on aina katuva. Hänen kasvunsa on nimenomaan kasvua jokapäiväisessä katumuksessa ja alituisessa turvautumisessa syntien anteeksisaamiseen. "Sillä tässä elämässä me emme saavuta vanhurskautta, vaan kurotamme sitä kohden, aina etsien, aina vanhurskauttamista kerjäten, synnin sovitusta pyytäen, taivaallisen Isämme tahdon tapahtumista anoen, hänen nimensä pyhittämistä anoen. Ja kuitenkin juuri tässä tilanteessa Jumala julistaa meidät vanhurskaiksi." (Luther)
Tässä opetuksessa vedotaan mielellään Room. 7:ään kuvauksena uskovan arkielämästä. Uskonvanhurskaus (Room 3:21 - 26) ja jumalattoman vanhurskauttaminen (Room 4:5) ovat opetuksen kulmakiviä. Armo on tämän opetuksen keskeisiä sanoja.
Kuinka riemullista onkaan ollut "löytää" uudelleen tämä kolmas opetus ja samalla pyrkiä riistäytymään irti niin ihmisen tahtoon vetoavasta kuin kokemukseen rakentuvasta Raamatun tulkinnasta. Vasta uskonvanhurskauden ja Jumalan armon suuruuden näkeminen vapauttaa olemaan aidosti se ihminen, joka todellisuudessa olen. Vain sen hyvän uutisen varassa, joka ei vaadi mitään, mutta antaa kaiken, jaksaa uskoa olevansa sittenkin Jumalan lapsi. Tiedän, etten koskaan tässä ruumiissa ollessani parane, vaikka parantuminen on jo alkanut. Syntinen olen ja syntisenä pysyn.
Syntieni kanssa saan päivittäin mieli murheellisena turvautua Jumalan ihmeelliseen armoon Jeesuksessa Kristuksessa. Jokapäiväisen syntisyyteni tähden minulla on myös aina uudestaan asiaa ristin juurelle. Nyt elän siinä toivossa, että tämän jatkuvan katumuksen ja anteeksiannon keskeltä osaisin tehdä edes muutamia hyviä tekoja, ja että edes hiukan paremmin osaisin pitää lihaani silmällä.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/evas/ev34.htm
Ensimmäisessä pyhitysopetuksessa korostetaan sellaisia Raamatun kohtia, joissa vaaditaan uskovilta tahdonponnistuksia lihan kurissa pitämiseksi. Neuvot, kehotukset, nuhteet, jopa paastot ja monenlaiset lihan kurittamiset voivat kitkeä uskovasta pahuuden. Tällainen pyhitysopetus iloitsee erikoisesti Jaakobin kirjeestä, koska sen henki on niin luja. Munkkilaisuuden isä, Antonios, opettaa: "Koska olemme oman itsemme herroja, on omassa vallassamme olla lankeamatta, kun himot viettelevät meitä pahoihin tekoihin. Jos siis haluamme, voimme elää Jumalan tahdon mukaan. - Kun ihmiset pyrkivät elämään parhaalla mahdollisella tavalla ja pitävät huolta sielunsa tilasta, heistä tulee hyviä ja Jumala rakastaa heitä. - Sitkeän ponnistelun ja harkinnan avulla ihminen, jota hänen mielihalunsa eivät vedä petollisiin nautintoihin, voi saavuttaa kaiken."
Toinen "koulukunta" taas etsii sellaisia kohtia Raamatusta, jotka näyttävät lupaavan pyhitystaisteluun kertakaikkisen ratkaisun Hengen täyteydestä tai uskosta siihen, että vanha ihmisemme on kuollut. On kahden tason uskovia ja siirtyminen korkeammalle tasolle ratkaisee ongelmat. Hengen voimaan päässyt uskova elää voitokasta elämää. Hän saa kokea ihmeellisiä, yliluonnollisia asioita ja ylistys täyttää hänet. Tämän koulukunnan opettajat lainaavat mielellään Apostolien tekoja, 1 Kor 12-14:ää, Room. 6:ta ja Gal. 2:19-20:tä,
Kolmas opetus taas lähtee siitä, että "oikein uskoviin ja todella uudestisyntyneisiin vielä jatkuvasti - hautaan saakka - on piintyneenä paljon heikkoutta ja vajavuutta". "Vanha Aatami vielä on piintyneenä ihmisen ymmärrykseen, tahtoon ja kaikkiin kykyihin. Uudistus tässä elämässä ei ole täydellinen, vaan se on ainoastaan alulla." (Tunnustuskirjat)
Jokainen uskova on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen, vanhurskas toivossa, syntinen todellisuudessa. Siksi valvovalla omallatunnolla vaeltava uskova on aina katuva. Hänen kasvunsa on nimenomaan kasvua jokapäiväisessä katumuksessa ja alituisessa turvautumisessa syntien anteeksisaamiseen. "Sillä tässä elämässä me emme saavuta vanhurskautta, vaan kurotamme sitä kohden, aina etsien, aina vanhurskauttamista kerjäten, synnin sovitusta pyytäen, taivaallisen Isämme tahdon tapahtumista anoen, hänen nimensä pyhittämistä anoen. Ja kuitenkin juuri tässä tilanteessa Jumala julistaa meidät vanhurskaiksi." (Luther)
Tässä opetuksessa vedotaan mielellään Room. 7:ään kuvauksena uskovan arkielämästä. Uskonvanhurskaus (Room 3:21 - 26) ja jumalattoman vanhurskauttaminen (Room 4:5) ovat opetuksen kulmakiviä. Armo on tämän opetuksen keskeisiä sanoja.
Kuinka riemullista onkaan ollut "löytää" uudelleen tämä kolmas opetus ja samalla pyrkiä riistäytymään irti niin ihmisen tahtoon vetoavasta kuin kokemukseen rakentuvasta Raamatun tulkinnasta. Vasta uskonvanhurskauden ja Jumalan armon suuruuden näkeminen vapauttaa olemaan aidosti se ihminen, joka todellisuudessa olen. Vain sen hyvän uutisen varassa, joka ei vaadi mitään, mutta antaa kaiken, jaksaa uskoa olevansa sittenkin Jumalan lapsi. Tiedän, etten koskaan tässä ruumiissa ollessani parane, vaikka parantuminen on jo alkanut. Syntinen olen ja syntisenä pysyn.
Syntieni kanssa saan päivittäin mieli murheellisena turvautua Jumalan ihmeelliseen armoon Jeesuksessa Kristuksessa. Jokapäiväisen syntisyyteni tähden minulla on myös aina uudestaan asiaa ristin juurelle. Nyt elän siinä toivossa, että tämän jatkuvan katumuksen ja anteeksiannon keskeltä osaisin tehdä edes muutamia hyviä tekoja, ja että edes hiukan paremmin osaisin pitää lihaani silmällä.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/evas/ev34.htm
Vastaukset 3
Vanhimmat
Matteuksen evankeliumi:
6:33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Johanneksen evankeliumi:
6:35 Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.
6:48 Minä olen elämän leipä. Pyhittuminen on Jeesuksen tahtoon etsiytymistä Hänen opetustensa kautta. Näin me opimme tuntemaan Vapahtajaamme. Etsissämme Kristuksen tahtoa tahdomme oppia tuntemaan Häntä paremmin.Kristuksen tunteminen on meidän ainoa pyhitystiemme. Apostolien teot:
28:31 ja hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemista kaikella rohkeudella, kenenkään estämättä.
2.Pietarin kirje:
1: 2. Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.
3. Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,
4. joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,
5. niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä,
6. ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta,
7. jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.
8. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
9. Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä.
10. Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
11. sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. ====>Eikä puhettakaan sapatinvietoista!
hyökkäätte pyhää sapattia vastaan? Ettekö tajua puhuvanne Jumalaa vastaan?
Eikös tuon kirjoittaja puhunut totta? Yhtään mainintaa teidän adventisminne tavoista ei tuossakaan lainauksessa pidetty tarpeellisena ihan kuten Ron ansiokkaasti huomasi.