Nyt se selvis

Surkeaa möngerrystä Arin englanninkieli ja laulaminen on myös surkeeta.
Karaoke tasoa, ei osaa edes heviä laulaa, liikaa hehkutettu hänen osaamistaan.
Levy-yhtiö saa taas teinit sekaisin, ei Ari olisi muuten päässyt noin pitkälle, tarkoitan että noilla laulutaidoilla ei pääse pitkälle muuten kuin levy-yhtiön avuilla.
Minä osaan laulaa paremmin ja silti en ole päässyt levyttämään.
Osaan muuten laulaa englanniksi joitakin lauluja.
Arilla on ärsyttävä ego.
Se tarvitsee logon tai legon.
Hei vaan rakkaat ystävät, HERRAN siunausta teille ja rukoilkaa Arin puolesta että hän jaksaa.
Arilla on hyvä lauluääni ja hän on aivan ihana kun laulaa englanniksi.
Rakastan heviä ja Aria.
Soittivat että kaasua ei saada loppumaan, otanpa tuosta naamarit päähän.
Miksi ihmiset vainoaa kaasuttamalla toisia, ei voi edes mennä ulos kun autotkin kaasuttaa tahallaan ihmisiä.
On se Arin englannin kieli surkeeta ja laulutaito heikkoa.
4497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

niin selviit. Arissa ei ole mitään vikaa vaan sun päässä.

Äänestä

Sulle on noussut suolikaasu päähän. Ensiapuna ota pääsi pois hanurista ja avaa ikkunat. Jälkihoitona auttaa englannin lyhyen oppimäärän pänttääminen samalla kuunnellen juutuubista The Evil that Men Do-biisiä, ehdottomasti Arin laulamana.

Parane pian;)

Äänestä
  • Karaokejankuttaja.

    Äänestä

Musta Arilla on tosi upee ääni, ja laulaa tosi hyvin englanniks! Musta Piano man on Arin paras biisi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selvis se kirjoitti:

Surkeaa möngerrystä Arin englanninkieli ja laulaminen on myös surkeeta.
Karaoke tasoa, ei osaa edes heviä laulaa, liikaa hehkutettu hänen osaamistaan.
Levy-yhtiö saa taas teinit sekaisin, ei Ari olisi muuten päässyt noin pitkälle, tarkoitan että noilla laulutaidoilla ei pääse pitkälle muuten kuin levy-yhtiön avuilla.
Minä osaan laulaa paremmin ja silti en ole päässyt levyttämään.
Osaan muuten laulaa englanniksi joitakin lauluja.
Arilla on ärsyttävä ego.
Se tarvitsee logon tai legon.
Hei vaan rakkaat ystävät, HERRAN siunausta teille ja rukoilkaa Arin puolesta että hän jaksaa.
Arilla on hyvä lauluääni ja hän on aivan ihana kun laulaa englanniksi.
Rakastan heviä ja Aria.
Soittivat että kaasua ei saada loppumaan, otanpa tuosta naamarit päähän.
Miksi ihmiset vainoaa kaasuttamalla toisia, ei voi edes mennä ulos kun autotkin kaasuttaa tahallaan ihmisiä.
On se Arin englannin kieli surkeeta ja laulutaito heikkoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu