Osaameko antaa anteeksi?

Minä luulisin, että OIKEA ANTEEKSIANTOKIN on LAHJA JUMALALTA. Koska se on merkki rakkaudesta lähimäistämme kohtaan, että haluaa pyyhkiä pois sydämestään hänen aiheuttamansa mielipahan niin kokonaan ettei sitä enää edes muistele. Kun ihminen näin tahtoo kokosydämisesti antaa anteeksi lähimäisilleen, voi olla varma että Jumalakin antaa kaikki anteeksi!

Viha, alkujaan onkohan Hepreasta, käsitteenä --jakaa. Aiheuttaako vihastuminen jakaantumista, voidaanko se jakaantumisen kautta käsittää sydämessä anteeksiantamattomaksi, sekä käsittelemättömäksi asiaksi jolle me voimme antaa myös nimeä keveämmän version loukkaantuminen.
Raamattu antaa meille luvan vihastua, mutta älkää syntiä tehkö.
Älkää antako auringon laskea vihanne yli.
Siinä meille on vakavaa elämän ohjetta. TS. meitä kehotetaan sopimaan riitapuolemme kanssa, koska siunaus menee elämästämme ja matkaltamme hengen (sopimattomassa tilassa).
Jopa vihollista meidän pitäisi rakastaa, tarkoittanee myös sitä, ettei tehdä raja-aitoja ympärillemme.

Ehkä me emme tunnista itsestämme näitä elementtejä, joku voi tulla meitä niin lähelle, jopa tahtomattaan, että se loukkaa meitä. Mitä me voimme siinä tapauksessa tehdä? Ehkä sysätä asia taakse, unohtaa, jättää se pois, jne. jne. Siinä voi tapahtua väärinymmärrystä, puolin ja toisin, ei ehkä löydetä sanoja, tahi sanat voivat tahtomatta satuttaa toista. Eli sanat eivät ole tarkoitettu satuttamaan, mutta ne voidaan ymmärtää näin ja aivan tarkoittamatta. Sitten tapahtuu tämä asia, että ei oteta yhteyttä, suljetaan toinen pois, tapahtuu jakaantuminen, jopa suvussa.

Tätä voi tapahtua tahtomatta uskovienkin kohdalla. Olisiko asia siinä, että emme osaa käsitellä tunteitamme. Mutta hätä ei ole paha, jos olemme avoimia toimimaan sen eteen, että opimme jatkuvasti elämässämme uutta ja uutta.

Avioliitotkin, hyvät ja rakkaat kokevat törmäyskursseja, jossa opitaan sopimaan. Sopiminen on kahden välistä kanssakäymistä. Monesti voi tämä mykkäkoulu olla huono esimerkki sopimisesta.
Joku puoliso voi koko elämänsä harrastaa sitä, että kun puoliso ehkä tahtomattaan astuu vaikka kipeään paikkaan varpaalle, niin alkaa tämä mykkäkoulu. Tämän antoi kerran yksi perheen äiti ymmärtää, kun mies sanoi, että pahinta on se viikon hiljaisuus, eikä edes välttämättä tiennyt, että mistä se hiljaisuus tulee. He olivat jo vanha pari. Joskus tällaiset tilanteet voi johtaa jopa eroihin,
aivan väärin motiivein. Ei osata hoitaa suhdetta, joka pitäisi olla elämän tärkeimpiä asioita.
Tällaisissa liitoissa monesti on avioliittoleirit antaneet eväitä matkalle. On opittu puhumaan ja nimeämään niitä tunteita toinen toiselle ja kas, uusi kukoistuskausi on alkanut tässä liitossa kumpuamaan. Nyt toinen osapuoli on tietoinen ongelmasta, kun kaksi osapuolta käy dialokia keskenään ja kun tämä keskustelu käydään, voidaan oppia tuntemaan toisen elämän syvät tunteet.
On saatu kääntää uusi sivu elämässä, aivan kuin puhtaan paperin, josta voi Kristuksessa alkaa alusta.
Tätä tietä Jumala haluaa meidän uskossa eläen elää. Eli käydä dialokia jopa vaikeissakin asioissa, kääntää Jumalan rakkaudessa sivu, alkaa alusta aivan tietoisesti.
Tämän ajatuksen voisi laajentaa laajemmallekin.
Mikä suurenmoista olisi, että vihamiehetkin voisi lähteä katsomaan uudestaan asioita, laittaa pois eli sopia keskenään. Sopimiseen tarvitaan aina kahta osapuolta. Eihän muuten toinen tiedä, että toinen on vaikka käsitellyt asiaa. Siinä voidaan tarkoittamatta kaivella asioita, koska ei tunneta onko toinen todella vastaan ottanut anteeksi pyyntöä. Sitten voi tulla tunne, että kipeässä haavassa pyöritellään sormea, yhä uudelleen ja uudelleen.
Mutta kun tunnemme itsemme, voimme tietää omia heikkouksiamme, meidän pitäisi lähteä rakentamaan myös tältä kohdin asioita siltoja.
Toinen ei ehkä niitä ongelmia tiedä ja tämä sanominen, ---etten pidä jostain on kullan arvoinen asia. Myös se, että uskovina rohkeasti käymme tarpeen mukaan lähelle rakkaudessa.

Onko uskovilla myös tätä vihan kautta tapahtuvaa erottautumista ja jakaantumista?
Ei ehkä käytetä sanaa viha, koska se on liian kova sana, mutta taustallahan se loppujenlopuksi on, tiedostamattomanakin. Jumala on ainut, jolla on oikeus vanhurskaaseen vihaan joka on oikeuden mukainen tuomiossaan. Meidät on kutsuttu rakastamaan ja se toteutuu vain Kristuksessa.
Meidän on myös opittava siihen, että joku matkalla hioo meitä, että meistä tulisi jalompi astia Jumalan käyttöön.
V.
M.