kerrotaan teille kaikille, että vaikka teidät on kastettu Jeesuksen Kristuksen nimeen, ei se välttämättä tarkoita sitä, että olisitte uudesti syntyneitä ja siksi teissä saattaa olla tila, jossa te ette ole Pyhän Hengen johdatuksessa ja näin ette kykene elämään Jumalan tahdossa.
Tutkikaa tarkkaan tämä Raamatun opetus ja huomatkaa, että jos sydän ei ole oikeassa asenteessa Jumalaan, ei synny uudeksi.
Sen tähden tarkatkaa omat hedelmänne, ovatko ne hyviä ja kasvavatko ne teissä Jumalan Sanan vaikutuksesta. Jos niin ei ole, tehkää parannus ja rukoilkaa oikeutta syntyä uudeksi ylhäältä, Jumalasta.
Ap.t.8
9 Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri;
10 ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'".
11 Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt.
12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
13 Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi.
14 Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen.
15 Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
17 Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
18 Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa
19 ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen".
20 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa.
21 Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.
Tutkikaa tarkkaan tämä Raamatun opetus ja huomatkaa, että jos sydän ei ole oikeassa asenteessa Jumalaan, ei synny uudeksi.
Sen tähden tarkatkaa omat hedelmänne, ovatko ne hyviä ja kasvavatko ne teissä Jumalan Sanan vaikutuksesta. Jos niin ei ole, tehkää parannus ja rukoilkaa oikeutta syntyä uudeksi ylhäältä, Jumalasta.
Ap.t.8
9 Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri;
10 ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'".
11 Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt.
12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
13 Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi.
14 Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen.
15 Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
17 Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
18 Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa
19 ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen".
20 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa.
21 Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
selvää kristinuskon harhaoppia noi kaste jutut
lahkolaisten aikuiskasteissa ei ole mielen asenne välttämättä oikea ja koko touhu voi johtaa lahkolaisen tuon aloituskirjoituksen kastetun noidan joukkoon;
mutta lapsen kasteessa lapsi ei voi väärillä asenteillaan pilata kasteen onnistumista
Totta olet todella oikeassa!
Vika on vaan siinä, että se kaste on saatanaa jumalanaan palvelevien kaste jota Jeesuksen kieltäjät tekee.
Murhaaja ja murhauttaja ei ole Jumalan ja Jeesuksen asialla vaan saatanaa jumalanaan palvelevana tekee herra saatanalle palveluksia.
Kun lapsikastetta ei ole raamatussa niin saatananpalvojat tekevät siitä pakkokasteella herra saatanallisen pakkokasteen kun miekkalla murhaamalla ei voi enään pakottaa kasteelle.
Ja kun raamatussa on älä tapa käskyt niin siitä saatanapalvojat ovat tehneet murhaamalla ja murhauttamalla oikein suuren saatanallisuden osoituksen. Uhreja on kertynyt todennäköisesti satoja miljoonia ja Jeesuksen seuraajatkin murhasivat Paavalin saatanallisuuden tuella!
Jeesuskaan ei ollut kristitty!
Jeesus ei ollut saatanaa jumalanaan palveleva!
Tuon tiedon esiin saamiseksi omasta sielustaan on oltava rehellinen itselleen ja Hänelle!
Valtakunnassa ei ole uskovaisia. Sinne kun pääsevät vain he jotka tietävät!
kuvitelmaan, että vesikaste pelastaa sinut, niin olet pettyvä.
Minä, joka aloituksen tein, en kuulu mihinkään lahkoon, vaan kuulun Jumalan seurakuntaan, joka on hajallaan vielä, mutta jota Jeesus on nyt kokoamaksi yhdeksi laumaksi, jonka Hän tempaa kotiin.
Tee parannus ja tahdo elää Jumalan tahdossa, niin saat oikeuden syntyä uudeksi ylhäältä, elävästä vedestä ja Hengestä, eli Jumalasta.
Luepas itse vielä tämä Raamatun ilmoitus ja lue se itsesi tähden moneen kertaan, että ymmärrät mitä vesikasteessa tapahtuu.
1992 käännös
1.Piet.3
21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
1938 käännös
1.Piet.3
21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
Eikös noista Raamatun ilmoituksista käykin selväksi, että vesikaste ei pelasta sinua lihansaastala. Vaikka luet sen mistä käännöksestä, näin Raamattu sen sinulle ilmoittaa.
Siksi, tee parannus ja tahdo syntyä uudeksi, kuten Jumalan Sana sinua kehottaa, sillä mikään liha ei ole näkevä Jumalan valtakuntaa ja koska sinä tuossa vesikasteessa jäät lihansaastaan, on sinun rukoiltava Jumalalta pelastus siitä.
Johannes 3
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
Eli sinun on synnyttä elävän vedenlähteestä, eli Jumalan Sanasta ja Hengestä ylhäältä uudeksi ja kun siitä saat oikeuden syntyä, se muuttaa koko elämäsi ja sinulle syntyy tahto elää Jumalan tahdossa, eli rakkaudenlaissa, joka sisältää kaikki kymmenen käskyä ja antaa sinulle syvän kunnioituksen Jumalaan, itseesi ja lähimmäiseesi.
Jeremia 17
13 Israelin toivo, sinä Herra! Kaikki, jotka sinut hylkäävät, joutuvat häpeään. "Jotka minusta luopuvat, ne kirjoitetaan tomuun. Sillä he ovat hyljänneet elävän veden lähteen, Herran."
Lue koko Pietarin kirje, jossa hän kasteen kertoo vertauksellinen olevan Nooan ja kahdeksan muun pelastumiseen, sillä kaste maallisella vedellä, on hyvän omantunnonliitto, eli ihmisen puolelta ilmaus, lähteä seuraamaan Jeesusta ja lupaus elää Jumalan tahdossa, eli joka hetkisessä parannuksessa. Jos uskot, että vesikaste ei sinua pelasta, saat mahdollisuuden tulla parannukseen ja sen kautta saat oikeuden saada PYHÄN HENGEN SISIMPÄÄSI, sillä Raamattu ilmoittaa:
Ap. t. 5:32
Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."
Room. 2:8
mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
1. Pietarin kirje 3
1 Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,
2 kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.
3 Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista,
4 vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.
5 Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset;
6 niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää.
7 Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi.
8 Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.
9 Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
10 Sillä: "joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta,
11 kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.
12 Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."
13 Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?
14 Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. "Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö",
15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
17 Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden.
18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut.
käännöksestä Pietari kolmosen ilmoitus vesikasteesta ja sen tarkoituksesta:
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,
Eihän se kasteen koko merkitys vielä tuosta yhdestä jakeesta käy kokonaisuudessaan selville.
mutta se käy siitä selville, että vesikaste ei pelasta lihan saastalta, vaan sen tekee syntyminen ylhäältä elävästä vedestä, eli Jeesuksesta ja Jumalan Hengestä, eli syntyminen Jumalasta.
En valikoi jakeita korvasyyhyn mukaan, vaan olen kirjoittanut kasteesta tuonne helluntaisille käyttäen Apostolien teoissa kerrotun vesikasteen juuri niin kuin se on siihen kirjoitettu, kokonaisuudessaan ja tällä palstallakin on useita aloituksiani.
Vesikaste ei pelasta ketään, vaan tahto elää Jumalan tahdossa ja siitä seuraava uudesti syntyminen pelastaa.
Kasteessa lapsi oksastetaan jaloon viinipuuhun Kristuksen ruumiiseen ja silloin kastetulla lapsella alkaa Kristuksen veri puhdistaa lasta joka päivä. Kaste on ikuinen tapahtuma. Kastettua lasta tulee opettaa Jumalan sanalla, joka ruokkii lasta pysymään Kristuksen yhteydessä. Sillä kirjoitettu on:
Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
Yrität eritellä hengellisiä asioita, kuten maallisia asioita konsanaan?
tuota aloitusviestiä edes kokonaan ja jos luit, niin on harmillista miten jotkit vanhat ja väärin opetetut asiat saattavat estää uuden syntymisen ja totuuteen pääsemisen.
Jeesus sanoo, että monet pitävät oppi-isiään jumalina ja näin se on ja sen olen saanut todeta, että mistä tahansa Raamatun totuudesta kirjoitat tai puhut, on aina hyökkääjiä, jotka käyvät selvää Jumalan Sanaa vastaan, koska heille on opetettu valhe.
Jokaisen tulee tälläisenä aikana tutkia aivan itse Jumalan Sanaa ja ymmärtää Hänen tahtonsa, joka on RAKKAUDENLAISSA elämistä ja joka elää siinä laissa on kelvollinen Jumalalle ja oikeutettu asukas Jumalan valtakuntaan.
Itse sain kasteen vauvana ja olen siitä hyvin kiitollinen ja siitä kului niin kauan aikaa kunnes tunnustin Jeesuksen suullani ihmisten edessä ja tahdoin elää Hänen opettamalla tavalla, että sain oikeuden syntyä uudeksi elävästä vedestä ja Jumalan Hengestä ja se muutti elämäni kokonaan. Sitten tulin vapaaksi ja sain VOIMAN, jossa saan vapaasti elää rakkaudenlaissa.
Yksi uudesti syntymisen merkki onkin se, että ihminen tahtoo rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään. Rakkaus ei koskaan tee kenellekään pahaa.
Ihminen kuoli jo paratiisisa hengellinen kuoleman. sinä päivänä, jona te siitä syötte te kuolette.
kyllä sinä synnyit maailmaan fyysisessä syntymässä tuossa hengellisesti kuolleessa tilassa synnin alle eroon elävästä Jumalasta tähän maailmaan sinä synnyit.
Mutta olen varma, että lapsena kuin sait kasteen kolmiyhteisen Jumalan nimeen, jossa oli mukana sana, eli Jumalan sana, vesi ja Henki, niin sinulla palautui tuo Hengen yhteys elävään Jumalaan.
Mutta jossain vaiheessa esim. nuorena aikuisena lakkasit rukoilemasta? ja lakkasit lukemasta mitään mannaa eli Raamattua ja silloin sinun henkesi vaipui hiilloksen kaltaiseksi.
Mutta kun Jumala aikanaan taas sinua kutsui yhteyteensä niin hän Pyhän Hengen uudistuksen kautta palautti tuon Hengen yhteyden takaisin, jossa jo kastettuna lapsena lapsenuskossasi olit ollut.
Kyllä tuhaajapoikakin oli koko ajan isänsä perillinen.
tilassa kunnes elävä vesi=Sana=Jeesus ja Pyhä Henki synnyttävät ihmisen uudeksi ja sisäinen ihminen saa herätyksen ja saa alkaa elämään Jumalassa.
Herää jo ja käy ymmärrykseen, että Jumalan Sana on kaksiteräinen miekkä ja se erottaa sielun ja hengen.
Ef. 3:16
että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta
kaste Pyhällä Hengellä ja tulella oksastaa jokaisen sen saanneen jaloon ölypuuhun, oli hän vauva, nuori, keski-ikäinen tai vanha.
Vesikaste, jossa synnit saa anteeksi ei valmista vielä kasteen saajaa okeudelliseksi Jumalan valtakunnasta, mutta se antaa hyvän alun. Moni vain menettää sen alun alkuunsa, sillä he eivät tahdokaan tulla Jumalan ystäviksi.
Siksipä se lauma, joka on Jumalan valtakunnassa, on oleva pieni, sillä monet jäävät kuvitelmaan, että vesikaste pelastaa, ilman parannuksessa ja Jumalan Sanassa elämistäkin. SE ON SUURI LANKEEMUS, JOSSA LUKEMATTOMAT OVAT.
Eli oppisi mukaan juuri kristillisellä kasteella kastettu vauva ei ole vielä uudestisyntynyt eikä siksi pääse taivaaseen?
Jeesushan vaati uudestisyntymisen kaikilta IHMISILTÄ?
kristillisen kasteen saanut vauva, jos häntä kuolema kohtaa, on synnitön, sillä hän on lupauksen mukaan saanut synnit anteeksi vesikasteessa.
Uudesti hän ei ole syntynyt, ellei Jumala armossaan ole hänet synnyttänyt elävästä vedestä ja Hengestä, jonka Hän totisesti jokaiselle uskovaiselle tekee, lupauksensa mukaan.
Ei kaikki vedellä kastetut pelastu, mutta kaikki uudesti synnytetyt pelastuvat, sillä silloinhan he ovat Jumalassa, Jumalasta syntyneitä.
Suomi on pullollaan vauvakastettuja ja suurin osa heistä elää kuolleessa tilassa, eli sisäinen ihminen ei ole herännyt.
Nämä kastetut eivät tahdokaan elää parannuksessa, vaan tahtovat olla itsensä herroja.
Itse olen vauvakastettu ja olen ikuisesti kiitollinen Jeesukselle, että Hän herätti sisäisen ihmiseni uudesti syntymisen yhteydessä ja sain VOIMAN elää joka hetkisessä parannuksessa Jumalan Sanan mukaisesti. Sanasta ja Hengestä minut synnytettiinkin uudeksi.
Niin, kysympä:Millä motiivilla pohditte esim. tätä kaste asiaa?Opillisela eli oikeassa olemisella vai huolestuneena ihmisten elämästä.
Ihan kunnioittavasti kysyn:Eikö lapsikasteeseen uskovat/uudestinyntyminen ole huolissaan Suomalaisten perhe-elämään liittyvistä ongelmista.Olen vakuuttunut,- jos Suomalaiset lapsikastetut ihmiset olisivat uudestisyntyneet lapsikasteessa, niin meillä ei todella olisi näin paljon ongelmallisuutta perheissä.
Ihmisethän eivät edes tiedosta mikä on Jumalan tahto heidän arkikäyttäytymisessään, koska Raamatun sisältö on heille vierasta.Havainnoikaa ihmeessa arkitodellisuus!!!!
Tästä syystä peräänkuulutan edelleen uudestisyntymisen merkitystä, joka on täysin välttämätön tietoinen kokemus ihmiselle.Tästä on seuraa aktivoituneet uskonteot, jotka eheyttävät ihmistä/perheitä.Siis ihminen saa näkökyvyn ongelmoitumiseensa.
Jeesuksen mukaan uudestisyntymätän lihan tilaan jäänyt ihminen ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaa.
Kastettu lapsi on tietenkin uudestisyntynyt vedestä ja Hengestä Jumalan lapseksi.
Eikö olisi parempi pohtia "otsa kurtussa" uudestisyntymisen välttämättömyyttä ja miten se ilmentyy ihmisessä.Uskon tämän johtavan totuuteen esim. kasteasiassa.Siis arkitodellisuuteen.Vai onko sittenkin Raamattu satukirja, jota ei voi todentaa arkikäyttäytymisessä,- siis ihmisellä.
Pitääkä ihmisten todella uskoa sellaiseen, jota ei voi mitenkään havainnoida ihmisen arkikäyttäytymisessä ja sen muuttumisessa.Onko uskon tilalle tullut uskomus.
kautta me olemme paratut. Yksin Jeesus, yksin Hän, on URHI puolestamme, joka kelpaa meidät sovittamaan Jumalan kanssa.
Hänen uhrityöstään, me saamme rauhan.
Hän meni vapaaetoisesti ristille puolestamme, jotta me pelastuisimme ja Hänen kallis sovintoverenä vuodatettiin tähtemme ja se vesi, joka Hänen kyljestään tuli, osoittakoon jokaiselle, että Hän on elävän veden lähde, jossa meillä on pelastus uudelleen syntymisen kautta.
Se vesi pesee ruumiimme lihallisuudessaan puhtaaksi ja siinä veressä me olemme Häneen liitetyt ja elämme Hänen Hengessään, Isä, Poika ja Pyhä Henki on Yksi.
Koska me olemme Hänen ruumiinsa jäseniä, jonka Hän Itse pelasti, olemme me sen ruumiin veteen ja sen ruumiin vereen ja sen ruumiin Henkeen osallisia, eli elämme siitä ruumiista, ollen sen jäseniä.
Efesolaiskirje 5
sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. [1. Kor. 11:3 | Ef. 1:22, 4:15; Kol. 1:18]
24 Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.
25 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta [Kol. 3:19 | Gal. 1:4]
26 pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla [Joh. 3:5; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
27 voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. [2. Kor. 11:2; Kol. 1:28]
Heprealaiskirje 10
20 ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon -- hänen ruumiinsa -- kautta.
21 Meillä on suuri ylipappi, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone. [Hepr. 4:14]
22 Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. [Ef. 5:26]
23 Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. [1. Kor. 1:9; 1. Tess. 5:24]
24 Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.