Ehdittiinkö Maaselän kannasta linnoittaa sodan aikana? Mitkä olisivat hyviä lähteitä kyseisestä alueesta kirjat/kartat yms. ? Ja etenkin mikä sisältäisi tietoa 6.divisioonan tykistöstä ja sen liikkeistä?
Maaselän kannas
Keltanokka
213272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Käsittääkseni tunnetuimmat linnoitteet tuolla suunnalla ovat Karhumäen laajat puolustuslinnoitteet. Itse olen käynyt paikan päällä ja ne tekevät kyllä vaikutuksen. Suosittelen sinulle esim. sotahistorian matkaa, joka suuntautuu Äänisen suunnalle. Noita linnotteita on helppo käydä paikan päällä katsomassa. Kaupunkia ympäröiville kalliokukkuloille on louhittu laaja puolustusvyöhyke betonikorsuineen. Nämä kaikki rakennettiin vuosien 1942-44 aikana. Tämä puolustusasema on muistaakseni rakennettu syvyyteen siten, että niitä on sisempi ja ulompi puolustusvyöhyke. Irvokasta kyllä, mutta näissä nähtävästi koko rintamamme parhaimmissa puolustusasemissa ei taisteltu juuri lainkaan kesän -44 vetäytymisvaiheessa.
Muutoin Maaselän kannaksen linnoittaminen jäi käsittääkseni melko vähäiseksi. Ymmärtääkseni keskeisimmät liikenteelliset solmukohdat ja järvikapeikot varustettiin puolustuskaivannoin, mutta mistään järeämmistä linnotteista Karhumäen ulkopuolisella alueella tuskin voinee puhua.
Laitan vielä linkin tuosta Karhumäen puolustusasemista tähän oheen. Siitä saa kalpea aavistuksen, mistä on kyse.
http://heninen.net/kollaa/info/karhumaki_f.htm
Matkojahan järjestetään ilmeisesti jonkin verran, mutta kun olet itse käynyt niin voinetko suositella jotakin tiettyä matkan järjestäjää?
Lomalinja, Vihdin Liikenne, Japi-Matkat, Matka-Puolakka, MatkaPeura jne. Noista varmaan löytyy valinnanvaraa. Vaikea lähteä ketään suosittelemaan, koska uskon kaikkien noidenkin paneutuvan hommaan ns. sata lasissa.
Koko matkan tärkein tekijä on asiansa osaava ja asiaansa paneutuva opas. Etukäteen valmistettu materiaali kaikista esittelykohteista sekä varma tieto päässä kaikista esittelykohteista ovat välttämättömiä. Lisäksi matkanjärjestäjällä tulee olla käsitys aikataulusta. Ei liikaa esittelykohteita markkinoinnin takia, vaan kunnolla valitut tärkeät kohteet perusteellisesti. Jos vielä ajon aikana saa kuulla yleisesti taisteluista seudulla, jossa ajetaan, tai josta seuraava tai edellinen esittely tapahtuu, onkin hyvän sotahistoriallisen matkan ainekset koossa.
Pelkkä autolla ajo ja pusikoiden katselu taistelupaikoilla ei paljon turistia lämmitä. Ei vaikka myyntiesitteisiin olisi koottu kaikkien sodan taistelupaikkojen nimet.
Asiansa osaava ja kerronnaltaan mielenkiintoinen opas hommansa osaava kuski, jolta ei mene sormi suuhun tilanteessa kuin tilanteessa riittävän väljä aikataulu (ei ahnehdita liikoja yhdellä kertaa) havainnolliset kartat yleiskuvaus liittyen suurempaan taistelukokonaisuuteen kultakin esittelypaikalta kunnollinen kenttäoloissa valmistettu ja tarjoiltu lämmin ruoka laadukkaista aineksista jämäkästi hoidetut majoittautumiset = onnistuneen sotahistoriallisen reissun ainekset
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9510248312&CustID=07bc7599bd05c72a066fd6678aeb4b57
Eversti Koskimaa on ylivoimaisesti paras tykistöasiantuntija sotahistorian kirjallisuuden parissa ja hänen kirjojensa karttamateriaali on aivan huippuluokkaa. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että hän palveli ennen eläkkeelle jäämistä Puolustusvoimien Topografikunnan päällikkönä ja sitä kautta karttapuoli on erittäin hienolla tapaa hallussa.
6.divisioonahan oli alistettuna saksalaisille jatkosodan hyökkäysvaiheessa ja puolestaan suurhyökkäyskesän 1944 aikana se siirrettiin torjumaan venäläisten hyökkäystä Karjalan Kannaksella. Miten Maaselän kannas ja 6. divisioona liittyvät toisiinsa?
Tammikuussa 1942 luovuttu 6. divisioona rintamavastuun saksalaisille joukoille pohjoisessa, helmikuussa divisioonasta muodostettiin 12. prikaati, joka oli alistettu 14. divisioonan komentajalle. Huhtikuussa annetun käskyn mukaan 12. prikaatin oli siirryttävä Rukajärveltä Paateneeseen Maaselän ryhmälle alistetuksi.... 6. Divisioona saatettiin divisioona kokoonpanoon jälleen 15.1.1943 annetulla käskyllä, johon ymmärtääkseni liitettiin myös 12 prikaati tai osia siintä? Niin eikös 6. Div. ollut Maaselän kannaksella sitten kesäkuuhun -44 asti ???
Ukkini muistiin panojen mukaan hän oli Malussa 3.6.1942 josta siirtyi sitten myöhemmin tuonne Tali-Ihantalaan.
Itseltäni on tuo vaihe jäänyt jollain tavoin vähemmälle huomiolle. Divisioonan komentajanahan oli sankarikuoleman Ihantalassa kohdannut kenraaliluutnantti Einar Vihma. 6. Divisioonan vaiheet pohjoisessa saksalaisille alistettuna ja sitten puolestaan Tali-Ihantala taisteluihin osallistumisen osalt ovat paremmin tunnettuja vaiheita divisioonan sotatieltä.
Ohessa elävää kuvausta 6.Divisioonaan kuuluneen JR12 sotataipaleesta. Tuo asemasotavaihe Maaselänkannaksella oli paljolti työpalveluksen kaltaista, mikäli olen ymmärtänyt oikein useamman eri kuvauksen pohjalta.
Ensinmäinen komentaja taisi olla Eversti V.A. Viikla joka kuoli 18.12.1941 ja tammikuussa 1942 Kenraalimajuri E.A. Vihma.
Onkohan sinulla vastausta tähän: Ukkini kuului Maaselän kannaksella ollessaan Maa.Lin.Psto 2:teen ja vasta 10.7.1944 Kev.Psto 24:ään. 6.Divisioonahan oli Ihantalan suunnalla jo aikaisemmin. Mutta mihin oli ryhmittäytynyt tämä Maa.lin. Psto 2 ???
Minulla ei ole tuosta tietoa ja arvaamaankaan en ryhdy. Maaselän Linnoitustykistöpatteristo 2:ssa toimi komentajana silloinen kapteeni Erkki Sävy. Hän oli everstinä 60-luvun lopulla Karjalan Tykistörykmentin komentaja. Olen ollut hänen kanssaan eräällä tykistökillan reissulla muutaman päivän kiertämässä viime sotiemme taistelupaikkoja. Hieno persoona.
Hermot petti ja ampui itsensä. Hän ei kuulemma kestänyt jatkuvia kovia omien miestensä tappioita...
Jotenkin tuntuu oudolta, että eversti Viikla olisi ampunut itsensä "JATKUVIEN
KOVIEN omien miesten tappioden vuoksi" koska sekä Saksan että Suomen
joukkojen hyökkäys Kantalahden suunnalla oli pysähtynyt joskus jo elo- tai
syyskuussa (?) 1941 Hitlerin määräyksestä.
Joka tapauksessa joulukuussa Viiklan 6. divisioonan kuten jänkäjääkärienkin
taistelut olivat olleet jo takana päin.
Myös SS-Kampfgruppe ”Nord” oli Märkäjärvellä ja Sallassa menettänyt heinäkuussa
ja vain parissa päivässä 700 miestä kaatuneina ja haavoittuneina.
Olet kuitenkin tutkiskellut 6.Divisioonan taivalta? Oletko tarkemmin tietoinen KTR 14 ja Maa.lin.psto 2 liikkeistä eli milloin olivat ryhmittyneet minnekin jne. ?
Mistähän voisi tavoitelle Erkki Sävyä ja olisikohan hän mahdollisesti innokas keskustelemaan aiheesta? Minut saat kiinni seuraavasta osoitteesta: [email protected]
Kun ehdit, niin käy lukaisemassa. Toivottavasti siitä on jotain apua.:)
Tuli perille ja vastasin, jakakaamme sivummalla.
Osaako joku kertoa, mitä tarkoittaa 3/KTR11 ja 9/KTR14 isäni kantakortissa vuosina 1940-1942 ?
3/KTR 11 tarkoittaa kenttätykistörykmentti 11:n I Patteriston kolmatta tulipatteria.
9/KTR 14 vastaavasti kolmannen patteriston kolmatta patteria.
KTR 14 kuului 6. Divisioonaan ja toimi pohjoisella rintamalla III AK:ssa ja saksalaisille alistettuna.
KTR 11 kuului 8. Divisioonaan ja toimi ensin Viipurin suuntaan ja siirrettiin sitten syyskuussa -41 Karjalan Armeijaan
Kiitos tiedosta! Yritän selvittää isäni jalanjälkiä sodan aikana. Hänen aikansa KTR 11:ssa oli 3.7.40-16.6.41 eli välirauhan aikana. Ilmeisesti hän teki varusmiespalvelusta Viipurin suunnalla silloin. Kesäkuussa -41 hän siirtyi KTR 14:een eli siis 6. Divisioonaan ja Sallan suunnalle.
Taistelupaikat ovat Alakurtti, Vaittojoki, Keski-Vilmajoki, Ala-Vilmajoki, Vausjärvi, Maaselkä ja Ihantala. Mitkä näistä paikoista sijaitsevat Sallan suunnalla? Olen löytänyt kartasta van Alakurtin. Maaselkä on Karjalassa. Milloinkahan 6. Div. siirrettiin Sallasta pois ja mihin?
Olisiko siihen vastausta?
Kyllä sinun on itsekin nähtävä vaivaa. 6.D:n vaiheet löytyvät esimerkiksi Jatkosodan historiasta. Katso 6.osan hakemistosta 6.D tai KTR 14 ja sitten selaat luetellut sivut.
6. D aloitti sodan Sallan suunnalla. Sitten se siirrettiin Maaselän Kannakselle ja kesäkuussa -44 Ihantalaan Kannaksella. Lapin sodassakin se oli mukana.
Välirauhan aikana ei ollut olemassa KTR 11:ä, vaan sen kantajoukkona oli 4. Prikaatin patteristo. Prikaati oli Haminan seudulla.
Isäni kantakortin kopio ja netti ovat olleet ainoat tietolähteeni tähän asti. Tajuan, että minulla on paljon opittavaa isäni vaiheista sodan aikana. Ehkä saan jostakin käsiini tuon suosittelemasi kirjan. Katson tammikuussa, kun seuraavan kerran tulen käymään Suomessa (asun Ruotsissa).
Kiitos yllä olevista tiedoista.