Mannerheim on ollut koko Suomen historian suurin
fasisti eli järjestysvallan johtaja,koska hänen
maailmankatsomus oli imperialistinen.Vaikka
Mannreheimilla oli miehinen tajunta,hänellä
oli ristiriitainen käsitys Suomen ulkopolitiikasta ja armeijan ylipäällikkyydestä.
Siitä syystä muun muassa Lapuan liike yritti
Suomessa porvarillista vallankumousta 1930-luvun
alussa.Kun Iso-Britannia ja Ranska julistivat sodan 3.9.1939 Saksalle,Mannerheim alkoi riidellä heti Kyösti Kallion kanssa Suomen
arvovallasta ja evakoista.Siitä syystä Mannerheim
käski puhelimessa ampua Mainilan laukaukset
26.11.1939.Ja sitä sotarikosta hän yritti muka
peitellä 27.11.1939 jättämällä eroanomuksen.
Mutta eihän naismainen Kyösti Kallio tajunnut,
että marskipoika oli jo aloittanut talvisodan
ja oli siten armeijan ylipäällikkökin.Eikä sitä
kirjallista totuutta voi muuttaa edes B. Jeltsinin juomapuheet,vaikka hänkin tajusi todellisuuden miehisellä tavalla.
Sieluhan on myös tajunta.Kun ihmisen aistit ja
järki muodostavat tajunnan,materian sielunlaki
tarkoittaa sitä,että puolet äärettömän
maailmankaikkeuden miehistä tajuaa todellisuuden
naisellisella tavalla.Sielunlain perusteella
herrojenkin henki eli elämä katoaa kuolemassa,
joten kaikki uskonnot ovat ihmiskunnan suurimpia
erehdyksiä ja rahavallan pimityksiä.Jos kansat
haluavat vapautua pahuudesta,tyhmyydestä ja
onnettomuudesta,meidän pitää luopua valtioista,
rahasta ja uskonnoista.
Luonnollisesti tyttöpoika Bushin naurettava
roskajoukko häviää öljysotansa myös Lähi-idässä,
jolloin hajoavat YK,EU,Nato ja valtiotkin.Niiden
tilalle perustetaan Sosialismin ja Rauhan Puolue,
jossa on kaksijakoisen sielunlain takia ylä- ja
alarakenne.Ssoalistinen eli luokaton valta on
vain ylärakenteen laitoksilla ja taloudellinen
itsehallinto alarakenteella.
Vaikka taloudellista omaisuutta saa sosialismissa
olla sekä ihmisillä että yhteisöillä,vain kansan
ylärakenne määrää luonnnvarojen tuotantotavat,ei
ihmisyksilö.Näin ollen avaruudenkin luonnonvaroilla on kaksoisomistus,mikä estää
imperialismin ja luonnon saastumisen.Jos kansat
haluavat kestävää kehitystä,meidän pitää
rakentaa urbanismin tilalle lentäviä laservaloaluksia,jotka pyörivät hitaasti itsensä
ympäri avaruudessa.Vaikka laservalon tiheys on
sähkölaitteen ulkopuolella sama kun nopeus,
tärkein laservaloviesti on ikuinen sielunlaki.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Mannerheim on ollut koko Suomen historian suurin
fasisti eli järjestysvallan johtaja,koska hänen
maailmankatsomus oli imperialistinen."
Onpa fiksuja toteamuksia!
Eli järjestysvallan johtaja = fasisti ???
maailmankatsomus imperalistinen. Jaaha millähän tavalla?
Petsamon nikkelistä ja Uralin kullasta perkele.
Luuletko sinä pikkuporvari,että Stalin olisi
antanut rosvojoukon miehittää alueitaan.Sen sijaan
hän soitti vain kerran Hitlerille ja naurahti:
"Eihän sotaa noin käydä Adolf".
porvarit kuin köyhälistö (Tänään työttömät) ovat tietysti oman aikansa myyttien vankina.
Kyllähän 'pärkeleen' textistäkin varmaan löytyy joku totuus kunhan oksitetaan risat pois.