jos vielä

voisi kirjoittaa näistä paranemisista niin onko nämä ihmiset aina uskovaisia? Onko mahdollisuutta ei uskovaisella mennä sinne eteen ja pyytää parantamaan
itsensä jostakin sairaudesta.
6163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tottakai on mahdollisuus. Mene eteen ja parantaja julistaa sinut terveeksi jeesuksen nimessä. Älä kuitenkaan pety, jos tauti on jäljellä kun käyt seuraavan kerran tutkimuksissa. Niin on sattunut tähän mennessä poikkeuksetta. Mikään ei kuitenkaan estä yrittämästä:)

Äänestä
  • että paraneminen ei jäänytkään pysyväksi?
    -Jumala sanoo,"Huuda avuksesi minua hänpäivänä ja minä tahdon auttaa sinua, ja sinun tuele KUNNIOITTAA minua, sanoo Herra."
    -Sinä on se syy, ei "Jumala anna kunniaansa toiselle, eikä ylistystään epäjumalille."

    -Kunnioitus on sitä, että otat Jeesuksen myös sielun parantajaksesi, koska tämä Jeesus sinut paransi, et voi vain käydä hakemassa terveyden ja palata takaisin syntielämääsi, ei Jumala anna itseään pilkata.

    Äänestä

Jeesus ei kysynyt aina uskoa, vaan kysyi, "mitä tahdot että sinulle tekisin", siis paransi ihmisiä, jotka halasivat tulla terveeksi.

Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat, eli kaikilla on sama oikeus mennä Jeesuksen luokse.

Siunausta.

Äänestä
  • jos käykin niin että en saa sairauksiani pois niin voiko jonkun kanssa puhua niistä siellä. Onko esim.saarnajilla vaitiolo velvollisuus.

    Äänestä

  • kysyisi kirjoitti:

    jos käykin niin että en saa sairauksiani pois niin voiko jonkun kanssa puhua niistä siellä. Onko esim.saarnajilla vaitiolo velvollisuus.

    mutta käytännössä ongelmasi leviävät koko kylän tietoon erilaisissa rukouspiireissä rukousaiheiden muodossa.

    Äänestä

  • kai on. kirjoitti:

    mutta käytännössä ongelmasi leviävät koko kylän tietoon erilaisissa rukouspiireissä rukousaiheiden muodossa.

    -nimeään julkaista eikä olinpaikkaansakaan...
    -Jumala kyllä tietää kuka tarvitsee parantumista vaikka nimettömänäkin pyydät esirukousta puolestasi jne !Siis vaikka jonkun uskovan kautta..ja kai sinä itsekin osaat rukoilla sentään Jumala kyllä kuulee sinuakin !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyisi kirjoitti:

voisi kirjoittaa näistä paranemisista niin onko nämä ihmiset aina uskovaisia? Onko mahdollisuutta ei uskovaisella mennä sinne eteen ja pyytää parantamaan
itsensä jostakin sairaudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu