MUSTIEN GEENIT

Suomalaisten sairaudet ovat pääasiassa perinnöllisiä. Mutuilta saamma geenejä joihin omat sairautemme sekottuvat. Saadessamme lapsia mutujen kanssa(aina niitä löytyy jotka haluavat) lapset saavat "puhtaita" geenejä mutuilta ja sairauksia sisältäviä meiltä suomalaisilta. Voisi siis karkeasti ajatella, että puolet lapsen geeneistä on puhtaita eikä hänen tarvitse niin vitusti juosta arvauskeskuksissa elämänsä aikana.

Ja niiden nakkien syömiset on vain osatotuus. Jos on olemassa altistavat geenit, pitää pyttipannua syödä vähemmän. Jos taas ei ole altistavia geenejä voi mässäillä läskiä enemmän.
151664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyllä niitä sairauksia on muillakin...

Äänestä
  • Ai verenpainetautia yhtä paljon muilla roduilla. Paskan marjat. Itse edustat täällä sukua jonka esi-isille on tehnyt pimppiä mieli kuukauden välein aikana jolloin ei ollut kortsua ja sitten on nussittu emäntää ja sen tultua kantavaksi sen siskoa ja sen serkkutyttöä jne. Kaikki olemme sukurutsausta.

    TAUTIMME LIEVITTYVÄT ERI RODUN KANSSA !!

    Äänestä

  • Tohtori Sykerö kirjoitti:

    Ai verenpainetautia yhtä paljon muilla roduilla. Paskan marjat. Itse edustat täällä sukua jonka esi-isille on tehnyt pimppiä mieli kuukauden välein aikana jolloin ei ollut kortsua ja sitten on nussittu emäntää ja sen tultua kantavaksi sen siskoa ja sen serkkutyttöä jne. Kaikki olemme sukurutsausta.

    TAUTIMME LIEVITTYVÄT ERI RODUN KANSSA !!

    Käytännössä yleensä riittää, että serkut eivät mene keskenään naimisiin. Seitsemän vuoden uran jälkeen tunnen tasan kaksi (2) ns. suomalaiseen tautiperimään kuuluvaa ihmistä, ja koko maassa heitä on noin pari sataa.

    Äänestä

  • Catilina kirjoitti:

    Itse 12v uran jälkeen pystyn sanomaan, että olet väärässä.

    Äänestä

  • Tohtori Sykerö kirjoitti:

    Itse 12v uran jälkeen pystyn sanomaan, että olet väärässä.

    Mikä siis uhkaa? Ovatko katumme täynnä heterosista kipeästi kaipaavia kognitiivisesti vajavaisia? Täyttyvätkö kadunkulmat työnneltävistä INCL-vauvoista? Aiheuttaako Sallan tauti maallemme lähes kestokyvyn ylittävät kustannukset ja kärsimykset?
    Jos geneettinen argumentti otetaan esiin, sitten se on otettava esiin _kokonaisuudessaan_ ja mietittävä (ja hyväksyttävä) _kaikki_ sen mukanaan tuomat tekijät. maamme hyvinvoinnin kannalta kognitiivinen kykymme on ensiarvoisen tärkeä. Sokeritauti ja sepelvaltimotauti ym. kuitenkin ovat huikeasti merkityksettömämpiä. Millä hinnalla olisit itse valmis luopumaan kognitiivisesta kyvystäsi sanokaamme vaikka 10 ÄO-pisteen verran? Me voisimme tarvita saksalaisia, ruotsalaisia, sveitsiläisiä, pohjois-italialaisia ym, mutta varmasti emme tarvitse kebabin pyörittäjiä ja senegalilaisia bongorumpaleita.

    Ensinnäkin. Voisit olla rehellisempi meille muille ja käyttää miehen nimeä ja vaikka ihan mattia. Tuskin olet nainen ja tuskin perheestä jonka lapsille annettaisiin filmaattinen, eksoottinen nimi. Olet todennäköisesti pekka tai matti, mutta et käytä nimeä, koska se ei ole raflaava.

    Mikäkö meitä uhkaa... Se, että puhut kovaan ääneen ÄOsta vaikka tuskin olet Mensan jäsen.

    Mitä tekisimme saksalaisilla viiksekkäillä tai Italialaisilla karvaisilla naisilla, jos emme tarvitse mustaa rumaa bongorumpalimiestä?? Sitähän tarkoitit???

    ... minut tarkaan tunnet. Veikkaanpa kyllä, että et edes ole mikään tohtorikaan. Et viitsisi vastata asiaan henkilökohtaisten solvausten sijasta? Et tietenkään, sillä sinähän olet tyypillinen "suvaitsevainen" antirasisti, jonka ontot ja olemattomat tiedot ja henkinen köyhyys aina paljastuvat heti kättelyssä.

    www.angelfire.com/linux/catilina

    Äänestä

  • Tohtori Sykerö kirjoitti:

    Itse 12v uran jälkeen pystyn sanomaan, että olet väärässä.

    Mutta sen sijaan, että tulisin väittämään tänne omaavani viidet tohtorin paperit, voisin ehkä ensin yrittää vaikuttaa edes jonkun alan opiskelijalta. 12 Vuotta olet viettänyt korkeintaan tynnyrissä!

    Caitilina alkaa olla jonkun asteinen kuuluisuus, ja piikki teidän mukujen lihassa. Voittamalla hänet väittelyssä, painit jo aika kovassa sarjassa. Kannattaa yrittää ihan asia pohjalta, voit vaikka oppia erinäkökulmia asioihin.

    Äänestä

  • Ilmari kirjoitti:

    TÄSSÄ TEILLE KIELIHUOLTOA kun sitä niin halusitte. ASIAPOHJA ON YHDYSSANA ja ERINÄKÖKULMIA kirjoitetaan erikseen. Olisit sinäkin vain käynyt koulusi niin ei tarvitsisi olla rasisti. Kyllä sitä nyt täällä kohkataan langenneen lääkärin taustalla kiilto silmissä kun kerrankin saa tukea jostain muualta kuin sossusta.

    Äidinkieli ei ollut lukiossa vahvin aine, mutta sitä tasapainotti onnistuminen matematiikassa ja fysiikassa. Näillä taidoilla tienaa tulevaisuudessa sitten aika hyvin. Sosiaalitoimistoista en tiedä mitään. Niin ja kyllä minä nuo yhdyssanat vielä kunnolla opettelen, se on itse asiassa työn alla. Tohtorilta taisi loppua vaan kapasiteetti, ja piti ruveta kielenhuollosta inisemään. No kaikessa ei voi olla hyvä...

    PS: Caitilina ei muuten ole ainoa realisti lääkäri.

    Äänestä

Perinnölliset sairaudet eivät ole Suomessa merkittäviä kansansairauksia. Verisuoni-vaivat tms. ovat sensijaan olleet.

Perinnöllisillä sairauksilla tarkoitetaan geenivirheestä johtuvia synnynnäisiä vikoja. Erityisen alttiita sellaisille ovat mm. väestöt, joissa on sukupolvien ajan harrastettu serkus-avioliittoja. Näitä löytyy mm. muslimimaista. Jos siis sieltä päin tulee maahanmuuttajia, saamme po. ongelmaa lisää.

Suomen perinnölliset sairaudet tunnetaan hyvin. Monista muista maista ei tunneta ollenkaan. Onkin ollut tapana sanoa, että 'perinnöllisiä sairauksia on kolme ryhmää: Suomalaisten, juutalaisten ja muiden.'

Tämä johtuu siitä, että suomalaisten ja juutalaisten korkea sivistystaso ja varallisuus on mahdollistanut näiden asioiden tutkimisen. Muut tulevat vasta jälkijunassa.

Suomesta tunnetut perinnölliset sairaudet ovat kaikki sisämaasta, ja niiltä alueilta, jotka (maanviljelys-)asutettiin ns. kaskisavolaisen ekspansion aikana. Silloin saattoi käydä niin, että sama suku asutti koko pitäjän.

Ruotsin vallan aikaiset sodat aiheuttivat Suomessa geneettisiä pullonkauloja, kun väestöä tuhoutui, ja harvat säilyneet uudelleenasuttivat taas nämä seudut. Tämäkin koskee juuri samoja alueita, kuin edellinen seikka.

Jotkut perinnöllisistä sairauksista on tavattu vain Suomesta, ja vain parin kunnan alueelta. Kun teollistuminen on sekoittanut asujaimistoja, ja Suomessa on korkea terveydenhoidon taso, nämä sairaudet eivät ole meille enää mikään ongelma.

On epätodennäköistä, että molemmat vanhemmat kantavat jotain hyvin harvinaista geenivirhettä, ja tämäkin voidaan todeta jo ennen päätöstä lapsen hankkimisesta.

Lopettakaa siis väärien tieojen levittäminen.

Sensijaan on syytä varoittaa HIViä, C-heptiittia, huumeidenkäyttöä ja itsetuhoista käyttäytymistä levittävistä ja aiheuttavista Afrikasta ja Lähi-Idästä muuttaneista miehistä. Heidän osuutensa väkivaltaisista seksuaalirikoksista on myös suurempi kuin muiden maahanmuuttaja-ryhmien tai kantaväestön.

Äänestä
  • DM II ja monet dyslipidemiat ovat vahvasti periytyviä, mutta ei se itse asiaa miksikään tosiaan muuta.

    Äänestä

Suomalaisilla on siis kauhea paljon perinnöllisiä sairauksia, ja mutuilla ei yhtään...

Oletko käynyt Saudi-Arabiassa? Maassa syntyy eniten kehitysvammaisia lapsia, koko maailmassa. Syynä on sukulaisten väliset avioliitot. Jopa jenkkilän Hill Billyt jäävät auttamattomasti kakkoseksi, joten ollaanpa siitä sisäsiittoisuudesta ihan hiljaa. Avataan ensin niitä silmiä maailmaan. Meillä valkoisilla on muuten aika riittävästi geenipoolia ilman mitään apuja "kehittyneestä" afrikasta... (joihin mutuilla viittasit) Vai luotatko maanosaan jossa oman ruoan hankkiminen on ylivoimainen tehtävä? Joo... sieltä sitä geeneriä tarvitaan.

Äänestä

Tohtori Sykerön pitäisi perehtyä asiaan tarkemmin, ennen kuin heittää läppää asioista, jotka voidaan helposti todistaa vääriksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tohtori Sykerö kirjoitti:

Suomalaisten sairaudet ovat pääasiassa perinnöllisiä. Mutuilta saamma geenejä joihin omat sairautemme sekottuvat. Saadessamme lapsia mutujen kanssa(aina niitä löytyy jotka haluavat) lapset saavat "puhtaita" geenejä mutuilta ja sairauksia sisältäviä meiltä suomalaisilta. Voisi siis karkeasti ajatella, että puolet lapsen geeneistä on puhtaita eikä hänen tarvitse niin vitusti juosta arvauskeskuksissa elämänsä aikana.

Ja niiden nakkien syömiset on vain osatotuus. Jos on olemassa altistavat geenit, pitää pyttipannua syödä vähemmän. Jos taas ei ole altistavia geenejä voi mässäillä läskiä enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu