Laimeaa on helluntailaisuus

Tämä avoin helluntailaisuus-palsta ei itsessään edusta eikä voikaan edustaa mitään kristillistä seurakuntaa. Kirjoitusten läpileikkaus on juuri sellainen kuin yleisellä pulina-palstalla sopii ollakin.

Hyvin monille vilpittömille etsijöille käsite helluntailaisuus tai helluntaiherätys kuitenkin merkitsee aidon hengellisen elämän tyyssijaa, eli Paavalin sanoin 'Jumalan huonetta, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus.' 1. Tim. 3:15.

Valitettavasti on sanottava, että helluntaiherätyksen piirissä ei ainakaan yleisesti ottaen opeteta puhdasta evankeliumia synnin voittamisesta omassa elämässä seuraamalla Jeesusta Kristusta, joka on sovittanut meidän syntimme.

Room. 6:1-2
Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?

Tällä palstalla 'opettajina' esiintyvät mm. RitariO ja E-ajattelija. Heillä molemmilla on avio- tai sukupuolielämän alueella omat henkilökohtaiset erheensä, joita he eivät suostu tuomitsemaan.
Päinvastoin he pontevasti puolustelevat niitä.

Toinen (RO) kiertelee 'yksilöllisen tilanteensa' ympärillä eikä halua suoraan nöyrtyä Jumalan väkevän käden, Hänen Sanansa alle. RO itse seisoo tai kaatuu oman Herransa edessä, mutta nuoremmilleen hänen tulisi selväsanaisesti kehottaa Sanan mukaan ojentautumista.

E-ajattelija on ilmeisen vakuuttunut, ellei peräti huumaantunut, sukupuolielämän same-sex-love vapaudesta, jolle hän ei näe tai suostu näkemään mitään ristiriitaa Raamatun opetuksessa. Tämä 'uskovainen seksivalistaja' on nähnyt hyväksi ryhtyä havainnollistamaan palstan lukijoille seksuaalista toimeliaisuutta jopa elimellisellä tarkkuudella.

Kuinka hyvin kaksi edellä mainittua 'opettajaa' edustavat helluntaipastorien ja -seurakuntalaisten arvomaailmaa ja sanan opetusta? Siitä olisi mielenkiintoista kuulla useampienkin näkemyksiä.

Luuk. 6:39
"Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan?"

"Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" Luuk. 18:8.

Fil. 3:12
"Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut."
10305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen sanonut iahn rehdisti, avoimesti oman elämni erheet, mistä kukaan tietää mitä luurankoja sinulla on kaapissasi? Minun kaappini on niistä vapaa, elämäni on täysin avoin , ei ole mitään piilossa eikä salssa, sanomani perustuu anteeksi antoon, ei rikkeisiini, koska ne on sovitettu Kristuksen veressä ja tulevatkin erheeni, puhun puhtain tunnoin, olen avannut sydämeni, siellä ei ole mitään jota veri ei voisi puhdistaa.
On tosi ilekeä mielistä syyttää asioista, jotka on tuotu päivänvaloon, jopa Sanan valossa, et voi millään Raamatun snalla tuomita minua, koska vain tunnustamaton ja salattu synti on tuomion alainen, eikä missään Raamatussa sanota, että vaiolliset synnit olisivat armon ulkopuolella, ainoastaan PH-pilkka, ja jos sen olisin tehnyt, en kyllä taatusti täällä seikkailisi ja Jeesuksen kautta Pyhän Hengen voimaa ja viisautta ylistäisi.
-Ja tiedän, että opetukseni, jos sitä nyt sillä nimellä yleensä voi sanoa, ylipäätään täällä kirjoittelua, koska tämä ei ole mikään seurakunta, on Raamatun mukaista ja Pyhän Hengen avaamaa Sanaa. Sille en voi mitään, että kirkkouskovaiset eivät sitä hyväksy.
-Väärinkäsitys siitä, että en muka hyväksy hengenhedelmää ja puhdasta vaellusta, on tullut siitä, kun sekoitetaan uudestisyntyminen, joka on senhetken tapahtuma,silmänräpäyksessä tapahtuva kokemus,lapsikasteen armon kautta tapahtuvan uudestisyntymän teoriitikot väittävät, että koska lapsi ei voi uskoa, eikä myöskään uudestisynstyä, se tapahtuisin hissukseen vaelluksen kautta, ja se on VALE, ihminen ei voi vaellukseellan uudestisyntyä, vaellus on uudestisyntymisen tapahduttua elämää siinä sopii tarkastella vaellustaan, mutta se ei ole uudsestisyntymistä!

-Vaellus on tätä, että "se kirkastuu kirkasumistaan sydän päivään saakka", ja täydellisiksi tullaan vasta kirkkaudessa saatuamme uuden kirkastetun ruumiin.
-Mieti sanomisiasi, jokainen meistä tekee tiliä itsestään Herransa edessä, emme toisistamme!

Äänestä
  • Varmaan panit merkille, että kohdistin huomioni siihen miten ITSE suhtaudumme omiin erheisiimme.
    En ole halunnut tuomita sinua. Sen sijaan haluan pitää tärkeänä, että toimisimme oikean paimenen tavoin eli varoitetaan selvällä 'pasuunan äänellä' toisia joutumasta samaan allikkoon, missä on itse tullut räpiköityä.

    Ellei tuota opastusta tai varoitusta halua antaa, silloin on mielestäni viisaampaa vaieta koko asiasta.

    Mainitsemillasi luurangoilla tarkoittanet elämän varrella sattuneita kömmähdyksiä ymv.
    Niitä minulla on ihan omiksi tarpeiksi saakka. Kompurointejani en silti lähde puolustelemaan, oppia olen niistä kyllä paljon saanut.
    Tuskinpa sinäkään vielä - onneksi! - kaikkia luurankojasi olet lukijoille esille tuonut, vaikka toista 'väitit'.

    Viisaampaa onkin pitää henkilökohtaiset takaiskut omina ja Jumalan välisinä asioina ja taistella niiden kautta voittoelämään synnistä niin pitkälle kuin se ikinä meille on mahdollista Jumalan armon avulla.

    Tästä on hyvä jatkaa ja rientää "kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa".

    Äänestä

  • 5:32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
    19:9 Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin

    Kun teit tuon aviorikoksen niin eikö olis ollut viisaampaa myöntää se kuin alkaa muuttamaan raamattua aviorikokselle sopivaksi.

    Äänestä

mutta et veistä omassasi?

Äänestä
  • nyt on?

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    nyt on?

    Viittasin erääseen toiseen tekstiin, joka tulee tässä, jotkut lukijat ovat ehkä törmänneet siihen aiemmin. Se selittää Jeesuksen sovitustyön vähän erilaisessa valossa. Jos olet herkkä persoona, et välttämättä halua lukea seuraava tekstiä.
    ______________________________________________________________________

    Jeesus on profeettojen profeetta, täydellisen pyyteetön ihminen, koska hän paitsi uhrasi itsensä ihmiskunnan hyväksi, niin ennen kaikkea hän teki sen pettäen Rakkaan Jumalansa - ihmiskunnan hyödyn nimissä.

    -Oikean ja väärän profeetan erottaa toisistaan siitä että väärä profeetta nousee korokkeelle huutamaan: "Kuunnelkaa Jumalan tahtoa ihmiset! katukaa syntejänne, se joka ei seuraa näitä ohjeita on suoraa päätä matkalla helvettiin!!"

    Todellinen Jumalan profeetta ei riko Jumalaa vastaan julistaessaan Sanaa. Hän ymmärtää, että ei edes edes vanhin lapsi voi olla niin yhtä isänsä kanssa, että voisi sanoa -T I E T Ä V Ä N S Ä- henkäystäkään isänsä tahtoa - kuka lapsista kykenee tietämään edes toisensa tahtoa!?!

    Usein sanotaan: "Minä kyllä tiedän mitä hän tahtoo", mutta oli kyse veljestä, tai vielä vähemmän kun kyse on Jumalasta, niin väittämä on poikkeuksetta -V A L H E T T A-. Todellisuudessa vain uskomme tietävämme, emme missään tapauksessa tiedä, luulemme tietävämme.

