Hellari kasvattaa?

Olen muutaman viime viikon aikana ollut eri tilanteissa paljon tekemisissä helluntailaisten lasten ja nuorten kanssa. On alkanut ihmetyttää, miten te oikein lapsenne kasvatatte. Keskimääräistä useampia kertoja on saatu nähdä ylenkatseellista asennetta muiden ihmisten tekemään työhön, röyhkeän itsekästä käytöstä, suvaitsematonta asennetta mm. niihin nuoriin, jotka eivät ole uskovaisia jne. MITEN te siis opetatte esim. asennoitumaan niihin nuoriin, jotka eivät ole lahkossa vaan ovat ihan tavallsia?

Asenne alkoholiin on myös outo: Tuntuu siltä, että korostetrusta nuorenne luulevayt, että AINA, kun joku juo pisarankin vaikka viinia. seuraa krapula, väkivaltaa ja muuta pahaa. Ei alkoholi ole mikään Pirun pikkusormi, vaikka kaikkien ei toki tarvitse pisaraakaan maistaakaan. Ylenkatseellisesti ei ole kuitenkaan asiallista sennoitua vaikkapa viiiniin ruokajuomavaihtoehtona halukkaille. Älkää nyt typeryksiä lapsistanne tehkö, vaikka ette heidän alkoholia haluakaan juovan.
811723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Ylenkatseellisesti ei ole kuitenkaan asiallista sennoitua vaikkapa viiiniin ruokajuomavaihtoehtona halukkaille

-Lahko asennoituu kärkkäästi koska monet ovat olleet alkkiksia. Siksi he eivät kykene suhtautumaan oikealla tavalla asiaan.

Seuraavan kerran kun kohtaat ylenkatsetta voisit mainita seuraavista asioista.Tässä muutamia:

-Jeesus muutti Kaanaan häissä veden viiniksi ja ihmiset joivat.

-Ehtoollisviini jota Jeesus ja opetuslapset joivat ei ollut alkoholitonta.

-Paavali suositeli alkoholia timoteukselle vatsavaivoihin.

- Raamatussa lukee "Viini ilahduttaa ihmisen sydämen"

Alkoholin järkevällä ja kohtuullisella käytöllä on raamatullinen perusta ja se on sallittua. Älä usko ihmisiä jotka höyryävät asioista ilman tietoa.

Äänestä
  • Tiedän oikein hyvin, että alkoholin kohtuukäytössä ei ole mitään pahaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että te kasvatatte lapsenne luulemaan, että pahaa on. Siitä on avauksessa kyse.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Tiedän oikein hyvin, että alkoholin kohtuukäytössä ei ole mitään pahaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että te kasvatatte lapsenne luulemaan, että pahaa on. Siitä on avauksessa kyse.

    Tuntuu kuitenkin siltä, että te kasvatatte lapsenne luulemaan, että pahaa on

    -Minä en ole hellari vaan ateisti. Hellarit kasvattavatkin lapset LUULEMAAN että alkoholin kohtuukäyttö on pahasta. Halusin osoittaa ettei raamattu tue lahkon oppia.

    Äänestä

Jos helluntalaisuus on lahko, niin sinä olet hintti.

Missä se sun ukkos on sinua piilotellu, vai eksyitkö Eskilstunan homo juhlilla väärän sukupuolen kanssa väärään junaan.

Nii kauan, kun et kristillisyydestä tiedä, nii pidä omat mylyt housussas.

Eikö ole harmillista, kun missasit muutaman päivän ja mieliaiheesi jäi nyt unholaan.

Äänestä
  • rakastathan sinäkin Jeesusta frihet, senkin homo.

    Äänestä

  • Jos sopii niin pysytään asiassa eikä mennä sivuraiteelle. Jos ei ole mitään aiheeseen sanottavaa voi olla myös kirjoittamatta mitään.

    Kysymys: Mitä mieltä olet kyseisten helluntailasten käytöksestä mistä poikalapsi kertoi? Poikalapsi ei ole ainoa joka kysyy näitä asioita, niitä miettii takuulla moni muukin. Homous ei liity tähän mitenkään.

    Äänestä

  • Jos helluntalaisuus on lahko

    -Helluntailaisuus 1800 luvun "amerikkalaisena tuotteena" on lahko!

    Äänestä

  • että siunaat kirjoitti:

    rakastathan sinäkin Jeesusta frihet, senkin homo.

    Vaikken homo olekaan, kiitos että Jeesus rakastaa ihmistä riippumatta hänen synnistään.

    Äänestä

  • Ota hintti asioista selvää

    -Sitä poikalapsi yrittääkin tehdä. Tuli heti esittämään aiheellisia kysymyksiä tavattuaan hellarien tenavia.

    Äänestä

  • pysyttävä. kirjoitti:

    Jos sopii niin pysytään asiassa eikä mennä sivuraiteelle. Jos ei ole mitään aiheeseen sanottavaa voi olla myös kirjoittamatta mitään.

    Kysymys: Mitä mieltä olet kyseisten helluntailasten käytöksestä mistä poikalapsi kertoi? Poikalapsi ei ole ainoa joka kysyy näitä asioita, niitä miettii takuulla moni muukin. Homous ei liity tähän mitenkään.

    Lapsemme Kristuksen tuntemukseen, eikä haukkua ihmisiä lahkolaisiksi, edes lastemme opetukseksi.

    Viina ei ole ihmiselle hyväksi, viini on tosin joidenkin ruokien suhteen makuelämys, muttei suositeltava suomalaisille edes silloin

    Poikalapsi ei helluntalaisuudesta tiedä yhtik
    äs mitään, joten hänen on turha täällä katkeruuttaan Jumalaan vastaan kylvää.

    Ehkä pentuna, joku setä on sitä puskassa pöllyyttänyt.

    Minä muistan vaan, kun naapurin homo yritti lapsia vikitellä, et siinä poikalapsen kasvatusta kerrakseen, ehkä sitä haluaa tännekin, namu-setänä.

    Äänestä

  • hyvinkin. kirjoitti:

    Jos helluntalaisuus on lahko

    -Helluntailaisuus 1800 luvun "amerikkalaisena tuotteena" on lahko!

    Ja jos poikalapsi väkisinvalehtelijana helluntalaisuuden lahkona pitää, niin minä poikalapsen pidän hinttinä, eihän se sen kummempaa ole eikä ketään häiritse.

    Äänestä

  • sitä. kirjoitti:

    Ota hintti asioista selvää

    -Sitä poikalapsi yrittääkin tehdä. Tuli heti esittämään aiheellisia kysymyksiä tavattuaan hellarien tenavia.

    Justtisa, miksi se helareiden lapsia metsästää, onko syynä se kun ei omia meinaa syntyä?
    Ehkä poikalapsen tulisi omat lapsensa kasvattaa...

    Äänestä

  • Näyt kovasti kaivannen minua sylkykupiksi ja haukkumisen kohteeksi. No, helluntailaisuus on lahko, on ollut lahko ja lahkona pysyy. Yleissivistykseen Suomessa kuuluu toki tuo asia tietää.

    Mitäs jos opettelisit lukemaan, ennen kuin otat kantaa. Et puhu lainkan siitä asiasta, josta on tarkoitus keskustella. Arvaan kyllä, miksi niin on.

    Mitä olen siis missannut? MIKÄ on minun lempiaiheeni?

    Äänestä

  • Mikä teitä helluntalaisia oikein vaivaa? Osaatteko te homottelematta puhua ylipäänsä mistään? Tai osaatteko ylipäänsä keskustella? Rakkikoirina haukutte ja pelkäätte kaikilla sivuilla. Mikä teitä oikein pelottaa?

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Lapsemme Kristuksen tuntemukseen, eikä haukkua ihmisiä lahkolaisiksi, edes lastemme opetukseksi.

    Viina ei ole ihmiselle hyväksi, viini on tosin joidenkin ruokien suhteen makuelämys, muttei suositeltava suomalaisille edes silloin

    Poikalapsi ei helluntalaisuudesta tiedä yhtik
    äs mitään, joten hänen on turha täällä katkeruuttaan Jumalaan vastaan kylvää.

    Ehkä pentuna, joku setä on sitä puskassa pöllyyttänyt.

    Minä muistan vaan, kun naapurin homo yritti lapsia vikitellä, et siinä poikalapsen kasvatusta kerrakseen, ehkä sitä haluaa tännekin, namu-setänä.

    Väitätkö sinä MINUA namusedäksi?

    Äänestä

  • >> Nii kauan, kun et kristillisyydestä tiedä, nii pidä omat mylyt housussas. >>

    ... kristillisyydestä tietää, kuin sinä lääketieteestä.
    Ei tietämättömyys koskaan ole ketään estänyt päätään aukomasta, pikemminkin tuntuu olevan päinvastoin.
    Kun oikein vähän tietää niin unohtuu kiireen keskellä sekin vähä sivistyksen pintakiilto, mitä normaalisti ihmisten kesken käytetään, räyhäämiseksi menee koko vapaussota.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Ja jos poikalapsi väkisinvalehtelijana helluntalaisuuden lahkona pitää, niin minä poikalapsen pidän hinttinä, eihän se sen kummempaa ole eikä ketään häiritse.

    KYSYN jälleen kerran: MITÄ ja MISSÄ olen valehdellut? Et ole koskaan vastannut tuohon, vaikka katsot oikeudeksesi kohdella minua erittäin törkeästi ja haukkua valehtelijaksi syyttä.

    Jos ei sinulla ole asiallista sanottavaa, pysy poissa. Käytöksesi kertoo siitä, miksi lapsennekaan eivät osaa käyttäytyä: mallistahan lapsi oppii.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Lapsemme Kristuksen tuntemukseen, eikä haukkua ihmisiä lahkolaisiksi, edes lastemme opetukseksi.

    Viina ei ole ihmiselle hyväksi, viini on tosin joidenkin ruokien suhteen makuelämys, muttei suositeltava suomalaisille edes silloin

    Poikalapsi ei helluntalaisuudesta tiedä yhtik
    äs mitään, joten hänen on turha täällä katkeruuttaan Jumalaan vastaan kylvää.

    Ehkä pentuna, joku setä on sitä puskassa pöllyyttänyt.

    Minä muistan vaan, kun naapurin homo yritti lapsia vikitellä, et siinä poikalapsen kasvatusta kerrakseen, ehkä sitä haluaa tännekin, namu-setänä.

    pl aloitukseen, että olis nyt ollut niin helluntailasten kanssa tekemisissä, nappas vaan aiheen tuosta alempaa, saadakseen taas palstaa sekoittaa, olikin hetki "tyyntä" , kunnes helluntailaisuuden "asiantuntija" taas ilmestyi!

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Justtisa, miksi se helareiden lapsia metsästää, onko syynä se kun ei omia meinaa syntyä?
    Ehkä poikalapsen tulisi omat lapsensa kasvattaa...

    ei se tiede eikä tutkittu tieto ole mahdollistanut perätilasynnytystä.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    KYSYN jälleen kerran: MITÄ ja MISSÄ olen valehdellut? Et ole koskaan vastannut tuohon, vaikka katsot oikeudeksesi kohdella minua erittäin törkeästi ja haukkua valehtelijaksi syyttä.

    Jos ei sinulla ole asiallista sanottavaa, pysy poissa. Käytöksesi kertoo siitä, miksi lapsennekaan eivät osaa käyttäytyä: mallistahan lapsi oppii.

    Kauan sitten, ehkä klouvnina sinua pidän.

    Kristittyjen lasten on paras nostaa kytkintä, kun kaltaisesi namu-setä nurkan takaa ilmestyy, että siinä ehkä syy näkemääsi lapsiin, joita takaa päin vilahdukselta näit.

    Eli vielä tämäkin sinulle muistutukseksi, että nii kauan kuin kuin lahkolaisuuden nimellä lähestyt, niin niin kauan olet myös hinttinä, kun sinulle vastaan.

    Toiset sentään osaavat joskus kat´keruutensakin vallitessa kesyä asiallisesti, mutta sinusta siihen ei vielä ole.

    Olen ehkä hieman onnellisemmassa asemassa, kun täällä helluntalaisista ei käytetä nimeä lahkolainen ja homotkin lasketaan Ruotsissa yhteiskuntaan samoin. kun muut kansalaiset, mutta sinua tosin olis vaikea kuvitella vapaalla jalalla kulkevaksi.

    Onko sinulla mitään normaaleja ihmis-suhteita yleensä, siis tapaatko niin sanottuja normaaleja ihmisiä missään muualla kuin keskustelu palstalla?

    Äänestä

  • kaaleppi.. kirjoitti:

    ei se tiede eikä tutkittu tieto ole mahdollistanut perätilasynnytystä.

    Aatteles, jos oiski nyt onnistunu näiden päivien aikana, kun poikalapsi oli pois palstalta.

    Nyt ois tullu kiitos aiheena kirjoittaa, et oottaa mukulaa syntyväks joulun tienoilla.

    Ehkä nuo monet yrityksen poikalapselle onkin tehnyt kateuden ja siksi täällä purkaa sitä, ku ei meinaa siemennykset onnistua.

    Eks siellä Tampereella naisia riitä, sillo kun Suomessa elelin, nii sanottiin et Tampereeltä sit löytää naisia jos muualla maassa ei riitä.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Kauan sitten, ehkä klouvnina sinua pidän.

    Kristittyjen lasten on paras nostaa kytkintä, kun kaltaisesi namu-setä nurkan takaa ilmestyy, että siinä ehkä syy näkemääsi lapsiin, joita takaa päin vilahdukselta näit.

    Eli vielä tämäkin sinulle muistutukseksi, että nii kauan kuin kuin lahkolaisuuden nimellä lähestyt, niin niin kauan olet myös hinttinä, kun sinulle vastaan.

    Toiset sentään osaavat joskus kat´keruutensakin vallitessa kesyä asiallisesti, mutta sinusta siihen ei vielä ole.

    Olen ehkä hieman onnellisemmassa asemassa, kun täällä helluntalaisista ei käytetä nimeä lahkolainen ja homotkin lasketaan Ruotsissa yhteiskuntaan samoin. kun muut kansalaiset, mutta sinua tosin olis vaikea kuvitella vapaalla jalalla kulkevaksi.

    Onko sinulla mitään normaaleja ihmis-suhteita yleensä, siis tapaatko niin sanottuja normaaleja ihmisiä missään muualla kuin keskustelu palstalla?

    Mitä sinä täällä ketään namu-sedäksi nimittelet? Ainut henkikö, joka on pedofiliaan liitetty palstalla on ukkoköörinne jäsen.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Näyt kovasti kaivannen minua sylkykupiksi ja haukkumisen kohteeksi. No, helluntailaisuus on lahko, on ollut lahko ja lahkona pysyy. Yleissivistykseen Suomessa kuuluu toki tuo asia tietää.

    Mitäs jos opettelisit lukemaan, ennen kuin otat kantaa. Et puhu lainkan siitä asiasta, josta on tarkoitus keskustella. Arvaan kyllä, miksi niin on.

    Mitä olen siis missannut? MIKÄ on minun lempiaiheeni?

    Vai aiotko sielun hoitajaksi?

    Tiedäthän, että sielun hoitajan on unohdettava kertoa ja määrätyin mielin myös unohtaa menneen ihmiset painolastit, jotka on setvitty, eli oletko alkanut unohtaan, vai muutenko muistisi pätkii?

    Ei vanhuus tule yksin, tää vaan sulle lohtuna.

    Jääköön salaisuudeksi, mitä olet missannu, kun olit poissa, mut se olis ollu sinulle mieleen.

    Minä jo Suomeen otin yhteyttä, että ei voi olla totta, kun poikalapsi ei kommentoi, muutamiin aloituksiin.

    Kiitos kun olit poissa.

    Katos minä en arvaile, kuten sinä teet.

    Et tosin ole muuten täällä kirjoittanutkaan, kuin arvailemalla helluntalaisuudesta, et siitäkin johtuu sinulle antamat vastaukset.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Kauan sitten, ehkä klouvnina sinua pidän.

    Kristittyjen lasten on paras nostaa kytkintä, kun kaltaisesi namu-setä nurkan takaa ilmestyy, että siinä ehkä syy näkemääsi lapsiin, joita takaa päin vilahdukselta näit.

    Eli vielä tämäkin sinulle muistutukseksi, että nii kauan kuin kuin lahkolaisuuden nimellä lähestyt, niin niin kauan olet myös hinttinä, kun sinulle vastaan.

    Toiset sentään osaavat joskus kat´keruutensakin vallitessa kesyä asiallisesti, mutta sinusta siihen ei vielä ole.

    Olen ehkä hieman onnellisemmassa asemassa, kun täällä helluntalaisista ei käytetä nimeä lahkolainen ja homotkin lasketaan Ruotsissa yhteiskuntaan samoin. kun muut kansalaiset, mutta sinua tosin olis vaikea kuvitella vapaalla jalalla kulkevaksi.

    Onko sinulla mitään normaaleja ihmis-suhteita yleensä, siis tapaatko niin sanottuja normaaleja ihmisiä missään muualla kuin keskustelu palstalla?

    Et siis edelleenkään vasta suoraan kysymykseen: MISSÄ ja MITÄ olen valehdellut?

    Tyylilajisi on loukkaamiseen tähtäävä. Ihmettelen, miten voit pitää itseäsi "uskovana2, vaikka eipä tuo asia minulle kuulu.

    Lahkoa ei siis saa sanoa lahkoksi sinun mielestäsi.

    Äänestä

  • dhs kirjoitti:

    Mikä teitä helluntalaisia oikein vaivaa? Osaatteko te homottelematta puhua ylipäänsä mistään? Tai osaatteko ylipäänsä keskustella? Rakkikoirina haukutte ja pelkäätte kaikilla sivuilla. Mikä teitä oikein pelottaa?

    Eihän täällä poikalapsen katkeruutta voita pirukaan, vaikka sarvet kasvas, tai nuo työmiehen fobiat, jalat.

    Tää hinttihän ilmestyy itse tänne naputtamaan, jostakin lahkolaisuudesta, joten pidetään asiaa yllä.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Väitätkö sinä MINUA namusedäksi?

    Kerroppa mitä tarkoitat väittämisellä, nii minä tutkimukseen alan.

    Tokko sitä nyt täällä väittelemään ?

    Äänestä

  • dhs kirjoitti:

    Mikä teitä helluntalaisia oikein vaivaa? Osaatteko te homottelematta puhua ylipäänsä mistään? Tai osaatteko ylipäänsä keskustella? Rakkikoirina haukutte ja pelkäätte kaikilla sivuilla. Mikä teitä oikein pelottaa?

    tuota "haukkumistasi"!

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Kerroppa mitä tarkoitat väittämisellä, nii minä tutkimukseen alan.

    Tokko sitä nyt täällä väittelemään ?

    "Minä muistan vaan, kun naapurin homo yritti lapsia vikitellä, et siinä poikalapsen kasvatusta kerrakseen, ehkä sitä haluaa tännekin, namu-setänä."

    Arvoisa herra Frihet on hyvä ja SELITTÄÄ nyt sitten, MITÄ tuo "namu-setänä" tuossa muuta on kuin väite, että olisin namusetä? Selitä!

    Samalla selitä myös, MISSÄ ja MILLOIN olen valehdellut, kuten sinä valehtelet minun tehneen, senkin valehtelija.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Et siis edelleenkään vasta suoraan kysymykseen: MISSÄ ja MITÄ olen valehdellut?

    Tyylilajisi on loukkaamiseen tähtäävä. Ihmettelen, miten voit pitää itseäsi "uskovana2, vaikka eipä tuo asia minulle kuulu.

    Lahkoa ei siis saa sanoa lahkoksi sinun mielestäsi.

    Eikä sitä kiellä Jumalakaan, mutta kaikki ei ole hyödyksi, se lukee Raamatussakin.

    Miksi minä sinulle vastaisin suoraan, kun et itsekään niin tee?

    Ja kun asiani ei sinulle kuulu, nii älä turhaan ihmettele, vaikka runoilija runoileekin,"ihmettele vaan..."
    Nii toisinaan kummasti näyttää kuuluvan, kun kyselet kovin.

    No anna sinäkin elämäsi Jeesukselle, ja kadu hyljäten syntisi, niin saat kohdata armon elämääsi ja pääset katkeruudestasi.

    Kiitos huvittavasta ajasta, nyt lähden hiukan luontoon, että saat hermoillesi hengähdys tilaa.

    Eli ota rauhallisesti, niin ei tule kirjoitusvirheitä, eikä sydän liiaksi rasitu.

    Nii olikko sinä Eskilstunan homo pileissä, nehä oli kuulemakylmät, ettei pissalle tohtineet mennä, vai mite se meni?

    Niin niin: teit sitten taas kerran hellarit: et vastaa, kun suoraan kysyy. Kuitenkin sinulla on mielstäsi oikeus jatkaa valheellista syyttelyä. Onneksi te helluntailaiset olette katoava luonnonvara.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Vaikken homo olekaan, kiitos että Jeesus rakastaa ihmistä riippumatta hänen synnistään.

    miten uskovaisuus ja tuollainen kielenkäyttö sopivat yhteen?

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    tuota "haukkumistasi"!

    Se on mielikuva, joka minulle on syntynyt seuraillessani joskus tätä palstaa. Kommentointi on aggressiivista, keskustelua ei edes haluta, halutaan tyrmätä. Käytös on kuin pelokkaan koiran käytöstä, hampaita näytetään, häntä koipien välissä ärhennellään, purraan ja paetaan. Tyylinne on tullut tutuksi vieraillessanne muilla sivuilla, ja täällä kotikentällä tahti käy vielä hurjemmaksi. Minulla on ollut helluntalaisista myönteinen kuva, osaatte teeskennellä hyvin. Nyt kun ei tarvitse teeskennellä, peljastatte itsenne. Tiedän, homoksi minut toteatte, kuten kaiken muunkin jota ette osaa käsitellä.

    Äänestä

  • jos todella olet Jeesuksen opetuslapsi niin häpeä kielenkäyttöäsi!Jumalan sana kehoittaa vaeltamaan viisaasti ulkopuolella olevia kohtaan.tee parannus sillä ei ihmisiin uppoa muu kuin rakkauden evankeliumi ristiin naulitusta Jeesuksesta kuoleman voittajana

    Äänestä

  • ihmettelemästä, kirjoitti:

    miten uskovaisuus ja tuollainen kielenkäyttö sopivat yhteen?

    kyllä hävettää uskonveljien puolesta

    Äänestä

  • dhs kirjoitti:

    Se on mielikuva, joka minulle on syntynyt seuraillessani joskus tätä palstaa. Kommentointi on aggressiivista, keskustelua ei edes haluta, halutaan tyrmätä. Käytös on kuin pelokkaan koiran käytöstä, hampaita näytetään, häntä koipien välissä ärhennellään, purraan ja paetaan. Tyylinne on tullut tutuksi vieraillessanne muilla sivuilla, ja täällä kotikentällä tahti käy vielä hurjemmaksi. Minulla on ollut helluntalaisista myönteinen kuva, osaatte teeskennellä hyvin. Nyt kun ei tarvitse teeskennellä, peljastatte itsenne. Tiedän, homoksi minut toteatte, kuten kaiken muunkin jota ette osaa käsitellä.

    ei ainakaan minun mieleeni ole tullut sellaista ajtusta, nyt en tiedä vaikka olisitkin, vaan ei se haittaa keskutelua.
    -Ei nuo koirajutut nyt oikein mitään perusteluja ollut, koska et voi tietää kuka on todella helluntailainen ja kuka ei.
    -Ei kannata täältä ottaa mitään kuvaa siitä, mitä aito oikea helluntaiseurakunta on?
    -Tämä plasta ei ole läheskään mikään h-srk:ta, ei sinnepäinkään.
    -Jos haluat tietää , niin mene paikkakuntasi h-seurakuntaan katselmaan ja kuunteleman ilman ennakkoluuloja, voit yllättyä positiivisesti!

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Niin niin: teit sitten taas kerran hellarit: et vastaa, kun suoraan kysyy. Kuitenkin sinulla on mielstäsi oikeus jatkaa valheellista syyttelyä. Onneksi te helluntailaiset olette katoava luonnonvara.

    Miksi minä sinulle vastailisin, ethän sinäkään vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiinOotko muuten tavannu henkilön, joka pisaran ryyppää?

    Äänestä

  • ihmettelemästä, kirjoitti:

    miten uskovaisuus ja tuollainen kielenkäyttö sopivat yhteen?

    Onhan sitä maailmassa paljon ihmettä ja ihmeteltävää, sekin että Jeesus tälläistäkin syntistä rakastaa.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Miksi minä sinulle vastailisin, ethän sinäkään vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiinOotko muuten tavannu henkilön, joka pisaran ryyppää?

    Miten niin en vastaa tehtyiihin kysymyksiin?

    Äänestä

  • perttu3 kirjoitti:

    kyllä hävettää uskonveljien puolesta

    En ole täydellinen ja onnesi on, etten asu edes naapurissasi.

    Te täydelliset saatte kiittää Jeesusta, ettei teidän tarvitse vajavaisten seuraan tulla.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    "Minä muistan vaan, kun naapurin homo yritti lapsia vikitellä, et siinä poikalapsen kasvatusta kerrakseen, ehkä sitä haluaa tännekin, namu-setänä."

    Arvoisa herra Frihet on hyvä ja SELITTÄÄ nyt sitten, MITÄ tuo "namu-setänä" tuossa muuta on kuin väite, että olisin namusetä? Selitä!

    Samalla selitä myös, MISSÄ ja MILLOIN olen valehdellut, kuten sinä valehtelet minun tehneen, senkin valehtelija.

    Ok sää koskaa lapsille karkkeja ostanu?

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    ei ainakaan minun mieleeni ole tullut sellaista ajtusta, nyt en tiedä vaikka olisitkin, vaan ei se haittaa keskutelua.
    -Ei nuo koirajutut nyt oikein mitään perusteluja ollut, koska et voi tietää kuka on todella helluntailainen ja kuka ei.
    -Ei kannata täältä ottaa mitään kuvaa siitä, mitä aito oikea helluntaiseurakunta on?
    -Tämä plasta ei ole läheskään mikään h-srk:ta, ei sinnepäinkään.
    -Jos haluat tietää , niin mene paikkakuntasi h-seurakuntaan katselmaan ja kuunteleman ilman ennakkoluuloja, voit yllättyä positiivisesti!

    Otan sanoja takaisin, tunnen helluntalaisia, enkä ole törmännyt tällaiseen ilmapiiriin, kelpo porukkaa ovat olleet. Tämän palstan aggressiivisuus pelottaa ja se menköön muutaman ahkeran kirjoittajan piikkiin.

    Mietin, mikä saa aikaan vihamielisen asennoitumisen. Pelko? Kokemukset? Itse kirjoittaisin samalla vihalla homoista, jos minua olisi pienenä käytetty hyväksi. Siitä tulee trauma ja traumasta pelko ja pelosta viha. Tällaisista lähtökohdista äänenpaino olisi ymmärrettävä. Mikä on tämän pelon ja vihan taustalla? En ulkopuolisena voi sitä ymmärtää. En ole homo ja kuulun siihen koulukuntaan, jonka mukaan homous ei tartu, joten mitään pelättävää ei siinäkään suhteessa ole.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Ok sää koskaa lapsille karkkeja ostanu?

    Et pääse kunnianloukkauksesta venkoilemalla. Tiedät oikein hyvin, mitä on julkinen herjaus.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Et pääse kunnianloukkauksesta venkoilemalla. Tiedät oikein hyvin, mitä on julkinen herjaus.

    Otko noin tuhma, ettet lapsille edes namuja osta, minä kuule olen lähetyskentille satoja kiloja vieny ja johan ovat olleet iloisia.

    Nytkin pitäs Pietarin katulapsille saada melkoinen määrä namuja, et etkö voisi sinäkin hiukan lapsille iloista mieltä osoittaa, ostamalle niitä namuja,

    Käviskö sulle nyt uus nimi "kiinan väkisin valehteleva keisari"?

    Syytit minua namusedäksi. Olet syyttänyt ja syytät minua valehtelijaksi. Kunnianloukkaus on selvä.

    Äänestä

  • dhs kirjoitti:

    Otan sanoja takaisin, tunnen helluntalaisia, enkä ole törmännyt tällaiseen ilmapiiriin, kelpo porukkaa ovat olleet. Tämän palstan aggressiivisuus pelottaa ja se menköön muutaman ahkeran kirjoittajan piikkiin.

