Keitä adventistit pitävät uskovina muita kuin itseään?
Ketä ovat adventistien mukaan "vastustajat" ja mitä he vastustavat?
Ketä ovat adventistien mukaan "vastustajat" ja mitä he vastustavat?
"Muut uskovat"
+stefanus+
590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kulehan sie Tefaanus kun mie sinulle atventistina haastan.
Jos sie suullasi tunnustat Jeesuksen Herrakseis, niin sie oot pelastuksen tiellä. Herra tuntee siun syvämmeis tunnon ja siun vaan pittää kilvootella hyvän uskon kilvootus. Sana kun siulle sannoo missä siun on tehtävä parannus, niin siun on se siinä tehtävä. Usko on kasvamista ja aena suunna tarkistusta.
Vastustaja on hää, joka selevään sanan paekkaan yrittää laettaa Eskon puumerkkiä. Se kyllä ymmärrettään, että kaekkii tietoo ei oo kaekilla, eikä aena itelläänkään ja siksi pittää sannaa sihata ja tehä totta sen eessä.
Tuliko siul ny se asii seleväksi? Jos ei, niin kysy uuvestaan, yritän kahtoo ja vasta rykäst, siulle kaekes rakkaavuues.
Keitä adventistit pitävät uskovina muita kuin itseään?
Ei hää siule vastaa suoraan, koha kiemurtelee selityksillää. Eikä hänel oo merkkiäkää rakkauvest! Hää tekeytyy siun rakastakseis jott sie oisit hänen alamaisesa! Hää se oikeest o avu tarpeess.
se pelastuu,mutta joka ei usko,se tuomitaan kadotukseen.
Toisaalta Jeesus sanoi myös “Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, ei pääse sinne sisälle.” (Mark 10: 15). Jeesuksen mukaan lapsi ei ainoastaan voi ottaa Jumalan valtakuntaa vastaan, vaan lapsen tapa ottaa se vastaan jo jopa esimerkillinen, ainoa oikea. Voidaan siis kysyä: Jos ainoa tapa ottaa Jumalan valtakunta vastaan on usko ja jos lapsi ottaa Jumalan valtakunnan vastaan oikealla tavalla, niin eikö lapsi silloin usko? Ja edelleen: Koska Jumalan valtakuntaan tullaan vain uudestisyntymisen kautta, lapsi siis voi syntyä uudesti.
Meidän vaikeutemme tässä asiassa on siinä, että ajattelemme uskon edellyttävän tiettyä ymmärrystä. Raamattu ei kuitenkaan opeta niin. Voimme kysyä, että jos usko on Jumalan lahja, miksi Jumala ei antaisi sitä myös pienelle lapselle. Meidän on vaikea olla kriittisiä omalle ajattelullemme. Entäpä jos ajatus siitä, ettei lapsi voi uskoa, on valistuksen perintöä meissä? Entäpä jos meidän ajatuksemme uskosta elämyksenä ja kokemuksena on peräisin romantiikan filosofiasta?