Presidenttifoorumissa. Hän osoitti uskallusta ottaa kantaa asioihin, jotka ovat tärkeitä jatkossa. On totta mitä Halonen sanoi mediasta. Suomalainen media on oikeistoh hallussa ja se määrittää miten asioista kerrotaan ja millaisen mielikuvan maailmasta pitää sisältyä kansalaisten ajatuksiin.
Eipä ole näkynyt mediassa kertomusta siitä, että Irakin sota oli virhe ja perustui valheeseen. Pääsääntoisesti kerrotaan, että yhdysvaltalaisia sotilaita kuolee 1-10 ja heidän omaisiaan ja Yhdysvaltoja säälitään. Lipulla peitettyjä arkkuja kannetaan.
Irakilaisten kohtalosta näytetään kyllä kärsimystä, mutta myös annetaan kuva räyhäävästä joukkiosta. Tapa esitää luo mielikuvan etteivät irakilaiset ole ihmisiä ja heitä voidaan kohdella kuten halutaan. Isakilaisten suru ja murhe on moninkertainen amerikkalaisiin nähden. Heitä tapetaan heidän omassa maassaan. Osallisena Yhdysvallat, joka on tehnyt järjestelmän, jossa hajota ja hallitse on tapa hoitaa asioita.
Eilisestä presidentti foorumista:
AAMULEHDEN TÄRKEIN
Kirjoittanut: VAALITSTO 9.5.2007 klo 06.07
Poista oma viesti
Presidentti foorumin uutisoinnissa oli Ilkka Kanervan heittämä, hallituksen ohjelmapaperinkin ulkopuolelta, nuorten mukaanotto ulkopoliittiseen keskusteluun. Ilmoitus oli selvästi vedetty hihasta ulkoministerin ja oikeiston kasvojen kohotustempaus.
Kanervan tempaus on kyseenalainen. Miten semmoinen foorumi valikoituu, jossa on kykyä ja taitoa muuhunkin kuin oikeistomedian ennakkoon rummuttamaan näkemykseen. Ulkopolitiikassa varsinkin kyse on yhtäältä ymmärtämisestä ja toisaalta kokemuksesta. Varsin moni nyt jo keski-iän saavuttanut nuori, osoittautuu aina varsin konservatiiviksi tullessaan täyteen miehuuteen. Poikkeusilmiö on vain Ilkka Kanerva, joka edelleen elää välittömän syntymänsä jälkeistä vaippa elämää.
Nuorten foorumista tulee siis ongelma, jos sen käsitykset leimaavat ulkopoliittista ajattelua ja toimintaa. Ja niin käy, koska kaikki vaalivoittoihin pyrkivät, alkavat nuolemaan nuorten foorumin kättä ja käsityksiä. Jos näin ei ole, saamme Suomeen todella turhautuneen nuorison joka on vastuuttomien populistien käsissä.
Kanervan hihasta vedetty heitto virallisesta ulkoministeriön nuoriso foorumista, oli näitä tempauksia, jotka makasavat paljon aikanaan. Kanerve ei edelleenkään ole kasvanut polvihousujaan suuremmaksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Halonen kiitti mediaa oudosti saamastaan vaalituesta. Onkohan Halosta alkanut harmittaa se, että lähti kiukuspäissään ehdolle toiseksi kaudeksi. Hänhän itse ilmoitti, että harkitsi luopumista ehdokkuudesta, ennen kun media provosoi hänet uudelleen ehdolle.
Suomessa vaan porvaririntama on alkanut kulkemaan omia polkujaan ja se ei tiedä meille tavallisille Suomalaislle hyvää jatkossa. Onneksi maallamme on johtajana Tarja Halonen, jonka hallinnassa ovat viime kädessä nämä ulkopolitiikkaan liittyvät ohjaimet. Nämä porvaririntaman huliviliveikkoset eivät oikein näytä tietävän, mitä ulkopolitiikka kokonaisuudessaan on. Kaiken lisäksi porvareiden hallinnassa oleva valtamedia vielä näitä huliviliveikkosia yrittää pitää väen väkisin pinnalla tekemällä näistä turhanpäiväisiä uutisia ilman sanomaa. Joskus uutisia seuratessa - on ikävä kyllä, joutunut pysähtymään monta kertaa ajatukseen, että olikos tässäkään nyt uutisointiin aihetta.
huonosti peiteltyä kiukuttelua demarien surkeasti menneen ulkopolitiikan lopusta. Kun Tuomioja ja Halonen saivat tyytyä puheiden pitoon kolmannen maailman pellekonferensseissa, uusi ulkoministerimme sai heti kutsun Washingtoniin. Suomen ulkopolitiikalle on nyt muodostumassa uusi suunta ja se ei ole Haloselle mieleen.