    Mietin, mikä saa aikaan vihamielisen asennoitumisen. Pelko? Kokemukset? Itse kirjoittaisin samalla vihalla homoista, jos minua olisi pienenä käytetty hyväksi. Siitä tulee trauma ja traumasta pelko ja pelosta viha. Tällaisista lähtökohdista äänenpaino olisi ymmärrettävä. Mikä on tämän pelon ja vihan taustalla? En ulkopuolisena voi sitä ymmärtää. En ole homo ja kuulun siihen koulukuntaan, jonka mukaan homous ei tartu, joten mitään pelättävää ei siinäkään suhteessa ole.

    on tavannut selvitä.
    -En uskonutkaan, että olisit.
    -Mutta mene kurkkaamaan, h-srk:aan, jos et ennen ole ollut, käy muutama kerta ja tule sitten kertomaan palstalle mielipiteesi, tämän palstan ja oikean h-seurakunna vertailusta!

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Miten niin en vastaa tehtyiihin kysymyksiin?

    1. oletko opettaja?
    2. asutko Tampereella?
    3. USKOTKO, ETTÄ IHMISEN ON UUDESTI SYNNYTTÄVÄ,jos aikoo taivaaseen?
    4. Oletko "perheesi" isä vai äiti"?
    5. Onko helluntalaiset kristittyjä?
    6. Uskotko Raamatun olevan Jumalan antama ilosanoma kaikille ihmisille?
    7. Voiko Jumala orjan vapauttaa?
    8. minkä ikäinen olet?
    9. Miksi olet katkeroitunut helluntalaisille?
    10. oletko ollut insestin uhri?

    No tässä alkuun, katotaan mitä vastaat.

    Sinä et kuule pääse nyt ALOITTAMALLA kyselemistä. Minä olen kysynyt kunniani perään ENSIN, tajusitkos, ENSIN. Joka ensin kysyy, sille on tapana ensin vastata. Olepas siis hyvä ja vastaa: MISSÄ ja MITÄ olen valehdellut? Kun olet vastannut tuohon, voit odottaa vastauksia asiallisiin kysymyksiin.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Syytit minua namusedäksi. Olet syyttänyt ja syytät minua valehtelijaksi. Kunnianloukkaus on selvä.

    No pyydän anteeksi, jos olet namu-täti.

    Missä sun kunnias on, että tietäs sitä olla loukkaamatta.

    No tämä tältä iltaa. oli hyvä hiukan muustakin kirjoittaa, kun palstan aiheesta, eli helluntalaisuudesta.

    Kiitos sinulle ja Jeesus sinua siunatkoon.

    Jatka vain herjaamista. Onpahan todistusaineistoa...

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Jatka vain herjaamista. Onpahan todistusaineistoa...

    no sulla on uusi lempinimi se on namis..

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Näyt kovasti kaivannen minua sylkykupiksi ja haukkumisen kohteeksi. No, helluntailaisuus on lahko, on ollut lahko ja lahkona pysyy. Yleissivistykseen Suomessa kuuluu toki tuo asia tietää.

    Mitäs jos opettelisit lukemaan, ennen kuin otat kantaa. Et puhu lainkan siitä asiasta, josta on tarkoitus keskustella. Arvaan kyllä, miksi niin on.

    Mitä olen siis missannut? MIKÄ on minun lempiaiheeni?

    >>> No, helluntailaisuus on lahko, on ollut lahko ja lahkona pysyy. Yleissivistykseen Suomessa kuuluu toki tuo asia tietää. >>>

    -Jos tuollaista väität, niin sinun on kyllä syytä tarkastaa oma "sivistyksesi", se kun vaikuttaa olevan kotoisin jostain kaukaa viime vuosisadalta.

    Tarkasta ja päivitä nyt jo vihdoin ja viimein, mitä "lahko"-käsitteellä nykyään ymmärretään...

    Äänestä

  • dhs kirjoitti:

    Otan sanoja takaisin, tunnen helluntalaisia, enkä ole törmännyt tällaiseen ilmapiiriin, kelpo porukkaa ovat olleet. Tämän palstan aggressiivisuus pelottaa ja se menköön muutaman ahkeran kirjoittajan piikkiin.

    Mietin, mikä saa aikaan vihamielisen asennoitumisen. Pelko? Kokemukset? Itse kirjoittaisin samalla vihalla homoista, jos minua olisi pienenä käytetty hyväksi. Siitä tulee trauma ja traumasta pelko ja pelosta viha. Tällaisista lähtökohdista äänenpaino olisi ymmärrettävä. Mikä on tämän pelon ja vihan taustalla? En ulkopuolisena voi sitä ymmärtää. En ole homo ja kuulun siihen koulukuntaan, jonka mukaan homous ei tartu, joten mitään pelättävää ei siinäkään suhteessa ole.

    Itse uskon että tällä palstalla eräät vakiokirjoittajat ovat jotenkin vain niin kyllästyneet tuohon jatkuvaan räsytykseen. Ja, pl. vielä oikein tuntuu tykkäävän provosoida, tai muuten vain laittaa helluntailaisia tai vaikkapa heidän lapsiaan parjaavia avauksia, kuten taas tämänkin ketjun avaus osoittaa.

    Tuossa avauskommentissa oli heti sellainen epäasiallinen ja agressisvisen hyökkäävä sävy. Kommentti osoittaa että ao:lla itsellään on kehittynyt asennevääristymä, josta käsin tarkastellen kaikki helluntailaisten ja heidän lastensa esiintyminen on tavalla tai toisella epäkelpoa, avaajan mielestä...

    Tällainen vaikutelma syntyy ihan väkisin.

    Äänestä

  • perttu3 kirjoitti:

    jos todella olet Jeesuksen opetuslapsi niin häpeä kielenkäyttöäsi!Jumalan sana kehoittaa vaeltamaan viisaasti ulkopuolella olevia kohtaan.tee parannus sillä ei ihmisiin uppoa muu kuin rakkauden evankeliumi ristiin naulitusta Jeesuksesta kuoleman voittajana

    Poikalapsi vuodesta toiseen samaa paskaa jauhaa.

    Vai ojensi Jeesuskin rakkaudessaan ihmisiä, kun kintiulle ruoskalla veteli ja perkeleen sikiöiksi tuumi, jopa Pietarillekin tuumi, et mene saatana pois ...

    Poikalapsi ei täällä rakennus mielessä keskustele, vaan katkeruuttaan kylvämässä ja omasta mili halustaan kirjoittamassa,jos täällä ei homoilemisesta mitään mainittaisi, niin poikalapsi ei täällä yhtään kirjoitusta kirjoittas, mutta kun tämä helari palsta on ainut, missä hän saa itseään esittää, niin tottahan viihtyy ja on jo oman lahkonsakin mukaan saanut.

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    on tavannut selvitä.
    -En uskonutkaan, että olisit.
    -Mutta mene kurkkaamaan, h-srk:aan, jos et ennen ole ollut, käy muutama kerta ja tule sitten kertomaan palstalle mielipiteesi, tämän palstan ja oikean h-seurakunna vertailusta!