    Kuten joku toisessa viestissä totesi, vastakkainasetteluilta putoaa pohja pois siinä vaiheessa kun ymmärrämme kaikki. Totta, ihmisen aivot eivät kykene ikimaailmassa 'tietämään' mitään, vaan kaikki tieto perustuu konkreettisten aistihavaintojen tai muun perusteella saatuun uskoon asioiden todellisesta tilasta.

    Sen takia: todellinen profeetta ymmärtää, ettei Jumala ole korottanut häntä hiuksen paksuutta kanssasisariaan ylemmäs. Hän ymmärtää, että Jumala ei ota VASTUUTA yhdestäkään hänen suustaan lipsauttamastaan sanasta, vaan hänet itse vedetään Tuomiolle kaikesta mitä hän tekee ja opettaa. Näinollen, todellinen Jumalan Tahdon ymmärtävä profeetta ei myöskään yritä uskotella ihmisille tietävänsä mitä Jumala tahtoo. Hän voi kylläkin esimerkiksi vertauksia apuna käyttäen selittää ihmisille Jumalan mielenliikkeitä.

    Näinhän Jeesuskin teki, hän myös varoi väittävänsä itseään Jumalaksi, vaan käytti kiertoilmauksia omasta inhimillisyydestään: "Ihmisen Poika", Jumalan Poika" jne.

    Se, mitä Jeesus teki VÄÄRIN, se, mikä leimasi myöhemmin kristinuskon, mutta minkä asian Jeesus tietoisesti teki rikkoen Jumalansa Tahtoa siitä syystä, että jos hän ei olisi niin tehnyt, ihmiskunta ei olisi saanut tuulta purjeisiinsa, vaan kolikon kääntöpuolena senaikainen sekasorto ja järjestäytymättömyys sekä kansojen välinen kuilu olisi luultavasti pysynyt nykypäiviin asti ajaen ymmärtämättömän ihmiskunnan lopulta tuhoon, kuten lukemattomat aikaisempien maailmankausien ihmiskunnat, se, minkä rikkomuksen Jeesus teki - sanoina ihan huomaamattoman, mutta tekona valtavan virheen, oli, että hän...

    VÄITTI TIETÄVÄNSÄ JUMALAN TAHDON. Tietäen, ettei Jumala ole missään nimessä antanut hänelle sellaisia valtuuksia. Tuolla puheella hän loppujen lopuksi työnsi veitsen seuraajiensa toiseen silmään:

    Jeesus sanoi: "Jos silmäsi viettelee sinua, revi se irti." Mitä ihmeen järkeä tuossa lauseessa lopulta on, mitä se tarkoittaa käytännössä? Eihän SILMÄ voi ihmistä VIETELLÄ!! Ne on ihan muut kuulat jotka viettelevät. SILMÄTHÄN ovat ihmisen tärkein aisti - silmät ovat mielen ikkunoita, joiden avulla ihminen voi saavuttaa ymmärrystä ukopuolella olevaa valtakuntaa kohtaan.

    Väittäessään tietävänsä Kaikkivaltiaan Jumalamme Tahdon, Jeesus repi toisen silmän seuraajiensa päästä: He ymmärsivät kyllä vertauksia, joiden avulla Jeesus selitti ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta, mutta he sokeuttaan eivät ymmärtäneet, että loppujen lopuksi Jeesus käytti Jumalan tahdon vastaisesti kehäperustelua väittämissään. Tuo kehäperustelu sai ihmiset ummistamaan silmänsä todellisuudelta, uskomaan sokeasti sanansa. Seurauksena ne miljoonat ja taas miljoonat ihmiset kristillisen kirkko teurastuttamana.

    Jeesus petti Kaikkivaltiaan Jumalan Tahdon, mutta teki sen kaikkeuden edun nimissä, muistakaamme kolikon kääntöpuoli.

    Hänet ristiinnaulittiin siitä syystä, että hän herjasi Jumalaa.
    ________________________________________________________________________

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    nyt on?

    Minusta tuntuu, että ihmiset ovat kautta aikojen pitäneet selitystä itsestäänselvänä: Jos himo tai joku konkreettinen asia, kuten raha, viettelee sinua, hankkiudu eroon siitä.

    Minusta, jos Jeesus olisi nimenomaan tätä tarkoittanut, hän olisi käskenyt: "Jos kivekesesi viettelee sinua, revi ne irti!". Epäilen siis, että Jeesus tarkoitti jotain aivan muuta tuolla vertauksella, kiveksethän varmasti kulttuurista riippumatta edustavat himoa ja muita "viettelyksen" voimia, kuten ylpeys.

    Melko VARMASTI, silmää ei ole missään kulttuurissa mihinkään maailmanaikaan rinnastettu himoihin, vaan ymmärrykseen. Ihmiset katsovat toisiaan silmiin keskustellessaan ja näkevät pelkistä silmistä mitä ihminen tuntee tai ymmärtääkö ihminen asian vai eikö ymmärrä.

    Silmät symboloivat viisautta, ymmärrystä, valveutuneisuutta. Esimerkiksi muinaisessa Egyptissä jonkun minkä lie tietoisuuden jumaluuden symboli oli pyramidi jonka päällä oli silmä. "Logo" on myöhemmin otettu käyttöön Vapaamuurareiden tunnuksena.

    Tuo pyramidin silmä kuvaa Venusta, valaistuksen enkeli Luciferia toisin sanoen. Kristinusko on samaistanut Arkkienkeli Luciferin saatanaan, sillä valaistuneena Luciferista tuli ylpeä ja vallanhaluinen. Lucifer sai "demonit" niskaansa, toisin sanoen. http://fi.wikipedia.org/wiki/Lucifer

    Iso osa maailman "eliitistä", on kuulunut vapaamuurareihin, voitte selailla itse tarkemmin nimiä: http://www.masonicinfo.com/famous1.htm
    Jenkkiläisiä vapaamuuraripressoja: http://www.pagrandlodge.org/mlam/presidents/

    Vapaamuurariudesta löytyy jos jonkinlaista legendaa, mutta oli miten oli, vapaamuurariudessa pääpyrkimys on "valaistumiseen" asioiden ymmärtämiseen. MINÄ en edusta vapaamuurariutta - tiedoksi...

    Vapaamuurariuden opilla on ollut merkittävä asema länsimaisen yhteiskunnan kehityksessä, eikä varmaan vähiten sen takia vapaamuurareiden logo on ujutettuna dollarin seteliinkin: http://planetquo.com/phy/clim/34486/dollar-2.gif

    Vapaamuurareista löytyy wikipediasta asiaa jos joku on kiinnostunut: http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaamuurarit

    Oikeastaan tästä edellä selitetystä löytyy suomennos tuolle Jeesuksen silmämunavertaukselle:

    Korostan: Jeesus sanoi "JOS silmäsi viettelee sinua, revi se irti", ei "Revi silmäsi irti niin pääset Taivasten Valtakuntaan" - kuten katolinen kirkko on opettanut. Siis, jos tietoisuus ja ymmärrys saa aikaan turmiollisen kaikkivoipuuden tunteen, mikä vetää ihmisen eroon Jumalasta, silloin on parempi luottaa sokeaan uskoon.

    Tiedoksi: kaikki uskovaiset riippumatta uskontokunnasta ovat sokeassa uskossa. He luottavat sokeasti Kirjan sanaan. Se on parempi kylläkin vaihtoehto kuin Jumalan kadottaminen.

    Korostan siis vielä sitä, että TIETOISUUS / VALAISTUMINEN ei aiheuta automaattisesti JUMALAN kadottamista mikä aiheuttaa saatanallisuutta. Jumalan kadottaminen johtuu "demoneista", jotka iskevät helposti niihin, jotka pyrkivät valaistumaan.

    Länsimainen sekularistinen yhteiskunta on seuraillut vapaamuurareiden linjaa. Tietoisuus on kuitenkin saanut demonit iskemään ihmisiin: ihmisten omahyväisyys ja itsekkyys on saanut heidät häikäilemättömästi toimimaan veljiään ja luontoaan vastaan. USA on tässä asiassa esimerkillinen valtio: varsinainen demonien paratiisi. Länsimaat seuraavat tuntumassa.

    Nimenomaan tämä, mitä meillä länsimaissa harrastetaan, on sitä, mitä Jeesus vertaa viettelevään silmään: itsensä korottaminen, kusipäisnouseisuus, omahyväisyys, itsekkyys, kaikkivoipaisuuden huuma. Meidän Tietoisuutemme on nykyään demonien käsissä. Ymmärrys saattaa helposti muuttua omahyväsyydeksi kuten Luciferillekin kävi.

    Ilmestyskirjassa puhutaan pahan voimasta joka taistelee hyvää vastaan, hyvä jää aluksi alakynteen, mutta lopulta hyvä peittoaa pahan.

    Minusta pohjimmiltaan näissä ilmestyskirjan tapahtumissa ei ole sellaiset asetelmat, että hyvä pääsee Taivaaseen ja huono saa ansionsa mukaan - joutuu helvettiin, kuten jenkkiläisissä toimintaelokuvissa järjestään käy.

    Uskon, että todellisuudessa langennut Arkkienkeli Lucifer: valaistunut, mutta demonien kaappaama enkeli, ei joudu tulijärveen. Eihän ole varsinaisesti Luciferin vika, että demonit hänet kaappasivat. Tuomion Päivänä Lucifer päin vastoin nostetaan takaisin Taivaaseen alkuperäiseen Jumalalliseen Valaistukseensa, ja nuo DEMONIT syöstään helvetin liekkeihin - pelkät demonit siis, ei Itse Arkkienkeliä.

    Helpoin ja oikeamielisin tapa voittaa vihollinen, on saada vihollinen omalle puolelle, johtajaansa vastaan. Näin tulee käymään Arkkienkeli Luciferille sekä koko tälle Luciferin hallitsemalle maailmalle: viholliset, ihmiset, käännytetään johtajaansa vastaan. Demonit heitetään helvetin liekkeihin, ei ihmisiä!

    Uskon, että Valaistuneisuus, Totuus, Ymmärrys, Tietoisuus, Rakkaus, Yhteenkuuluvuus, Pyhyys, saavutetaan silloin verta vuodattamatta. Sokeita vaeltajia ei "temmata ylös Jumalan Valtakuntaan" kuten on yleinen käsitys, vaan ihmiset "palautetaan maan pinnalle", Todellisuuteen, siihen, että paraikaa ovat Jumalan Valtakunnassa.

    Jumalan Valtakunnasta tulee Paratiisi vasta kun siinä asuvat ihmiset kulkevat Valossa.

    Eimen.

    Äänestä

Tällä palstalla on erilaisia ihmisiä.

Osa heistä tahtoo hyvää helluntailaisille ja osa ei.

Mukana on myös hyvää tahtovia helluntailaisia ja muitakin uskovia, mutta heidän persoonallisuutensa
tekee vaikeaksi, ottaa vastaan sen mitä he kirjoittavat.

Palstalla on myös niitä, jotka mieluusti esiintyvät helluntailaisina ja uskovina, mutta eivät saa aikaan pelkästään hyvää vaan toisinaan tekevät helluntailaiset pilkansa kohteiksi.

E-ajattelijaa ei kannata laskea helluntailaiseksi eikä pitää hänen mielipiteitänsä sellaisina.

Jumala voi pelastaa kenet tahtoo ja auttaa ketä hyväksi näkee, mutta rukoillaan että sivussa olevat ja synninsitomat, saisivat armon ja laupeuden osakseen ja pääsisivät vapaiksi.

Äänestä
  • "Osa heistä tahtoo hyvää helluntailaisille ja osa ei."

    Minusta tuntuu, että kaikki keskustelijat tahtovat toisilleen hyvää!

    Sinä pidät ehkä saatanallisena sitä, että joku selittää asioita vähän eri lailla kuin mihin olet itse tottunut.

    Lullen, että kaikki täällä palstalla haluavat opastaa toisiaan kohti Totuutta, vaikka toisinaan keskustelu käntyy piikittelyksi.

