Onko huomattu palstalla roikkuvista hihhuleista kenenkään nupin alkaneen täällä kirkastua ja taikauskoisten harhojen alkaneen hälventyä?
Palstan hyöty
hihhuleille
501967
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
"mitä vähemmän keskustelua ateismista, sen vähemmän hihhulismia"
Kääntäen..tarviiko?
itse veikkaan että he ovat vähin äänin vetäneet johtopäätökset ja murhanneet jumalansa poistuen takavasemmalle ilman suurempaa älämölöä.
Ehkä, siis ehkä, tie parantumiseen käy asteittain voimistuvan agnostimin kautta ja väkivaltauskonnon pelottelut ovat omiaan pitämään matalaa profiilia murhaa suunnitellessa, sillä jos se sittenkin.... Uskislogiikkaahan ei sisäistä että ajatus on pahempi kuin teko, heidän mytologiansa mukaan.
Pari vastakkaista esimerkkiä on kyllä näkynyt, itsensä ensin apostoliksi ja myöhemmin Jumalaksi korottanut ja samalla viettävällä luiskalla kohti vapaata pudotusta etenee myös Harri H*m* Hihhuli, a.k.a H.H.
Eikös se ole järki "jätkien" valinta?
kyllä se soppapulloki arvonsa vaatii.
sopii potentiaalisille hihhuleille, jotka luulevat että saunatontun ja Poseidonin risteytymällä on olemassaolon mahdollisuus.
..Konteksteilla voidaan alkaa leikkimääm mikäli haluat?
Perusteluja en viitsi esittää. Aatetoverini tuntevat ne, ja muilla ei ole reseptoreita.
käsitteet; uskovainen, ateisti ja agnostikko ilmaisevat jo itsessään hihhulismia.
"hihhulismi on kannanottoa jumaluuksien olemassaoloon"
"dogmaattisten uskontojen arvioiminen on suotavaa"
olet ns. positiivinen hihhuli. Kai se on okei?
jos olet hihhuli, koska hihhuliudestasi seuraa, että okeina pitämiesi käsitysten totuusarvo on 0.
"käsitteet; uskovainen, ateisti ja agnostikko ilmaisevat jo itsessään hihhulismia. "
Tuo on luontevaa, käsitteethän tarkoittavat suhtautumistapaa hihhuleihin, ilman heitä ei olisi tarvetta käsitteelle ateisti.
Mennäänkö siinävaiheessa kun käsitteet rupeavat tarkoittamaan suhtatumistapaa?
Ja voin vaan arvailla että ateismilla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, ongelma on nyt jossain ihan muualla.
kuinka mua huvittaa, olin mikä vaan.
hän on kaikkitietävä, nykysuomen sanakirjan ohella, mitä käsitteisiin tulee.
hän (verna) diggaa filosofiasta?
Punkkua vai valkkaria?
Rakkauden usko (ei ole siis uskonto), Jumala on Rakkaus!
Ja sinulle Nas.se, opettele kirjoittamaan suomea!
rivit rakoilemaan, joko Jumalan Henki alkaa vaikuttaa.. tokihan se vaikuttaa, sen vuoksihan se on lähetetty, muuttamaan ihmisen epäuskon uskoksi!
sen tiedän? Minähän olen uskis :)
kyse P. Hengestä, tyypistä, joka 300-luvulla keksaistiin kirkolliskokouksessa? Vai jokin uudempi tapaus?
monikin vaihtoehdottomuudessa kasvanut, joku kerta koulun tietsikalla helluntaikeskusteluista ateismipalstalle totuutta kertomaan tullut lahkonuori onkin saanut huomata saaneensa ison pinkan kapeakatseista maailmankuvaansa avartavia eväitä.
samaa mieltä. Toisaalta ateisteja on ollut jo ennen nettisivuja.
Eli kyllähän kristinusko kumoaa ihan itse itsensä, jos vain on kykyä ajatella.
Ja niille, jotka eivät halua ajatella, on paljonkin sivuja, jonne sukeltaa. Kuten tämä meidän oma etusivumme osoittaa. Tulen siis uskontojen (en tieteen) kautta näille sivuille:)
että ateismi se vasta kapeakatseinen on, me uskikset näemme laajemmin kaiken!!
Ateismi kaventaa jo uloskatselun tuomaa näkemistä!
"näette" :) Ota valokuva, niin minäkin uskon :)
Olipahan taas vaihteeksi mahtavasti perusteltu uskiksen väite. Tähän aikaan illasta alkaa jo haukotuttamaan tuollaiset. Ei edes hymyilyttämään.
En tiedä olenko koskaan ollut ihan täysi uskovainen... Vuonna 2004 kirjoitin näin:
"Kristityt on lahdannu ihmisiä, ja kristinusko on he****in hyvä kanava hallita ihmisiä. Osa uskovista on sekopäitä, ja raamattu on luotu osana poliittisia päämääriä. Estääkö se uskomista? Tarkoittaako se, että Jumalaa ei ole olemassa? Kristityt on kyllä mulkkuja kun he ovat omineet Jumalan, ja tuominneet muut kerettiläisiksi. On siistiä uskoa Jumalaan. Ja vielä hienompaa on, kun se täyttää tyhjiön ihmisen sisällä. En tiedä, että Jumala on olemassa, satun vaan uskomaan niin. Ja satun myös uskomaan raamatun Jumalaan vaikka järki sanoo sitä tyhmäksi. Mutta se on uskoa se... Ihan rauha vaan ja uskokaa mihin haluatte, niin teen minäkin :)"
Kanssakristityt sekopääsaarnaajat ovat tehneet hyvää työtä ja nyt olen ihan täysi ateisti. Että hyötyä on ollut ainakin omalla kohdallani :)
Olin ennen kristitty, mutta käännyin lopulta agnostikoksi. Mielipiteeni asioita kohtaan kuitenkin keskittyvät suurimmaksi osaksi ateismiin, joten saatan olla ehkä jopa ateisti tai agnostinen ateisti. Kuitenkin minulla on yhä eräänlaista vetoa uskontoja kohtaan, ja minä viihdyn paremmin uskovien keskellä, kuin ateistien. Taitaa johtua tottumisesta, kun itse elän jonkunlaisessa "kristillisessä" perheessä. Syyt kääntymiseeni kai ovat, että väittelin täällä kiivaita keskusteluja ja hain itse henkilökohtaista tietoa.
hakea henkilökohtaista tietoa, ei pidä "kylän puheisiin" paljoakaan korviansa loksauttaa.
Etsivä löytää ja jos avonaisella mielellä etsit, löydät Jumalan aidosti! :)
joko minuutti on alittunut :)
keskusteluiden kärkevyys? Myönnän kerkeästi, että ainakin minulla aivan liian helposti maltti pettää. Tapahtuukohan mahdollisesti sellaista, että ihmiset kieltävät saamansa tiedot ja mielipiteiden oikeellisuden vain siksi, että ne on esitetty liian kärkevästi?
Sitä toivoisi, että sydämessä olisi loputtomasti tilaa, mutta kun ei ole :)
ei ainakaan omasta mielestäni lähes yhtään vaikuttanut mielenmalttiini ja pystyin ( ja yhä ) hillitsemään itseni. Muistan silti joskus olleeni niin järkyttynyt ja oudoksunut erästä tekstiä, että en voinut kuin kirjoittaa "Mitä helvettiä?".
Onhan se nyt paljon helpompaa hillitä omia kirjotuksiaan internetin keskustelupalstoilla, kuin oikeassa elämässä. Jos joku alkaisi väittelemään kiivaita keskusteluja oikeassa elämässä, reagoisin täysin toisin kuin mitä minusta täällä käsityksen saa. Me ihmisethän toimimme erilailla eri tilanteissa/paikoissa, ja samoinhan on asiat kaikilla tämän palstan kristityillä ja ateisteilla ( ymm. ).
Eli siis: Jos joku kirjoittaa täällä minulle viestejä solvaten niissä minua tai sanoen asiat raa'asti, niin mieleeni tietenkin tulee kostoa janoavia tekstejä, mutta vältän ne. Oikeassa elämässä sellainen henkilö saisi todennäköisimmin samanlaiset huudot vastakaikuna. :D
Saattaa olla mahdollista toiseen kysymykseesi vastaten, että ihmiset voivat kieltää saamansa tiedon väitteen ollessa suora ja raaka. Olenkin pohtinut asiaa omassa päässäni ja laitanpa näkemykseni esille:
Ihmisiä voisi verrata luonteeltaan eräänlaisiksi taudeiksi. Joihinkin tauteihin tehoaa omat lääkkeensä ja toisiin toiset. Onhan se nyt selvää, ettei syöpää paranneta nenäsumukkeella. Samoin on siis ihmisten. Toisiin ihmisiin auttaa järkipuhe ja toisiin ei auta muu kuin lyödä täysillä vasten kasvoja. En näe kysymyksesi tekevän poikkeusta tässä asiassa.
Nettikeskusteluissa palaute on vähemmän monipuolista mutta keinoiltaan voimakkaampaa kuin oikeassa keskustelussa. Täällähän ei voi kulmakarvan kohoamisesta päätellä, että toinen on eri mieltä, vaan erimielisyys täytyy kertoa suoraan :)
Kannattaa siis tutustua ihmisiin, ja tietysti omaan tempperamenttiinsa myös, jotta osaa keskustella siten, että oma asia tulee ymmärretyksi ilman mielipahaa :)
uskikset hyvinkin tunteenomaisesti suhtautuvat heidän mielikuvituskaverinsa olemassaoloa koskevaan kritiikkiin.
Atte taasen ei jaksa keulitaa mopoa loitsujen lukemisesta tyyliiin: "siunausta"
uskonolleen asetettuna arvoja, joista ainakaan minä en tiedä mitään. Sitten joutuu arvailemaan, että mitä tuli sanottua, kun viattomaan pikku sarvetpäässä-ironiaan saa pimahtaneen käänny-tai-käristyt-vastauksen. Varsinkin lahkolaiset ovat semmoisessa pommituksessa näissä nettijutteluissa koko ajan, että eivät taida erikoisimmista taikamenoistaan pukahtaa halaistua, paitsi kun hermostuvat kunnolla.
...että kiihkoisimmat julistajat (jos vapautuvat harhoistaan) katoavat palstalta vähin äänin ja tipahtelevat takaisin uudella nimimerkillä.
Monista uskovaisten kirjoitukista paistaa läpi järjen huuto sieltä taka-alalta; järki ajaa atte-palstalle tutkimaan "salaa" ja siitä se eheytyminen lähtee :)
suuntautumisesta!
Ateistit eheytyvät lukiesaan uskovien todistuksia Jumalan olemassaolosta! Hallelujaa, Sana ei tyhjänä palaja takaisin, vaan tekee sen, minkä vuoksi se on lähetetty! Kiitos Jumalalle! :)
...kerrohan sitten se syy sille, miksi minä ajaudun aina vain kauemmas uskonnostanne ja jumalastanne, mitä enemmän siitä selville saan ja otan?
ettet ole etsinyt puhtalla sydämellä ja sinulla on vääriä ennakkoluuloja, johtuen tietämättömyydestä ja pyörit "väärissä" piireissä. Et ikinä löydä Jumalaa muuten, kuin Jeesukselle Kristukselle antautuneena!
Uskonnosta joutaakin ajautua mahdollisimman kauas, jos jotain uskonnollisia suorituksia Jumalan löytämiseksi teet, turhaa vaivaa näet!
Näin löydät Jumalan Jeesuksen kautta;
Mene polvilleen lattialle, tai seiso vaikka, mutta rukoile koko sydämestäsi Jumalaa ilmoittamaan itsensä sinulle, niin varmasti Hän sen tekee!
Minun rippituolini oli bussin kuskin paikka, siinä ennen keikalle lähtöä rukoilin näin;
"Jumala, jos olet olemass, anna minun kaikki syntini anteeksi ja ota minut omaksi lapseksesi"
- viisi sekunttia kesti minun pääseminen Jumalan yhteyteen!
Luulen vielä, että sinulla on väärä kuva Jumalasta, Hän on Rakkaus!
Niin, aina on joku seliseli-syy, mikseivät kaikki saa samaa harhaa. Eikös sinullekin jonkun nimenomaan pitänyt opettaa oikea usko, ennenkuin sait ensimmäisen elämyksesi?
Ei se rukoilu ole muuta kuin yksi meditaation muoto, mutinaa tuulessa, kuten jossain biisissä sanotaan. Siinähän sinä itseäsi suggestoit ja saat (jos olet altis) epileptis-tyyppisen kokemuksen. Harha se on, ei mitään muuta.
Mistä muuten tiedät, ettei yhteytesi ole Saatanaan? Saatanahan on krisuille ihan yhtä todellinen kuin Jumala. Saatana osaa kuulemma olla tosi vakuuttava; mistä tiedät palvovasi oikeaa hemmoa?
...ja sen siirtäminen "väärin toimivalle" ihmiselle käy teiltä niin upean helposti. Ansaitset aplodit *tapu*
>>>..jos jotain uskonnollisia suorituksia Jumalan löytämiseksi teet..>Näin löydät Jumalan Jeesuksen kautta;
Mene polvilleen lattialle, tai seiso vaikka, mutta rukoile koko sydämestäsi Jumalaa ilmoittamaan itsensä sinulle, niin varmasti Hän sen tekee! >Luulen vielä, että sinulla on väärä kuva Jumalasta, Hän on Rakkaus!
perustelut ei paina Jumalan Sanan edessä yhtään mitään!! Jumala on Rakkaus, mitä VT:n aikana on tapahtunut, sinun tulisi vähän tarkemmin perehtyä asiaa, ennenkuin alat uhoamaaan mitään. Ota selvää koko Raamatun ilmoituksesta ja Israelin kansan edesottamuksista, miksi on tapahtunut, kuin on tapahtunut, ennenkuin alat uhoamaan tietämättömyyksissäsi!
Sekavaa soopaa:
>>>Jumala on Rakkaus, mitä VT:n aikana on tapahtunut, sinun tulisi vähän tarkemmin perehtyä asiaa, ennenkuin alat uhoamaaan mitään. >>>
Viitsitkö suomentaa?
Olen lukenut raamatun läpi ja osissa, yrittänyt tajuta ja ymmmärtää, ja lopuksi niin kävikin; minusta tuli antiteisti.
Raamattunne on sekava, ristiriitainen ja väkivaltainen syrjimistä kannattava uhkailuun perustuva kirja, jolla ei ole totuusarvoa sentin vertaa.
>>>..ennenkuin alat uhoamaan tietämättömyyksissäsi!
Vastaus, kyllä on! kiinnostus Jumalan asioihin on tullut monille ja kovin se Jumala- asia kiinnostaa ateisteja, kun mistään muusta juurikaan täällä ei puhuta!! ;)
"siitä puhe, mistä puute" sanottiin joskus aikoinaan ja se pitää paikkansa!!
Tervetuloa Jeesuksen Kristuksen seuraan!
palstan aihe ei ole "kummassa poskessa lauantaimakkaraa kannattaa jauhaa", vaan nimenomaan ateismi. Sinulle on kuitenkin sattunut aikamoinen väärinkäsitys, jos luulet että ateistit olisivat kiinnostuneita jumalasta. Ei, ainakin minua kiinnostaa pelkästään, mitä ihmettä siellä uskovaisen pään sisällä oikein tapahtuu, kun se alkaa kuvitella tavallisia arkisia asioita ihmeellisen yliluonnollisen voiman aikaansaamiksi.
Kuten olet ehkä huomannutkin, kukaan tällä ei kysy jumalastasi mitään, vaan utelemme oikein monesta kulmasta, että mikä ihme sinun päässäsi oikein viiraa kun uskot siihen jumalaasi :)
Vastauksiakin on saatu, nimittäin aina ne samat kaksi kappaletta: "meillä lahkossa kuuluu uskoa just tälleen ja lahkopomo kertoi, että kaikki muut joutuvat helvettiin", sekä "pääni sisällä on tunne, kuinka jokin outo voima jatkuvasti vaikuttaisi elämääni".
Ensimmäinen tapaus on siis auktoriteettiuskovainen harhaanjohdettu parka, ja toisella on taipumus vilkkaaseen mielikuvitukseen, polttelee makeanhajuisia kukkia, tai sitten on kuontalon alla pari piuhaa ristissä.
-----------
On oppinu katsomaan asioita objektiivisemmin, joskikaan se ei silti monesti auta. Ja täällähän käydään kaikkein parhaat keskustelut :)
Eipä ole. Kaikki ateistit ovat ihan yhtä typeriä, kuin aina ennenkin.
Aina vaan jaksan ihmetellä, mitä te uskikset täällä oikein teette. Ilosanomaako te täällä levitätte nimittelemällä muita, vai käyttekö näyttämässä, kuinka usko on muuttanut tai jalostanut teitä.
nimittelee ja ketä? Ateistit ovat kylla nimittelyssä aivan experttejä!
Esim.
-uskovia kristityjä nimitellään mielisairaiksi
-lääketokkuiraisiksi
-tyhmiksi
-kapeakatseiseksi
-murhaajiksi
-sadistin opetuslapsiksi, ym ,ym, ym.
Usko kyllä muuttaa ihmisen, mutta liha ei pyhity!
Nämä mm. ovat nähtävissä;
-Jeesuksen omasta tulee rakastava,
-laupias
-armahtava
-auttava
-kateellinen lakkaa kateudesta
-kovasta tulee sydämellinen
-petturista rehellinen
-Jumalan vihamiehestä Jumalan ystävä.jne
Hassua, kuinka teidän uskovaisten puheet ovat aina suoria kopioita uskontonne dogmeista. Tässä tapauksessa siitä loppuunkulutetusta typerästä puolustuksesta, että uskovainen on sekavine uskomuksineen terveen mielestä hullu, mutta kuten raamattu kertoo, ei uskovainen oikeasti ole hullu, se on vaan uskovainen.
"Usko kyllä muuttaa ihmisen, mutta liha ei pyhity!
Nämä mm. ovat nähtävissä;
-Jeesuksen omasta tulee rakastava, "
Teeskentelee rakastavaa, koska uskontonsa käskee käyttäytymään niin. Sama pirullinen parvekekyttääjä siellä irvessä olevien hampaiden takana kuitenkin asustaa.
"-laupias "
Oikeasti vain narsistisen helpotuksentunteen pöhnässä, kun on tajunnut olevansa Oikeassa.
"-armahtava "
Haluaa armahtaa kanssaihmisensä saarnaamalla heille, kunnes eivät enää ole joutumassa helvettiin.
"-auttava "
Auttaa itseään, kuten ennenkin. En ole vielä koskaan nähnyt uskovaista auttamassa rollaattorimummoja tien yli.
"-kateellinen lakkaa kateudesta "
Kyllä siellä uskonporukoissa kateus elää ihan kuten ennenkin.
"-kovasta tulee sydämellinen "
Uskovaisella on hassu käsitys sydämellisestä: se nimittäin on hänen mielestään sitä, että hän maireasti hymyillen kertoo, että sinä poika pakana olet matkalla helvettiin käristymään! Uskovainen jatkaa, että tämän tärkeän tiedon kertominen on hänelle suuri nautinto ja sydämellinen teko.
"-petturista rehellinen "
Jopa niin rehellinen, että väittää raamattua jumalan johdattamaksi todeksi, vaikka on sitä ahkerasti luettuaan täysin varmasti löytänyt siitä lukuisia varsin inhimillisiä virheitä.
"-Jumalan vihamiehestä Jumalan ystävä.jne""
Ei ateisti ole jumalan vihamies. Ihminen, joka luulee vihanneensa mielikuvitusolentoa silloin, kun ei vielä ollut uskossa, omaa todella pahasti kieroutuneen käsityksen menneestä elämästään. Tämä on sama ominaisuus kuin se, että uskovaiset väittävät elämänsä ennen jeesususkoa olleen kammottavaa. He ovat aivopesun uhreja.
Uskovaisia arvostettaisiin enemmän, jos he olisivat sanansa mittaisia. Jos et arvosta nimittelyä, niin älä tee niin.
Kristityissä on varmasti viimeisen listan mukaisia ihmisiä, mutta niin on kaikissa muissakin ihmisryhmässä. Eihän sinun ole pakko tulla tänne rienaamaan porukan mukana, jos se kampeaa sinut pois kaidalla tiellä.