    Olen käynytkin useamman kerran vierailulla eri syistä, siksi ihmettelinkin suurta kontrastia kokemuksieni ja tämän palstan tunnelman välillä. Käytännön kokemukset ovat olleet myönteisiä, keskustelu on niin ikään ollut asiallista ja rakentavaa. Tämä palsta taas on kuin inferno, joka tuntuu levittyvän muillekin palstoille. En jaksa uskoa, että keskiverto helluntalainen suosittelee piipahtamista näillä sivuilla, jos joku asiaan haluaa tutustua. Itse en ole joukkoon liittymässä, laulan toisten lauluja, mutta en voinut olla kurkistamatta aidan tälle puolelle, koska ilmeisesti jotkut ahkerat vetävät meidänkin keskusteluja tähän suuntaan. Hyvää kevättä!

    ps. en aloittanut ketjua ja olen ensimmäistä kertaa asialla

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Syytit minua namusedäksi. Olet syyttänyt ja syytät minua valehtelijaksi. Kunnianloukkaus on selvä.

    lähde käräjöimään, silloinhan sinun nimesi ja henkilötunnuksesi paljastuisivat, ja sitten joku taas kertoisi tietävänsä ne, ja sitten pitäisi taas käräjöidä siitä eikä loppua näy...

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Onhan sitä maailmassa paljon ihmettä ja ihmeteltävää, sekin että Jeesus tälläistäkin syntistä rakastaa.

    sinua rakastaa. Jeesus ei ole mikään anteeksianto-ja rakkausautomaatti, niin kuin sinä luulet, ja itse sinun ei tarvitsisi osoittaa rakkautta ja anteeksiantoa lähimmäistäsi kohtaan ollenkaan.

    Äänestä

Tuntuu olevan aika hyvä alkoholistin pikkusormen anto perkeleen valloille alkoholin kautta. perkele iskee ihmisen heikoimpaan kohtaan. Ei siihen mihin on turha yrittää iskeä. Erittäin siveästi kasvatettua uskovaisnuorta perkele ei koetakaan langettaa katsomaan pornoa,hakemaan huumeita tai juomaan viinaa. Yleisin konnsti perkeleellä langettaa uskovainen nuori pois Herrasta on uskotella sille että Jumala on pakottanut hänet sinkuksi. Alkoholin kanssa heikkoa perkele koettaa langettaa tällä "viini ruokajuomana" -tempulla. ITse pääsin sinuiksi Herran vapauttamana Kertakaikkisesti ja Amen. Olen täysin sinut sen kanssa vaikka joku toinen uskova ottaisikin pikkuisen viiniä ruokansa kanssa - Minä en ota. Minun omasta elämästä on kysymys,ei siitä mitä toiset tekee. He olkoon Herran edessä varuillaan oman heikon kohtansa kanssa. Minä olen omani.

Äänestä
  • 03 Kesäkuuta 1988 Jeesus minut vapautti viinankin orjuudesta, eikä ole tarvinnut alkoholia.

    En tosin kiellä toisten juomista, siis kun matkustelen ja muualla seurassa, kun ystäväni ehkä ruuan kanssa viiniä ottavat.

    Lapsilta tosin alkoholi on lain mukaankin kielletty, en tiedä onko homoilla toiset lait.

    Eli en hyväksy, että lapsille alkoholia tarjoillaan, enkä tosin suosittele kellekään, koska ilmankin päärjää ja voi raittiina iloita aidolla tavalla elämän iloista.

    Äänestä

  • Mä en ymmärrä tuota "viini ruokajuomana"

    -Alkoholisteina olette eri asemassa kuin terveet ihmiset. Jos alkoholi on ongelma ja sellaiseksi lasillisesta muuttuu, silloin onkin järkevää pidättäytyä ja pitää pidättäytyä. Ette kuitenkaan voi asennoitua näin muiden alkoholinkäyttöön tai perustella raamatulla koska synti on ainoastaan juopottelu ei kohtuukäyttö.

    Äänestä

  • ymmärrän. kirjoitti:

    Mä en ymmärrä tuota "viini ruokajuomana"

    -Alkoholisteina olette eri asemassa kuin terveet ihmiset. Jos alkoholi on ongelma ja sellaiseksi lasillisesta muuttuu, silloin onkin järkevää pidättäytyä ja pitää pidättäytyä. Ette kuitenkaan voi asennoitua näin muiden alkoholinkäyttöön tai perustella raamatulla koska synti on ainoastaan juopottelu ei kohtuukäyttö.

    Ei tästä kauaa ole kun Etelä-Suomessa, oliko Vantaalla vai Tikkurilassa oltiin huolestuneita lasten ja nuorten kännäämisestä, mutta tuskin se sinua huolestuttaa, vaikka koko suomi viinaan kuolis ja lapset siitä kärsisivät, kuten viinan käyttäjien läheiset.

    Et ei ku saastanen saastukoon...
    Viina rokareiden puolelle, jos huume- pamput eivät kelpuuta, ehkä löydät itsellesi hyvän mestan, kun viinan juonti ei lopu, siitä saat iloita lopun elämääsi.

    Tässä ei puhuttu lasten ja nuorten känäämisestä vaan täysi-ikäisten ihmisten alkoholin kohtuukäytöstä, joka todettiin sallittavaksi raamatunkin mukaan. Miksi teille lahkolaisille ei mene puhe perille siten kun se kirjoitetaan? Etkö käsitä asioita vai mikä on ongelmana?

    Äänestä

  • ongelmia. kirjoitti:

    Miksi muuten lahkolaiseks nimität?

    Humaltuminen on jo liiaksi, mitäs siitä tuumit, kun ilta-sanomien mukaan suomalaiset juovat alkoholia humaltumisen vuoksi ja Raamattu ei samoilla linjoilla ole, tuon ajatuksen kanssa, kun sanoo että älkää juopuko viinistä.

    Äänestä

Vai oletko kenties toimimut pyhäkoulun opettajana, kun tiedät lasten siviilitaustat noin hyvin?

Minusta nykyuskovaisten asenne alkoholiin on paljon terveempi, kuin valtaväestön nuorisolla. Vai olenko kenties tiukkapipoinen? Tuskinpa.
Kuka vanhempi HALUAA, että lapset joisivat alkoholia? Suomalaisessa humalahakuisessa juomiskulttuurissa tuommoinen haluamisen vaatiminen kuulostaa hieman oudolta nimenomaan opettajaksi itseään tituleeraavan suusta lähteneenä.

Äänestä
  • Luit kyllä JÄLLEEN KERRAN thallasi aika kieroon, huomaan. Kysyin siitä, miten te lapsenne kasvatatte, kun heistä useilla on selvästi nuiva ja jopa totaalisen asiaton asenne siihen, miten muut ihmiset toimivat. En minä aja alkoholin asiaa, jos sanon, että tuomitseva asenne kohtuukäyttöön on hullu - ja tuota mieltä olen.

    Sinua tituleeraan hellariämmäksi. Nimelle on aihetta, minkä taas itse todistit. Toivon, ettei sinulla ole lapsia. Jos on, ei voi kuin sääliä.

    Äänestä

  • "Suomalaisessa humalahakuisessa juomiskulttuurissa tuommoinen haluamisen vaatiminen kuulostaa hieman oudolta nimenomaan opettajaksi itseään tituleeraavan suusta lähteneenä."

    Mitä ihmeyttä tarkoitat tällä?

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Luit kyllä JÄLLEEN KERRAN thallasi aika kieroon, huomaan. Kysyin siitä, miten te lapsenne kasvatatte, kun heistä useilla on selvästi nuiva ja jopa totaalisen asiaton asenne siihen, miten muut ihmiset toimivat. En minä aja alkoholin asiaa, jos sanon, että tuomitseva asenne kohtuukäyttöön on hullu - ja tuota mieltä olen.

    Sinua tituleeraan hellariämmäksi. Nimelle on aihetta, minkä taas itse todistit. Toivon, ettei sinulla ole lapsia. Jos on, ei voi kuin sääliä.

    Toivon, ettei sinulla ole lapsia. Jos on, ei voi kuin sääliä.

    -Kyllä sillä on ainakin yks tyttö. Muistaakseni lukion suorittanut jo tai vastaavan ikäinen. On joskus puhunut jotain mutta en muista yhtään mitä. Mahdollisesti muitakin lapsia on, mutta ei ole ainakaan kertonut.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Luit kyllä JÄLLEEN KERRAN thallasi aika kieroon, huomaan. Kysyin siitä, miten te lapsenne kasvatatte, kun heistä useilla on selvästi nuiva ja jopa totaalisen asiaton asenne siihen, miten muut ihmiset toimivat. En minä aja alkoholin asiaa, jos sanon, että tuomitseva asenne kohtuukäyttöön on hullu - ja tuota mieltä olen.

    Sinua tituleeraan hellariämmäksi. Nimelle on aihetta, minkä taas itse todistit. Toivon, ettei sinulla ole lapsia. Jos on, ei voi kuin sääliä.

    Tässä ihan muutama viikko sitten hyvin tuntemani lukion oppilaiden kevätristeilyn alkoholin käyttö ei ollut ollenkaan kohtuullista. Minun mielestäni ei ollut, sinun mielestäsi varmaan oli.
    Omat lapseni ovat tottuneet käyttämään viiniä silloin tällöin ruokajuomana, mutta heitä ei ole kotona kannustettu vetämään päätä täyteen jokaikinen viikonloppu. Tiedätkö, mitä tarkoitan tuolla kannustamisella? No sitä, että ennen tuota kyseistä juominkiretkeä pidetyn vanhempainillan vetäjänä toimiva opettaja kertoi hauskoja tarinoita viime keväiseltä retkeltä. Tarinat etenivät about näin: "Me ei keretty ajella kuin pari kilomatriä, niin ensimmäiset oksentajat piti päästää ulos bussista, he kun olivat aloittaneet hauskan pidon jo edellisenä iltana, heh-heh." Suurin osa vanhemmista remahti nauruun tuonkin, kuten jokaisen yhtä hauskan retkimuistelon jälkeen. Minua ei naurattanut yhtään. Mistähän se johtui? Varmaan siitä, että olen tiukkapipoinen, typeriä lapsia kasvattava hellariämmä.

    Nokkela lukija arvaa varmaankin, kuka toimi retkellä umpihumalaisten luokkatovereidensa olkapäänä ja hyttiinsaattajana? Se ei nääs ollut yksikään opettajista.

    Onkohan nyt niin, että eritoten helluntailaisen kielteinen suhtautuminen alkoholin käyttöön on sinun maailmoissasi typeryyttä ja nuivaa tuomitsemista.
    Sinuna en kyllä inahtelisi mitään asiattomista asenteista, niin perin asiaton osaat itsekin olla. Olet taas kerran antanut ymmärtää, kuinka typeriä helluntailaiset ja heidän jälkikasvunsa ovat. Kuinkahan tuo typeryys näkynee lasten kevättodistuksissa???

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    En ole ollut moisella retkellä, enkä hyväksy moisia ryyppyretkiä millään perustein osaksi koulun toimintaa. Mikäli opettaja toimi kuvaamallasi tavalla, hän ei minun mielestäni todellakaan ollut tehtäviensä tasalla.

    Avauksessa kuvaamani asenteet ovat oikeita. Ikävä kyllä asia on niin. Helluntailaisten lapsilla ON ikäviä asenneongelmia. Se ei tarkoita, ettei niitä olisi muidenkin lapsilla, mutta mutta - tämä on palsta, jossa puhutaan helluntailaisuudesta. Ja teidän lapsillanne kokemukseni mukaan ovat nuo asenneongelmat näkyvissä kuvaamallani tavalla, uskoit sitä tai et. Se, että alat tehdä minusta ryypiskelykasvattajaa, kun tartun suvaitsemattomiin asneteisiin, on minusta aika kuvaavaa.

    Typeryys ei ole arvosteluperuste missään oppiaineessa.

    Minun asenteeni alkoholiin lienee siis outo ja suomalainen asenne ei.

    Sinun asenteesi typeriä helluntailaislapsia kohtaan voi hyvinkin olla arvosteluperusteen taustalla. Eihän se toki olisi ensimmäinen kerta maailmassa, kun opettajan asenne vaikuttaa arvosteluun, ei ollenkaan.

    Äänestä

on myöskin koulussa opettaa nuorille asennekasvatukseen liittyen suhtautumista erilaisiin asioihin, jos nyt opettajan vakanssilla työskentelet..

Eikä alkoholin sekä tupakan kaltaiset nautintoaineet liene koululaitoksen opetusmetodeissa mikään normaalista poikkeava opetusaihe, sillä niistähän mekin saimme valistusta kansakouluun mennessämme. Oppiaineet lienevät edelleenkin samankaltaiset. Ja näin ollen sinä itse olet myös osaltasi vastuussa niistä asenteista, kuinka asioihin suhtaudutaan jatkossa..

Ei helluntailaiset nuoret opiskelijat ole minun mielestäni sen paremmassa asemassa toisten rinnalla, vaikka he jonkinlaista 'mustavalkoista' valistusta nautintoaineitten suhteen saavat kotonaan. Se 'valistus' näissä asioissa saattaa olla hyvinkin kyseenalaista, vaikka sitä ei kyseenalaistetakaan helluntailaispiireissä.

Mutta kysymys aloituksessasi lienee pohjimmiltaan siitä, että sinä itse tahdot opettajana luistaa pois vastuusta ja sälyttää sivistykselliset ja opilliset kuviot juomatapakultturista vanhempien vastuulle, kun et muutoin saa riitautettua omaa hinuri-asiaasi helluntailaisten kanssa. Ja näin sinä luulet taas saavasi oikeuden moittia lähimmäisiäsi laiminlyönneistä nuorison kasvatuksessa..

Äänestä
  • Tiedän tekeväni oman työni hyvin, myös asennekasvatusasioissa. Jos koti laiminlyö oman souutensa tai vääristää peruskäsityksiä, siinä ei koulu paljoa voi.

    Lopetuksesi on totaalisne asiaton. Minä en luista vastuusta, joka liittyy omaan työhöni. Onko sinulla perusteltua syytä väittää minun "luistavan"?

    Nykymaailmassa on paljon vanhempia, joiden mielestä koulu kasvattaa ja he vain ovat lapsilleen mukavia. Se ei kuitenkaan ole asia, jota erityisesti helluntailaisiin liittäisin. Pikemminkin te aivopesette lapsillenne sairaita asenteita. Mm. asenne alkoholiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin on epäterve monilla helluntailaisilla. KUN tutkittu tietoa kiistetään ja vedotan vain Raamatun "tietoon", siinä on aika vaikea keskustella mistään aiheesta. Toisaalta: kaipa te saatte vapaasti pilata lahkosaastallanne omat lapsenne. Ikävä kyllä lahkoviettely ei vielä ole laitonta.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Tiedän tekeväni oman työni hyvin, myös asennekasvatusasioissa. Jos koti laiminlyö oman souutensa tai vääristää peruskäsityksiä, siinä ei koulu paljoa voi.

    Lopetuksesi on totaalisne asiaton. Minä en luista vastuusta, joka liittyy omaan työhöni. Onko sinulla perusteltua syytä väittää minun "luistavan"?

    Nykymaailmassa on paljon vanhempia, joiden mielestä koulu kasvattaa ja he vain ovat lapsilleen mukavia. Se ei kuitenkaan ole asia, jota erityisesti helluntailaisiin liittäisin. Pikemminkin te aivopesette lapsillenne sairaita asenteita. Mm. asenne alkoholiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin on epäterve monilla helluntailaisilla. KUN tutkittu tietoa kiistetään ja vedotan vain Raamatun "tietoon", siinä on aika vaikea keskustella mistään aiheesta. Toisaalta: kaipa te saatte vapaasti pilata lahkosaastallanne omat lapsenne. Ikävä kyllä lahkoviettely ei vielä ole laitonta.

    mieleesi ja katso, että se siellä myös pysyy jatkossa: minä en ole hellari, vaikka olenkin uskova.

    Ja mitä tulee uskovien katsantokantaan nautintoaineissa: alkoholi, tupakka, huumeet, niin uskonelämässä uskovat noudattavat ensisijaisesti Raamatun antamia ohjeita em. aineitten käytön suhteen ja opettavat Raamatun näkemykset myös lapsillekin, että heistä kasvaisi suoraselkäisiä, Jumalalle kuuliaisia, taivaaseen meneviä Jumalan valtakunnan perillisiä. Se ei ole mitään aivopesua, niinkuin opettajana hyvin asian tiedät. Opetathan sinä itse koululaisille kaiken sen, minkä opetushallitus on määrännyt opetettavaksi. Ja koska kukaan ei syytä sinua koululaisten aivopesusta oppiaineissa, niin älä itse syyllisty sellaiseen ulkopuolella koulun.

    Seksuaaliset vähemmistöt eli kaappihomot, joille valtio on lainmuutoksen kautta antanut luvan tulla kaapistaan ulos, ovat edelleenkin jumalattomia laittomuuden tekijöitä niin kauan, kunnes polvistuvat Jumalan kasvojen eteen pyytämään Jumalan armoa elämäänsä. Vasta syntien anteeksiantaminen Jeesuksessa Kristuksessa avaa Raamatun totuuden heille, niinkuin Kristuksen lähettämä Pyhä Henki on avannut sen itsekullekin uskoon tulleelle.

    Ei usko Kristukseen Jeesukseen ole mikään yhdellä puraisulla syötävä kuiva leiväkannikka, vaan sellainen leipä, joka pysyy ajasta iankaikkisuuteen. Se on muuttumaton ja pysyy aina yhtä tuoreena edessämme. Halleluja! Kunnia Jumalalle!

    Äänestä

Sanoo nyt laki mitä tahansa niin jos mun pojista vartuu homoja niin olen tosi masentunut.

Äänestä

monesti lärvit koska kotona oli niin ahdistava ja epänormaali ilmapiiri.

Äänestä
  • 'isompana'?

    Vedätkö yhä edelleenkin lärvit, tai nakit silmille ja perseet olalle, vai oletko jo päätynyt siihen terveeseen ajatukseen, että viina on viisasten juoma, eikä sovi kuninkaillekaan?

    Äänestä

  • Markku Tampio kirjoitti:

    'isompana'?

    Vedätkö yhä edelleenkin lärvit, tai nakit silmille ja perseet olalle, vai oletko jo päätynyt siihen terveeseen ajatukseen, että viina on viisasten juoma, eikä sovi kuninkaillekaan?

    järki tullut käteen ja ahdistava kodin ilmapiiri on muuttunut heitä ymmärtäväksi. Myöskin olen tullut siihen tulokseen, että viina ei sovi kuninkaillekaan suuressa määrin nautittuna:)

    Äänestä

  • enää vedä kirjoitti:

    järki tullut käteen ja ahdistava kodin ilmapiiri on muuttunut heitä ymmärtäväksi. Myöskin olen tullut siihen tulokseen, että viina ei sovi kuninkaillekaan suuressa määrin nautittuna:)

    ja "saarnasi" viinan kiroista. Valvoi yöllä, kun tulin kotiin humalassa mutta vain silmillään paheksui.Se riitti.

    Äänestä

  • äidille, joka piti huolta kirjoitti:

    ja "saarnasi" viinan kiroista. Valvoi yöllä, kun tulin kotiin humalassa mutta vain silmillään paheksui.Se riitti.

    Olisko litra pirtua sopiva määrä päivässä, vai miten tuon sopivan määrän ajattelit?

    Humaltuminen tosin on jo raamatullisesti pahaksi, mutta uskosta osattomathan eivät hyväksy helluntalaisuuteen Raamatun ohjeita, vai kuinka?

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Olisko litra pirtua sopiva määrä päivässä, vai miten tuon sopivan määrän ajattelit?

    Humaltuminen tosin on jo raamatullisesti pahaksi, mutta uskosta osattomathan eivät hyväksy helluntalaisuuteen Raamatun ohjeita, vai kuinka?

    ei liene suuri synti?

    Äänestä

  • 1 kpl keskiolutta kirjoitti:

    ei liene suuri synti?

    Mitä olet mieltä rangaistaanko pinistä synneistä?

    Ja miten synti lajitellaan, sinun mielestäsi?

    Minä kun uskon, että Jumala vihaa syntiä ja kun hän sovitti synnin, niin tuskin siinä eriteltiin pieniä ja isoja.

    Äänestä

Kyllä tämä on sitten sairas palsta! Ei voi muuta sanoa. Hävettää teidän kaikkien puolesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

poikalapsi kirjoitti:

Olen muutaman viime viikon aikana ollut eri tilanteissa paljon tekemisissä helluntailaisten lasten ja nuorten kanssa. On alkanut ihmetyttää, miten te oikein lapsenne kasvatatte. Keskimääräistä useampia kertoja on saatu nähdä ylenkatseellista asennetta muiden ihmisten tekemään työhön, röyhkeän itsekästä käytöstä, suvaitsematonta asennetta mm. niihin nuoriin, jotka eivät ole uskovaisia jne. MITEN te siis opetatte esim. asennoitumaan niihin nuoriin, jotka eivät ole lahkossa vaan ovat ihan tavallsia?

Asenne alkoholiin on myös outo: Tuntuu siltä, että korostetrusta nuorenne luulevayt, että AINA, kun joku juo pisarankin vaikka viinia. seuraa krapula, väkivaltaa ja muuta pahaa. Ei alkoholi ole mikään Pirun pikkusormi, vaikka kaikkien ei toki tarvitse pisaraakaan maistaakaan. Ylenkatseellisesti ei ole kuitenkaan asiallista sennoitua vaikkapa viiiniin ruokajuomavaihtoehtona halukkaille. Älkää nyt typeryksiä lapsistanne tehkö, vaikka ette heidän alkoholia haluakaan juovan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu