Jos Vartiotorniseuran suhtautuminen erotettuihin muuttuisi, teihin suhtauduttaisiin samalla tavalla kun muihin seurakunnan jäseniin, lopettaisitteko Luopiopalstat? vai jatkaisitteko samaan " vanhaan malliin"?
Kysymys Exille
Lähimmäinen.
201217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Luulen että osa varmasti lopettaisi kun taas osaan asia ei vaikuttaisi.
Meillä on kaikilla omat syymme toimintaamme, joillakin se on erottamiskäytäntö ja sen aiheuttamat lieveilmiöt kun taas toisilla se voi olla opilliset asiat.
Ei niin että uskoisin Seuran käytäntöään muuttavan.
Ei niin että uskoisin Seuran käytäntöään muuttavan.
En minäkään. Kun kritiikki lisääntyy niin kuri kovenee varoitusten lisääntymisen ohella. Viimevuonna käsiteltiin lehdissä paljon näitä asioita. Ehkä ihmiset halutaan pitää mukana kuria koventamalla.
Luulen että osa varmasti lopettaisi kun taas osaan asia ei vaikuttaisi.
Ehkä asiaa voi katsoa sivujen sisällön kannalta. Jos esim jonkun sivun pääpaino on karttamisessa, silloin voidaan ajatella ettei niitä olisi jos karttamistakaan ei olisi.Tälläiset ovat esim Johanneksen pojan sivut. Koko hommahan alkoi karttamisen vaatimisesta ja vainoamisesta kun käskyä ei perustellusti toteltu. Jälkiseurauksena tulivat sitten myllynkivisivut, kun asia jäi selvittämättä ja epäreilu kohtelu jatkui. Sivuthan olivat aikoinaan vähänaikaa suljettuna sen vuoksi että Betelille haluttiin antaa mahdollisuus pyytää anteeksi.Sivut avattiin kun anteeksipyyntöä ei tullut. Jos joku sivu käsittelee vain oppeja, voidaan ajatella että tämä sivu olisi vaikka karttamista ei olisi.
"Luopiopalstat" on JT keksimä termi. Kaikista uskonnollisista liikkeistä ja niiden opetuksista löytyy kriittistä tietoa esim netistä, sellainen kuuluu avoimeen keskusteluun. Adventistien palstalla on esimerkiksi pelkkää kritiikkiä eikä kukaan adventisti siitä huolimatta nimitä palstaa luopiopalstaksi vaan keskustelupalstaksi. Muissa uskonnoissa en ole myöskään havainnut jatkuvaa varoittelua netistä ym vaikka kritiikkiä onkin olemassa. Jt tyyppinen varoittelu ja exien mustamaalaaminen kertoo pelosta. Jos karttamissäännöstä luovuttaisiin olisi yksi asia mitä kritisoida vähemmän. Se olisi vain hyväksi jt uskolle.
Nykyisin tietoa on helppoa saada kun on netti ja ihmisillä on oikeus mielipiteidensä kertomiseen. Mielestäni uskonnot voisivat tämänkin vuoksi miettiä opetuksiaan koska valheet ym tulevat kuitenkin esille. Kyllä ihmiset haluavat sanoa väärän opin vääräksi ja valheen valheeksi, kartettiimpa heitä tai ei. Jos vääriä oppeja ja epäeettisiä toimintatapoja on paljon, tämä tulee kostautumaan vain uskonnolle itselleen, samassa suhteessa. Jos jokin yhteisö on hyvin mustavalkoinen ja ahdasmielinen haluavat ihmiset helpommin kertoa kokemuksensa ja näkemyksensä sieltä lähdettyään. Mielestäni se provosoi perustamaan kriittisiä sivuja. Täytyy myös muistaa ettei mielipide ole huono tai väärä siksi että se on kriittinen. Mielipiteiden arvo ratkaistaan niiden totuudenmukaisuudella eikä sillä esittävätkö ne jonkun lahkon siinä valossa kuin lahkolaiset itse toivovat.
>>...teihin suhtauduttaisiin samalla tavalla kun muihin seurakunnan jäseniin,
Joille valehdellaan surutta ja heidän tulee viedä tuota valhetta eteenpäin Ainoana Oikena Totuutena, jolla välttää ennenaikaisen kuoleman pian kohtaavassa tuhossa.
Joille valehdellaan surutta ja heidän tulee viedä tuota valhetta eteenpäin Ainoana Oikena Totuutena, jolla välttää ennenaikaisen kuoleman pian kohtaavassa tuhossa.
Tuollaiset ovat hyvin (lahkon) rankkoja väittämiä. Niiden valheellisuudesta tulee ehdottomasti informoida, kerran puhutaan ja luvataan sellaista mikä ei pidä paikkansa.
Aika ajoin joku kokee valehtelusyytteeni perusteettomaksi ja kyselee perusteita. Eräs tällainen tilanne oli viime lokakuussa. Täältä voit katsella tilannetta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000020384367
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000020384448
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000020384519
Onhan se vähän hassua ylipäätään väitellä mikä Raamatun tulkinta on se ainoa oikea.
Tuossahan pitäisi lähteä liikkeelle siitä, että Raamattu on totta ja vain tulkinnoista kannattaa keskustella.
Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva tietää Raamatun olevan kalevalaan verrattavissa oleva kirja.
Tässä valossa nahistelu täälläkin tuntuu välillä vähän hassulta.
Mä lopettaisin ihan mielelläni kaikki luopiopalstat ja samalla kaikki typerät uskonnot. Kyllä ihmisten pitäisi pikkuhiljaa keskittyä ihan oikeiden ongelmien ratkomiseen jotta tämä laji tallustelisi tällä pallolla vielä tulevaisuudessakin.
Minua ei ole erotettu, vaan erosin itse. Samalla tavalla kai sitä kuitenkin suhtaudutaan.
Ei Vartiotorniseuran väärät opetukset ja vastuun paikoilu siitä kuitenkaan mihinkään katoaisi, joten tilaus kritiikille olisi edelleen olemassa.
Suurempi asia olisi mikäli Vartiotorniseura yhtäkkiä kehottaisi avoimeen keskusteluun oppien sisällöstä eikä sellaista enää pidettäisi luopumuksena ja erotusperusteena. Silloin kritiikin perspektiivi muuttuisi, ja VTS voisi saada hieman kehujakin.
>>Jos Vartiotorniseuran suhtautuminen erotettuihin muuttuisi, teihin suhtauduttaisiin samalla tavalla kun muihin seurakunnan jäseniin, lopettaisitteko Luopiopalstat? vai jatkaisitteko samaan " vanhaan malliin"?
Eipä tuon karttamissäännön radikaalikaan muuttuminen saisi vt-seuran oppikuvioita oikenemaan. Eikä sen yleistä otetta uskoon tai raamatuntulkintaan. Kyllä siitä silti voisi vt-seuralle hattua nostaa.
Vastaus on siis selvä: Luopiot jatkaisivat samaan vanhaan malliin! miksi sitten marisette tällä palstalla sitä että teidät on erotettu JT seurakunnista?
Ei ole syytä leimata marisemiseksi keskustelua lahkon erottamiskäytännöstä. Käytäntö on pomojen mielivaltaista menettelyä eikä anna oikeusturvaa jäsenille. Miksi värväysvaiheessa ei kerrota tätäkin puolta lahkosta ?
"Luopio" -leima on lahkon propagandaohjelmaan otettu nimike. Kaikki lahkon jättäneet eivät suinkaan kirjoittele täällä. Lisäksi jokainen ihminen voi päivittäin tehdä päätöksensä mahdollisesta nettiin kirjoittamisestaan taikka kirjoittamatta jättämisestään. Eikä sellaisesta asiasta voi puhua sopimisena lahkon kanssa.
Lahkon tulisi muuttaa käytäntöjään niin paljon hyvään suuntaan, että ei olisi aihetta kielteisiin kirjoituksiin.
>>miksi sitten marisette tällä palstalla sitä että teidät on erotettu JT seurakunnista?
En tiedä onko sinulle kukaan koskaan tähdentänyt, mutta mehän emme pääsääntöisesti marise siksi että meidät on erotettu, vaan karttamissäännön järjettömyyden takia. Erosinhan minäkin ihan omasta aloitteestani.
Voisit ajatella tätä vt-seuran kritisoimista vaikka menopelisi kevätkorjauksen kannalta. Jos autossasi on huollon tarpeessa käsijarru, ohjaustehostin, nopeusmittari, tuulilasi, renkaatkin tulisi vaihtaa ja jalkajarrukaan ei oikein toimi, niin olisiko sinun syytä lopettaa autosi huolto kun olet saanut renkaat vaihdettua? Olisiko se järkevää? Ei. Autosi olisi edelleenkin vaaraksi itsellesi ja muille.
Kirjassa "Järjestetty tekemään Jehovan tahto" tuodaan hyvin esille se miksi seurakunnasta erotetaan, kaikki jotka aikovat mennä kasteelle tutkivat tuon kirjan ennen kasteelle menoaan,siis, ei mitään syytä "jälkinarinaan"
Mikä on tehnyt sydämesi noin kylmäksi?
Rakkaudettomuutesi heijastuu teksteistäsi.
Miksi vihaat?
Tottakai jatkamme, kutsumus on kertoa totuus asioista! Jatkaminen vanhaan malliin ei riitä, on pystyttävä tarjoamaan yhä enemmän tietoa ja uusia sivuja, kenties kirjakin on kirjoitettava.
sydän yleensä on kylmä. Se on seurausta heidän uskonnostaan. Lähimmäisellä meinaa puhketa verisuoni päästä, ainakin kirjoitusten perusteella.
En tiedä mistään "jälkinarinasta".
Miksi Lähimmäinen ei laittanut suoraa otetta kirjasta ja selvittänyt yksityiskohtaisesti kuinka se osoittaa Johanneksenpojalle tehdyn täysin lahkon kirjallisten menetttelyohjeiden mukaan ?
Tunnetusti lahkolla on suuri kirjamäärä, mutta nyt kysymys oli siitä että miksi värväysvaiheessa ei kerrota ?
Onhan lahkon kirjallisuudessa esim. että enkeli Mikael tarkoittaa Paavia, että Room. 13 esivallat tarkoittavat taivaallisia esivaltoja, että Joulua voidaan viettää vaikka Jeesuksen syntämäaikaa ei tidetä....
vastausta odotellen
Lähimmäisestä näkee selvästi, millainen on todistajien "rakkaus" nykyään. Se on kylmää, pelonsekaista värinää. Kyllähän sitä lopulta uskoo että on rakkaus keskuudessa kun sitä niin hoetaan. Hauki on kala, hauki on kala. Todellisuus vain on aivan muuta.
Onhan se sääli, mutta on siinä hyvätkin puolensa. Matteuksen 24 luvussahan on ennustettu, että useimpien rakkaus kylmenee. Se kertoo, että ollaan taas lähempänä viimeisiä päiviä. Koskakohan saamme tietää kuka tai mikä se "uskollinen ja ymmärtäväinen orja" oikein on? ;)