Mäntsälän liikennevalot

Reino

Mäntsälän liikennevalot ovat oikea hermojen koetus.
Aamulla viidenjälkeen jököttää punaiset eikä missään näy yhtään jalankulkijaa saatikka autoilijaa risteämässä pääväylää. Varsinkin etelään mennessä Nesteen kohdalla oleva risteys.

Ajelin Turussa viikonloppuna ja liikenne sujui kuin rasvattu. Samoin Lahdessa. Mutta kun tulet Mäntsälään niin saadaan vähäkin liikenne tupeksimaan.

9

1822

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valtro

      oot ihan oikees..tääl ei vihreit aaltoja tunneta..

    • Ransportteri

      Ei voi kuin ihmetellä, että pärstäkertoimellako toimivat kun ei mulla ole ongelmia? Jos risteyksissä ei näy muita, valot vaihtuvat heti omasta suunnasta vihreiksi. Muitakin jos on mukana pyörimässä, homma toimii normisti - jos väkeä on vähän, oma vuoro tulee nopeasti.

      • aabeecee

        Tunnettu tosiasia on, että valojen ohjausjärjestelmä on jo jäänyt ajastaan jälkeen. Mutta Kunnalla tai tiepiirillä ei ole rahaa asian kuntoon laittamiseen.

        Itse olen kiinnittänyt huomiota myöskin niihin Nesteen luona olevien valojen huonoon vaihtuvuuteen hiljaisena aikana. Olisiko tiessä oleva anturi pimeänä tai jokin muu vastaava syy taustalla.


      • JKS_M
        aabeecee kirjoitti:

        Tunnettu tosiasia on, että valojen ohjausjärjestelmä on jo jäänyt ajastaan jälkeen. Mutta Kunnalla tai tiepiirillä ei ole rahaa asian kuntoon laittamiseen.

        Itse olen kiinnittänyt huomiota myöskin niihin Nesteen luona olevien valojen huonoon vaihtuvuuteen hiljaisena aikana. Olisiko tiessä oleva anturi pimeänä tai jokin muu vastaava syy taustalla.

        Eipä ole ainut asia mihin kunnalla ei ole varaa, ja mikä ottaa päähän.

        No valot kyllä riepoo ihan mihin aikaan tahansa. Aina vaan kun satut ajelemaan lähelläkään valoja niin melko varmaa, että punaset lämpsähtää eteen, vaikka missään ei ole ketään.

        Kyllä se vaan niin on, että Mäntsälä on ihan konkurssin partaalla. Ihmisiä muuttaa lisää koko ajan ja palvelut huononee. Lääkäripula, 4kk jonot poikkeus/suunnittelutarveratkaisuihin, yms..

        Eikä tilanne ole muuttunut yhtään paremmaksi, vaikka rakennettiin hieno jäähalli ja uusittiin keskuskatu patsaineen niin ahtaaksi, että autolla on siellä turha liikkua. Jo pelkästään keskustan ahtaus ihmispaljouksineen houkuttaa muualle ostoksille.

        Plus siihen tietystilisäksi, että tuo kommentti vanhentuneista tuotteista pitää ihan paikkansa eräänkin nimeltämainitsemattoman K- ketjuun kuuluvan ruokakaupan kohdalla Mäntsälässä.

        Jokseenkin ottaa hattuun, kun kiireessä käyt kaupassa, nappaat mukaasi perhekinkkupaketin, ja pussillisen mummonlihapullia, joista huomaat vasta kotona tarkistaa viimeisen käyttöpäivän, joka on tänään, tai ehkä ollut jo eilen.

        Mäntsälä on "Pienisuuri" kunta, joka ei ole kerennyt sopeutua suureen ihmispaljouteen, ja vaatii kylä radikaaleja muutoksia kunnan ja kauppojen toimintaan.

        Nimimerkillä "muuttoa katuva".


    • Anonyymi

      Samaa asiaa olen ihmetellyt. Valoissa saa seistä punaisella eikä mistään näy autoja rasittavaa.Paloasemanohi Mäntsälän suurlavan suuntaan joka valoissa saisko ne kuntoon t.Alge Kuru

    • Anonyymi

      Ajatelkaapa jalankulkijoita.
      Välillä ei Vanhan Lahdentien yli pääse millään, kun sitä pitkin kulkevien autoilijoiden liikennevalot vaihtuvat monta kertaa punaisiksi ja vihreiksi, mutta jalankulkijoiden valot vaan pysyvät punaisina.

    • Anonyymi

      Asunut Mäntsälässä vuosia, hyvin harvoin on tilanne, että valoissa joutuu kohtuuttomasti seisoa. Usein toimii vihreä aalto.

      • Anonyymi

        Kuljet varmaan niissä autolla.


    • Anonyymi

      Ramppi motarille asemalta, kiitos!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2532
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1832
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1230
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1018
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      976
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      852
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      781
    Aihe