Kun tänään on tullut taas lueskelleeksi näitä varsin masentavia pelotteluja alatiesynnyksen kauhuista, niin voisiko joku kertoa miten kivaa ja ihanaa ja fantastista ja helppoa oli synnyttää vauva alakautta, ja miten ei tullut yhtään repeämiä, ja ponnistusvaihe oli niin nopea ettei ehtinyt kissaa sanoa, ja kivutkin olivat kuin itikan pistoja? :)))
Kiitos vastaajille, joskus tällekin palstalle jotain positiivista, kiitos!
Kiitos vastaajille, joskus tällekin palstalle jotain positiivista, kiitos!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tässäpä yksi kokemus: Synnytin esikoiseni 5 kk sitten alateitse ja koko homma ilman kipulääkitystä. Koin ehkä yhden kivuliaan supistuksen (joka tuntui kovalta kuukautiskivulta, jos on kokemusta) jonka jälkeen siirryin sängylle huilimaan ja hups vaan sitten aloinkin ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti yli tunnin, mutta se ei ollut sillä tavalla kivulias - supistuskivut on kivuliaampia. Eniten mua sattui selkään kun unohduin niin tyhmään asentoon puoli-istumaan! Repeämiä ei tullut, yksi pieni tikki jonnekin kohdun sisäpuolelle laitettiin.
Olen kanssasi samaa mieltä, että positiivisia kertomuksia kuulee liian harvoin. Niitäkin on! En näe, että olisin ollut mikään "onnekas" vaan synnytyksen ei välttämättä tarvitse sattua - se on fakta! Suosittelen, että luet Aktiivinen synnytys ry:n sivuja, sieltä löytää linkkejä ja kaikkea kivaa.
Miten osasit mennä sairaalaan, jos koko prosessi oli niin kivuton? Itse oon ainaki suunnitellu olevani kotona siihen asti, kunnes kivut ovat niin järettömän suuret, ettei ihmisjärki voi tajuta.... Kivuttomia supistuksia säännölliseti tullut jo useaan otteeseen...
Limatulppa oli mennyt 3pv aikaisemmin, joten tiesin odottaa. En saanut unta yöllä. Lapsivedet meni 02.30 ja autolla sairaalaan (myöskin matkaa 90 km). Siellä odoteltiin, kätilöt tuijottivat monitoriaan jossa käyrät ja sen mukaan " eihän tässä mikään kiire vielä ole, ei ole vielä alkanut oikein synnytys. Voisitte mennä osastolle mutta jääkää nyt tänne kun on tilaa...". Vähänpä tiesivät. Toinenkin käyrä klo 06.30 näytti heikkoja supistuksia (ilmankos ei sattunut!) mutta pian olinkin sängyllä ponnistamassa ja vaadin, että otetaan nyt se sisätutkimus, että kuinka paljon auki ja sehän oli jo 10 cm auki. Tuli kätilölle kiire. Tuikkasivat oksitosiinia mutta se meni ensin kudokseen eikä edes onnistuttuaan tehonnut ollenkaan. Suosittelen: älkää turhaan ottako oksitosiinia jos lapsella ei ole hätää! Se sekoitti oman rytmini totaalisesti. En saanut synnyttämisestäni "kiinni" sen jälkeen, tottelin vain mitä kätilö sanoi.
oli kiva synnytys eikä traumoja jäänyt..vedet meni ja neljän tunnin jälkeen syntyi komea poika!
En saanut kipulääkitystä, muuta kuin ilokaasua, koska anestesialääkäri oli leikkauksessa, mutta näin jälkeen päin kun ajattelee, niin eipä se haittaa...Ponnistusvaihe kesti 40min joka oli kyllä tuskaa kun sattui ja lopulta imukupilla vedettiin jätkä ulos mutta..ei se mitään...alapäähän leikattiin haava mutta sitä en edes huomannut..en edes tiennyt koko jutusta ennen kuin kätilö sanoi ompelevansa haavan, synnytyksen jälkeen.. :) Mulla oli kiva synnytys vaikka itse tilanteessa olikin täys tohina, minä kivuissa ja kärsimyksessä..haluun tehä sen uudelleen:)
Itse synnytin poikamme 2 vuotta ja 5 kuukautta sitten. Synnytys lähti vauhdilla etenemään kun yöllä meni lapsivedet ja siitä 15 minuuttia alkoi supistella säännöllisesti 3 minuutin välein. Omalla autolla ajettiin sairaalaan jonne matkaa n. 90 kilsaa. Avautumis vaiheessa sain alkuun ilokaasua mutta siitä tuli huono olo, sain epiduraalin auttamaan kipuihin. Ponnistusvaihe kesti 38 minuuttia koska jätkän pätkä ei millään halunnut tulla kylmään maailmaan eli pää vetäytyi aina takaisin kun olin saanut ponnistettua. Viimeinen ponnistus oli viedä tajun mutta poika syntyi komeissa mitoissaan; painoa 4500g. Muutaman tikin ompelivat. Synnytys kesti 9 tuntia eikä ollut paha!! Aion tehdä toisen lapsen mahd. pian jos vain luoja suo!
Kolme lastani olen synnyttänyt alateitse ilman mitään kipulääkkeitä kenenkään kohdalla, ensimmäisen kohdalla yksi pieni repeämä, ei muuta. Urheilen paljon joten lihakset aika kunnossa, mutta se ei ole haitannut. Asenteella olen mennyt eteenpäin; kävellyt mahdollisimman pitkään, ja psyykannut itseäni jo etukäteen että kipu vie eteenpäin. Ponnistukset ovat olleet 3-15 minuuttia. Eli helpot synnytykset, vaikkakin nopeat ja sitä voimakkaammat supistukset. Olen kyllä kärsinytkin jokaisen kohdalla kovasta pahoinvoinnista koko raskauden. Mieluummin siis synnytän kuin olen raskaana. No, lapsensa eteenhän kestää mitä vain.
Heipä vaan! Ensimmäinen ja tällä hetkellä vielä ainoa synnytyskokemukseni on helmikuulta 05. Avautuminen kesti 13 tuntia, mutta ei ollut mitenkään sietämätöntä (menimmekin sairaalaan liian aikaisin). Olin välillä vedessä ja siellä supistusten kanssa pärjäsi hyvin. Sitten anestesialääkäri tuli tarjoamaan epiduraalia. En olisi sitä välttämättä vilä tarvinnut. Kivut olivat varsin siedettäviä ilman mitäään, mutta ajattelin, että otetaan, kun ei tiedä millaisia ne loppurytinät on. Epiduraalin jälk. olin 2 tuntia kivuton. Supistukset tiedosti, mutta mitään kipua ei ollut. Ponnistusvaiheessa kovaa kipua tuntui, mutta se oli jotenkin hienoakin. Ja siinä on kaikki maailman motivaati kestää mitä vain. Tosin meillä ponnistusvaihe kesti vain 5 min. Kätilö kehoitti levähtämään aina kun supistus lakkaa... No sitä hetkeä ei tullut ennen kuin tyttö oli syntynyt. Minulle tuli II asteen repeämä, mutta ei sitä siinä huomannut ja se parani hyvin ja nopeasti. Kaiken kaikkiaan synnytys oli mahtava kokemus. Odotan nyt
toista lastani. Laskettu aika olisi elokuussa ja minkäänlaista synnytyspelkoa tms. ei ole.
Synnytin 4 viikkoa sitten poikamme, ja se kävi nopsasti ja helposti. Avautumisvaiheeksi tuli 12 tuntia, mutta se ei ollut kivuliasta. Kun sairaalaan pääsimme(03.00), supistukset tulivat n 7 min välein ja sain sitten epiduraalin. Noh siitä jäi aika huonot fiilikset, koska lääkäri laittoi sitä tosi kauan, ei kai meinannu onnistua ja sitten teho lakkasi ennen viimeisiä supistuksia, joten parempi olisi ollut ilman turhaa sähläystä!! Sitten vaan kiljuin hoitajan paikalle ja sanoin että nyt kyllä ponnistan - ja hurjat 7 min. ja poika oli rinnalla 8.07. Eikä tullut repeämiä,4 tikkiä ja pystyin istumaan heti.Särkylääkkeitä söin lähinnä sen epiduraalin takia kun selkää jomotti - että näin meillä!Itelle jäi hyvä fiilis, että ehkä uskaltaa toistekin :)
Hellurei, tokan lapsen kanssa synnytys oli tosi helppo. Kärvistelin kotona supistuksia melko pitkään...eivät olleet mitenkään niin kivuliaita kuin luulisi, sitten sairaalassa makoilin ammeessa ja lämpö lievitti kipuja, olo oli ok ja sitten tulikin tarve ponnistaa ja ohi 10 minsassa ilman mitään kivunlievityksiä ja olo oli hulppea. Ihana kokemus, siinä synnytyksen yhteydessä taisi jotain onnentunnehormooniakin erittyä koska olin kuin pilvissä seuraavat viikot, olo ihan kymppi!
Heippa.
Mulla molemmat synnytykset olleet nopeita ja kipeitä,mutta siltikin niistä on jäänyt hyvä fiilis loppujen lopulta,ei ole tarvinut pitkään tuskissaan olla kun lapsukaisilla on ollut niin kamala kiire tänne maailmaan :)
Molemmat synnytin alakautta,ensimmäisessä oli mies mukana toisen synnytin yksin.(toki kätilö oli huoneessa viimeiset 25min.)
Esikoisen (nyt 1,5v) synnytys kokonaisuudessaan kesti 3h josta ponnistusvaihe 3min.Kipeäksi (eli kipeitä supistuksia tarkoitan) tulin oikeastaan vasta kun kalvot puhkaistiin. Lääkäri kyllä ryssi epiduraalin laiton ihan totaalisesti,(sain siitä kärsiä päänsärkyä yli viikon ja tosi pahana 3päivää,kunnes laittoivat veripaikan selkään,joka tukki vuodon.) Mutta synnytys meni kuitenkin hienosti ja nopeasti,toki mitä nopeampi avautumisvaihe on sitä kipeämpi se on.
Toinen lapsukainen on nyt n.1kk ikäinen ja hänen synnytys kestoltaa 1h,54min josta 1min ponnistusvaihe,kipeäksi tulin hänestäkin vasta kun kalvot puhkaistiin sen jälkeen meni 45min kun lapsi oli maailmassa,jonkin verran jouduin pidättelemään kun kätilö ei meinannut mukaan keretä kun eivät uskoneet että ihan niin nopeasti kuitenkaan tulee,kun 20min aikaisemmin kohdunsuu oli n.7cm auki,ja sen jälkeen ei edes ihan hirven montaa supistusta kerennyt tullakkaan :)
Kummassakaan synnytyksessä en revennyt ekasta tuli pieniä haavoja joihin kolme tikkiä ja tästä toiseta 1 tikki pieneen haavaumaan.Toisen synnytyksen jälkeen kävelin itse takaisin osastolle vauvan kanssa,ensimmäisessä menin sängyllä kun jouduin nukutukseen ja istukan käsin irroitukseen. Kävellä ja istua pystyin molempien jälkeen ihan normaalisti.kipuja ei ollut,enkä tarvinnut kipulääkkeitä kuin ekassa tuohon päänsärkyyn,ja toisen kanssa otin yhden selkä kipuun.
Ainut huono asia mikä näistä synnytyksistä on jäänyt on pelko sitä seuraavaa synnytystä kohtaan,pahimmassa tapauksessa meiltä synnytyssairaalaan tulee olemaan matkaa n.2,5h.jotenka sinne en luultavammin tule kerkeämään :) mutta väliä pidetään nyt 3 lapsen kanssa vähän pidempään :)
Mutta yhteenvetona: molemmat synnytykset menivät hyvin ja sain kaksi ihanaa tyttöä.
On myös paljon asenteesta kiinni miten synnytykseen tai yleensä mihinkään suhtautuu,vaikka itselläni ei raskausajat ja ensimmäisen synnnytys ihan putkeen menneetkään (lääkäreiden monien muitten mielestä)niin omasta mielestänin kaikki meni ihan hyvin kun sain 2 tervettä lasta :) Toki olen luonteeltani sellainen että en pienestä tai turhasta valita :)
Onnea vain kaikille lapsen saaneille :)
..erittäin positiivisia synnytyskokemuksia:)
Esikoisemme synnytin 08/04. Avautumisvaihe oli pitkähkö, (n. 14 h) mutta se ei tuntunut lainkaan niin pitkältä. Epiduraalin sain, ja se toimi hyvin. Kun sitten sain alkaa ponnistamaan, oli sekin helppo ja kivuton homma. Tosin epiduraali ja välilihanpuudutus tekivät luonnollisesti osansa.. Ponnistusvaihe oli ensisynnyttäjäksi nopeahko 9 min. Saimme iki-ihanan pojan elämäämme, ja äiti selvisi rutistuksesta tikeittä.
Reilu tunti synnytyksen jälkeen kävelin käytävälle laittamaan tekstareita prinssin syntymästä;) Ja "urakan" jälkeen mulla oli aivan törkeä NÄLKÄ!! Söin poitsu vieressäni perunoita ja nakkikastiketta sellaisella ruokahalulla, kuin en olisi ikinä ruokaa nähnytkään:) Palautuminen oli nopeaa, enkä joutunut synnytyksen jälkeen nielemään ainuttakaan särkylääkettä.
Vuoden ja 11kk myöhemmin, olimme sairaalassa hakemassa pojalle pikkusisarusta:) Ennen sisätutkimusta kätilö tiedusteli kivunlievitystoiveita, kerroin toivovani saman repertuaarin kuin viimeksi (epiduraali&välilihan puudutus). Tehtyään sisätutkimuksen hän tokaisi "täällä ollaan jo 6cm auki, joten ei tähän mitään epiduraalia laiteta". Niinpä minä ajattelin olla sitekeä sissi ja koittaa kuinka pitkään kykenisin olemaan ilman kivunlievitystä. Tunnin kuluttua, kun suihku, jumppapallo ja keinutuoli oli testattu, halusin saada olooni helpotusta. Sain pl-puudutuksen !? (noloa, mutta tänäpäivänäkään en tiedä tarkkaan mikä se on? Kohdunkaulanpuudutus?!) Jokatapauksessa, se oli ihana!!! Supistuskivut olivat tipotiessään. Pian vaan aloin tuntemaan jumalatonta painetta ja ponnistamisentarvetta. Sitten olinkin jo täysin auki. Paineentunne oli minulle uusi, sillä ekassa synnytyksessä epiduraali vei sen tunteen kokonaan. Kolmen sairaalassaolotunnin jälkeen sain luvan alkaa ponnistamaan, ja niin 2 min. ponnistksella saimme maailmaan pikkuisen prinsessan:) Vaikka synnyts oli nopea, selvisin tälläkin kertaa ilman ainoatakaan ommelta. Toipuminen oli edellistäkin nopeampi ja olo heti sellainen, että tänne voisi tulla vielä joskus... ;)
Eli minulla ei ole muuta kuin positiivista kerrottavaa synnyttämisestä!Ja tosiaan, oman lapsensa eteen sitä kestää mitätahansa!! Tuskin kukaan voi kertoa, että synnyttäminen oli täysin kivutonta, mutta se kipu unohtuu sillähetkellä täysin, kun saat rinnallesi tuon, ikioman, odotetun ja jo kauan rakastetun pienen ihmisen.
Voimia koitokseen. Usko itseesi, äläkä suunnittele tulevaa synnytystä liiaksi. Luonto kuitenkin hoitaa homman, vaikkakin osaava henkilökunta kykenee helpottamaan oloasi! Hyvin kaikki menee ja pian sinä saat vuorostasi valaa uskoa tuleville synnyttäjille:)
Ä82, p04 ja t06
Itse synnytin esikoiseni kuukausi sitten.
Supistukset alkoivat kotona klo 16.00, tässä vaiheessa hyvin lievinä mutta kovenivat koko ajan.
Klo 20.00 suppareita tuli jo 5min välein ja alkoivat olla todella kivuliaita, joten sairaalaan lähdettiin.
Sairaalassa oltiin n. klo 20.30.
Kätilö ohjasi huoneeseen ja sairaalakamppeet vaihdettiin päälle.
Tarkastettiin kohdunsuun tilanne ja olin auki 4cm.
Laitettiin käyrään ja eikun sänkyyn makoileemaan.
Supistukset alkoivat olla todella kivuliata, ilokaasun avulla koitin niistä selvitä, mutta eipä juuri auttanut.
Pyysin saada epiduraalin,mutta lääkäri ei siinävaiheessa päässyt tulemaan, joten kätilö laittoi rakkulat, josta juurikaan ollut apua.
Lapsivedet meni klo 21.20.
Klo 22.00 sain rueta ponnistamaan ja Klo 22.08 oli poika maailmassa! :)
Koko homma meni luomuna ilman mitään puudutuksia ja niin nopeasti ettei siinä oikeen itsekkään mukana pysynyt.
Synnyttämään lähtisin milloin vain uudestaan,vaikka kivut oli kovat, niistä selviää.:)
En jotenkin ymmärrä, että ihmiset kertovat synnytyksen olleen mukava kokemus ja samaan syssyyn kertovat, että kipu oli hirveintä mitä kuvitella saattaa ja he luulivat kuolevansa yms.
Onko tämä jonkinlaista masokismia vai miten kivusta voi nauttia? Etenkin jos se on niin hirveää, että luulee kuolevansa?
Itse kärsin jopa hammaslääkärissä ja saatan huutaa kivusta, jos puudute ei ole kunnolla ehtinyt vaikuttaa ja lääkäri poraa hermoon. Synnytystä en kyllä varmasti kestäisi ilman ikuisia henkisiä arpia..
Mulle varmaan jäisi ikuiset traumat jossen saisi epiduraalia vaan sen takia että sairaalassa on kiirettä... Sen kyllä ymmärrän, että joskus synnytys vaan etenee niin nopeaa, ettei sitä voida antaa, mutta olisi kyllä hirveä tunne jäädä siitä paitsi huonon tuurin takia.
Kauhujuttuja tosiaan saa kuulla. Itse pelkäsin ihan hirveästi alatiesynnytystä, kävin pelkopolillakin sen takia!
Synnytys meni sen verran nopeasti, etten ehtinyt saada kuin ilokaasua (olin sitä mieltä, että haluan kaikki mahdolliset kivunlievitykset).
Muistan jopa hetken, kun kätilö sanoi lapsen pään olevan jo puolivälissä. Ajattelin ponnistaessani että vaikka sattui, niin onkohan tämä tosiaan se pahin vaihe? Ettei siis tämä nyt niiiiiin kamalaa ollutkaan!
:)
.. on mun juttu. Käy lukee jos jaksat.
Mun synnytys oli ihana kokemus, ei jääny minkäälaisia traumoja ja varmasti tuun synnyttään uudelleen, mikäli se minusta riippuu.
Onnea koitokseen! Ja Paljon avointa ja positiivista mieltä mukaan! :)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000025&posting=22000000025198647
Synnytys alko vedenmenolla...Avautuminen kesti 13h(ei niin paha miltä kuullostaa:) ) .Vedet meni myöhään illalla joten sairaalassa oltiin siinä puolenyönmaissa..Siinä sitten torkuin ja naukkailin ilokaasua hereillä ollessa..Aamusella tuli aamukätilö joka totes että edelleen 3cm auki..Siinä vaiheessa v&(/)(= tti että olin maannu sielä 8h eikä mitään ollu tapatunu..Supistuksia lisääviä lääkettä annettiin ja edpiduraalia lisättiin(olin joskus yöllä saanut ekan satsin)..Makasin selälläni ja ponnistin 30min puolimakuuasennossa.Empä kyllä kerenny paljon huilia supistusten välillä ponnistusvaiheessa kun supistukset tuli tiuhaan tahtiin..Kerkesin ottaa lisää happea taas enne ponnistamista..En revenny, pieniä nirhaumia kyllä tuli mutta ne parani nopeesti:))
Synnytys kesti 5h10min ja epiduraalin ja kohdunkaulanpuudutuksen olin saanut, niin että pelailin korteilla ennen kuin ponnistamaan ruperin ja 12min niin poika maailmassa. Ei repeymää. Pari tikkiä laitettiin ja erittäin hyvin ja nopeasti toivuin. Minkäänlaista kauhu kuvaa ei synnytyksestä jäänyt. Nyt jälleen raskaana.. =) Hieman pelottaa että kuinka vauhdilla tämä lapsi haluaa maailmaan!