Taitavasti ja määrätietoisesti toteutetun evakuointimatkan jälkeen pakolaiset tapasivat amerikkalaiset miltei Böömin ja Baijerin rajalla, Strakonizissa (Strakonice), ja olisivat turvassa. He eivät voineet tietää sen vihan määrää, mikä kiehui politikoivien jenkki-kenraalien mielissä. Annamme kirjan kertoa:
"Jouduttuaan lopulta liittoutuneiden käsiin, Hartmannin kokemukset vastustajien käyttäytymisestä ovat dramaattisella tavalla poikkeavia:
Amerikkalaiset loivat muutamia ihailevia katseita saksalaisnaisiin, mutta antoivat heidän olla rauhassa perheidensä parissa. Erich tunsi syvää helpotusta. Rannekellot ja muu henkilökohtainen omaisuus olivat pieni hinta siitä, että he olivat päässeet turvaan amerikkalaisten puolelle. Neuvostoliiton miehittämillä alueilla neuvostosotilaat olivat syyllistyneet niin suurimittaiseen seksuaaliseen väkivaltaan saksalaisia naisia kohtaan, ettei vastaavaa ole lähihistoriassa nähty.
Amerikkalaiset upseerit olivat jo luvanneet, ettei saksalaisia luovutettaisi venäläisille. Erich oli kiitollinen siitä, että hänen miehistönsä ja heidän perheensä säästyisivät tältä kohtalolta."
USA:n ja Neuvostoliiton kesken oli kuitenkin sovittu yhtä ja toista, mitä eivät amerikkalaiset äänestäjät tiedä tänäkään päivänä: Saksalaiset sotilaat ja siviilit(!!) luovutettiin 17.05.1945 puna-armeijalle, joka saapui Strakoniziin ottamaan vastaan vankeja:
"Ennen kuin amerikkalaiset ehtivät lähteä takaisin, he joutuivat todistamaan kohtaloa, johon tietämättään olivat tuominneet viattomat saksalaisnaiset ja tytöt. Amerikkalaiset saivat huomata liittolaistensa pystyvän yksilötasolla laskeutumaan inhimillisen raadollisuuden alemmille tasoille. Keokukista ja Kokomosta kotoisin olleet nuoret sotapojat saivat omin silmin nähdä "karhun elämöivän".
Aseettomat saksalaismiehet komennettiin riviin ja puolihumalassa heiluvat, konekiväärein ja kiväärein aseistautuneet puna-armeijan sotilaat asettuivat vartioimaan heitä. Toiset sotilaat hyökkäsivät naisten ja tyttöjen kimppuun, repivät heidän vaatteensa ja alkoivat raiskata heitä niityllä aseveljiensä, voimattomien saksalaisten ja tapahtumia Yhdysvaltain armeijan kuorma-autojen lavoilta järkyttyneinä seuranneiden amerikkalaissotilaiden silmien edessä.
Tapahtumat näyttivät halvaannuttaneen amerikkalaiset. Mutta kun kaksi alastonta ja itkevää saksalaistyttöä juoksi kuorma-autojen luokse etsimään suojaa, he ymmärsivät sentään nostaa nämä lavalle turvaan. Venäläiset eivät arvostaneet moista ritarillisuutta. He alkoivat ammuskella villisti ilmaan ja huudella amerikkalaisille lähtien samalla etenemään pahaenteisesti kohti amerikkalaisten kuorma-autoja. Niiden kuljettajat painoivat kaasun pohjaan...
Nuori kolmissakymmenissä ollut saksalaisnainen, joka oli erään kersantin vaimo ja kaksitoistavuotiaan tyttären äiti, rukoili polvillaan välillä Jumalaa ja välillä venäläissotilaita, että he ottaisivat hänet ja säästäisivät hänen lapsensa. Hänen rukouksiaan ei kuultu. Saksalaismiehet katsoivat avuttomina kiväärien piiput vatsassaan, kuinka nainen aneli pahoinpitelijöitään kyynelten valuessa pitkin hänen poskiaan.
Eräs venäläiskorpraali astui naisen eteen suu virneessä. Yksi hänen seurassaan olleesta neljästä sotilaasta potkaisi naista kaikin voimin vatsaan sotilassaappaallaan. "Kirottu fasistisika!" sotilas karjaisi. Nuori äiti kaatui maahan henkeään haukkoen. Sitten naista potkaissut sotilas otti kiväärinsä ja ampui hänet yhdellä päähän tähdätyllä laukauksella.
Venäläiset hyökkäsivät ikään katsomatta kaikkien saksalaisnaisten kimppuun. Kaksitoistavuotiaan tytön äidin tappanut sotilas raahasi tyttären panssarivaunun taakse. Hänen seuraansa liittyi muitakin sotilaita. Puoli tuntia myöhemmin tankin takaa kompuroi äänensä käheäksi itkenyt alaston tyttö, joka ei pystynyt enää seisomaan, vaan luhistui maahan kuin rikkinäinen nukke.
Kerran niin rauhallisella niityllä näytellyssä hirvittävässä näytelmässä kärsivän lapsen ahdinko oli kuitenkin vain yksityiskohta. Voimattomat saksalaiset pyysivät venäläisiltä vartijoiltaan, että heidän sallittaisiin auttaa tyttöä. Konepistooleilla osoittelevat venäläiset päästivät lopulta saksalaisen lääkintämiehen lapsen luo. Tyttö kuoli kuitenkin seuraavan tunnin kuluessa, ja hänen viimeiset valitushuutonsa raastoivat Erichin ja hänen miestensä mieliä.
Romuluiset venäläissotilaat raiskasivat armotta kahdeksan-yhdeksänvuotiaita tyttöjä kerran toisensa jälkeen. Heillä ei näyttänyt olevan muita tunteita kuin viha ja himo. Raakalaisten tyydyttäessä halunsa naisten kirkaisujen ja kauhunhuutojen täyttämällä niityllä Erich ja hänen miehensä katselivat konekiväärien suihin.
Himonsa tyydyttäneet venäläissotilaat, joiden univormut olivat tahriintuneet vereen, tulivat virnistellen vapauttamaan Luftwaffen miehiä vartioineita vartijoita konekiväärien takaa. Alaikäisiä tyttäriään suojelemaan pyrkineet äidit hakattiin armotta tajuttomiksi, raahattiin lasten luota ja raiskattiin uudelleen.
Kovapintaiset sotalentäjät, jotka olivat nähneet satoja ilmataisteluita ja haavoittuneet itsekin, puhkesivat itkemään täysin avoimesti. Erich kärsi enemmän kuin koskaan. Hän yritti hillitä itseään, ettei olisi antanut periksi lähes vastustamattomaksi kasvaneelle halulleen oksentaa. ...
Osa naisista vietiin pois kuorma-autoilla, eikä heistä sen koommin kuultu mitään. Takaisin tuodut luhistuivat miestensä ja isiensä käsivarsille. He olivat joutuneet kokemaan uskomattomia kauheuksia, mutta lisää oli vielä tulossa. ...
Sitten niityn reunoille ajettiin joukko panssarivaunuja vartioon ja alue eristettiin yöksi. Venäläissotilaat tulivat kerta toisensa jälkeen ja raastoivat naiset ja tytöt näiden miesten ja isien käsivarsilta. Raiskaukset jatkuivat läpi yön, aivan viimeisiä aamuyön tunteja lukuun ottamatta...
Aamun ensimmäisten auringonsäteiden alkaessa valaista panssarivaunujen ympäröimää niittyä monet saksalaisista eivät reagoineet niiden lämpöön mitenkään... Erich huomasi lähellään erään kersantin ja hänen vaimonsa sekä tyttärensä elottomat ruumiit. Kersantti oli yön pimeydessä viiltänyt vaimonsa rannevaltimon auki improvisoidulla tikarilla, tehnyt saman yksitoistavuotiaalle tyttärelleen ja lopuksi itselleen...
Jotkut miehet olivat tukehduttaneet vaimonsa ja lapsensa ja hirttäytyneet sitten itse kuorma-autojen kylkiin minkä tahansa köydestä käyvän apuvälineen avulla. He olivat valinneet kuoleman maanpäällisen helvetin sijasta. ...
Tapahtumien iskiessä Erichin tietoisuuteen hän alkoi puhua itsekseen: "Sinun on pysyttävä elossa, Erich, tuli mitä tuli. Sinun on pakko selvitä hengissä, että voit kertoa muille nämä tapahtumat, joita et itsekään voi uskoa tosiksi. Et saa koskaan unohtaa, minkälaisia tekoja ihmiset pystyvät tekemään, jos sallivat itsensä laskeutua eläimien alapuolelle."...
Sivuilta 171-173,
Erich Hartmann - Raymond F. Toliver & Trevor J. Constable: "Erich Hartmann", engl: "The Blond Knight of Germany"
Koala-kustannus, Helsinki, Karisto OY Hämeenlinna 2003, Suom. Petri Kortesuo
Väkivalta-orgiat loppuivat toisen päivän iltana, puna-armeijan kenraalin saapuessa paikalle. Kun kolme sotilasta vielä seuraavanakin yönä sieppasi erään tytön ja raiskasi hänet, kenraali antoi hirttää heidät. Muista rankaisutoimista ei ole havaintoja.
Naisista ja tytöistä, jotka katosivat neuvostosotilaiden vieminä ei ole saatu tietoja sen jälkeen, kuten ei ole kuultu Neuvostoliiton tai Venäjän edustajien anteeksipyyntöjäkään. Gorbatshow sentään tunnusti Neuvostoliiton vastuun Katynin murhista.
"Voiton-päivän" eli näidenkin hirmutöiden muistelujuhlaan Moskovaan matkustaa säännöllisesti mm. Suomen presidentti, joka kuuluu olevan naisten tasa-arvon kannattaja? Ehkä olemme kuulleet väärin?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Pistää kyllä miettimään tämänkin maailman oikeudenmukaisuutta.
Että olipa todellinen voitonpäivä ihmisoikeuksien kannalta.
Ja länsimaiden vasemmisto säestää. Tälläkin palstalla.
Olen tällä palstalla tuonnut asian esiin ennenkin, rapatessa roiskuu.
Tässä on jälleen tehty silakoista joulukaloja.
Tuodaan esille jokin kokonaisuuden kannalta marginaalinen tapaus ja jo alkaa iso rumpu lyömään.
Otetaan vertailun vuoksi rinnastava tapaus.
Kirjailija, ei siis ainakaan minun mielestä tutkija, Elina Sana porsi joitakin vuosia takaisin tekeleen Luovutetut.
Siinä hän toi esiin, että huomattava joukko, muistaakseni liki 3000 ihmistä siirrettiin naatsien "suojiin".
Hyvä, että toikin tämän esille.
Luovutetussa joukossa oli jokunen kymmenen juutalaista... ja BINGO!
Ketään ei enää kiinnostanut miten kävi samassa joukossa olleille esim. sadoille ukrainalaisille tmv. Kun oli kyse "valitusta" kansasta, alkoi rumpu lyödä.
Tämä marginaaliporukka veti palstatilaa siinä määrin, että kyse ei voi olla sattumasta.
Tässäkin tapauksessa silakat muuttuivat joulukaloiksi.
Lentäjä-ässä, majuri Hartmann arpikoi sota-aikaisia tekemisiään n. kymmenen vuotta neuvostoliiton täysihoidossa ja jälleenrakennuksen parissa vapautuen syksyllä 1955.
Tällainen pätkä leirielämää jättää jälkensä. Ei siis ole helppo uskoa, että se ei näkyisi hänen tekstissään.
Muistelmateokset eivät muutenkaan loista objektiivisuudellaan. Vuosikymmenen leirityksen aiheuttama katkeruus ja viha ei varmasti ainakaan paranna asiaa. Ts. kirjan kuvauksiin voi suhtautua hyvinkin suurella varauksella.
Mitä tulee voitonpäivään 9.5 ja sen viettämiseen, ei siinä ole mitään probleemaa.
Maksoi vain helvetin paljon ihmishenkiä tämä euroopan vapauttaminen hitleriläisestä sortovallasta.
Silloin kävi niin, että herrakansa palautettiin muiden kansakuntien tasolle ja hyvä niin.
Koska vapaus on tullut ilman taistelua ja uhreja?
Sinulta taisi nyt Kalevi tuo johtoajatus hukkua tuossa matkan varrella. Tässä keskustelussa alussa kuvaillaan yksittäistapaus naisten ja lasten joukkoraiskauksesta sekä siviilien raa'asta tappamisesta summittain ja mielivaltaisesti. Yksittäinen henkilö siis kuvaa tapahtumia omien kokemuksien pohjalta. Lopuksi vielä tiedustellaan juhlitaanko kenties tätäkin asiaa siellä voitonjuhlissa. Onko tässä jokin kohta mitä et ymmärrä vai mikä sinua oikein vaivaa?
Yksittäistapaus on aina tietysti vain yksittäistapaus. On kuitenkin niin, että kaikki tapahtumat ja tapahtumasarjat muodostuvat vain ja ainoastaan yksittäistapauksista. Yleinen teoria tai käytäntö heijastuu siis näihin nimenomaisiin yksittäisiin hetkiin. Tässäkin tapauksessa siis yhden ihmisen kertomuksesta ei voisi tehdä mitään yleistä sääntöä, mutta kun lähes kaikki siviilit Saksassa kertoivat samantyyppisistä tapahtumista, niin kyllä se minusta kertoo jo jostakin yleisestä käytännöstä. Asiaa vahvistaa esim. juuri amerikkalaisten ja englantilaisten sotilashenkilöiden vastaavat silminnäkijäkokemukset. Myös muiden vallattujen maiden siviiliväestö joutui kokemaan vastaavia häväistyksiä.
Eikö tämä sinusta kerro mitään puna-armeijan käyttäytymisestä vallatulla maaperällä? Ja se on sinusta hyväksyttävää vai?
Miksi sinusta tätä asiaa pitäisi jotenkin vähätellä tai olla ottamatta huomioon historiasta keskusteltaessa? Saksalaiset siviilit joutuivat järjestään kaikki jonkinlaisen häpäisyn tai silmittömän väkivallan kohteeksi. Onko se sinusta asiaan kuuluvaa? Suomessakin on tällaisia yksittäiskokemuksia partisaanien raiskaamista ja tappamista perheistä. Kenties haluat sanoa näille perheille, että silakat ovat muuttuneet joulukaloiksi. Kyllähän se on tietysti kaltaisellesi kommarille kunnia-asia jos puna-armeijalainen rosvo raiskaa ja tappaa surutta aseettomia siviilejä mutta luojan kiitos, sivistyneille ja älykkäille ihmisille se ei ole.
No kun tämä mainitsemasi lentäjä-ässä oli siellä Stalinin työleireillä, niin ne eivät TODELLAKAAN olleet mitään täysihoitoloita! Tuollainen asioiden vähättely loukkaa syvästi niitä ihmisparkoja ja -kohtaloita, jotka ovat sen maanpäällisen helvetin joutuneet kokemaan. Ja jos sieltä leiriltä hengissä selvinneet kykenevät asioista jotakin kirjoittamaan tai tuomaan näkemyksiään tapahtuneesta esille, niin minusta se olisi kunnianosoituksen paikka. Sehän on aivan naurettava väite, että heidän kirjoittama teos täytyisi olla jollakin lailla objektiivinen. Subjektiivisuus taitaa kyllä tässä asiassa riittää. Seuraavaksi varmaan ehdotat, että jokaisen tänne kirjoittavan täytyy olla valmis tutkija ja Suomen kommunistisen seuran jäsen. Tämän majurin kirja on varmasti lukemisen arvoinen ja perustuu hänen omiin kokemuksiinsa. Olen aivan varma, että hänen teoksensa on laadukkaampi ja parempi kuin yksikään sinun tekeleesi.
Mitä tähän vapauttamiseen tulee niin aika kyseenalainen juttu sinänsä. Jo pari vuotta myöhemmin länsi-liittoumakin huomasi erheensä ja silloin ne puheet siitä vapauttamisestakin taisi loppua. Tai oikeammin vaihtua puheeksi rautaesiripusta. Hitleriläinen sortovalta vaihtui kovalla hinnalla Stalinimaiseen sortovaltaan, joka ei ole loppunut vieläkään kaikista maailmankolkista. Veikkaan, että monet kansakunnat valitsisivat silti sen hitlerin sorron stalinin vastaavan sijaan.
Siviilien joukkoraiskaaminen tai -tappaminen tai mikä muu tahansa ihmisoikeuksien loukkaus ei ole missään tilanteessa millään tavalla hyväksyttävää minkään maan toimesta missään tilanteessa. Vai olenko väärässä?
Voikohan sakeempia olla?
http://galleria.suomi24.fi/Aapo_Toivanen
http://galleria.suomi24.fi/kalevi.tampereelta
Voi vittu mitä pässejä.
Sosialismi on rikos ihmisyyttä vastaan.
Kalevi on hyvässä seurassa. Toivottavasti viihtyy siellä.
http://www.geocities.com/sudeettimanse/hylatyt.htm
Ja sitten täällä vielä riittää niitä pässejä, jotka jaksavat puolustella näitä tekosia. Henkilökohtaisesti en ole koskaan lukenut tai kuullut sellaisesta punikista, joka olisi tuominnut nämä raakudet. Selityksiä kyllä löytyy: juu, kun ne saksalaiset teki sitä ja tätä.. ja kun ne holocaustit ja kaikki..
Voi vittu, ei voi muuta sanoa.
Niin paljon kuin Neuvostoliiton ansiosta on viaton veri tällä maanosalla virranut niin siltikään kukaan ei sano yhtään mitään. Ja vähän jos edes yksittäiset kansalaiset yrittävät ottaa asioihin kantaa, niin jo on joku kommari-paskiainen räksyttämässä niskassa.
Tyypillistä natsipropagandaa, jota tietyt hitleriä ikävöivät piirit levittävät sairaalloisessa kiihkossaan.
Tuota ei ole koskaan tapahtunut.
Kertoivathan neukut tosiasioina miten suomalaissotilaat kaivavat sotavangeilta silmät päästä ja paahtavat heitä nuotioissa. Onko siis sekin totta, mitä sanot?
sulle viitteen mistä löydät todisteet:
Maan alta.
Mutta vain voittajat kirjoittavat historian ja kaivavat ylös ruumiita todistaakseen jotain.
Saksalaisia ei kaiveta.
Sodan jälkeiset oikeudenkäynnit ja nykyiset kansainväliset oikeudenkäynnit ovat vain näytelmää jossa tuomitaan ne jotka ovat hävinneet. Ei voittajia, eikä niitä jotka keräsivät taloudelliset voitot.
Kuolleet eivät enää puhu, eikä hävinneillä ollut puhe oikeutta sodan jälkeen.
Yhteiskunnallinen asema ja elintaso olisi silloin ja vielä nytkin ollut vaakalaudalla jos olisi kertonut asioista miten ne tapahtuivat.
Hyvin harva haluaa sulkea itseään paitsioon olemalla oikeassa.
Kerjäläismunkit ovat poikkeus, mutta ei voi verrata.
Tuo viimeinen kappale jutussasi miten sotavankeja kohdellaan on mielenkiintoista, mikä on lähteesi?
..Kehititkö yliammutun vertauskohdan laimeentaaksesi jotain..
Neuvostoliiton sorruttua ei vappumarsseja järjestetty. Oli usko mennyt.
Taas niissä riittää marssijoita..MITÄÄN ei ole opittu.
Kuten sananlasku sanoo: Voi pyhä yksinkertaisuus.
Stalinisti-Stappis se taas sai helvetinmoisen ståndiksen kun
Stasi-Stradivariuksen, toverinsa DDR:n Heidelbergin nuorisofestivaalien
ajoilta tapasi!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000021767970
Varrokaa toverit, Alpo Russi vaatii suajelluspolliisia julkistamaan
Rosensholz-aineiston!!!
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Alpo Rusi HSn Sunnuntaidebatissa Suomi salailee lähimenneisyyttään/1135226805953
Myös ÄfÄsBee on kovasti kiinnostunut toverusten Stalinisti-Stappiksen ja
Stasi-Stradivariuksen toiminnasta, sannoo suajelluspolliisi.
Tällainen naapurimaahan kohdistuva vihamielinen toiminta on herättänyt
Venäjällä nuorison keskuudessa levottumuutta: Putinia tukeva
nuorisojärjestä "Nat-shit" piirittää Suomen Moskovan suurlähetystöä!