Pappeja

tarvitse, sillä he ovat itse kuninkaallista ja papillista sukua ja voideltu Jumalan opetukseen, eli eivät ole enää kenenkään opetuksen tarpeessa.

Uskovaiset tarvitsevat yhteisön, jota johtaa yksi Paimen, Jeesus Kristus ja siinä yhteisössä he saavat kasvaa yhteisessä Hengessä, jonka he saivat syntyessään uudeksi elävän veden lähteestä, eli Sanasta, joka on Jeesus Kirstus ja Jumalan Hengestä, eli siis syntyessään Jumalasta.

Joukkomme on pieni, sillä liian moni kuvittelee syntyvänsä uudeksi maallisella vedellä annetusta kasteesta, vaikka Raamattu selkeästi ilmoittaa, että se kaste antaa mahdollisuuden parannuksessa elämiseen, sillä se kaste antaa synnit anteeksi, mutta se kaste ei ole ikinä, eikä tule ikinä poistamaan lihansaastaa, vaan sen tekee syntyminen uudeksi Jumalasta ja sen syntymisen seurauksena Jumalan Hengessä eläminen ja näin lihantahdon ristiin naulitseminen.

Taistelkaa te vain papeistanne ja pappienne oikeuksista ja siitä, kuka voi olla pappi ja kuka ei. Me uudesti syntyneet elämme Hengessä ja kasvamme Jumalan tuntemuksessa ja elämme Jumalan valtakunnassa.
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

yksinkertaisemmin ja paremmin ilmaista, mitä on pappeus Raamatussa. Jeesus on meidän Ylimmäinen pappimme ja Häneen me, piskuinen lauma, yksin tahdomme turvata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eivät uskovaiset kirjoitti:

tarvitse, sillä he ovat itse kuninkaallista ja papillista sukua ja voideltu Jumalan opetukseen, eli eivät ole enää kenenkään opetuksen tarpeessa.

Uskovaiset tarvitsevat yhteisön, jota johtaa yksi Paimen, Jeesus Kristus ja siinä yhteisössä he saavat kasvaa yhteisessä Hengessä, jonka he saivat syntyessään uudeksi elävän veden lähteestä, eli Sanasta, joka on Jeesus Kirstus ja Jumalan Hengestä, eli siis syntyessään Jumalasta.

Joukkomme on pieni, sillä liian moni kuvittelee syntyvänsä uudeksi maallisella vedellä annetusta kasteesta, vaikka Raamattu selkeästi ilmoittaa, että se kaste antaa mahdollisuuden parannuksessa elämiseen, sillä se kaste antaa synnit anteeksi, mutta se kaste ei ole ikinä, eikä tule ikinä poistamaan lihansaastaa, vaan sen tekee syntyminen uudeksi Jumalasta ja sen syntymisen seurauksena Jumalan Hengessä eläminen ja näin lihantahdon ristiin naulitseminen.

Taistelkaa te vain papeistanne ja pappienne oikeuksista ja siitä, kuka voi olla pappi ja kuka ei. Me uudesti syntyneet elämme Hengessä ja kasvamme Jumalan tuntemuksessa ja elämme Jumalan valtakunnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu