Viimeistään patsaskiista osoittaa, ettei kylmän sodan rintamalinjat ole oikeasti poistuneet mihinkään. Venäjä ja Yhdysvallat hajoittavat vuorotellen euroopan maiden rivejä omien kulloistenkin tarpeiden mukaan. Irakin hyökkäyksen alla jenkit onnistuivat jakamaan tehokkaasti unionin vanhaan ja uuteen eurooppaan. Venäjä käy tarkoituksellisesti energianeuvotteluja kunkin jäsenmaan kanssa erikseen päästäkseen harjoittamaan Rooman vallan aikaista hajoita ja hallitse politiikkaa. Politiikan teho näkyy siinä, kuinka haluttomasti EU on tukenut Viroa, -mutta myös Suomea. Valion tuotteet ovat tietysti boikotissa, mutta vielä pahempaa jälkeä tekevät puutullit. Venäjällä on sinänsä oikeus määrätä tulleja. Enemmän pitäisikin olla huolissaan EU:n kyvyttömyydestä toimia yhtenäisenä rintamana.
Unionin sotilaallisen yhteistyön puute tuli hyvin esiin Jugoslavian ja Irakin kriiseissä. Ensimmäisessä tapauksessa se ilmeni kyvyttömyytenä toimintaan ja toisessa liiallisena toimintakykynä.
Yhteisen armeijan etuna olisi yhtenäinen sotilaallinen linja. Poliittiset erimielisyydet tietenkin säilyisivät, mutta sellaisessa tilanteessa joukkoja ei voitaisi lähettää maailmalle. Jos näin olisi ollut Irakin sodan aikoihin, ei koko sotaa olisi luultavasti syttynyt.
Miksi ei sitten Natoon? Nato on liian riippuvainen Yhdysvalloista. Nato ei kykene tekemään mitään ilman Usan tukea ja toisaalta Nato-maat tulevat helposti vedettyä mukaan Usan riitoihin. Maailmakin on muuttunut sitten 70-luvun. Mitä Nato tekisi tilanteessa, jossa Yhdysvallat ja Venäjä liittoutuisivat eurooppaa vastaan? Vaikka väite kuulostaa oudolta, niin se ei ole lainkaan mahdoton.
Ps:Lainaus Putinilta -"Meillä on vain kaksi liittolaista. Maa- ja merivoimat."

Vastaukset 1
Vanhimmat
" Mitä Nato tekisi tilanteessa, jossa Yhdysvallat ja Venäjä liittoutuisivat eurooppaa vastaan? Vaikka väite kuulostaa oudolta, niin se ei ole lainkaan mahdoton."
Viidenteen kolonnaan Britannian jatkoksi liittyisivät Portugal, Tanska ja mahdollisesti myös Hollanti, elleivät Ranska ja Saksa panisi päättäväisesti vastaan.
EU on tolkuton, koska ei voi olla yhteistä puolustuspolitiikkaa, ellei ole yhteistä ulkopolitiikkaa, jonka jatke puolustuspolitiikka on.
Tällä hetkellä EU:lla on periaatteessa yhteinen kauppapolitiikka, mutta ei aina sitä tukevaa ulkopolitikkkaa.