    Se, mikä tällä palstalla aiheuttaa epäjärjestystä, on erilaiset klaffivirheet, joita esimerkiksi aloittaja näyttää viljelevän rankalla kädellä:

    ☻ erotetaan me hyvät muista huonoista ☻ erotetaan me Raamatun mukaan elävät teistä epäjumalan mukaan elävistä ☻ käytetään perssonapronominin 'me' asemasta pronominia 'te' ☻ lainaillaan Jeesuksen tekstejä, joissa varoitetaan uskonsokeudesta tai lain pikkutarkasta noudattamisesta ikäänkuin vehvistukeksi omalle täsmälleen kirjan tekstin mukaiselle linjalleen ☻ sorrutaan nimittelyyn, arvosteluun tai haukkumiseen kuin mitkäkin puberteettipennut ☻

    Tähän sortuvat kaikki keskustelijat. Eikö keskustelun päämäärä ole nimenomaan SELITTÄÄ ja SAADA toinen ymmärtämään omaa kantaansa ja sen oikeellisuutta? vai onko keskustelun päämäärä peistata jakeita Raamatusta ja ikäänkuin keskustellen todeta, että "Kyllä joo ne on Raamatusta ne jakeet, kyllä ne on siis Jumalan sanaa..."

    Jattkakaa...

    Äänestä

  • ihmettä?? kirjoitti:

    "Osa heistä tahtoo hyvää helluntailaisille ja osa ei."

    ☻ noudattaa jotain yhetistä linjaa pelkästään sen takia, että se on joskus päätetty ja sitä tulee siis kaikkien lahkolaisten noudattaa ☻

    Tällaisia ilmiöitä kutsutaan ISMEIKSI, ja voisin väittää, että kaikki ismit vievät ihmistä poispäin Totuudesta. Eikö ihmisen tule pyrkiä kohti Totuutta eikä kohti jonkun lahkon määrittelemää ideologiaa?

    SNTO!
    JTTKAKAA....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tänä päivänä kirjoitti:

Tämä avoin helluntailaisuus-palsta ei itsessään edusta eikä voikaan edustaa mitään kristillistä seurakuntaa. Kirjoitusten läpileikkaus on juuri sellainen kuin yleisellä pulina-palstalla sopii ollakin.

Hyvin monille vilpittömille etsijöille käsite helluntailaisuus tai helluntaiherätys kuitenkin merkitsee aidon hengellisen elämän tyyssijaa, eli Paavalin sanoin 'Jumalan huonetta, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden pylväs ja perustus.' 1. Tim. 3:15.

Valitettavasti on sanottava, että helluntaiherätyksen piirissä ei ainakaan yleisesti ottaen opeteta puhdasta evankeliumia synnin voittamisesta omassa elämässä seuraamalla Jeesusta Kristusta, joka on sovittanut meidän syntimme.

Room. 6:1-2
Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?

Tällä palstalla 'opettajina' esiintyvät mm. RitariO ja E-ajattelija. Heillä molemmilla on avio- tai sukupuolielämän alueella omat henkilökohtaiset erheensä, joita he eivät suostu tuomitsemaan.
Päinvastoin he pontevasti puolustelevat niitä.

Toinen (RO) kiertelee 'yksilöllisen tilanteensa' ympärillä eikä halua suoraan nöyrtyä Jumalan väkevän käden, Hänen Sanansa alle. RO itse seisoo tai kaatuu oman Herransa edessä, mutta nuoremmilleen hänen tulisi selväsanaisesti kehottaa Sanan mukaan ojentautumista.

E-ajattelija on ilmeisen vakuuttunut, ellei peräti huumaantunut, sukupuolielämän same-sex-love vapaudesta, jolle hän ei näe tai suostu näkemään mitään ristiriitaa Raamatun opetuksessa. Tämä 'uskovainen seksivalistaja' on nähnyt hyväksi ryhtyä havainnollistamaan palstan lukijoille seksuaalista toimeliaisuutta jopa elimellisellä tarkkuudella.

Kuinka hyvin kaksi edellä mainittua 'opettajaa' edustavat helluntaipastorien ja -seurakuntalaisten arvomaailmaa ja sanan opetusta? Siitä olisi mielenkiintoista kuulla useampienkin näkemyksiä.

Luuk. 6:39
"Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan?"

"Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" Luuk. 18:8.

Fil. 3:12
"Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu