olen syksyllä menossa naimisiin uskovan pojan kanssa, itse en ole ollut uskomassa ennen ja en oikein tiedä miten päin minun pitäisi olla. Toisaalta entinen maallinen elämä vetää puoleensa mutta toisaalta jumala puhuttelee ja kutsuu luokseen. onko ketään joka olisi ollut samassa tilanteessa? tiedän että usko on jokaisen omakohtainen asia ja ettei voi uskoa toiselle ihmiselle, mutta miten maallisesta elämästä voi luopua noin vain kun kaikki kaveritkin ovat uskottomia?
apua!
meitsi
8419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joo, aivan järkyttävää kuultavaa. Tiedän tasan missä seisot ja en voi ymmärtää, että olet jo NAIMISIIN menossa. Tuohon jamaan päästänyt itsesi. Okei, mut kuitenkin, jos miehen haluat, mene naimisiin! Elä missään tapauksessa paljasta epäluulojasi hänelle ennen häitä. Muuten tulee tosi vaikeaa. Piruuttas voit sitte häiden jälkeen alkaa kertoa tottakin! Sillä silloinhan se mies on jo nalkissa ja voit elää elämää omana itsenäsi ilman pelkoa erosta. Kjäh!=D
Haluatko olla uskomassa vai et. Älä mene naimisiin, jos et ole itsestäsi ja uskostasi varma. Sinähän voit vaikka erota, mutta puolisosi ei, jos hän uskonsa haluaa säilyttää. Hän ei voi koskaan mennä uudelleen naimisiin ellet sinä sattuisi kuolemaan.
Mieti ja vielä kerran mieti!
Olen itse kokenut "maailman" ihanuutta?? Enkä uskoani vaihtaisi millään tämän maailman rientoihin ja onneen. Sillä se onni on kupla vain.
Kun saat itsellesi selväksi mitä haluat, kerro rehellisesti se tulevalle puolisollesi. Sinuna kertoisin myös epäilyistäsi ja kamppailuistasi. Rehellisyys on avioliiton onnistumisen edellytys.
Mitä sinä teet kapakkareissuilla, tv-ohjelmilla, meikeillä jne? Ovatko ne ja kaikki muu "maailmallinen" tärkeää? Laita vaikka vihkoon ylös mistä joudut "luopumaan" ja mitä saat, jos pidät uskosi.
Jos sinulle jää pienikin epäilys, ettet jaksa/halua uskoa, jätä tulevalle puolisollesi valinnan mahdollisuus.
Toivon, että valitset uskon ja hyvän omantunnon.
hei tää ei liity nyt itseasiassa tähän aiheeseen, mut ajattelin et voisin sulta kysyy. et mitä mieltä sä oikein oot kun toi musiikki juttu.. onkse tosi paha jos kuuntelee musiikkii sillon tällön (tai päivittäin) kotona, mut siis ei missää baareissa tai ei käy missää keikoilla tai jossai? tarkotan siis "maallista musiikkii"? itse en oo lesta ja mua vaa mietityttää nää asiat. kun musiikki on kuitenki nii tärkee, mut..nii. vastausta vailla.
Sä kuuntelet just sitä musiikkia mitä itse haluat, siihen ei tarvita ninnien tai muiden lupia tai mielipiteitä.
En mäkään mene esim. äidiltäni kysymään että saanko nyt kuunnella sitä ja sitä musiikkia. Vai oletko niin muiden vietävissä, että teet mitä muut sanovat?
Eri asia on jos et pidä jostain musiikkityylistä ja sen takia et kuuntele sitä, mutta muuten valinta on täysin sinun.
Meitä on aika monta, jotka ollaan maailmasta löydetty tiemme Jumalan valtakuntaan. Ja ollaan siitä sitten vaihdettu ajatuksia ja kaikilla näyttäisi olevan samansuuntaiset tuntemukset asiasta:
Musiikki (maailmallinen) on ollut tärkeää, mutta parannuksen armon saatuaan, se asia on muuttunut kuin itsestään. Se tuntuukin jotenkin tyhjältä ja siitä tulee levoton olo. Siionin laulut, virret ja seurakunnan levollinen/voimallinen laulu kuulostaa kauniilta ja siihen on ihana yhtyä.
On hetkiä, jolloin musiikki houkuttaa. Rytmi meinaa viedä mukanaan. Itse en siksikään halua aktiivisesti olla paikoissa, joissa maailman musiikki pauhaa lujaa. Usko on kalliimpi asia.
Ei ihmisen tarvitse kantaa huolta huomisesta. Eikä yksittäisistä asioista. Jos tunnet syntitaakan painavan ja haluat kuulla evankeliumin vapauttavan sanoman omalle kohdallesi, pyydä. Älä turhia sillä hetkellä murehdi musiikista tai muista maailman siteistä. Huomaat sitten itsessäsi tapahtuvan muutoksen. Osa asioista voi jäädä kiusaukseksi, osa muuntuu merkityksettömiksi. Mutta uskon, että halu säilyttää saatu puhdas omatunto ja elävä usko, antaa voimaa kilvoitella noita kiusauksia vastaan.
kiitti kun jaksoit vastaa mulle :)
Vai että oikein naimisiin uskis ja pakana.
Eiköhän siinä vakka kantensa löydä ja jompikumpi teistä tulee päätöksensä tekemään puoleen tai toiseen, joko yhteinen elämänne kallistuu sinne maalliseen tai sitten hengelliseen.
Aikansa kutakin, mutta luulisin että toi sun miehes uskovaisuus koituu kyllä jossain vaiheessa sunkin pelastukseksi. Joten siitä vaan rohkeasti naimisiin. Vielä te yhdessä taivastiellä ootte.
Siunausta ja onnea liitollenne!!!
Perhonen
sanoo, etta uskovaisella ja ei-uskovaisella ei ole mitaan yhteista. tallaisessa tapauksessa ei avioliitto tule onnistumaan. jos sina et ole uskossa ja poikakaverisi on, miten luulet etta avioliitto pysyy kasassa kun naette maailman tarkeimman asian erilailla? avioliitossa tullaan yhdeksi, mutta ei se oikein onnistu kun on eri henki.
tietaako poikakaverisi ettet ole usko(ma)ssa? miten han suhtautuu tai mita mielta on siita etta menisi naimisiin ei-uskovaisen kanssa? minun neuvoni on ettette mene naimisiin ennekuin sina tulet uskoon.