Lauttakylä"-lehdessä käsiteltiin hyvin artikkelissa naispappeutta. Hallintotieteiden tohtori Kauko Heuru käsitteli aihetta 3.5.2007 ja tässä hänen tekstiään:
">>>>Alkukirkossa pappisvirka oli avoin vain miehille. Tämä ei merkinnyt naisten syrjimistä. Ise asiassa naisen asema oli seurakunnassa huomattavasti merkittävämpi kuin mitä yleensä tiedetään.
Suomen ev.lut.kirkko mahdollisti naispappeuden vuonna 1986 pidetyssä kirkolliskokouksessa. Juridisella kielellä sanottuna se muutti pappisviran yleisiä kelpoisuusehtoja.
Tämä tehtiin äänin 87 - 21. Sen seurauksena muodostui kaksi pappisvirka käsitystä, Enemmistön mukaan pappisvirka on mahdollinen niin naiselle kuin miehelle.
Vähemmistöön jääneet olivat alkukirkon näkemyksen kannalla. Heihin kuuluneet papit ovat noudattaneet ns. vähemmistökäytäntöä eli kieltäytyneet toimittamasta papin tehtävää naispapin kanssa. Kirkko ei näytä hyväksyvän tätä.
Kahdesta erilaisesta käsityksestä johtuen naispappeuden liittyviä kiistoja on syntynyt tavan takaa.
Mistä oikeastaan on kysymys?
Julkisessa keskustelussa Naispappeuden puolesta vedotaan Raamatun tulkinnan lisäksi Suomen perusoikeudeksi syrjintään kieltoon, jossa naisen ja miehen tasavertaisuus ilmastaan.
Toisella tavalla ajattelevat leimataan herkästi tasa-arvon vastustajiksi ja kenties jopa rasisteiksi. Perimmiltään tästä ei ole kysymys.
Oleellista naispappeuden vastustamisessa ei ole ollut loukkaamisen tarkoitus, vaan Raamatusta saadun vakaumuksen ilmaiseminen.
Kirkon tunnusta koskeva kirkkolain säännös(1:1). Sen mukaan Suomen ev.lut. kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuskirjoissa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.
Huomaamme, että tässä lainkohdassa normiperustaksi myönnetään myös teologinen aines.
Naispappeuden kiistävät papit vetoavat Raamatun sitoutuneeseen omaantuntoonsa. Kenties monikaan ei tiedä, että Suomen perustuslaki näyttää antavan heille suojaa, Se asettaa uskonnon ja omantunnon vapauden aivan omaan asemaansa.
Siinä nimittäin säädetään, ettei kukaan ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon HARJOITTAMISEEN (11 §). Säännöstä voidaan tulkita niin, että perusoikeutena oleva kielto koskee myös uskonnonkunnan sisäisiä uskonnonharjoittamista ja myös pappeja.
Kiistan syvin ydin ulottuu luterilaisen kirkon suhtautumiseen traditioon eli perinteeseen. Kristillisen uskon perustaksi myönnetään vain Raamattu. perinteen merkitys kiistetään tai unohdetaan. Kuitenkin Raamattu(eritoten Uusi Testamentti) on kirkollisen perinteen aikaansaannos. Se on osa traditiota. Niin kuin käsiteltävä oleva kiista osoittaa...
Niissä kirkoissa, joissa uskon perustaksi hyväksytään sekä Raamattu että traditio, naispappeuskiistaa ei ole syntynyt siitä yksinkertaisesta syystä, ettei pappisviran kelpoisuusehdoissa ole mitään ongelmaa. Tradition valossa asian on täysin selvä; pappisvirka on mahdollinen vain miehelle.
Oikeastaan täytyy ihmetellä luterilaisen kirkon kiivautta varsinkin kun kirkolliskokouksen hyväksymän ponnen mukaan kirkon ykseys edellyttää toimintavapauden myöntämisen myös naispappeuden vastustajille.
Ekumenia, joka pyrkii poistamaan kristittyjen hajanaisuuden, on kokenut paaviuden suurimmaksi esteeksi. Naispappeus on nyt nousemassa toiseksi vaikeudeksi. Kannattaako Suomen luterilaisen kirkon vielä korottaa tätä estettä?
Eikö olisi viisaampaa säilyttää myös kristillistä perinnettä edustavien TOIMINNANVAPAUS?
">>>>Alkukirkossa pappisvirka oli avoin vain miehille. Tämä ei merkinnyt naisten syrjimistä. Ise asiassa naisen asema oli seurakunnassa huomattavasti merkittävämpi kuin mitä yleensä tiedetään.
Suomen ev.lut.kirkko mahdollisti naispappeuden vuonna 1986 pidetyssä kirkolliskokouksessa. Juridisella kielellä sanottuna se muutti pappisviran yleisiä kelpoisuusehtoja.
Tämä tehtiin äänin 87 - 21. Sen seurauksena muodostui kaksi pappisvirka käsitystä, Enemmistön mukaan pappisvirka on mahdollinen niin naiselle kuin miehelle.
Vähemmistöön jääneet olivat alkukirkon näkemyksen kannalla. Heihin kuuluneet papit ovat noudattaneet ns. vähemmistökäytäntöä eli kieltäytyneet toimittamasta papin tehtävää naispapin kanssa. Kirkko ei näytä hyväksyvän tätä.
Kahdesta erilaisesta käsityksestä johtuen naispappeuden liittyviä kiistoja on syntynyt tavan takaa.
Mistä oikeastaan on kysymys?
Julkisessa keskustelussa Naispappeuden puolesta vedotaan Raamatun tulkinnan lisäksi Suomen perusoikeudeksi syrjintään kieltoon, jossa naisen ja miehen tasavertaisuus ilmastaan.
Toisella tavalla ajattelevat leimataan herkästi tasa-arvon vastustajiksi ja kenties jopa rasisteiksi. Perimmiltään tästä ei ole kysymys.
Oleellista naispappeuden vastustamisessa ei ole ollut loukkaamisen tarkoitus, vaan Raamatusta saadun vakaumuksen ilmaiseminen.
Kirkon tunnusta koskeva kirkkolain säännös(1:1). Sen mukaan Suomen ev.lut. kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuskirjoissa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.
Huomaamme, että tässä lainkohdassa normiperustaksi myönnetään myös teologinen aines.
Naispappeuden kiistävät papit vetoavat Raamatun sitoutuneeseen omaantuntoonsa. Kenties monikaan ei tiedä, että Suomen perustuslaki näyttää antavan heille suojaa, Se asettaa uskonnon ja omantunnon vapauden aivan omaan asemaansa.
Siinä nimittäin säädetään, ettei kukaan ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon HARJOITTAMISEEN (11 §). Säännöstä voidaan tulkita niin, että perusoikeutena oleva kielto koskee myös uskonnonkunnan sisäisiä uskonnonharjoittamista ja myös pappeja.
Kiistan syvin ydin ulottuu luterilaisen kirkon suhtautumiseen traditioon eli perinteeseen. Kristillisen uskon perustaksi myönnetään vain Raamattu. perinteen merkitys kiistetään tai unohdetaan. Kuitenkin Raamattu(eritoten Uusi Testamentti) on kirkollisen perinteen aikaansaannos. Se on osa traditiota. Niin kuin käsiteltävä oleva kiista osoittaa...
Niissä kirkoissa, joissa uskon perustaksi hyväksytään sekä Raamattu että traditio, naispappeuskiistaa ei ole syntynyt siitä yksinkertaisesta syystä, ettei pappisviran kelpoisuusehdoissa ole mitään ongelmaa. Tradition valossa asian on täysin selvä; pappisvirka on mahdollinen vain miehelle.
Oikeastaan täytyy ihmetellä luterilaisen kirkon kiivautta varsinkin kun kirkolliskokouksen hyväksymän ponnen mukaan kirkon ykseys edellyttää toimintavapauden myöntämisen myös naispappeuden vastustajille.
Ekumenia, joka pyrkii poistamaan kristittyjen hajanaisuuden, on kokenut paaviuden suurimmaksi esteeksi. Naispappeus on nyt nousemassa toiseksi vaikeudeksi. Kannattaako Suomen luterilaisen kirkon vielä korottaa tätä estettä?
Eikö olisi viisaampaa säilyttää myös kristillistä perinnettä edustavien TOIMINNANVAPAUS?
Vastaukset 2
Vanhimmat
mies papit eivät luovu helpolla. koska valtion
mummojen itketys virka on helpon rahan tienuuta. kukapa näin helppoa virkaa naisille kehtaisi luovuttaa.
Siksipä naiset juuri sinne halajaakin rahan takia, jos muusta saisi saman, niin sekin kelpaisi.
Onhan se myös mukavaa liehitellä kirkkoherroja!
Tärpiin tuli yksi jo naimisissa oleva kirkkoherra ja näin sai vanhapiika omansa vaikka vähän jo käytetyn.